A gem? Definitely. Hidden? No way José. Turistit ovat löytäneet Cinque Terren vallan hyvin ja vielä syyskuun lopussakin väkeä riitti jokaiseen viiteen kylään yllin kyllin ja hieman liikaakin.
Cinque Terre - Viisi maata
Cinque Terre (ital. viisi maata) siis koostuu viidestä pienestä eristyksissä olevasta pittoreskistä kylästä, jotka kohoavat jyrkiltä merenrantakallioilta ylös korkeille vuorille. Kyliin ei ole autoilla päässyt enää viimeiseen kymmeneen vuoteen kyläkimaran viimeistä kylää, Monterosso al Marea, lukuun ottamatta. Jos haluaa kylissä käydä, on mahdollisuuksia kolme: matkustaa junalla, matkustaa laivalla tai kävellä. Cinque Terren kylistä toiseen kulkevat maksulliset vaelluspolut ovatkin suosittuja, mutta matkaajan kunnolle haastavia. Koko Cinque Terren alue on vuodesta 1997 alkaen kuulunut Unescon maailmanperintölistalle.
 |
| Näkymää mereltä kahteen Cinque Terren kylään: Riomaggioreen ja Manarolaan |
 |
| Kartassa näkyvät kylien ohella myös suosituimmat vaellusreitit |
Kun aloin etsiä netistä sopivaa majoitusta jostain näistä viidestä kylästä selvisi, että majoitusta on tarjolla vähän ja se on kallista. TripAdvisorista kuitenkin sain vinkin La Speziasta, läheisestä isosta merenrantakaupungista, josta olisi helppo matkustaa Cinque Terreen päiväreissulle niin junalla kuin veneellä. Yksi parhaimmista vinkeistä mitä koko matkalle TripAdvisorista löysin.
La Spezia on aito italialainen kaupunki, kauniskin omalla tavallaan. Sen rautatieasemalta pääsee kätevästi Cinque Terren juniin, matka-aikaa ei ole nimeksikään. Sen satamasta lähtee yhteysaluksia niin Portovenereen kuin Cinque Terreen. Ja mikä parasta, siellä ei ole turisteja nimeksikään - jos ei venesatamaa ja rautatieasemaa lasketa. Kerrassaan mainio paikka.
Varasin sinne affittacamere-majoituksen kahdeksi yöksi. Mutta yövyin siellä lopulta kolme yötä. Matkakotinani toimi Affittacamere La Spezia Inn, jota en tule koskaan unohtamaan ja jota voin suositella lämpimästi kaikille jotka aikovat Cinque Terreen suunnata.
Saapuminen La Spezia Inniin
La Speziassakin oli päivällä satanut rankasti. Hetkeksi kadut olivat kuulemma lainehtineet vesimassoista, mutta kun astuin ulos asemalaiturilta aurinko kurkisteli jo pilviverhon takaa ja kadutkin olivat ehtineet kuivua.
La Spezia Inn sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja olin saanut sähköpostitse majatalonpitäjältä hyvät ohjeet miten löytää perille. En eksynytkään pahasti. Oikea katu löytyi mutta kesti hieman ymmärtää että La Spezia Inn sijaitsi kadulta katsoen pienen kujantyngän päässä ja sinne kuljettiin pienen autokorjaamon hallin kautta.
 |
| Näkymää rautatieasemalta kaupunkiin |
Soittettuani ovikelloa huutelee autokorjaamon katon yli kulkevalta pieneltä puiselta jalankulkusillalta iloinen miesääni: "Hello! Wait a minute, I'll come and open the door for you!" Hän on Carlo, toinen La Spezian Innin omistajista. Carlo tulee minua vastaa, nappaa Arttoo-Dettoon syliinsä ja hymyillen toivottaa minut tervetulleiksi. Nousemme portaat ylös, ylitämme pikku sillan ja majatalon ovella odottaa jo Maria, talon emäntä, lämmin hymy huulillaan. Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Tervehdimme, naureskelemme sadetta. Maria näyttää minulle huoneeni. Kaikki ovat yhtä hymyä. Tiedän että tulen viihtymään.
Maria on asunut kahdeksan vuotta Lontoossa ja hänen englantinsa on täydellistä. Mariasta huokuu sydämellisyys ja huumorintajuisuus ja kujeileva älykkyys. Meillä synkkaa heti ensi minuuteilla.
Kaiken muun jutustelun ohella Maria neuvoo minulle parhaat tavat lähteä Cinque Terreen, vinkkaa parhaimmat ja edullisimmat lähikahvilat ja ristorantet, neuvoo tien lähimpään kauppaan ja muihin minua mahdollisesti kiinnostaviin paikkoihin ja antaa aikataulut Cinque Terreen vieville lautoille. Juttu polveilee ja äkkiä huomaan että on mennyt hyvät pari tuntia Marian ja Carlon kanssa jutellessa. Ja minun piti vielä samana päivänä lähteä junahyppelemään (train hopping) Cinque Terren eri kyliin. Lähden siis juna-asemalle. Marian ja Carlon kanssa sovimme tapaavamme seuraavana aamuna.
