Nyt keskiviikkoaamuna suuntaamme nokkamme kohti Võsua ja palaamme linjoille taas maanantaina. Toki matkassa on pieni läppäri ja olen ymmärtänyt että Võsun O-kõrtsissä on mahdollista sitä käyttää. Mutta kuinka paljon minulla on aikaa istua O-kõrtsissä on sitten asia erikseen.
Latte jää talonvahdiksi. Ja Lattea tulee vahtimaan puolestaan Rummukainen perheineen. Joten tyhjäksi ei Ottiliakaan jää.
Remppaporukan lukumäärä on kasvanut viime päivinä vielä muutamaisella ja nyt meitä on sitten kaiken kaikkiaan paikalla parhaimmillaan kolmetoista henkeä eli seuraavat remppaajat:
Herra A
OnuKoo ja Marja p (tulevat yhtä matkaa)
Aimarii ja miehensä
Anna-Leena ja Reima
Suski
Maris ja Aki
Anne P.
Kimmo ja minä
Talkooryhmätkin ovat aika hyvin selkenemässä - löytyy joka porukkaan ilmoittautuneita, ja koska päiviä on useita ja hommia erilaisia voidaan tehtäviä vaihtaa lennossa.
Meillä on auto pakattu kattoa myöten siivous- ja remppatavaraa. On jos jonkinmoista tököttiä, puhdistusainetta, maalia ja pensseliä. On piha- ja puutarhamöyrimisvälineitä. Lakanoita, pyyhkeitä varoiksi. Ja mitä meiltä ei löydy, niitä tuovat remppaajat vielä tullessaan. Silti on sellainen olo, että jotain keskeisen tärkeää on unohtunut. Kuten esimerkiksi Huvikummun avaimet. Täytyykin viedä ne heti reppuun!
Nyt pitäisi malttaa mennä nukkumaan. Latte seilaa hermostuneena jaloissa, se arvaa että taas on tapahtumassa jotain, ja tällä kertaa sen pahin pelko tulee osoittautumaan aiheelliseksi, se ei pääse mukaan.
Eipä tässä tällä kertaa muuta. Laitan koneen kiinni ja heitän makuulle, huomisesta uneksien.
Hasta la vista! Ja ötyä kaikille.
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
lauantai 18. syyskuuta 2010
Talkoolaisille tietoa
Nyt on alta viikko talkoisiin, joten tässä väliaikatietoa ja vinkkejä talkoolaisille.
Tähän mennessä on tapahtunut sarjassa Huvikummusta hulppea seuraavaa:
Võsulla on katto lähes kokonaan putsattu (lähes kokonaan koska painepesuri ei yltänyt harjalta aivan räystäälle asti, mutta se ei ole ongelma). Samoin on aidankorjuu ja terassinlautojen vaihto pantu alkuun, eli mitat otettu ja materiaaleja etsitään. - Nämä hommat jäivät siis remppafirmalle.
Me olemme ostaneet erilaista tilpehööriä ja tavaraa remppaa silmälläpitäen:
- pesuaineita, mikrokuituliinoja, lastoja etc. ikkunoidenpesuun
- maalia 2 x 10 litraa (valkoista lateksia kattoon ja osaan seiniä, keveästi aprikoosinsävyistä lateksia boksien seiniin), lisäksi spakkelia, teloja, lastoja, maalarinteippiä ja siveltimiä boksien maalaamista silmälläpitäen
- pihaharjoja, lehtiharavia etc pihan putsaamiseen
- tapettia ja liisteriä yhden makkarin kahden seinän tapetointiin
- puhdistusaineita ja harjoja etc kylpyhuoneiden siivoukseen
Vielä puuttuu pesusooda ja ikkunoiden tilkitsemiseen tarvittavat tiivisteet, koska niitä emme löytäneet eilisellä kauppareissulla. Lähdetään tänään etsimään uudelleen.
Mitä talkoolaiset tuovat mukanaan:
- Reima tuo kottikärryt ja märkäimurin lainaan sekä pitkävartisia asioita, kuten harjoja etc.
- Maris ja Aki ovat maininneet omistavansa ylimääräisiä maalaustarvikkeita kuten teloja ja pensseleitä - kannattaa ottaa varoiksi
- Jos kellä on työkalupakki, jossa monenlaista teknistä vekotinta ja vimpainta, voisi sen mukanaan tuoda, sillä luultavasti kuitenkin tulee tarvis juuri sitä työkalua jota meillä ei olekaan.
Huom! Merkitkää tavaranne jollain lailla, että eivät mene kaikki työkalut sekaisin. Esim. maalarinteippiä vasaran ympäri ja siihen oma nimi.
Toiveita mukaanotettavista asioista:
- Ne jotka tulevat omilla autoillaan ja joilla on kotona ylimääräisiä hesareita etc. joilla lattiaa voi suojata, voisi ottaa niitä mukaan. Nyt meillä on muovia ja joitain pahveja - Kimmo ajatteli että niitä voi sitten siirellä sen mukaan missä työtä tehdään. Mutta jos työtä tehdään samanaikaisesti monessa kohtaa, tarvitaan lisäsuojaa.
- Ne jotka tulevat omilla autoillaan voisivat ottaa omat lakanat ja pyyhkeet mukaan. Ne jotka tulevat busseilla tai lentäen saavat talon puolesta lakanat ja pyyhkeet.
- Ottakaa reilut remppavaatteet, joiden likaantumisesta ei ole huolta. Ottakaa myös lämpimästi yövaatteita. En usko että talolla on kylmä. Nyt juuri siellä ei ole lämpöä, mutta menemme laittamaan pattereita päälle jo pari päivää aiemmin. Silti yllätyksiä voi tulla, ehkä kaikki patterit eivät toimi jne. Eri huoneetkin lämpenevät varmasti hieman eri tavoin. Katsotaan paikan päällä missä kukakin sitten nukkuu (huoneita, joita ei rempata on kuitenkin useita, joten maalikatkuissa ei tarvitse kenenkään nukkua). Joten lämmintä päälle ettei yöllä tule kylmä. Ja jos jollain on mahdollista ottaa vielä vaikka omia lämpimiä täkkejä mukaan, niin mikä sen parempaa, varma on aina varmaa. Mutta talossa on kuitenkin useita peittoja, joita olemme sinne nyt vieneet, joten niilläkin pärjää. Peitot kuitenkin ovat mallia 'suvetekk'-eli kesäpeitto tai huopia tms, eli eivät mitään untuvaisia superlämpimiä talvipeittoja.
- Olisiko kenelläkään autolla tulevalla ottaa mukaansa jotain vanhaa imuria, josta ei niin väliä jos se imaisee sisäänsä remppamöhnää, mitä se sitten onkaan?
Työtiimit
Tällä hetkellä työtiimejä tulee luultavimmin olemaan seuraavat:
- ikkunantiivistäjät / ikkunanpesijät
- maalaajat
- pihan puhdistelijat
- tapiseeraajat
- siivoajat (lattioiden ja kylppäreiden puhdistus etc.)
- keittiöporukka eli kahvinkeittäjät + sopanlaittajat
- puutarhakalusteiden kokoajat ja lakkaajat (ostettiin tammiset puutarhakalusteet: pöytä, neljä tuolia ja penkki, joista tulee aluksi Huvikummun olohuoneen ainoat huonekalut, jotka myöhemmin sitten siirtyvät pihalle. Ne pitää koota ja lakata, lakka ostettu.)
Muuta asiaa:
Tutustukaa ajo-ohjeisiin, jotta löydätte perille! Ja ohjeethan on: Ensin Tallinnasta ulos kohti Narvaa (E20) ja sitten vasemmalle kohti Loksaa ja sitten Võsun kylttejä etsien. (En tiedä mitä kyltissä lukee, luultavasti ainakin Loksa, ehkä myös Võsu). Toinen kohta, myöhemmin, josta voi kääntyä on Viitnan kohdalla. -- Võsussa osoite on Vabaduse 10 ja Vabaduse lähtee Võsun pääkadulta kohti merta suht. keskeltä pääkatua. Huvikumpu on Vabadusen päässä, siinä myös suht iso parkkipaikka, johon auton voi jättää.
Pyyntö:
Laittakaa joko tämän viestin kommentteihin tai minulle vielä yksityispostia ja kertokaa vielä kerran kaikki seuraavat asiat:
1. Minä päivänä ja mihin aikaan uskoisitte olevanne Võsussa? Ja koska lähdette pois?
2. Tarvitsetteko pyyhkeitä / lakanoita vai tuotteko omat tullessanne?
3. Olisiko teillä joitain työkaluja etc. joista en ole yllä maininnut, ja joista saattaisi olla hyötyä rempassa?
4. Mitkä tiimit kiinnostavat tai mitkä hommat sujuvat luontaisesti paremmin ja mitkä taas ei niinkään (tyyliin: maalaamaan ei kannata ryhtyä jos ei sitä ole koskaan tehnyt, jos paikalla on osaavampiakin tyyppejä. Ja hämähäkinseitteihin ei kannata käydä käsiksi jos - kuten minä - inhoaa hämähäkkejä enemmän kuin mitään. No, totuuden nimissä ei siellä niitä seittejä olekaan. Ja maalaustiimiin joutuu heti oitis, jos tietää sen homman osaavansa!) - Tiedoksi että porukaa on ehkä n. 11 - 13 henkeä, riippuen hieman siitä mitä pari epävarmaa tapausta päättää. Joten luultavasti jokainen pääsee / joutuu osallistumaan muutamaankin tiimiin, riippuen siitä miten hommat etenevät.
Tiedoksi
Jossain vaiheessa ensi viikon alussa lähdemme Võsuun lämmittämään taloa ja tekemääna alkutöitä. Joko yhdessä tai vain toinen meistä näin aluksi. Riippuu hieman siitä miten Latten hoitaja pääsee meille paikalle. Joten voi olla että olen hankalasti sähköposteilla tavoitettavissa tiistaista eteenpäin. Joten mahd. pian vastaukset yllä oleviin kysymyksiin. Onhan kaikilla puh. numeroni? Jos ei ole, kertokaa ja laitan sähköpostissa tulemaan.
Vielä jotain muuta?
Ei tule mieleen. Jos jollekin tulee, pistää muistuttaen!
Kohta päästään talkoisiin! Toivotaan että kaikilla on siellä mukavaa!!!! Ja miksei olisi!!!
Tähän mennessä on tapahtunut sarjassa Huvikummusta hulppea seuraavaa:
Võsulla on katto lähes kokonaan putsattu (lähes kokonaan koska painepesuri ei yltänyt harjalta aivan räystäälle asti, mutta se ei ole ongelma). Samoin on aidankorjuu ja terassinlautojen vaihto pantu alkuun, eli mitat otettu ja materiaaleja etsitään. - Nämä hommat jäivät siis remppafirmalle.
