Võsu on my mind

Pari päivää sitten tehtiin retki Suomenlahdelle. Haluttiin kuulla merta ja sen huminaa. Ja haluttiin nähdä millainen on pieni Võsun kauppala. Olimme jostain saaneet päähämme, että se on hieno.

Se oli.

Võsu sijaitsee Käsmun  lahden poukamassa, ja se on jotain ihan outoa ja ihmeellistä kokonaisuudessaan. Satukylä, täynnä pitsivilloja, ihmeellisiä kauniita rakennuksia, ja merenrantaa, korjaan hiekkarantaa yli 3 kilometriä.

Täällä sitä mieli lepäsi ja ajatus lensi. Sisämaan pölyt tulivat kertaheitolla tuuletettua.

Isoäiti lepäsi kaksospoikien kanssa rantahiekalla, vaikka päivä oli tuulinen, ja luki pojille satuja. Minulla ei ole lapsia, eikä sen myötä lapsenlapsia, mutta jos olisi, juuri näin haluaisin heidän kanssa viettää kesäpäivää:

Käsmun lahdenpoukaman särkillä lepäilivät myös lokit. Muut ottivat elämän aika rauhallisesti, vaan yksi halusi pientä snackia merestä:

Vergin rannalla, lähellä Võsua, kasvoi minulle täysin vieraita kasveja. Kuin hiirenvirnan ja lupiinin sekoitelmia:

Kuka tunnistaa?

Palatakseni vielä Võsuun - se oli ihmeellinen paikka, niin idyllinen ja kaunis, rauhallinen ja herttaisa. Ja kaikki ne talot, joita Võsussa oli. Tällaista huvila-arkkitehtuuria en ole nähnyt muualla Virossa. Narva-Jõesuussa on joskus saattanut olla samanlaista, mutta se kaikki on tuhoutunut. Sen sijaan Võsusta löytyi kokonainen pieni huvilayhteisö ja monen monta taloa, jonka äärellä olisi voinut seistä ja vain ihastuksesta huokailla.

Kaunein kaikista - tämä on tietenkin täysin subjektiivinen mielipide - on tämä ihana satulinna meren äärellä:

Leikin mielikuvitusleikkiä: miltä tuntuisi asua tässä satulinnassa, johon kuuluu jatkuvasti meren kohina? Jos tornissa olisi ateljeeni, syntyisikö siellä tauluja, joihin tarttuisi meren ääni?

Saahan ihminen unelmoida, saahan?