Monterosso al Mare
Lähden siis takaisin rautatieasemalle ja asetun lippuluukun jonoon. Joka on pitkä, eikä etene mihinkään. Jono kiemurtaa kuin jättiläiskäärme asemahallissa ja sen ovesta ulos. Arvaan menevän iäisyyden ennen kuin itse pääsen luukulle. Jokaisella asiakkaalla tuntuu olevan paljon asiaa lippuluukulla; tuskailen että miten tämä voi olla näin hidasta! Ja neljästä lippuluukusta vain kahdella palvellaan.
Katselen jonossa seisovia ja kukaan heistä ei näytä turistilta. Kaikki ovat italialaisia ja kaikki ovat ärtyneen tai huolestuneen näköisiä. Jotain kummaa tässä on, mietin itsekseni, kun nuori nainen tulee puhuttelemaan minua: "Oletko menossa Cinque Terreen?" hän kysyy. Vastaan myöntävästi ja nainen neuvoo minua: "Voit ostaa lipun myös tupakkakauppiaalta. Sinun ei tarvitse tässä turhaa jonotella." Kiitän naista lämpimästi ja teen kuten hän neuvoo. Hetken kuluttua olen jo junassa. Kello on jo sen verran paljon, että olen päättänyt tältä päivältä jättää neljä muuta kylää väliin, ja suuntaan vain ja ainoastaan Monterosso al Mareen.
Jonossa seisoessani on alkanut sataa ja kun saavun Monterosso al Mareen on sekin märkä vaikka sade on hetkellisesti loppunut. Olin odottanut valoisaa värikästä Välimeren riemuja tulvillaan olevaa lomakohdetta, ja saavuin melankoliavoittoiseen rantakohteeseen jossa muutama turisti rohkeasti suunnisti vettä kohden muiden värjötellessä terassikatosten alla. Aurinkovarjot olivat supistaneet siipensä suppuun ja aurinkotuolit oli pinottu kekoihin sadetta piiloon. Taivas oli harmaansininen ja meren välimerellinen turkoosinvihreä oli sekin vaihtunut harmaansiniseksi.
 |
| Taivas on violetinharmaa ja meri heijastelee sitä |
 |
| Vain muutama rohkea uskaltautuu veteen |
 |
| Päivänvarjot ovat supistaneet siipensä ja aurinkotuolit pinottu uutta parempaa päivää odottamaan |
 |
| Märkää rantabulevardia Monterosso al Maressa |
 |
| Ei ainuttakaan asiakasta |
 |
| Vaikka sadesää on melankolinen, on siinä tiettyä jylhyyttä ja draamaa joka aurinkopäiviltä puuttuu |
Moterosso al Mare on Cinque Terren viidestä kylästä ainoa jossa on uimaranta. Se on myös viidestä kylästä isoin ja kaupallisinkin. Siksipä tänne saapuneet ja majoittuneet turistit ovat kahta pettyneempiä sateen sattuessa juuri heidän rantalomansa aikana.
Tunnelman alakuloisuus on tarttua minuunkin. Toisaalta, ihailen meren väriä, taivaan huikeita violetinharmaita pilviä. Maisema on romanttinen, surumielisellä tavalla. Katson kuinka uskollinen ystävä, musta koira, istuu rannalla ja seuraa huolestuneena kun sen isäntäväki on lähtenyt iltauinnille. "Latte!" ajattelen ja sydämestä viiltää terävä ikävä.
 |
| Uskollinen ystävä |
Tällainen päivä olisi omiaan viettää Kimmon kanssa jossain korkealla olevassa Cinque Terren (überkalliissa) hotellissa ja sen terassilla mistä aukeaa näkymät merelle. Ilman kiirettä, ilman suunnitelmia. Filtteihin kääriytyneenä. Lukien jotain hyvää kirjaa, välillä katseensa kirjasta nostaen ja suunnaten sen harmaalle ulapalle. Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa olisi tähän juuri sopiva, mietin.
Mutta Kimmo ei ole täällä, emmekä me ole überkalliin hotellin terassilla. Aikaakaan ei ole rajattomasti. Kun sade alkaa uudelleen, lähden liikkeelle. Iltakin on hiljalleen jo laskeutumassa Monterosso al Mareen ja keltaiset katulyhdyt syttyvät yksi toisensa jälkeen.
 |
| Pienen viinibaarin ulkopöytiä |
 |
| Hotel Il Gabbiano Monterosso al Maren rantabulevardilla |
 |
| Bougainvillea kukkii vielä myöhään syyskuussa |
 |
| Keltaisest katulamput syttyvät yksi toisensa jälkeen |
 |
| Ilta on saapunut, vieraat lähteneet |
 |
| Pysähtynyt tunnelma Monterosson asemalla |
2 kommenttia:
Oli kiva huomata, että reissukertomus on saanut taas jatkoa, kiitos siitä! Jännittäviä yöllisiä seikkailuja ja hienoja kuvia on ollut :)
Olen iloinen jos väki vielä pysyy matkassa. Täytyy myöntää että kovin nitkahdellen ja hitaasti on tarina edennyt. Muistikuvat ovat kuitenkin vielä olemassa, ja kuvat ja päiväkirja auttavat.
Loppuun minä tämän vien! Riippumatta siitä kauanko se minulta vie aikaa.
Sillä tarinassa on oma punainen lankansa - toivon, että lopussa lukijatlin huomaavat ettei kyse ollut vain pienistä tunnelmapalasista, vaan saavat samankaltaisen oivalluksen kuin mitä minulle tuli matkan lopuksi.
Tämä on tarina. Jossa on alku ja loppu.
Lähetä kommentti