Me olemme ostaneet erilaista tilpehööriä ja tavaraa remppaa silmälläpitäen:
- pesuaineita, mikrokuituliinoja, lastoja etc. ikkunoidenpesuun
- maalia 2 x 10 litraa (valkoista lateksia kattoon ja osaan seiniä, keveästi aprikoosinsävyistä lateksia boksien seiniin), lisäksi spakkelia, teloja, lastoja, maalarinteippiä ja siveltimiä boksien maalaamista silmälläpitäen
- pihaharjoja, lehtiharavia etc pihan putsaamiseen
- tapettia ja liisteriä yhden makkarin kahden seinän tapetointiin
- puhdistusaineita ja harjoja etc kylpyhuoneiden siivoukseen
Vielä puuttuu pesusooda ja ikkunoiden tilkitsemiseen tarvittavat tiivisteet, koska niitä emme löytäneet eilisellä kauppareissulla. Lähdetään tänään etsimään uudelleen.
Mitä talkoolaiset tuovat mukanaan:
- Reima tuo kottikärryt ja märkäimurin lainaan sekä pitkävartisia asioita, kuten harjoja etc.
- Maris ja Aki ovat maininneet omistavansa ylimääräisiä maalaustarvikkeita kuten teloja ja pensseleitä - kannattaa ottaa varoiksi
- Jos kellä on työkalupakki, jossa monenlaista teknistä vekotinta ja vimpainta, voisi sen mukanaan tuoda, sillä luultavasti kuitenkin tulee tarvis juuri sitä työkalua jota meillä ei olekaan.
Huom! Merkitkää tavaranne jollain lailla, että eivät mene kaikki työkalut sekaisin. Esim. maalarinteippiä vasaran ympäri ja siihen oma nimi.
Toiveita mukaanotettavista asioista:
- Ne jotka tulevat omilla autoillaan ja joilla on kotona ylimääräisiä hesareita etc. joilla lattiaa voi suojata, voisi ottaa niitä mukaan. Nyt meillä on muovia ja joitain pahveja - Kimmo ajatteli että niitä voi sitten siirellä sen mukaan missä työtä tehdään. Mutta jos työtä tehdään samanaikaisesti monessa kohtaa, tarvitaan lisäsuojaa.
- Ne jotka tulevat omilla autoillaan voisivat ottaa omat lakanat ja pyyhkeet mukaan. Ne jotka tulevat busseilla tai lentäen saavat talon puolesta lakanat ja pyyhkeet.
- Ottakaa reilut remppavaatteet, joiden likaantumisesta ei ole huolta. Ottakaa myös lämpimästi yövaatteita. En usko että talolla on kylmä. Nyt juuri siellä ei ole lämpöä, mutta menemme laittamaan pattereita päälle jo pari päivää aiemmin. Silti yllätyksiä voi tulla, ehkä kaikki patterit eivät toimi jne. Eri huoneetkin lämpenevät varmasti hieman eri tavoin. Katsotaan paikan päällä missä kukakin sitten nukkuu (huoneita, joita ei rempata on kuitenkin useita, joten maalikatkuissa ei tarvitse kenenkään nukkua). Joten lämmintä päälle ettei yöllä tule kylmä. Ja jos jollain on mahdollista ottaa vielä vaikka omia lämpimiä täkkejä mukaan, niin mikä sen parempaa, varma on aina varmaa. Mutta talossa on kuitenkin useita peittoja, joita olemme sinne nyt vieneet, joten niilläkin pärjää. Peitot kuitenkin ovat mallia 'suvetekk'-eli kesäpeitto tai huopia tms, eli eivät mitään untuvaisia superlämpimiä talvipeittoja.
- Olisiko kenelläkään autolla tulevalla ottaa mukaansa jotain vanhaa imuria, josta ei niin väliä jos se imaisee sisäänsä remppamöhnää, mitä se sitten onkaan?
Työtiimit
Tällä hetkellä työtiimejä tulee luultavimmin olemaan seuraavat:
- ikkunantiivistäjät / ikkunanpesijät
- maalaajat
- pihan puhdistelijat
- tapiseeraajat
- siivoajat (lattioiden ja kylppäreiden puhdistus etc.)
- keittiöporukka eli kahvinkeittäjät + sopanlaittajat
- puutarhakalusteiden kokoajat ja lakkaajat (ostettiin tammiset puutarhakalusteet: pöytä, neljä tuolia ja penkki, joista tulee aluksi Huvikummun olohuoneen ainoat huonekalut, jotka myöhemmin sitten siirtyvät pihalle. Ne pitää koota ja lakata, lakka ostettu.)
Muuta asiaa:
Tutustukaa ajo-ohjeisiin, jotta löydätte perille! Ja ohjeethan on: Ensin Tallinnasta ulos kohti Narvaa (E20) ja sitten vasemmalle kohti Loksaa ja sitten Võsun kylttejä etsien. (En tiedä mitä kyltissä lukee, luultavasti ainakin Loksa, ehkä myös Võsu). Toinen kohta, myöhemmin, josta voi kääntyä on Viitnan kohdalla. -- Võsussa osoite on Vabaduse 10 ja Vabaduse lähtee Võsun pääkadulta kohti merta suht. keskeltä pääkatua. Huvikumpu on Vabadusen päässä, siinä myös suht iso parkkipaikka, johon auton voi jättää.
Pyyntö:
Laittakaa joko tämän viestin kommentteihin tai minulle vielä yksityispostia ja kertokaa vielä kerran kaikki seuraavat asiat:
1. Minä päivänä ja mihin aikaan uskoisitte olevanne Võsussa? Ja koska lähdette pois?
2. Tarvitsetteko pyyhkeitä / lakanoita vai tuotteko omat tullessanne?
3. Olisiko teillä joitain työkaluja etc. joista en ole yllä maininnut, ja joista saattaisi olla hyötyä rempassa?
4. Mitkä tiimit kiinnostavat tai mitkä hommat sujuvat luontaisesti paremmin ja mitkä taas ei niinkään (tyyliin: maalaamaan ei kannata ryhtyä jos ei sitä ole koskaan tehnyt, jos paikalla on osaavampiakin tyyppejä. Ja hämähäkinseitteihin ei kannata käydä käsiksi jos - kuten minä - inhoaa hämähäkkejä enemmän kuin mitään. No, totuuden nimissä ei siellä niitä seittejä olekaan. Ja maalaustiimiin joutuu heti oitis, jos tietää sen homman osaavansa!) - Tiedoksi että porukaa on ehkä n. 11 - 13 henkeä, riippuen hieman siitä mitä pari epävarmaa tapausta päättää. Joten luultavasti jokainen pääsee / joutuu osallistumaan muutamaankin tiimiin, riippuen siitä miten hommat etenevät.
Tiedoksi
Jossain vaiheessa ensi viikon alussa lähdemme Võsuun lämmittämään taloa ja tekemääna alkutöitä. Joko yhdessä tai vain toinen meistä näin aluksi. Riippuu hieman siitä miten Latten hoitaja pääsee meille paikalle. Joten voi olla että olen hankalasti sähköposteilla tavoitettavissa tiistaista eteenpäin. Joten mahd. pian vastaukset yllä oleviin kysymyksiin. Onhan kaikilla puh. numeroni? Jos ei ole, kertokaa ja laitan sähköpostissa tulemaan.
Vielä jotain muuta?
Ei tule mieleen. Jos jollekin tulee, pistää muistuttaen!
Kohta päästään talkoisiin! Toivotaan että kaikilla on siellä mukavaa!!!! Ja miksei olisi!!!
torstai 16. syyskuuta 2010
176. valokuvatorstain haaste: Kellastuva
Kellastuvat muistot
kuin värit valokuvasta.
Piironginlaatikosta
katsoo seepiakasvoinen nainen.
Jonkun äiti, tytär. Varmaan.
Muutama muu kellastuva kuva tältä päivältä Valokuvatorstain teeman kunniaksi. Otettu Kambjan hautausmaalla, lähellä Otepäätä:
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Talkoovalmistelut etenevät
Olen saanut muutamaisenkin kyselyn, että mitenkäs talkoot - kun eilen noin kiukkuisena puhisin. (Ja puhisen vieläkin.). Joku epäili että talkoolaiset ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, ja näinhän tosiaan ei ole. Kun luin viestini, voi siitä hyvinkin saada sellaisen kuvan. Toistan: näin ei siis ole. (Taidan poistaa koko viestin). Talkoot voivat hyvin ja valmistelut etenevät.
Ei, minulla vaan on itsellä hermot niin pinnassa kun suunnitelmat on suuret ja sitten tulee takaiskuja. Laitoin tuohon edellisen viestin kommentteihin selityksen - eli kyse on Suomen pään saamattomuudesta talon myynnin suhteen. Ei siitä sen enempää.
Muutenkin on ollut monenlaista pientä harmia ja takaiskuja ja kun eilen sitten selvisi kolea totuus välittäjän aktiivisuudesta oli se viimeinen oljenkorsi. Onneksi tällä kamelilla on kuitenkin nopeasti parantuva selkä, jos näin ontuvaa ilmaisua voin käyttää ja totean vain, että vaikeudet on tehty voitettaviksi.
Huomenna lähtee Kimmo liikkeelle uudelleen parin remppamiehen kanssa ja he käyvät läpi muutamaiset tärkeät asiat kuten sähköt, putket, putsaavat katon ja suunnitelevat Latten ja (Rummukaisen) kestävän aidan. Jälkimmäinen on niin pieni poika, että täytynee aita tehdä verkosta. Mutta hyvä se vaan on, ei tule sitten muut metsäneläimet, jänikset etc. pihaan aidan toiselta puoleltakaan.
Ensi viikolla olen suunnitellut, että jos saan Rummukaisen Äiteen mukaani menemme tekemään perusvalmisteluja - eli peitämme lattiat suojapapereilla maalausta varten ja kykyjemme ja ajan riittäessä pesemme mahdollisemman monta pintaa valmiiksi. Suuria spaklauksia ei onneksi tarvita, joten homma ei luultavasti ole liian iso. - Harmittaa vain kun oma käsi kaiken muun kurjan lisäksi on taas kipeä, oma vika, liikaa tietokoneaikaa takana ja hiirikäsihän se aina on se joka alkaa kiukutella.
