maanantai 20. huhtikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 35: Tanssin huumaa La Speziassa

Tähän asti tapahtunut: Tiina on viettänyt päivän Porto Veneressä ja nauttinut näkemästään. Nyt hän suuntaa kohti majapaikkaansa, mutta löytääkin itsensä tanssikarnevaaleilta.

Liikkumisen vapaus, hurma ja vimma

Matkalla hotellille näin isohkolla aukiolla paljon väkeä, musiikki raikasi ja kun tungin massojen läpi huomasin tulleeni tanssikarnevaaleille. Kuka tilaisuuden järjesti, se jäi hieman epäselväksi, ehkä kyse oli jonkun tanssikoulun näytösesityksistä. Tai sitten vierailevista tähdistä. Mene ja tiedä.

Esityksiä oli monia, välillä musisointia, välillä tanssia. Ja tanssien kirjo oli moninainen, löytyi breakdanceä, flamencoa, itämaista vatsatanssia ja tansseja joita en edes tunnistanut. Tärkeintä kuitenkin oli se miten intensiivisesti ihmiset tanssivat, miten vapautuneesti ja miten rohkeasti. Kun tanssijoita katsoi huomasi, etteivät kaikki todellakaan olleet nuoria tai solakoita. Reheviä keski-ikäisiä naisia liikkui haltioituneena musiikin tahdissa todistaen että liikkuminen ja tanssi eivät katso ikää, eivät ulkomuotoa. Tärkeintä on että nauttii itse.

Pidemmittä puheitta, ohessa illan tanssitähtiä. Kuvat voisivat olla tarkempiakin, mutta ilta oli jo laskeutumassa ja valoa oli koko lailla niukasti. Toivottavasti kuvista kuitenkin käy ilmi tuo tanssin vapauttava voima. Ja katsokaa myös pikkutyttöjä yleisössä. Myös he ovat tempautuneet tanssin rytmeihin ja eläytyvät esitykseen täysin rinnoin.

Breakdance vaatii notkeutta ja kuntoa

Yhden käden varassa

Katso, katso, ei käsiä!

Dramaattinen itämainen vatsatanssiryhmä

Tytöt riehaantuvat

Perinteistä vatsatanssia tämä ei ole. Liikkeet ovat hieman kulmikkaita ja hyvin dramaattisia.

Käsien asennoilla on tärkeä rooli tanssissa

Esitanssija on taitava ja karismaattinen

Dramatiikkaa tanssista ei uuvu

Ilmeet, katseet, kädet tukevat vartalon liikkeitä

Tanssi on täynnä intohimoa, tunteita ja taitavaa kehon hallintaa

Flamencon yhteisöllisyyttä

Dramaattinen kohtaaminen
Tanssijatar eläytyy niin kehollaan kuin kasvoillaan

Pikkulikat ovat aivan tulessa

Tanssi yhdistää sukupolvia



2 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Heh. Tanssijoiden lisäksi kuvissa kiintyy huomio lapsiin, jotka eläytyvät täysillä. Jaksavat koko ajan, vaikka ohjelma kaikesta päätellen kesti tovin jos toisenkin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Lapset olivat ihan parasta katsottavaa. Sitä riemua ja esikuvien liikkeiden matkintaa!