sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 34: Porto Venere

Tapahtunut tähän asti. Tiinalle on selvinnyt että junat ovat lakossa ja hän joutuu pakosta olemaan yhden ylimääräisen päivän La Speziassa. Sen hän päättää viettää Porto Veneressä. Mutta kaikki ei mene ihan putkeen. Pitkään haahoiltuaan eksyksissä hän palaa alkupisteeseen, käy tankkaamassa energiaa paikallisessa ja jatkaa sitten matkaa satamaan.

Porto Venere, here I come!

Jätin Pappalpomodoro-ravintolan kodikkaan ilmapiirin taakseni ja lähdin ohjeiden mukaisesti kohti satamaa. Matkaa ei todellakaan ollut pitkälti, ja pian jo huomasin olevani suurten palmujen alla, kera kymmenien muiden turistien odottamassa yhteyslauttaa.


Tie satamaan kulki palmupuiston läpi

La Spezia ei ole lainkaan ruma kaupunki - jos ei ehdoin tahdoin lähde väärään suuntaan. Rannan lähellä oli suuri viehättävä puisto missä olisi hyvinkin voinut istua koko päivän viettäen aikaa rentoutuen.

Palmut ovat jotenkin niin sympaattisia

Lauttasatamaan johtaa komea ja korkea palmukuja

Iltapäivän lautalle ei ollut suurta tungosta. Löysin helposti istumapaikan kannelta. Aurinko paistoi ja taivaskin oli sinistä sinisempi. Kun laiva lähti liikkeelle saatoin mereltä katsoa missä olin aiemmin aamupäivällä tarponut. Tuolla näkyy laivaston tukikohta, tuolla telakat. Aika huiskaleen olin lenkkeillyt kuumassa keskipäivän auringossa.

Nyt meri kimmelsi, tuuli puhalsi. La Spezia jäi taakse. Mieli oli hyvä ja iloinen.

Kokka kohti Porto Venerea

Iltapäivän yhteysaluksella on hyvin tilaa

Ökyvene La Spezian satamassa

La Spezia jää taakse

La Speziassa sijaitsee koko Italian laivaston merkittävin tukikohta

Spezian lahdella on harrastettu simpukoiden pyyntiä aikojen alusta. Nuo kelluvat pikkupoijut ovat siis simpukkaverkkojen merkkipoijuja
Nautin merimatkasta täysin rinnoin.  Ja olin melkein pettynyt että puolen tunnin kuluttua Porto Veneren värikäs pikkukylä tulee esiin. Olisin mielelläni jatkanut matkaa pidemmällekin. No huomenna, totesin itsekseni. Samalla kun rantauduin tähän viehättävään vanhaan historialliseen pikkukaupunkiin.

Purjeveneillä on bileet

Porto Venere mereltä, kamerani kautta nähtynä

Porto Venere kylän infokyltin piirroksena
Porto Venere - Rooman-aikainen kyläyhteisö

Muinainen Portus Veneris on perustettu joidenkin arvioiden mukaan n. vuonna 50 eKr. Nimi Venere viittaa Venukselle perustettuun temppeliin, jonka arvellaan sijainneen nykyisen Pietarin kirkon paikalla. Rooman aikaan kaupunki eli lähinnä kalastuksesta.

Aikojen myötä kaupunkiin ovat hyökänneet niin lombardit kuin saraseenit ja vuosisatojen kuluessa kaupunki on vahvistanut puolustustaan. Suuri ja mahtava Dorian linnoitus on perua 1100-luvulta.

Porto Veneren goottilainen Pietarin kirkko, jonka paikalla aikanaan sijaitsi Venuksen temppeli. Edessä simpukkaverkkoja.

Vuosien saatossa Porto Venerestä tuli vahva linnoitus, joka pystyi suojautumaan vihollisiltaan kaikilta ilmansuunnilta. Värikäs talojen rivistö toimi sekin suojamuurina mereltä päin hyökkääviä vasten. Mikä nyt näyttää riviltä asuintaloja oli itse asiassa ensimmäinen kaupungin suojamuuri mereltä päin katsottuna.
Porto Veneren tärkeimmät nähtävyydet
Porto Veneren satamaa, takana Dorian linnoitus

Minkäänlaista hiekkarantaa ei kaupungista löydy.