Mutta hei, kaikki etenee odotetun mukaisesti talkoiden suhteen. Talkooastiat ja kipot ja kupit on jo hankittu. Ajattelin lauantaina tarjota koko sakille soppaa ja leipää. Toivottavasti tämä on riittävää? Ja kenelle jää massu nälkäiseksi, voi hakea siihen lisätäytettä vaikkapa Võsun O-kõrtsissä jossa on tunnetusti hyvät safkat.
Alla Kimmo ja Remppa-Priit edellisellä kerralla kana-aterian äärellä:
Ei, minulla vaan on itsellä hermot niin pinnassa kun suunnitelmat on suuret ja sitten tulee takaiskuja. Laitoin tuohon edellisen viestin kommentteihin selityksen - eli kyse on Suomen pään saamattomuudesta talon myynnin suhteen. Ei siitä sen enempää.
Muutenkin on ollut monenlaista pientä harmia ja takaiskuja ja kun eilen sitten selvisi kolea totuus välittäjän aktiivisuudesta oli se viimeinen oljenkorsi. Onneksi tällä kamelilla on kuitenkin nopeasti parantuva selkä, jos näin ontuvaa ilmaisua voin käyttää ja totean vain, että vaikeudet on tehty voitettaviksi.
Huomenna lähtee Kimmo liikkeelle uudelleen parin remppamiehen kanssa ja he käyvät läpi muutamaiset tärkeät asiat kuten sähköt, putket, putsaavat katon ja suunnitelevat Latten ja (Rummukaisen) kestävän aidan. Jälkimmäinen on niin pieni poika, että täytynee aita tehdä verkosta. Mutta hyvä se vaan on, ei tule sitten muut metsäneläimet, jänikset etc. pihaan aidan toiselta puoleltakaan.
Ensi viikolla olen suunnitellut, että jos saan Rummukaisen Äiteen mukaani menemme tekemään perusvalmisteluja - eli peitämme lattiat suojapapereilla maalausta varten ja kykyjemme ja ajan riittäessä pesemme mahdollisemman monta pintaa valmiiksi. Suuria spaklauksia ei onneksi tarvita, joten homma ei luultavasti ole liian iso. - Harmittaa vain kun oma käsi kaiken muun kurjan lisäksi on taas kipeä, oma vika, liikaa tietokoneaikaa takana ja hiirikäsihän se aina on se joka alkaa kiukutella.
Mutta hei, kaikki etenee odotetun mukaisesti talkoiden suhteen. Talkooastiat ja kipot ja kupit on jo hankittu. Ajattelin lauantaina tarjota koko sakille soppaa ja leipää. Toivottavasti tämä on riittävää? Ja kenelle jää massu nälkäiseksi, voi hakea siihen lisätäytettä vaikkapa Võsun O-kõrtsissä jossa on tunnetusti hyvät safkat.
Alla Kimmo ja Remppa-Priit edellisellä kerralla kana-aterian äärellä:
torstai 9. syyskuuta 2010
Talkooporukalle remppa-ajatuksia
Aihe on tuttu - ainakin niille, jotka ovat blogia seuranneet: Mitä voidaan / osataan / ehditään tehdä talkoovoimin nostaaksemme Huvikummun uuteen uljaaseen kuntoon.
Uusille lukijoille, niille, joita sivuille aika ajoin putkahtaa, kerrottakoon, että Huvikumpu on työnimi talolle, joka sijaitsee Võsussa, Suomenlahden rannalla, todellakin rannalla, ja johon aloitamme jossain vaiheessa majatalon, muodossa tai toisessa. Lisää voi lukea klikkaamalla jutun lopussa olevia tunnisteita, kuten Huvikumpu ja Võsu.
(Hankalaa kun ei tiedä kuinka paljon kunakin päivänä on uusia lukijoita, jotka ikäänkuin putkahtavat paikalle kesken tarinaa. Ja tarinahan tämä on. Eikä joka kerta voi aloittaa tarinaa alustakaan.)
Seuraa kaupallinen tiedotus eli mainos:
VIELÄ MAHTUU MUKAAN! Eli ken on innostunut lähtemään talkoisiin, on tervetullut tähän porukkaan, joka kokoontuu to-su eli 23.-26.9.2010. Tiedossa on siivousta, maalausta, remppausta, kokkausta ja hämähäkin seittien häirintää kunkin kykyjen ja taitojen mukaan. Pakettiin kuuluu yösija ja remppasapuskaa ja toivon mukaan mukavaa yhdessäoloa ankaran työskentelyn oheen -- motolla: Ei kukaan pelkästä työstä elä!
Ja talkoon palkkio on, paitsi hyvä mieli: ensi kesänä tai vaikka tulevana talvena lomaviikko perheen kanssa Huvikummussa maksutta. Mukava se on sitten makoilla Huvikummun puhtaissa tiloissa, omien kätten jälkiä ihaillen! Ja lapsille tai muille kylän miehille kehaisten: "Tuon naulan löin muuten minä!"
Tähän päättyy kaupallinen tiedotus.
Ja sitten päivän epistolaan: Mitä voimme porukalla tehdä?! Ja mitä sanoi asiasta remppamies Priit.
Ajoimme siis eilen Võsuun Priitun kanssa, joka tuli arvioimaan talon remonttitarvetta: mitä voi tehdä, mitä kannattaa tehdä ja mitä pitää ehdottomasti tehdä. Mitä tehdä nyt, mitä keväällä. Mitä voi talkooväki tehdä ja mikä jää ammattilaisten hommiksi.
Priit on ihailtavan nopea hahmottamaan paikkoja ja ideoimaan ratkaisuja, jotka ovat myös edullisia. Priit tuntee meidät ja tietää taloudellisen tilanteemme, eli sen, että emme ole todellakaan Kroisoksia, vaan että jokainen sentti on tärkeä. Hän ei yritäkään alkaa esittää massiivisia remontteja, jos niitä ei ole ehdottoman tärkeä tehdä. Priitua kannattaa aina kuunnella.
Priitun ajatuksia remontti- ja korjaustarpeista:
Ulkotyöt
Katto - se tulee puhdistaa neulasista jo tämän syksyn aikana. Samoin ne vähät räystäät joita talossa on, kannattaa putsata.
Kuka tekee? Mitä siihen tarvitaan? - Priitun mukaan ei ole tarpeellista kutsua paikalle mitään nosturia. Hänen mukaansa kannattaa kääntyä jonkun reippaan paikkakuntalaisen puoleen, joka kunnon tikkailla ja turvaköysillä varustettuna puhdistaa katon ensin harjalla ja sitten painepesurilla. "Ei tuo ole kummonenkaan homma asiansa osaavalle" totesi Priit. - Lopputulema: Näin siis teemme: etsimme ammattilaisen ja teetämme työn hänellä.
Talon ulkokäsittely Pinotexillä - Talo tarvitsee jossain vaiheessa ulkomaalauksen, ja sen voisi tehdä nyt syksyllä, kun puu vaikuttaa vielä täysin kuivalta. Jos sen tekee suhteellisen pian. Toisaalta, talon ulkosivun maalaus on niin iso työ, että veisi koko talkooväen voimat, eikä Priitun mukaan muutenkaan ole siitä kiireisimmästä päästä tehtäviä töitä. - Lopputulema: Talon ulkomaalaus Pinotexillä siirtyy ensi kevääseen.
Terassi - Terassin lattialaudat ovat haperot ja huonot kautaaltaan, ja täysin lahonneet talon pääsisäänkäynnin kohdalta. Koko terassin uusiminen alusta loppuun on, paitsi iso, myös kallis työ, eikä sitä kannata tehdä ennenkuin talo on satavarmasti omamme. (Nythän teemme kaikki työt sillä riskillä, että emme saakaan taloa ostettua vuoden sisällä. Mitä enemmän tätä vaihtoehtoa ajattelen, sitä enemmän nousee minussa taistelumieli: näin ei käy!!!)
Priit oli sitä mieltä, että jos terassin mädät laudat todella häiritsevät voisi niistä pahimmat vaihtaa väliaikaisesti uusiin. Kimmo taas oli eri mieltä. Turhaa työtä, sillä kun terassi lopulta tehdään kuntoon, menee ne vaihtolaudatkin uusiksi, sillä poikittaiset tukipuut täytyy joka tapauksessa vaihtaa kokonaan.
Kuva terassista:
Sisätyöt
Priit kävi läpi suuria linjoja, eli hahmotteli miten talo voidaan jakaa kahteen tehtävään: meidän kodiksi ja mahdollisimman toimivaksi majataloksi vieraiden tulla. Pääajatuksena oli, että me asetumme asumaan joko ala- tai yläkerran suureen saliin ja tornihuoneeseen ja yhteen makuuhuoneeseen, ja meillä on oma keittiö, wc ja suihku käytössämme. Ja muut tilat jaetaan sitten sopiviin paloihin vieraille asua. Niin, että jokaisella perhekunnalla on oma yksikkö, johon mahtuu 4 henkeä, jokaisella perhekunnalla on keittiö ja wc/suihku käytettävänään ja jokaisella on oma sisäänkäyntinsä.
Suuret työt, eli seinien mahdollinen siirtäminen, uudet keittiöt ja pesutilat tehdään keväällä ammattimiesten voimin, sen jälkeen kun talo on siirtynyt hallintaamme.
Talkoilla tehtävää
Priit ei sen enempää puuttunut talkoovoimin tehtäviin hommiin, sitähän riittää. Sen verran kuitenkin muistutti, että lämpö pitää laittaa päälle sisätilojen maalausta varten hyvissä ajoin, ja pitää lämpöä riittävän kauan maalauksen ja tapetoinnin jälkeen. Sillä 'narva-plokk' - kivimateriaali, joka muistuttaa aika paljon siporexiä, ja josta talo on rakennettu, imee kosteutta sisäänsä.
Tästä eteenpäin ovat ajatukset sisärempasta siis omiamme.
Ikkunoiden tiivistäminen ja peseminen
Yksi taloudellisesti merkittävämpiä yksittäisiä asioita on ikkunoiden tiivistäminen. Samalla ne voisi myös pestä. Siinä hommaa riittääkin. Yli 600 m2:n talossa on ikkunoita paljon.
Pohdintaa:
Tiivistys -- Millä ikkunat on paras tiivistää? Kysyin sitä Priitulta ja hän ehdotti että ostan metrin sitä ja metrin tätä ja metrin kolmatta erilaista tiivistettä. Ja testaan. Mikä tukkii vedon parhaiten. Ja sitten vaan tiivistämään.
Ikkunoiden pesu -- olen armottoman surkea pesemään ikkunoita, raitoja vaan tulee, vaikka mitä teen. Nyt on ikkunat vielä siinä mielessä haasteellisia, että suurin osa koostuu pienistä ruuduista.
