Silloin elämä Virossa oli vielä tyystin erilaista kuin mitä se on nyt. Talon hankintaa tuolloin pidettiin tuttavapiirissäni silkkana hulluutena - olinhan tuolloin vielä sinkku ja kaupunkilainen. Minua peloteltiin ryöstöilä ja huiputuksilla. Joidenkin mielestä olin lähdössä Villiin Länteen.
Mutta niin vain talon ostin, vaikka en omakotiasumisesta oikein mitään tiennytkään, ja sinne palaan aina uudelleen, kun kaipaan rauhaa tai levähdystä.
Sinne myös Ronja asetettiin viimeiseen lepoonsa. Sillä kuka tietää kauanko asumme Otepäällä, kauanko jaksan hotellia pitää, kun ikää karttuu ja keho alkaa rapistua. Mutta Villa Vallaton on ja pysyy.
Kaksitoista vuotta on pitkä aika talolle ja pihalle - sinä aikana puut ehtivät kasvaa. Pienistä matalista männyistä on tullut valtavia honkkeleita, jotka kohoavat ylpeinä taivasta kohti. Kahdessatoista vuodessa taloon myös kiintyy. Se on kuin rakas ystävä, hieman jo jostain rapistunutkin, mutta paljon nähnyt ja paljon kokenut.
Aiemmin suhteellisen paljaana seisova talo on nyt peittynyt puiden ja kasvillisuuden sekaan
Vuosien mittaan on taloa kunnostettu, milloin mistäkin kohdasta. Apuna minulla on ollut iki-ihanat Marja ja Aatos, jotka ovat auttaneet minua enemmän kuin osaan kertoa. Aatoksen taitavista käsistä on syntynyt ulkohyyskä ja komea uusi aita. Aatos on korjaillut pumppua ja muita oikullisia laitteita aina tarpeen vaatiessa.
Tänä kesänä syntyi sitten takapihalle uusi terassi, vanhan kasvihuoneen paikalle. Ja ihana ja komea siitä tulikin, suojaisa ja samalla aurinkoinen. Kyllä tässä kelpasi aamukahveja nautiskella.
Toinen kasvihuone on vielä talon takana jäljellä, vaikka sekin taitaa nyt vedellä viimeisiään. Puukehikot hapertuvat ja lasit uhkaavat pudota talvella lumen painosta. Enkä minä siellä voi mitään viljellä - kuka kasvihuonetta kastelisi ja tuulettaisi poissa ollessani. Sääli, sillä se on omalla tavallaan niin idyllinen.
Viime kesänä syntyi Aatoksen taitavista käsistä uusi aita etupihalle
Hortensia on vihdoin röyhähtänyt kasvuun
Tästä kun pergola kesän mittaan tuuhenee tarjoaa se taas Lattelle oivan varjoisan lepopaikan
Ja täällä, suurten omenapuiden alla lepää rakas Ronjani, pienen kiven alla
4 kommenttia:
Taas tippa silmässä luen kun Ronjaa ajattelen!!
Kasvihuoneessahan ei tarvitse mitään viljellä! Tee siitä semmoinen myhäilypaikka, jossa voi istuskella viinilasi kädessä, kynttilöiden loisteessa huopaan kääriytyneenä, kun kevään ja syksyn säät ovat koleat!
Siellä voi myös puutarhapileet pitää jos sää oikuttelee, eipähän tarjoilut joudu yhtä-äkkisten sadekuurojen uhriksi!
Jospa se oivallinen Aatos vähän korjailisi, ettei laseja riskeeraa saada niskaansa, jooko?
Niinhän se minullekin tulee tippa silmään pelkkää kuvaa Ronjan haudasta katsoessani.
Kerron Aatokselle ajatuksesi, vaikka taidan tietää että hänkin käy blogia lukemassa.
Otsikosta aattelin, että minua on käyty salaa katsomassa. Mukavia muistoja tulee kuvia katsellessa. Villa Vallattoman huussigaala oli paras gaala ikinä :)
Juu Vallattoman gaala oli kyllä minustakin perin onnistunut! Ajattele, siitäkin on jo kahdeksan vuotta!
Lähetä kommentti