Kuten Latte eilen kertoikin, meillä oli kahden näyttelypäivän (minä) ja kahden sairaspäivän (Kimmo) jälkeen yksi reissupäiväkin. Lähdettiin Noarootsiin eli uuteen Ruotsiin, joka on perinteistä ruotsinkielistä aluetta Haapsalun pohjoispuolella.
Noarootsista olen täälläkin aiemmin tarinoinut. Viime joulukuussa kävimme siellä kuvailemassa hyisiä kiviä ja talvista merta. Yksi kuvista päätyi jopa H2O-näyttelyyn - sen paraatikuvaksi.
Lisää juttua viime joulukuulta voi lukea vaikka klikkaamalla tästä.
Ja kuvia löytyy joulukuun reissulta puolestaan tästä.
Noarootsin merelliset maisemat kieltämättä kiehtovat mieltä. Ja aina hassut paikannimet kuten Dirhami ja Spithami ja Pürksi, puhumattakaan Persåkerista jaksavat naurattaa. Kun tietää niiden taustat eli alkuperäiset ruotsalaiset nimet: Derhamn, Spithamn ja Birkas. Persåker on täkäläisittäin saanut niinkin lempeän nimen kuin Väike-Nõmmküla.
En ala tähän sen enempää kertoilemaan Noarootsin historiasta, sillä siitä löytyy tietoa Wikipediasta, kuka tietoa kaipaa.
Sen verran kuitenkin, että jos tänä päivänä ostaisin talon Virosta ja asettuisin sinne asumaan, saattaisi se olla juuri Noarootsista. Sillä paikka on paitsi täynnä upeita maisemia ja hienoja merenrantoja myös selvästi virkistymässä. Neuvostoaikaan kuolleet tai kituvat kylät ovat alkaneet uuden elämän, talot ovat komistuneet ja pihat parantuneet.
Reittimme suuntautui ensin Spithamiin ja sieltä Nõvan satamaan ja sieltä vielä Alliklepan rannoille. Mistä jatkoimme vielä Paldiskiin, joka ei sitten enää olekaan Noarootsia.
Ja tässä sitten kuvasaalista reissulta:
Matkalla Spithamiin näimme tien poskessa suuria pälviä valkoisia vuokkoja kukkimassa - yritin googlailla ja päädyin määrityksessä arovuokkoon. Joku voi korjata jos olen väärässä:
Spithamissa tuuli, kuten kaikkialla muuallakin. Päivähän oli mitä aurinkoisin mutta tuuli oli napakka ja tuntui nappaavan kulkijan mukaansa.
Tällaiset kivikylvöt ovat tyypillistä merenrantamaisemaa Läänemaalle ja Noarootsille
Lintutornin juuressa olevassa mökissä on pari punkkaa ja keittomahdollisuus lintubongareille
Noarootsi oli neuvostoaikaan suljettu alue, merenrannat olivat neuvostovoimille tärkeitä ja Spithamista löytyy runsaasti hiljalleen rapisevia muistoja tuolta ajalta:
Spithamista matka jatkui Nõvan satamaan. Itse asiassa etsimme hienoa vierasvenesatamaa, jossa vierailimme vuosia sitten ja jossa muistojemme mukaan oli ravintola ja vessa (jälkimmäinen oli tässä kohtaa tärkeämpi). Tultuamme Nõvan satamaan totesimme, että Nõvassa se ei ainakaan ollut.
Vahva epäilyksemme oli, että tämä laiva ei ollut vieras, eikä satama vierasvenesatama
Mutta muuten Nõvan satama tarjosi jälleen huikeita näkymiä, meren pauhua, outoja kaaleja muistuttavia rantakasveja, komeita kontrasteja ja kalastelevia tiiroja:
Mikä lie tämä vihreä kaalia muistuttava kasvi?
Tiira on huomannut kalan vedessä
Nõvasta matka suuntautui yhä pohjoisempaan, Alliklepan rannoille. Ja jos Spithamissa ja Nõvassa tuuli, niin Alliklepassa tuuli potenssissa kymmeneen. Meri kuohui hurjana ja piti upeaa ääntä:
Mutta veden hurja kohina ei häirinnyt perheen pienintä - Latte rynnisti aaltoihin heti kun irti pääsi. Muistelin miten Ronja-rakkaani vanhoina päivinään meni kumoon jo pienestäkin Peipsin aallosta. Ja katsoin haikeana ja ylpeänäkin sitä miten Kultainen Leijona rynnisti veteen, vahvana, lihaksikkaana, elämää täynnä. Ja ajattelin kiitollisena: meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessämme!
Alliklepasta jatkoimme matkaa merenrantaa seuraillen ja lopulta päädyimme Paldiskiin, joka tosiaan ei ole enää Noarootsia.
Paldiski oli matkamme suurin ihme. Olimme käyneet siellä viimeksi 8 vuotta sitten. Ja silloin se oli sanoinkuvaamattoman kamala paikka. Entinen neuvostotukikohta, suljettu kaupunki, joka käydessämme oli täynnä valtavia kummituskerrostaloja, joissa kukaan ei elänyt, joissa ikkunat olivat rikki ja tuuli humisi betoniaukkojen läpi.
Kuka on nähnyt Lukas Moodyssonin järkyttävän elokuvan Lilja 4 Ever saa käsityksen siitä millainen helvetti Paldiski aikanaan, neuvostovallan kukistuttua oli.
Olimme varautuneet kohtaamaan maailmanlopun kaupungin, ja yllätyksemme oli valtava: Paldiski on pantu täydellisesti kuntoon. Siitä on tullut sievä pikkukaupunki, jossa lapset leikkivät siisteillä pihoilla ja puistoissa. Ei pienintäkään jälkeä tyhjillä rapistuneilla pääkaduilla hoippuvista ja tappelevista juopoista ja korot lintassa horjahtelevista prostituoiduista.
Ja Paldiski-kuviin päätän tämän kuvaraportin. Viimeiset kuvat on otettu hieman kaupungin ulkopuolelta, suurilta jyrkänteiltä, joiden edessä meri temmelsi.
2 kommenttia:
Uhkeita kuvia. =)
On mielenkiintoista seikkailla vierailla rannoilla kuvien kautta. =)
Tervetuloa, Una, rannoille samoilemaan, ja samalla toivotan sinut tervetulleeksi lukijakseni. Nyt onkin lukijoiden pikkukuvista koostuva boksi mukavasti geometrinen.
Lähetä kommentti