Kysymys: Onko talkooväellä (tai ihan vaan kenelläkään) hyvää vinkkiä miten tällaiset pienet akkunaruudut pestään parhaiten? Tarvitaanko minikokoista ikkunalastaa, vai onko parempi käyttää jotain ikkunaliinaa tms? Ehdotuksia, vinkkejä odotetaan! Kuka ilmoittautuu ikkunanpesuun?
Siis reippaasti ilmoittautumaan, jos tällainen tarjous kiinnostaa!!!
Uusille lukijoille, niille, joita sivuille aika ajoin putkahtaa, kerrottakoon, että Huvikumpu on työnimi talolle, joka sijaitsee Võsussa, Suomenlahden rannalla, todellakin rannalla, ja johon aloitamme jossain vaiheessa majatalon, muodossa tai toisessa. Lisää voi lukea klikkaamalla jutun lopussa olevia tunnisteita, kuten Huvikumpu ja Võsu.
(Hankalaa kun ei tiedä kuinka paljon kunakin päivänä on uusia lukijoita, jotka ikäänkuin putkahtavat paikalle kesken tarinaa. Ja tarinahan tämä on. Eikä joka kerta voi aloittaa tarinaa alustakaan.)
Seuraa kaupallinen tiedotus eli mainos:
VIELÄ MAHTUU MUKAAN! Eli ken on innostunut lähtemään talkoisiin, on tervetullut tähän porukkaan, joka kokoontuu to-su eli 23.-26.9.2010. Tiedossa on siivousta, maalausta, remppausta, kokkausta ja hämähäkin seittien häirintää kunkin kykyjen ja taitojen mukaan. Pakettiin kuuluu yösija ja remppasapuskaa ja toivon mukaan mukavaa yhdessäoloa ankaran työskentelyn oheen -- motolla: Ei kukaan pelkästä työstä elä!
Ja talkoon palkkio on, paitsi hyvä mieli: ensi kesänä tai vaikka tulevana talvena lomaviikko perheen kanssa Huvikummussa maksutta. Mukava se on sitten makoilla Huvikummun puhtaissa tiloissa, omien kätten jälkiä ihaillen! Ja lapsille tai muille kylän miehille kehaisten: "Tuon naulan löin muuten minä!"
Tähän päättyy kaupallinen tiedotus.
Ja sitten päivän epistolaan: Mitä voimme porukalla tehdä?! Ja mitä sanoi asiasta remppamies Priit.
Ajoimme siis eilen Võsuun Priitun kanssa, joka tuli arvioimaan talon remonttitarvetta: mitä voi tehdä, mitä kannattaa tehdä ja mitä pitää ehdottomasti tehdä. Mitä tehdä nyt, mitä keväällä. Mitä voi talkooväki tehdä ja mikä jää ammattilaisten hommiksi.
Priit on ihailtavan nopea hahmottamaan paikkoja ja ideoimaan ratkaisuja, jotka ovat myös edullisia. Priit tuntee meidät ja tietää taloudellisen tilanteemme, eli sen, että emme ole todellakaan Kroisoksia, vaan että jokainen sentti on tärkeä. Hän ei yritäkään alkaa esittää massiivisia remontteja, jos niitä ei ole ehdottoman tärkeä tehdä. Priitua kannattaa aina kuunnella.
Priitun ajatuksia remontti- ja korjaustarpeista:
Ulkotyöt
Katto - se tulee puhdistaa neulasista jo tämän syksyn aikana. Samoin ne vähät räystäät joita talossa on, kannattaa putsata.
Kuka tekee? Mitä siihen tarvitaan? - Priitun mukaan ei ole tarpeellista kutsua paikalle mitään nosturia. Hänen mukaansa kannattaa kääntyä jonkun reippaan paikkakuntalaisen puoleen, joka kunnon tikkailla ja turvaköysillä varustettuna puhdistaa katon ensin harjalla ja sitten painepesurilla. "Ei tuo ole kummonenkaan homma asiansa osaavalle" totesi Priit. - Lopputulema: Näin siis teemme: etsimme ammattilaisen ja teetämme työn hänellä.
Talon ulkokäsittely Pinotexillä - Talo tarvitsee jossain vaiheessa ulkomaalauksen, ja sen voisi tehdä nyt syksyllä, kun puu vaikuttaa vielä täysin kuivalta. Jos sen tekee suhteellisen pian. Toisaalta, talon ulkosivun maalaus on niin iso työ, että veisi koko talkooväen voimat, eikä Priitun mukaan muutenkaan ole siitä kiireisimmästä päästä tehtäviä töitä. - Lopputulema: Talon ulkomaalaus Pinotexillä siirtyy ensi kevääseen.
Terassi - Terassin lattialaudat ovat haperot ja huonot kautaaltaan, ja täysin lahonneet talon pääsisäänkäynnin kohdalta. Koko terassin uusiminen alusta loppuun on, paitsi iso, myös kallis työ, eikä sitä kannata tehdä ennenkuin talo on satavarmasti omamme. (Nythän teemme kaikki työt sillä riskillä, että emme saakaan taloa ostettua vuoden sisällä. Mitä enemmän tätä vaihtoehtoa ajattelen, sitä enemmän nousee minussa taistelumieli: näin ei käy!!!)
Priit oli sitä mieltä, että jos terassin mädät laudat todella häiritsevät voisi niistä pahimmat vaihtaa väliaikaisesti uusiin. Kimmo taas oli eri mieltä. Turhaa työtä, sillä kun terassi lopulta tehdään kuntoon, menee ne vaihtolaudatkin uusiksi, sillä poikittaiset tukipuut täytyy joka tapauksessa vaihtaa kokonaan.
Kuva terassista:
Sisätyöt
Priit kävi läpi suuria linjoja, eli hahmotteli miten talo voidaan jakaa kahteen tehtävään: meidän kodiksi ja mahdollisimman toimivaksi majataloksi vieraiden tulla. Pääajatuksena oli, että me asetumme asumaan joko ala- tai yläkerran suureen saliin ja tornihuoneeseen ja yhteen makuuhuoneeseen, ja meillä on oma keittiö, wc ja suihku käytössämme. Ja muut tilat jaetaan sitten sopiviin paloihin vieraille asua. Niin, että jokaisella perhekunnalla on oma yksikkö, johon mahtuu 4 henkeä, jokaisella perhekunnalla on keittiö ja wc/suihku käytettävänään ja jokaisella on oma sisäänkäyntinsä.
Suuret työt, eli seinien mahdollinen siirtäminen, uudet keittiöt ja pesutilat tehdään keväällä ammattimiesten voimin, sen jälkeen kun talo on siirtynyt hallintaamme.
Talkoilla tehtävää
Priit ei sen enempää puuttunut talkoovoimin tehtäviin hommiin, sitähän riittää. Sen verran kuitenkin muistutti, että lämpö pitää laittaa päälle sisätilojen maalausta varten hyvissä ajoin, ja pitää lämpöä riittävän kauan maalauksen ja tapetoinnin jälkeen. Sillä 'narva-plokk' - kivimateriaali, joka muistuttaa aika paljon siporexiä, ja josta talo on rakennettu, imee kosteutta sisäänsä.
Tästä eteenpäin ovat ajatukset sisärempasta siis omiamme.
Ikkunoiden tiivistäminen ja peseminen
Yksi taloudellisesti merkittävämpiä yksittäisiä asioita on ikkunoiden tiivistäminen. Samalla ne voisi myös pestä. Siinä hommaa riittääkin. Yli 600 m2:n talossa on ikkunoita paljon.
Pohdintaa:
Tiivistys -- Millä ikkunat on paras tiivistää? Kysyin sitä Priitulta ja hän ehdotti että ostan metrin sitä ja metrin tätä ja metrin kolmatta erilaista tiivistettä. Ja testaan. Mikä tukkii vedon parhaiten. Ja sitten vaan tiivistämään.
Ikkunoiden pesu -- olen armottoman surkea pesemään ikkunoita, raitoja vaan tulee, vaikka mitä teen. Nyt on ikkunat vielä siinä mielessä haasteellisia, että suurin osa koostuu pienistä ruuduista.
Kysymys: Onko talkooväellä (tai ihan vaan kenelläkään) hyvää vinkkiä miten tällaiset pienet akkunaruudut pestään parhaiten? Tarvitaanko minikokoista ikkunalastaa, vai onko parempi käyttää jotain ikkunaliinaa tms? Ehdotuksia, vinkkejä odotetaan! Kuka ilmoittautuu ikkunanpesuun?
Näissä pienissä akkunoissa riittää pestävää ja tiivistsettävää
Maalaus ja tapetointi
Minulla on toiveissa, että tämän syksyn aikana yhdessä talkooporukan kanssa ja myös talkootyön ohella, ennen ja jälkeen, saisimme valmiiksi neljä "boksia". Eli neljä tilaa, joissa yövyttää vieraita vaikka jo talvella tai ainakin ensi keväästä asti.
Boksien ohella on suunnitelmissa siivota ja maalata alakerran iso keittiö.
Boksit, nuo erilliset asunnot ovat suht. siistejä jo nyt, mutta pintaremppaa tarvitaan.
Eniten maalia ja pesua ja puhdistusta kaipaavat kaksi identtistä boksia (sillä erotuksella, että toisessa boksissa on parveke, toisessa ei).
Tässä kuvia ko. remppakohteista:
Numero 1: Kaksi identtistä "boksia"
Sisäänkäynti toiseen boksiin tulee pääoven kautta, toiseen ulkoa. Sisääntuloaulassa ei ole juuri nyt mitään rempattavaa, toki paneelien värit voi joskus vaihtaa paremmaksi, mutta ihan siisti on aula näinkin. Myöhemmin aulan ovet täytyy rempata tiiviimmiksi, ehkä vaihtaa koko ovisysteemi. Aula lienee talvella aika kylmä.
Kaksikerroksisen boksin alakertaa. Alhaalla keittiö ja pieni syömänurkkaus, ylhäällä makuutilat
Pieni kompakti ruokatila - kahdessa identtisessä boksissa molemmissa samanlainen. Helppo siirtää maalausrempan ajaksi pois. Alla linoleum-mattoa, joka pitää vaihtaa myöhemmin. Muualla bokseissa on lautalattiat
Kaksikerroksisen boksin wc/suihku - vaatii puhdistusta, ei muuta
Portaat boksin alakerroksesta yläkerrokseen - miten maalataan seinät siististi, kun portaat ovat niin lähellä seinäpintaa?!
Boksia yläkerroksesta. Tila on suurempi, olisi tarvittu laajakulmaobjektiivia tilan kuvaamiseen.