Porto Veneren satamaa
Asuintalot jotka muodostavat yhtenäisen muurin mereltä päin hyökkääviä vihollisia vastaan.

Nykyisin, arvatenkin, Porto Venere elää turismista

Suurilla rantaa reunustavilla latteilla kivillä otetaan aurinkoa vielä syyskuun lopussa. Yllättävää kyllä, suurin osa auringonottajista on italialaisia. Turistit viettävät aikaa puuskuttaen mäkiä ylös ja alas tai istumalla rantabulevardia reunustavien terassien päivänvarjojen alla.

Auringonpalvojia syyskuun loppupuolella
Porto Veneren niemennokan toiselta puolelta aukeaa huikean hienot näkymät La Spezian lahdelle, jota myös Runoilijoiden lahdeksi kutsutaan. (Golfo dei Poeti). Näkymät ovat niin upeat että jätän suosiolla kiipeämisen Dorian linnoitukselle ja istun kallionpoukamaan varjoon ja yritän saada tallennettua jotain näkymästä luonnoskirjaani.

Tämä maisema innoittamaa minut ottamaan skissikirjani esiin. Hiilellä yritän tavoittaa jotain näiden kallioiden muodosta ja jylhyydestä.
Tiinan skissi Runoilijoiden lahdesta ja Porto Veneren kallioista
Grotto
Meren tyrskyjä Porto Veneren kiviä vasten
Aikani varjossa luonnoslehtiöön piirreltyäni jatkan matkaani. Kuljen kapeita kujamaisia katuja, jotka kiemurtelevat rantaviivan yhtenäisen talomuurin takana. Kurkistelen kauppojen ja ravintoloiden ikkunoista sisään. Ja hiljalleen palaan kohti satamaa. Viimeinen lautta La Speziaan lähtee kello 18.15.


Kapeat kadut ovat suojassa mereltä. Niitä suojelee asuinrakennusten linnake.

Turisteja on tietenkin kaikkialla, mutta keskiaikainen kaupunkiarkkitehtuuri tekee silti vaikutuksen.

Myöhemmin luin jostain Porto Venereä käsittelevästä artikkelista, että tämä olisi ollut kaupungin paras ravintola.
Pastasta riittää koristeluksi
Olen palannut takaisin satamaan. Ja jään odottamaan viimeistä paluulauttaa. Porto Venere on ollut hieno kokemus. Se on koskettanut sielua väreillään, arkkitehtuurillaan, maisemillaan. Mieli on hyvä, joskin jaloille päivä on ollut koetteleva. 

Porto Veneren rannan myötäisiä taloja, jotka itse asiassa muodostavat linnoituksen mereltä hyökkääjiä vasten
Päivä on ollut pitkä. Se on sisältänyt toiveita, turhautumista ja uutta iloa. Olen kaivannut päivän mittaan Kimmoa. Olen ollut välillä epätoivoinen. Ja sitten lähes hurmioitunut. Olen kokenut paljon. Kaikesta huolimatta, jalkani ovat yllättävän keveät kun kipuan yhdyslauttaan joka vie minut takaisin La Speziaan.

Tämä on matkailua parhaimmillaan. Väsyä ja nousta väsymyksen yläpuolelle ja kokea suuria aitoja tunteita. Vielä jalat kantavat.


Viimeinen lautta tuo Porto Veneren kävijät takaisin La Speziaan
Ja näin päättyy Porto Venere -päiväni.

Vielä yksi yllätys odottaa minua tänä iltana. La Speziaan tultuani tempaudun tanssin juhlaan. Mutta siitä seuraavassa tarinassa lisää. Pysykää kanavilla!

1 kommentti:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Vallan jännä paikka tuo Porto Venere. Hyvin linnoitettu ja suojattu – ja rantakadun asuintalojen rivistä ei heti oivallakaan, että sekin on suojamuuria.

Se, mikä näissä vanhoissa linnoituksissa hämmästyttää jatkuvasti, on se, että vihollinen siis ajattelee "ahaa, tuossa vahva linnoitus, hyökätäänpä sinne". Sen sijaan, että nousisi maihin jossain vähän kauempana ja vihellellen marssisi ohi koko hökötyksestä.

Hieno paikka. Jotenkin alkaa päässä soida Putte Possun nimipäivät -laulu...