Kuva kolkkatyttö-Tiinasta ja kolkkatyttö-Jaanasta kesäretkeltä 2008
Me kolkkatytöt olemme reippaita ja toimeliaita ja varmasti omassa luokassamme huippua. Mutta nyt tapasin oman vartiomme vertaisen kolkkapoikapoppoon, Ottopojat, joka tuli Etelä-Viroon viettämään jokavuotista kesäleiriään.
Saanko esitellä kolkkapoikani, nuo kaksi päivää elämäämme elävöittäneet veijarit: Marko, Matti, Ilkka, Erkka ja Sami.
Tuonenmarjojen tapaan partiohenki elää näissä pojissa syvällä, vaikka ehkä tiedostamattomana. He kokoontuvat kerran vuodessa reipashenkisten harrasteiden äärelle. Joka vuosi vaihtuu ryhmänvetäjä, joka päättää minne mennään ja mitä tehdään. Mutta joka vuosi kuuluu reissuun vahva urheilullinen ja toimelias osio, olkoon se patikointia, kanoteerausta tai vaikkapa vuorikiipeilyä. Sen jälkeen saa sitten relata.
Tänä vuonna suuntautui Ottopoikien reissu Otepäälle. Kiitos Matin, joka on vanha kaverini ja monivuotinen Otepään kävijä.
Ottopoikien tämän vuoden suururakka, se suurin ponnistus, suuntautui Endla-suolle. Pojat lähtivät kiertämään suota, ja kierros, jonka piti olla vain 6 km osoittautui huomattavasti pidemmäksi, mihin saattoi vaikuttaa pienoinen eksyminen ohjatulta polulta. Ensimmäiset arviot taivalletusta taipaleesta kulkivat kymmenessä kilometrissä. Parin päivän kuluttua kiekka oli jo kasvanut 20 kilometriseksi.
Pojilla oli luontoretkessä myös oma kierre: vettä satoi koko suoreissun ajan kaatamalla, ja siitä huolimatta hyttyset kävivät urheilijanuorukaisiin käsiksi verenhimoisella voimallaan.
Tarina kertoo, että Ottopoika-Erkka oli jo suoreissun loppuvaiheissa hieman kiihtynyt. Ja ilmoittanut, että jos ei kohta olla perillä niin matkanjohtaja ottaa pataan. No pojat ovat poikia.
Perjantai-iltana saimme Ottopojat lopulta luoksemme, hieman kastuneina, mutta muuten reissuunsa tyytyväisinä.
Ilta vietettiin porukalla eräretkeä muistellen, grillitulien lämmössä. Nuotiolauluja ei laulettu, vaikka Kolkkapoika-Sami voimallisesti yrittikin kannustaa allekirjoittanutta avaamaan äänijänteensä ja vapauttamaan sisäisen laululintunsa. Vaan ei kukko käskien laula, eikä myöskään Tiina.
Seuraavana aamuna suuntautui poikain retki kohti Otepään uimarantaa ja sen monipuolista urheilullista tarjontaa. Kolkkapoika-Marko oli valitettavasti sairastunut äkillisesti vuoristotautiin - korkealla kuin ollaan - ja koki tilapäistä heikkoutta ja jäi punkkaan makaamaan. Muut Ottopojat lähtivät sitäkin reippaammin liikkeelle.
Kolkkapojat Ilkka ja Sami pitävät intervalliharjoitusta ruokailun jälkeen
Kun taas kolkkapojat Matti ja Erkka ottavat tuntumaa kyläkeinuun
Pojat innostuvat myös muista kuntoiluharrastuksista ja lämmittelevät lihaksiaan mitä moninaisimmissa vaativissa kuntoiluvempeleissä:
Matka jatkuu Pyhäjärven rannalle, mikä tuulisena päivänä on hiljainen. Kolkkapojat Erkka ja Sami heittävät Pyhäjärven aaltoihin talviturkkinsa:
Voittajan on helppo hymyillä
Pyhäjärven kimmeltäviltä rannoilta jatkui Ottopoikien päiväretki Nuustaku Pubiin. Nyt oli aika hieman relata. Raskas työ vaatii raskaat huvit, sanotaan. Ja Ottopojat katsoivat tehneensä tarvittavat urheilusuoritukset vaadittavaan kuntoilumerkkiin.
Alkaa ansaittu lepo:
Ja näihin tunnelmiin ja näihin kuviin päättää virallinen paparazzi Ottopoikien reissun.
Todeten, että tällainen aikuisiän hieman epäperinteinen partioaate on vallan mainio. Ja todeten, että kyllä onkin mukavaa seurata vierestä, miten hyvät ystävät pitävät keskenään hauskaa. Ystävyys on valtava voima!
Toinenhan Ottopoikien kantalause on: Selvänä olet symppis.
(Lat. huom: ovat ne symppiksiä muutenkin)
6 kommenttia:
Hmm.Liityn partioon! Nämä kaksi esimerkillistä kolkkapartiota ovat saaneet liekin syttymään!
Näinhän se on, että reipashenkinen toiminta vetää puoleensa samanhenkisiä tovereita! :-)
Kovaa menoa, sekä tytöillä että pojilla!
Vanhana partiolaisena en malta olla avaamatta sanaista arkkuani, kuten arvata saattaa. Arvaan myös, että saan ystävältäni Tiinalta pikapikaa kommentin jossa pikkuimaisuuteni tulee tuomituksi, mutta silläkin uhalla.
Nythän on niin, että kolkkatyttöjä ei ole olemassakaan. Ei ole ollut eikä ole. Oli kolkkapoikia ja tonttutyttöjä. Sittemmin heistä tuli sudenpentuja.
Äitivainaallani oli aikoinaan muutaman ystävättären muodostama joukkio. He tapasivat säännöllisesti saunailloissa, joissa ymmärtääkseni nautittiin muustakin kuin maisemasta. Rakas Paavo-veljeni pilkkasi rouvia kutsumalla heitä Partiolippukunta Tenu-Tiinoiksi ja äidin "vartio" oli sitten Liekki-vartio, mikä näin kevennyksenä tähän lisättäköön.
No onhan kolkkatytöt olemassa, vaikkei ehkä partiossa. Tiina rekisteröipä yhdistyksenne tuota pikaa. :)
Kiitos Vallaton vinkistä - vaikka luulen, että me kolkkatytöt tiedämme olevamme olemassa, vaikka siitä ei olisikaan mustaa valkoisella.
Kolkkatyttöaate onkin enemmän mielentila! -- Jopa tulikin viisaasti sanailtua. :-)
Lähetä kommentti