Tänne mahtuu kolme vuodetta. Lattia ok, seinät pitää maalata (ja korjata mahd. kolot etc) niin että yleisilme on raikas.
Tässä siis summittaisesti perusrakenne kahteen identtiseen "boksiin", jotka mielestäni ovat suhteellisen helpot maalata ja putsata käyttökuntoon.
Molemmissa "bokseissa" on keittolevy, jääkaappi (vanha, mutta jos se siivotaan ja on raikas, onko sillä niin väliä) ja wc/suihku.
Numero 2: Makuuhuone - joko meidän tai asukkaiden
Tämä makuuhuone sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, suuren keittiön vieressä. Itse asiassa keittiö ja makuuhuone ovat olleet alun alkaen samaa tilaa ja nyt välille on rakennettu seinä, jota ei ole millään lailla peitetty.
Makuuhuone jää joko meille tai sitten siitä tulee vieraille kahden hengen asunto, jolla olisi käytettävissään suuri keittiö.
Ala-makkarin seinät tulisi osittain maalata (valkeat osuudet) ja tapiseerata (lastulevyosuudet)
Osa ala-makkarin seinistä on puuta, ja lämmintä perusmateriaalia. Lattiatkin ovat siistit.
Numero 3: Keittiö
Alakerrassa on keittiö, joka tarvitsee pintaremonttia ja lattiaremonttia enemmänkin. Lattia on korkkia ja myyjien mukaan korkki vain oli valittu väärin. Tai sitten korkkimaton kiertyminen ja repsottelu on viite jostain isommasta ongelmasta? IIK!
Keittiö sinällään on suhteellisen siisti, vaikka liedessä on vain kaksi (!!!) levyä:
Lattiamateriaali repsottaa:
Kuntotarkastaja hommissa, lattia repsottaa. Kuntotarkastajan oma raportti seuraa myöhemmin.
Keittiö on siis erotettu makuuhuoneesta ja sama lastulevy löytyy siis tältäkin puolelta. Ehkä keittiössä riittäisi vaan lastulevyn maalaus?
Tässä kuulemma ennen oli tarjoiluaukko keittiöstä ruokasaliin, josta siis tehtiin makuuhuone.
Oliko tässä ovi keittiöstä entiseen ruokasaliin, nykyiseen makuuhuoneeseen - en tiedä. Joka tapauksessa samaa lastulevyä kuin makkarissa ja tarjoiluaukossa.
Keittiön putsaaminen on iso työ, sanoo Kimmo. Lähinnä keittiön rasvojen myötä. Eli tarvitaan huolellinen seinien ja katon soodalla pesu, huuhtelu, huuhtelu toiseen kerran, spaklaus, hionta ja vasta sitten voi maalata katon ja seinät. Ei niin, että keittiö olisi minusta ollut erityisen likainen. Keittiöt vaan tapaavat napata rasvaa etc. elämän myötä.
Tässä nämä remppakohteet olivat. Seuraavassa postauksessa esittelen vielä muut kohteet, jotka eivät juuri heti tarvitse remppaa.
Mutta jo näillä toimilla saamme 50% talosta käyttöön. Seuraavassa postauksessa esittelen ne seuraavat 50%.
Ja -- ettei tulisi väärinkäsityksiä -- en todellakaan odota että yksillä talkoilla tämä kaikki tehtäisiin. En.
Esittelin lähinnä niitä kohteita joita voimme ja ehdimme porukalla tehdä, tai joista voimme rempan aloittaa. Kimmon kanssa jo puhuimme, että teemme pintojen soodapesun ja puhdistuksen ennen talkoita, jos vain ehdimme. Pesun jälkeen tulee vielä pintojen spakkelointi ja hionta. Ja sitten vasta päästään maalaamaan.
----
Pelkään, että talkoovoima suorastaan pelästyy nähtyään kaiken mikä odottaa tekemistä. Siihen heti nopea rauhoitus: en todellakaan odota, että talkoilla tämä kaikki tehdään! Tässä on vain lueteltu niitä asioita, jotka kaipaavat tekemistä!
Sitä paitsi, siivoamista ja puunausta ja lattioiden pesua riittää kaikille, jos ei maalaustöihin ryhdytä.
Seuraa pyyntö:
Talkoolaiset, antakaa tietää omista ajatuksistanne! Nyt siihen on aikaa! Kertokaa mitä ehdotatte tehtäväksi, mitä itse voisitte osata tehdä? Vinkkejä, neuvoja meille jo etukäteen! Mitä meidän kannattaa hankkia etukäteen, ettei sitten talkoopäivänä olla tumput suorina, kun jotain puuttuu. Ja mitä teillä on mukana tuoda!
Kommentteja voi laittaa tänne, vaikka tämän kirjoituksen loppuun, jolloin kaikki voivat niitä lukea. Tai jos ei halua olla julkinen (vaikka vaan nimimerkillä), voi kirjoittaa minulle suoraan sähköpostiinkin: tiina.linkama (kiharaa ja säkkärää) villaottilia.ee
Loppulause: On tämä jännää aikaa, ihanaa! Ja ihan mieletöntä, että löydän talkoisiin ihmisiä, jotka ovat yhtä innostuneita asiastani kuin minäkin.
Lisääkin saa tulla! Sänkyjä on nyt 17 hengelle, kun toin lisää matkapetejä kotoa!
Här kommer Pippi Långstrump eli matkalla Huvikumpuun
Sulahopsulahei vaan kaikille!
Eilen tehtiin matka Huvikumpuun, kera Priitun eli remppamiehemme. Matkaa taitettiin kahdella autolla, minä ja Latte punaisella ranskattarella ja Kimmo Priitun isossa pakettiautossa.
Matkaan oli varustauduttu hyvin - monen monta päivää olen kerännyt mitä erilaisempia tykötarpeita, joita viedä talkooväkeä ja myös remppaakin varten: peittoja, petauspatjoja, sisustuskankaita, joita löysin Kanepin kirpparilta, tukevia verhoja ja pöytäliinoja, joilla verhota aika ankeat talkoopedit. Jotta kaikilla on mukavaa.
Pikku hiljaa olohuoneeseen alkoi kerääntyä myös laatikoittain laseja, lautasia, kahvikuppeja, lusikoita, haarukoita ja kaikkea muuta mahdollista mitä talkooväki tarvitsee elääkseen ihmisiksi.
Kuten sanoin, lähdin kahden Karvapojan kanssa liikkeelle, ja sehän minua tietenkin hieman jännitti. Matkaa kuitenkin tulee hyvät 200 km Otepäältä Võsuun ja minä olen aina vaan hieman epävarma kuljettaja. Tai ainakin matkaan lähtö aina hieman jännittää.
Mutta hyvin reissu sujui, minä juttelin Lattelle ja Poika kuunteli takapenkillä lörppäkorvat höröllä mitä kaikkea Mamma sille höpöttää.
Mikä parasta, kun itse ajaa, voi itse päättää missä pysähtyy. Kun ratissa on perheen Dedikoitu Kuljettaja, hurauttaa Dedikoitu päämäärätietoisesti pisteestä A pisteeseen B sen suurempia pysähtelemättä, ellei todellista tarvetta tule.
Niinpä esimerkiksi mystinen nähtävyyskyltti: Preilikivi Jõgevamaalla on aina ohitettu lennossa. Vaan nyt painoin jarrua ja lähdin ihmettelemään minkä kokoluokan nähtävyydestä oli kyse.
Tällainen oli Preilikivi eli suomeksi Neitikivi:
Sillä maisemat ovat inspiroivia, vai mitä sanotte?!
Mutta sitten oli pakko taas painaa jarrua. Suuret peltoaukeat olivat täynnä kurkia. Satoja ja satoja ellei tuhansia kenokauloja levähtämässä ja etsimässä matkaeinettä tulevalle muutolle. Suomestako olette tulossa, mietin.
Eilen tehtiin matka Huvikumpuun, kera Priitun eli remppamiehemme. Matkaa taitettiin kahdella autolla, minä ja Latte punaisella ranskattarella ja Kimmo Priitun isossa pakettiautossa.
Matkaan oli varustauduttu hyvin - monen monta päivää olen kerännyt mitä erilaisempia tykötarpeita, joita viedä talkooväkeä ja myös remppaakin varten: peittoja, petauspatjoja, sisustuskankaita, joita löysin Kanepin kirpparilta, tukevia verhoja ja pöytäliinoja, joilla verhota aika ankeat talkoopedit. Jotta kaikilla on mukavaa.
Pikku hiljaa olohuoneeseen alkoi kerääntyä myös laatikoittain laseja, lautasia, kahvikuppeja, lusikoita, haarukoita ja kaikkea muuta mahdollista mitä talkooväki tarvitsee elääkseen ihmisiksi.
Tavaravuori alkaa kasaantua
Ja sitten matkaan.
Mutta hyvin reissu sujui, minä juttelin Lattelle ja Poika kuunteli takapenkillä lörppäkorvat höröllä mitä kaikkea Mamma sille höpöttää.
Kivi keskellä metsää
Ei siis megaluokan nähtävyys. Vaan kyltti kiven vieressä kertoi kiven taustaa, ja kyltti oli niin hauskaa luettavaa, että se piti myös kuvata. Tällaista tekstiä syntyy, kun joku joka osaa suomea "oikein hyvin" tekee kuva- tai esitetekstejä. Teksti on melkein oikein, mutta kuitenkin täynnä huvittavia ilmaisuja, jotka naurattavat suomea äidinkielenä puhuvia (klikkaa kuvaa jos tekstin lukeminen pienestä kuvasta on vaikeaa):
Kysyin Lattelta onko hän kuunnellut jo riittävästi vapaata henkeä leijumassa tuulenpuuskissa puiden ladvissa, ja Poika vastasi: WUF! Jatkoimme siis matkaa.
Rakvere ohitettiin heittäen - sen tutkiminen oikein perinpohjin jää myöhemmäksi herkuksi, ja jatkoimme kohti Haljalaa ja Lahemaata.
Koska tiesin olevani perässä tulevia miehiä nopeampi päätin tehdä pienen koukkauksen Vainupean niemeen, jonka tiesin kauniiksi paikaksi. Takapenkkiläinen innostui ajatuksesta ja niin pian kun Poitsu sai meren hajun sieraimiinsa kuului takapenkiltä innostunutta vikinää.
Vainupea ON hieno paikka. Ja aivan tasavarmasti, kun asumme Huvikummussa, tulen tänne maalaamaan. Ehkä töistäni tulee juuri yhtä hirveitä 'meritauluja' kuin mitä näkee toreilla kesäisin myynnissä - meri ja aallot tuntuvat kiehtovan niin monia, mutta useimmiten tuloksena on jotain, joka aiheuttaa katsojassa vain myötähäpeää. Meri on vaikea! Mutta aion yrittää.
