Pitkään olin miettinyt että mennäkö vai eikö mennä. Esimerkiksi Colosseumin jätin väliin pitkien jonojen vuoksi. Tiesin että Vatikaaniin jonot ovat vielä pidemmät.
Päätin lopulta mennä.
Olisin varannut etukäteislipun jos olisin ollut varma paluustani ja aikatauluistani. Päätin sitten etukäteislipun sijaan lähteä liikkeelle ajoissa. Huti tuli. Mikään ei taida olla riittävän ajoissa. Seisoin jonoissa muutamaisen tunnin. Jonottaminen kyrsi. Mutta se kaikki oli silti sen arvoista.
Mietin että mitä kertoa Vatikaanista ja sen taiteesta. Ja ymmärsin että jos aiheeseen paneudun ei siitä tule loppua. Ja muutaman päivän kuluttua minun pitäisi päästä lähtemään jo uudelle matkalle.
Siis sanon: menkää ja nähkää. Se on sen arvoista!
Ja tavoistani poiketen lisään tähän postaukseen vain yhden kuvan. Ehkä sen itselle merkityksellisimmän, Rafaellon School of Athens:
Vatikaani vei voimat, ja voimaannutti. Upea kokemus. Kaikkien ihmismassojenkin keskellä.
Palasin Elisan kämpille kuin keveässä pumpulipöllyssä leijuen. Suuret hyvät kokemukset tekevät tällaistakin. Ajatukseni kuitenkin alkoivat askarrella huomisen parissa. Sillä huomenna oli lähtö kotiin.
Illan mittaan asunto ja piha täyttyi Elisan kavereista, Elisalla oli bileet. Turha kertoa että minua ei oltu kutsuttu. Näin kuitenkin talon emännän pitkästä aikaa, ja kun hän purjehti juhlakansan joukkoon tartuin naista kyynärvarteen ja kysyin voisiko hän tilata minulle huomiseksi taksin. (Itse en sitä voinut tehdä, koska kuten olen aiemmin kertonut, minulla ei tällä matkalla ollut puhelinta matkassani.)
Elisalla oli taas hyvä päivä. Hän suurpiirteisen hyväntahtoisena ilmoitti että ei hätää, hänen poikaystävänsä Matteo heittää minut huomenna lentokentälle, eikä maksa mitään. Talo tarjoaa... Matteo ei ollut kuitenkaan samaa mieltä ja ilmoitti että hänellä on huomiseksi suunniteltu ihan muuta. Jolloin Elisa lupasi itse viedä minut kentälle. Mutta hintaan 33 euroa. Kun bensatkin maksaa. Mietin hiljaa itsekseni että kulkeekohan Matteon auto ilman bensaa.
Sovimme lähtöajaksi kello 12.00.
Ja miten kävi? Mitä arvaatte? Siitä seuraavassa postauksessa lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti