tiistai 5. lokakuuta 2010

Yllätyksiä 60 vuoden ajan

Kimmo ja minä menimme naimisiin vuonna 2003 Läänemaalla, Haapsalun tuomiokirkossa. Meidät vihki arvovaltainen tuomiokapitulin piispa, Tiit Salumägi.

Ennen vihkimistä kävimme muutamaankin otteeseen Tiidun luona keskustelemassa avioliitosta, elämästä: niistä pienistä ja suurista asioista, joista pitkäikäinen avio-onni koostuu.

Eräänä päivänä näitä keskusteluja käydessämme Tiit kertoi vastikään tavanneensa avioparin, joka oli ollut 60 vuotta aviossa. Ja Tiit oli kysynyt parilta, miltä tuntuu elää yhdessä niin pitkään. "Tunnetteko nyt toisenne?"  Pitkäikäisen pariskunnan mies oli vastannut nauraen: "Mitä vielä! Yhä jaksaa vaimoni minua yllättää!"

Ja niinpä meidän vihkipappimme antoi meille ohjeen. "Tässä teille elämänohje. Yllättäkää toisianne, aina uudestaan ja uudestaan!"

Me pidimme ohjeesta. Ja teimme ensimmäisinä avioliiton vuosina lähes päivittäin "Tiidut". Jotain joka oli odottamatonta ja sai toiselle hymyn huulille. Hulvatonta, hauskaa.

Vaan niin elämä tasaantuu. Viime vuosina "Tiidut" jäivät vähemmälle. Elämä jatkui tasaisena, yllätyksettömänä.

Võsu-projekti - Huvikummusta huvila

Võsu-projektin eli Huvikummun hankinnan myötä tuli elämäämme uusi adrenaliiniruiske, joka sisälsi hermoilua, odotusta ja odotuksen tuomaa hermoilua. Mutta myös odotuksia, toiveita, haaveita ja visioita. Joiden toteutus antoi ja antaa yhä odottaa itseään.

Mutta mikä tärkeintä - ja mistä Tiit pitäisi -  me kaksi huomasimme jälleen seisovamme maailman tuulten edessä rinnakkain. Me emme olleet vain 'sinä' ja 'minä'. Me olemme selkeästi me.

Sydän rakkaudesta hellänä olen katsonut, kuinka Kimmo päkertää remontin kanssa vielä yömyöhään kohdevalon loisteessa. Yritän houkuttaa miestä pois maalauspuuhista. Mutta mies jatkaa, remonttiin tottumaton, sinnikkäänä ja päättäväisenä. 

Tiitulle terveisiä. Minut on jälleen yllätetty! En tiennyt että mieheni on noin pitkäpinnainen ja kyvykäs. Suorastaan taitava! Tälläkin alalla!!!

Enkä muistanut kuinka paljon miestäni rakastan. En muistanut miten kutkuttavan ihanaa, jännää, huimaa ja pelottavaa on olla jonkun uuden edessä.

Meni tämä Huvikumpu-projekti sitten syteen tai saveen (mitä se ei saa tehdä, vaan sen tulee ja se tulee onnistumaan!!!), on se minulle opettanut jälleen uusia asioita rakkaimmastani. Herättänyt ihailua, rakkautta, uudelleen!

Tämä on julkinen rakkaudentunnistukseni miehelleni (joka ei ehdi sitä nytkään lukemaan, kun mönkii jossain lattialautojen tasolla sivellin kädessä. )


Tässä tämä hellien tunteitteni kohde, työn touhussa.

2 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Vanha totuus on - onni tulee eläen.
Kirjoitit niin kauniisti omasta rakkaastasi, että minäkin huomasin sanoa omalle, miten rakas ja tärkeä hän onkaan minulle.
Pitäkää hyvää huolta tpoisistanne!

mm kirjoitti...

Luin kerralla läpi koko talkooremontin. On hyvä saada tehdä asioita yhdessä. Huvikummusta löytyy kaikki se, minkä alussakin oletin löytyvän - ja paljon muuta. Tuo pihan kiveys on yksi sellainen.

Tähän aiheeseen. Lukiessani ja kuvaa katsoessani tuntui tutulta. Vuosien varrella tajuaa, miten ratkaisevaa on voida näyttää rakkautta myös pienin (ja suurin) teoin. Kun sitä rakkautta alkaa "lukea ja kuunnella", se huikaisee...

Pikkuyllätyksiä olin juuri koneelle tullessani muistellut, kun sivelin pianon päällä olevaa pientä ovaalinmuotoista hiekkakiveä, joka minulle poimittiin viime kuussa syntymäpäivänäni Välimeren rannalta Afroditen "syntymäpaikalta", 40 yhteisen vuoden jälkeen.