Täällä siis vietimme Karvapojan kanssa tovin jos toisenkin ja Karviksen mielestä paikka on VERY YES eli MUY BUENO. Tänne taas ja monta kertaa!!!
Nyt olimme jo lähellä päätepistettä, Huvikumpua ja Võsua. Kimmo oli jo saapunut perille ja soitteli kysyen missä minä viivyn. Jatkoimme matkaa tarkoitsena ajaa pysähtymättä viimeiset kilometrit.
Komeita lintuja, nämä kurjet. Vaikka hanhien tapaan helposti hermostuvia tyyppejä. Vaikka pysyttelin melko kaukana ja kuvasin teleobjektiivin ääripäällä, hermostuivat linnut ja ryhmä toisensa perään lehahti lentoon, siirtyen kaakattaen toiselle, kauemmalle peltoaukiolle.
Haikein mielin jätin kurjet ja jatkoin viimeiset pari kilometriä Võsulle. Ja siellähän Huvikumpu jo odotti!
Ennen varsinaista töihin ryhtymistä en malttanut olla tekemättä vielä lyhykäistä kävelyä rannalle, se kun on niin ihana, vielä syksylläkin.
Miehet ovat ottaneet kengät jalasta - viimeisiä kertoja, luulisin
Huvikumpureissun päämääränä oli kartoittaa niin itselle kuin talkooväelle remppatarve. Ja näin teimme. Mutta siitä sitten ihan omassa postauksessa.
Ei siis tällä erää muuta kuin sulahopsulahei ja hopsansaa. Jatkan aiheesta tuotapikaa.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Kun ulkosuomalaista alkaa tylsistyttää
Ansioitunut Virosta kirjottava blogisti Lahden takana kirjoitti tänään erinomaisen pohdinnon ulkosuomalaisuuden olemuksesta, joka muuttuu ajan myötä. Kun kaikki uusi ei enää olekaan uutta, kun tuntuu, että kaikki on jo nähty. Suosittelen sen lukemista! Ja sen löytää tästä linkistä: Kun kaikki on nähty.
Kirjoitus sai minut pohtimaan omaa ulkosuomalaisuuttamme, ja vastasin postaukseen pitkäsanaisesti. Niin pitkäsanaisesti, että päätin liittää oman vastaukseni tänne omalle puolelleni.
Ja näin vastasin:
Ihan älyttömän hyvä postaus - eikä lainkaan pitkäsanainen (sanoo lavertelun mestari - pitäisi opetella napakampaa tyyliä.)
Juuri noin se menee! Ja luulen, että menee vaikka eläisi Kiinassa.
Me olemme olleet täällä jo viisi vuotta, ja viranomaisten ja kaupan hyllyjen tarjonnan ja kielen ihmettely on kaikonnut. Virolainen elämä on tullut tutuksi median kautta, poliitikotkin tunee jo kasvoilta, ja julkkikset. Jopa ne turhatkin. Tiedetään mistä milloinkin maassa kuhistaan.
Viime aikoina olen itse asiassa seurannut huomattavasti enemmän suomalaisia ja englanninkielisä sanomalehtiä kuin virolaisia. Mistä sekin sitten johtuu? Jotenkin alun innostus ajankohtaisten virolaisten aiheiden seuraukseen on laimentunut ja nyt suomalaiset ja ennen kaikkea kansainväliset uutiset kiinnostavat enemmän. Eläköön netti, joka tuo suuren maailman niin lähelle!
Mennäksesi otsikkoosi. Miten me olemme pyrkineet vastustamaan blogissa hyvin kuvaamaasi turtumisvaihetta? Kun kaikki on jo nähty. Matkailemalla Virossa isosti. Minulle valokuvaus on antanut siihen lisävirikettä.
Kun Viro isona käsitteenä alkoi tuntua turhankin tutulta olemme sitten sukeltaneet pienempiin kokonaisuuksiin. Etsineet nähtävyyksiä tai uusia paikkoja, jotka saattaisivat olla mielenkiintoisia. Ja ovathan ne. Seikkailleet soilla ja suurissa havumetsissä, niityillä ja joki- ja järvimaisemissa. Ja merien rannoilla.
Tämä luontoon meneminen on meille ihan uusi juttu, kuten olen blogissani monta kertaa kertonutkin. Siihen ei tarvita Viroa, saman olisimme voineet tehdä Suomessa. Peipponen ja kettu ja kevätesikko ovat samanlaisia kaikkialla näillä leveysasteilla. Mutta Suomessa meillä ei ollut sellaiseen aikaa. Vasta täällä olemme heränneet luonnon ihmeisiin, jos niin naivisti voi sanoa.
Täällä maan mittasuhteet ovat kompaktimmat kuin Suomessa, joten sekin suosii luontomatkailua. Päivän reissulla pääsee jo pitkälle ja mitä erilaisempiin maisemiin: Peipsi on jotain ihan muuta kuin vaikka Viljandimaa. Karulan, Otepään ja Soomaan kansallispuistot ovat kaikki omanlaisiansa ja kaikki suhteellisen lähellä. Ida-Virumaa ja Lahemaa ovat uudet löytömme, ja siellä riittää myös näkemistä.
And we will always have Latvia. :) Jonne on Otepäältä tasan yhtä pitkä matka kuin Tarttoon.
Kuten alussa sanoin, katson maailmaa aika paljon kameran silmän kautta. Ja kieltämättä Otepäällä tulee välillä sellainen fiilis että tässä ympäristössä on kaikki nähty. Olen kuvannut paikkakunnan nähtävyyden "sotatammen" keväällä, kesällä ja talvella. Aamulla ja illalla, sumussa ja sateessa. Kera ihmisten ja ilman ihmsiä. Kerran kun taas samaa sinänsä kaunista tammea taas sihtailin kameran etsimen läpi aloin lähes kirkua. Kun mies ihmetteli kerroin, että nyt riittää tämän tammen kuvaus! Ahistaa! Täytyy nähdä jo muita maisemia! Ei enää yhtäkään sotatammi-kuvaa! Tai tulen hulluksi.
Niinpä me sitten keksittiin ostaa Huvikumpu Suomenlahden rannalta,. Sotatammi-syndrooma on vältetty. Nauroinkin Lahemaalle tultaessa, että täällä sitä on puita mitä kuvata, on ihan varaa valita!
Eli pitkästä kirjoituksesta yritän vetää jonkin loppusynteesin: uuteen maahan muuttaminen herättää ihmisen mukavasti, kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ihminen on jatkuvasti virkeänä, uteliaana, täpinöissä. Tämän vireystilan olemme pyrkineet siirtämään nyt asiasta toiseen - pelkästä "virolaisuudesta" laajempaan käsitteeseen: luonto ja täysin uusi elämäntapa, johon kuuluu luonnon seuraaminen.
--- En tiedä oliko tässä mitään järkeä tai synteesiä näin kirjoitettuna?
Ja tässä tuo sotatammi, josta kirjoituksessa mainitsin, nyt tuunattuna (siitä katkeksi myrskyssä osia ja sen jälkeen otin siitä vielä muutaman kuvan, vaikka olin jo luvannut että koskaan, koskaan en siitä ota enää yhtäkään kuvaa):
Kirjoitus sai minut pohtimaan omaa ulkosuomalaisuuttamme, ja vastasin postaukseen pitkäsanaisesti. Niin pitkäsanaisesti, että päätin liittää oman vastaukseni tänne omalle puolelleni.
Ja näin vastasin:
Ihan älyttömän hyvä postaus - eikä lainkaan pitkäsanainen (sanoo lavertelun mestari - pitäisi opetella napakampaa tyyliä.)
Juuri noin se menee! Ja luulen, että menee vaikka eläisi Kiinassa.
Me olemme olleet täällä jo viisi vuotta, ja viranomaisten ja kaupan hyllyjen tarjonnan ja kielen ihmettely on kaikonnut. Virolainen elämä on tullut tutuksi median kautta, poliitikotkin tunee jo kasvoilta, ja julkkikset. Jopa ne turhatkin. Tiedetään mistä milloinkin maassa kuhistaan.
Viime aikoina olen itse asiassa seurannut huomattavasti enemmän suomalaisia ja englanninkielisä sanomalehtiä kuin virolaisia. Mistä sekin sitten johtuu? Jotenkin alun innostus ajankohtaisten virolaisten aiheiden seuraukseen on laimentunut ja nyt suomalaiset ja ennen kaikkea kansainväliset uutiset kiinnostavat enemmän. Eläköön netti, joka tuo suuren maailman niin lähelle!
Mennäksesi otsikkoosi. Miten me olemme pyrkineet vastustamaan blogissa hyvin kuvaamaasi turtumisvaihetta? Kun kaikki on jo nähty. Matkailemalla Virossa isosti. Minulle valokuvaus on antanut siihen lisävirikettä.
Kun Viro isona käsitteenä alkoi tuntua turhankin tutulta olemme sitten sukeltaneet pienempiin kokonaisuuksiin. Etsineet nähtävyyksiä tai uusia paikkoja, jotka saattaisivat olla mielenkiintoisia. Ja ovathan ne. Seikkailleet soilla ja suurissa havumetsissä, niityillä ja joki- ja järvimaisemissa. Ja merien rannoilla.
Tämä luontoon meneminen on meille ihan uusi juttu, kuten olen blogissani monta kertaa kertonutkin. Siihen ei tarvita Viroa, saman olisimme voineet tehdä Suomessa. Peipponen ja kettu ja kevätesikko ovat samanlaisia kaikkialla näillä leveysasteilla. Mutta Suomessa meillä ei ollut sellaiseen aikaa. Vasta täällä olemme heränneet luonnon ihmeisiin, jos niin naivisti voi sanoa.
Täällä maan mittasuhteet ovat kompaktimmat kuin Suomessa, joten sekin suosii luontomatkailua. Päivän reissulla pääsee jo pitkälle ja mitä erilaisempiin maisemiin: Peipsi on jotain ihan muuta kuin vaikka Viljandimaa. Karulan, Otepään ja Soomaan kansallispuistot ovat kaikki omanlaisiansa ja kaikki suhteellisen lähellä. Ida-Virumaa ja Lahemaa ovat uudet löytömme, ja siellä riittää myös näkemistä.
And we will always have Latvia. :) Jonne on Otepäältä tasan yhtä pitkä matka kuin Tarttoon.
Kuten alussa sanoin, katson maailmaa aika paljon kameran silmän kautta. Ja kieltämättä Otepäällä tulee välillä sellainen fiilis että tässä ympäristössä on kaikki nähty. Olen kuvannut paikkakunnan nähtävyyden "sotatammen" keväällä, kesällä ja talvella. Aamulla ja illalla, sumussa ja sateessa. Kera ihmisten ja ilman ihmsiä. Kerran kun taas samaa sinänsä kaunista tammea taas sihtailin kameran etsimen läpi aloin lähes kirkua. Kun mies ihmetteli kerroin, että nyt riittää tämän tammen kuvaus! Ahistaa! Täytyy nähdä jo muita maisemia! Ei enää yhtäkään sotatammi-kuvaa! Tai tulen hulluksi.
Niinpä me sitten keksittiin ostaa Huvikumpu Suomenlahden rannalta,. Sotatammi-syndrooma on vältetty. Nauroinkin Lahemaalle tultaessa, että täällä sitä on puita mitä kuvata, on ihan varaa valita!
Eli pitkästä kirjoituksesta yritän vetää jonkin loppusynteesin: uuteen maahan muuttaminen herättää ihmisen mukavasti, kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ihminen on jatkuvasti virkeänä, uteliaana, täpinöissä. Tämän vireystilan olemme pyrkineet siirtämään nyt asiasta toiseen - pelkästä "virolaisuudesta" laajempaan käsitteeseen: luonto ja täysin uusi elämäntapa, johon kuuluu luonnon seuraaminen.
--- En tiedä oliko tässä mitään järkeä tai synteesiä näin kirjoitettuna?
Ja tässä tuo sotatammi, josta kirjoituksessa mainitsin, nyt tuunattuna (siitä katkeksi myrskyssä osia ja sen jälkeen otin siitä vielä muutaman kuvan, vaikka olin jo luvannut että koskaan, koskaan en siitä ota enää yhtäkään kuvaa):
Tuunattu sotatammi pari päivää sitten, sadepäivänä
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Tunnetko tämän sienen?
Tarvitaan tunnistusapua!
Niin vaan tänäänkin teki mieli metsään ja vein sinne koko perheen. Kimmo katosi heti ensimmäisen kuusen jälkeen ja Latte ravasi kieli pitkänä pitkin Koorasten metsiä - olimme Kõverjärven tuntumassa sienessä - yrittäen pitää laumaa koossa. Välillä aina laumanpaimennuksen ohella autuaallisesti kuitenkin järveen hypäten.
Sieniä oli siellä yllättävän vähän, varsinkin jos vertaa eiliseen saaliseen. Kimmo löysi parin kämmenen verran kanttarelleja ja minä löysin hieman kanttarellin näköisiä ruskeita sieniä, joita ajattelin vahveroksi, jonkinmoiseksi. Soitinkin metsästä OnuKoolle, joka tunnetusti on sieniasiantuntija ja sain ensialkuun kuvailun pohjalta määrityksen 'suppilovahvero'. (Olen saanut pariltakin kaverilta, OnuKoolta ja Tomskulta, kuivattuja suppiksia, jotka ovat NÄM, mutta ehtaa tuoretta suppista en ole koskaan tavannut.)
Mutta sitten heräsi epäilys kun huomasin että poimituista sienistä tihkui valkeaa nestettä. Uusi soitto OnuKoolle ja tekstari Tomskulle ja MarjaP:lle - minun reaaliaikaiset sienioppaani - vahvisti, etteivät vahverot tihku mitään nestettä.
Siis, nyt jäi arvailujen varaan mistä sienestä on kyse. Kasvaa ryppäässä eli lämpäreissä, koko saalis kerätty kahdesta eri kohdasta, joissa sieniä oli tiheästi. Kasvoivat kosteassa mäntymetsässä, useimmiten sammaleen keskellä.
Mikä sieni kyseessä? Tietääkö joku? Onko edes syötävä? Onko vahvero? Heitänkö roskiin vai mitä teen?
Ja alla kuvia:
Olenko siis tehnyt löydön vai kantanut kotiin kassillisen roskasientä? Pitääkö ryöpätä ja jos pitää, miten se tehdään?
Kysyy uus-sieniherännäinen eli Luonto-Uuno
Niin vaan tänäänkin teki mieli metsään ja vein sinne koko perheen. Kimmo katosi heti ensimmäisen kuusen jälkeen ja Latte ravasi kieli pitkänä pitkin Koorasten metsiä - olimme Kõverjärven tuntumassa sienessä - yrittäen pitää laumaa koossa. Välillä aina laumanpaimennuksen ohella autuaallisesti kuitenkin järveen hypäten.
Sieniä oli siellä yllättävän vähän, varsinkin jos vertaa eiliseen saaliseen. Kimmo löysi parin kämmenen verran kanttarelleja ja minä löysin hieman kanttarellin näköisiä ruskeita sieniä, joita ajattelin vahveroksi, jonkinmoiseksi. Soitinkin metsästä OnuKoolle, joka tunnetusti on sieniasiantuntija ja sain ensialkuun kuvailun pohjalta määrityksen 'suppilovahvero'. (Olen saanut pariltakin kaverilta, OnuKoolta ja Tomskulta, kuivattuja suppiksia, jotka ovat NÄM, mutta ehtaa tuoretta suppista en ole koskaan tavannut.)
Mutta sitten heräsi epäilys kun huomasin että poimituista sienistä tihkui valkeaa nestettä. Uusi soitto OnuKoolle ja tekstari Tomskulle ja MarjaP:lle - minun reaaliaikaiset sienioppaani - vahvisti, etteivät vahverot tihku mitään nestettä.
Siis, nyt jäi arvailujen varaan mistä sienestä on kyse. Kasvaa ryppäässä eli lämpäreissä, koko saalis kerätty kahdesta eri kohdasta, joissa sieniä oli tiheästi. Kasvoivat kosteassa mäntymetsässä, useimmiten sammaleen keskellä.
Mikä sieni kyseessä? Tietääkö joku? Onko edes syötävä? Onko vahvero? Heitänkö roskiin vai mitä teen?
Ja alla kuvia:
Tässä näitä olisi, tunnistettavia, kaikki mielestäni samaa lajia, kaikki kasvoivat lähellä toisiaan, ryppäinä
Muoto on hieman kanttarellin, muta silti hatun ja jalan ero on selvempi näissä kuin kanttarelleissa
Väri on kuvissa suht oikea - otettu sähkölampun valossa ilman salamaa. Ehkä väri kuvassa hieman liian keltapunainen, todellisuudessa ehkä aavistuksen ruskeampia.
Tässä eri-ikäisiä sieniä
Olenko siis tehnyt löydön vai kantanut kotiin kassillisen roskasientä? Pitääkö ryöpätä ja jos pitää, miten se tehdään?
Kysyy uus-sieniherännäinen eli Luonto-Uuno
lauantai 4. syyskuuta 2010
Torvi sienessä
Oi aikoja, oi tapoja! Oi minun aikoja ja uusia tapojani!
Minähän olen lähtökohdiltani pesunkestävä kaupunkilaistyttö, joka on asettunut maaseudun tai ainakin Otepään pseudo-maaseudun rauhaan vasta muutama vuosi sitten. Kaupunkilaistyttö, joka on ensimmäisenä valmis myöntämään oman Luonto-Uunoutensa. Mikä terminä tarkoittaa noloa ja ylenpalttista luontotietämättämyyttä, jota yritämme Kimmon kanssa nyt vanhoilla päivillämme jotenkin korjata. --- Kun kummasti oudot asiat alkavat kiinnostaa. Kuten linnut, kasvit, metsät, suot, kuoriaiset, hippiäiset, öttiäiset ja taivaan pilvien liikkeet. Maailma on Luonto-Uunoille jatkuva ihmetyksen ja ihailun aihe: niin paljon uutta ja outoa. Ja kiinnostavaa.
Kerroin aiemmin, että kävin tässä muutama päivä sitten ihanalla Taevaskodalla kavereiden/asiakkaiden kanssa ja löysimme sattumoisin monenmoista sientä, joita sitten kotiin kannoimme käsipelillä, t-paitapelillä, hattupelillä ja hyvä ettei myös housupelillä. Se juttu löytyy klikkaamalla: Kuin sieniä sateella.
Niistä sienistä tehtiin useampikin upea ateria. Jotka jäivät kutkuttamaan kitalakea tai ainakin jättivät takaraivoon vahvan muisti- ja hajujäljen.
"Lisää!!!" jäi ajatus ilmaan ja vatsaan leijumaan ja väijymään.
Etelä-Virossa on satanut vettä pari päivää aivan putkena. Tänä aamuna vettä vain tihuutti, kaatosateen sijasta. Ja minä heti silmät avattuani keksin lähteä: SIENIMETSÄÄN!!! Jätin miehelle lapun tietokoneen näppikselle: "Vaimo on lähtenyt metsälle!"
Ajoin uudelleen Taevaskodalle ja painuin metikköön repun ja kolmen muovikassin kera. Vettä ripsui. Välillä hetkittäin, välillä enemmän ja välillä ei yhtään.
Sinne minä siis painuin, Taevaskodan luonnonsuojelualueen metsiin - ensimmäistä kertaa elämässäni yksin sienimetsään - ja silmät kiiluen aloin etsimään metsän herkkuja. Kuten kerroin, kolme muovikassia oli mukanani: yksi lampaankääville (Kimmon herkku), yksi tateille ja yksi mustille torvisienille.
Tatteja oli vähän, tai sitten en osaa niitä vain löytää. Varmasti kolmekymmentä "varmaa tattia" käänsin huomatakseni, että niillä oli heltat (vai hetulat - siis ne läpsäkkeet hatun alla, pillien sijasta). Muutaman tatin löysinkin, mutta tattisaalis oli kaiken kaikkiaan heikko. En ollut murheissani, sillä tulin etsimään jotain ihan muuta. Mielestäni tatit ovat yliarvostettuja.
Mustat torvisienet olivat ne, mitä lähdin jahtaamaan, lampaankääpien ohella. Lampaankäävät ovat helppo nakki, ne eivät kelpaa täkäläisille sienestäjille ja nappaavat silmään helposti.
Toista ovat mustat torvisienet. Viekkaita pirulaisia! Äänettömiä tyyppejä, jotka peittyvät vallan mainiosti maastoon, joka on muutenkin täynnä mustia maatuvia tikunpätkiä, lehtiä ja muuta torvisienen väristä kasvillisuutta.
Torvisienten etu on toisaalta se, että kun löydät yhden, löydät yleensä useammankin, varsinaisen mättään.
Kyllä hiveli silmää tällainenkin näky:
Ja juuri tällaiset näyt tai toive tällaisista näyistä saivat minua jatkamaan, aina vaan eteenpäin, kiipeämään todella korkeita mäkiä ylös, alas. Ja uudelleen.
Torvi oli metsässä. Torvi, joka innostuu aina tällaisista jutuista niin, että unohtaa oman kuntonsa, omat polvensa, omat nilkkansa, sanalla sanoen omat rajansa. Joka pelkällä tahdonvoimalla kipittää oudossa maastossa, painavien muovikassien kanssa aina vain kauemmaksi sen ajatuksen voimalla, että jossain on vielä lisää...
Neljä tuntia painettuani metsässä korkeita mäkiä ylös ja alas (jostain syystä näytti siltä että mustat torvisienet löytyivät juuri kaikkein pystysuorimmista mäistä) ja kastuttuani läpikotaisin jalkineita myöten päätin palata takaisin autolle.
Ja silloin vasta tajusin millainen torvi olen metsässä ollut. Huomasin olevani perin perin kaukana lähtöpisteestä. Ja mukanani oli kolme muovikassia täynnä yllättävänkin painavia sieniä. Suoranaisesti eksynyt en ollut, mutta en kyllä täysin kartallakaan. Taevaskodan luonnonsuojelualue on valtava!
Löysin polun autolle, mutta raahustamista oli paluumatka. Välillä paussia pitäen. Mutta paussikin vain kuluttaa viimeisiä voimia, ikään kuin päästää ne venttiilistä ulos pihisemään. Pelottaa, että paussin jälkeen ei jaksa senkään vertaa.
Tajusin olevani todellinen torvi. Torvi torvisienimetsässä. Miksi en joskus voisi tehdä asioita ihan vaan pikkaisen. Miksi minun pitää aina riemastua niin paljon, etten tajua omien voimieni vajavaisuutta! Ajan kulua.
Hetken jo epäilin, että pääsenkö autolle omin voimin laisinkaan. Ja toimiiko kännykkä edes täällä.
--
No, se siitä tragiikasta. En tarvinnut apua. Pääsin autolle ja pääsin vielä jopa kotiinkin.
Ja sitten alkoi sienien perkaus. Ja olihan tässä mitä perata:
Minähän olen lähtökohdiltani pesunkestävä kaupunkilaistyttö, joka on asettunut maaseudun tai ainakin Otepään pseudo-maaseudun rauhaan vasta muutama vuosi sitten. Kaupunkilaistyttö, joka on ensimmäisenä valmis myöntämään oman Luonto-Uunoutensa. Mikä terminä tarkoittaa noloa ja ylenpalttista luontotietämättämyyttä, jota yritämme Kimmon kanssa nyt vanhoilla päivillämme jotenkin korjata. --- Kun kummasti oudot asiat alkavat kiinnostaa. Kuten linnut, kasvit, metsät, suot, kuoriaiset, hippiäiset, öttiäiset ja taivaan pilvien liikkeet. Maailma on Luonto-Uunoille jatkuva ihmetyksen ja ihailun aihe: niin paljon uutta ja outoa. Ja kiinnostavaa.
Kerroin aiemmin, että kävin tässä muutama päivä sitten ihanalla Taevaskodalla kavereiden/asiakkaiden kanssa ja löysimme sattumoisin monenmoista sientä, joita sitten kotiin kannoimme käsipelillä, t-paitapelillä, hattupelillä ja hyvä ettei myös housupelillä. Se juttu löytyy klikkaamalla: Kuin sieniä sateella.
Niistä sienistä tehtiin useampikin upea ateria. Jotka jäivät kutkuttamaan kitalakea tai ainakin jättivät takaraivoon vahvan muisti- ja hajujäljen.
"Lisää!!!" jäi ajatus ilmaan ja vatsaan leijumaan ja väijymään.
Etelä-Virossa on satanut vettä pari päivää aivan putkena. Tänä aamuna vettä vain tihuutti, kaatosateen sijasta. Ja minä heti silmät avattuani keksin lähteä: SIENIMETSÄÄN!!! Jätin miehelle lapun tietokoneen näppikselle: "Vaimo on lähtenyt metsälle!"
Ajoin uudelleen Taevaskodalle ja painuin metikköön repun ja kolmen muovikassin kera. Vettä ripsui. Välillä hetkittäin, välillä enemmän ja välillä ei yhtään.
Sinne minä siis painuin, Taevaskodan luonnonsuojelualueen metsiin - ensimmäistä kertaa elämässäni yksin sienimetsään - ja silmät kiiluen aloin etsimään metsän herkkuja. Kuten kerroin, kolme muovikassia oli mukanani: yksi lampaankääville (Kimmon herkku), yksi tateille ja yksi mustille torvisienille.
Tatteja oli vähän, tai sitten en osaa niitä vain löytää. Varmasti kolmekymmentä "varmaa tattia" käänsin huomatakseni, että niillä oli heltat (vai hetulat - siis ne läpsäkkeet hatun alla, pillien sijasta). Muutaman tatin löysinkin, mutta tattisaalis oli kaiken kaikkiaan heikko. En ollut murheissani, sillä tulin etsimään jotain ihan muuta. Mielestäni tatit ovat yliarvostettuja.
Mustat torvisienet olivat ne, mitä lähdin jahtaamaan, lampaankääpien ohella. Lampaankäävät ovat helppo nakki, ne eivät kelpaa täkäläisille sienestäjille ja nappaavat silmään helposti.
Toista ovat mustat torvisienet. Viekkaita pirulaisia! Äänettömiä tyyppejä, jotka peittyvät vallan mainiosti maastoon, joka on muutenkin täynnä mustia maatuvia tikunpätkiä, lehtiä ja muuta torvisienen väristä kasvillisuutta.
Torvisienten etu on toisaalta se, että kun löydät yhden, löydät yleensä useammankin, varsinaisen mättään.
Kyllä hiveli silmää tällainenkin näky:
Ja juuri tällaiset näyt tai toive tällaisista näyistä saivat minua jatkamaan, aina vaan eteenpäin, kiipeämään todella korkeita mäkiä ylös, alas. Ja uudelleen.
Torvi oli metsässä. Torvi, joka innostuu aina tällaisista jutuista niin, että unohtaa oman kuntonsa, omat polvensa, omat nilkkansa, sanalla sanoen omat rajansa. Joka pelkällä tahdonvoimalla kipittää oudossa maastossa, painavien muovikassien kanssa aina vain kauemmaksi sen ajatuksen voimalla, että jossain on vielä lisää...
Neljä tuntia painettuani metsässä korkeita mäkiä ylös ja alas (jostain syystä näytti siltä että mustat torvisienet löytyivät juuri kaikkein pystysuorimmista mäistä) ja kastuttuani läpikotaisin jalkineita myöten päätin palata takaisin autolle.
Ja silloin vasta tajusin millainen torvi olen metsässä ollut. Huomasin olevani perin perin kaukana lähtöpisteestä. Ja mukanani oli kolme muovikassia täynnä yllättävänkin painavia sieniä. Suoranaisesti eksynyt en ollut, mutta en kyllä täysin kartallakaan. Taevaskodan luonnonsuojelualue on valtava!
Löysin polun autolle, mutta raahustamista oli paluumatka. Välillä paussia pitäen. Mutta paussikin vain kuluttaa viimeisiä voimia, ikään kuin päästää ne venttiilistä ulos pihisemään. Pelottaa, että paussin jälkeen ei jaksa senkään vertaa.
Tajusin olevani todellinen torvi. Torvi torvisienimetsässä. Miksi en joskus voisi tehdä asioita ihan vaan pikkaisen. Miksi minun pitää aina riemastua niin paljon, etten tajua omien voimieni vajavaisuutta! Ajan kulua.
Hetken jo epäilin, että pääsenkö autolle omin voimin laisinkaan. Ja toimiiko kännykkä edes täällä.
--
No, se siitä tragiikasta. En tarvinnut apua. Pääsin autolle ja pääsin vielä jopa kotiinkin.
Ja sitten alkoi sienien perkaus. Ja olihan tässä mitä perata:
Mustia torvisieniä ja joitain epämääräisiä tatteja
Lampaankääpiä ja muutama kantarelli
Perheen sienisyöppö pannaan illan lopuksi töihin
Puhdistettuja lampaankääpiä hyvä keko
Minä vielä loppuillan olen kuivattanut torvisienisaalistani. Kolme suht täyttä levyä on vuoron perään ollut kaminan päällä kuivumassa.
Torvi, joka oli metsässä, alkaa olla aika TÖÖT. Mutta jotenkin samainen torvi on sitä mieltä että tämäkin keikka kannatti tehdä!
--
PS. Kaikki sienireseptit eritoten mustille torvisienille ja lampaankääville otetaan vastaan riemurinnoin!
perjantai 3. syyskuuta 2010
Varatkaa vettä ja ladatkaa kännykkänne
Tämänpäiväisessä (tai oikeastaan jo eilisessä, sillä vuorokausi on tätä kirjoittaessani jo vaihtunut) EPL:ssä eli Eesti Päevalehdessä povattiin myrskyä tälle yölle. Pelastuslaitos kannusti ihmisiä varaamaan vettä varoiksi ja lataamaan kännykkänsä.
Nyt tuulee ja sataa, mutta ei suorastaan myrskyä.
Myrskyvaroituksiin kannattaa silti suhtautua vakavasti näinä kummina aikoina. Sen todisti eilinen reissumme Otepäältä Võsuun. Matkan varrella Tartosta Rakvereen kohtasimme useita surullisia näkymiä edellisen myrskyn jäljiltä:
Nyt tuulee ja sataa, mutta ei suorastaan myrskyä.
Myrskyvaroituksiin kannattaa silti suhtautua vakavasti näinä kummina aikoina. Sen todisti eilinen reissumme Otepäältä Võsuun. Matkan varrella Tartosta Rakvereen kohtasimme useita surullisia näkymiä edellisen myrskyn jäljiltä:
Koivuja kallellaan ja kaatuneina
Metsää pilkkeinä
Kimmo ja Latte ihmettelevät autosta käsin myrskyn tuhoja
Kauempaa näkee hyvin tuulen suunnan. Ensin puut taipuvat, vaan eivät vielä taitu.
Ja sitten ei enää taivuta vaan taitutaan ja naksahdetaan poikki
Maisemat ovat kuin sodan jäljiltä
Ei siis ihme, että tiellä paahtoi tukkirekkoja jonossa. Raivausta riittää tänä syksynä. Ja polttopuita.
Kynttilät ovat täälläkin jo esillä. Vaikka myrskypuntarimme Eräs alias Latte-koira kertoo rauhallisella lekottelullaan keittiön lattialla, että Otepäällä ei juuri nyt ole mitään pelättävää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
