Yksin Italiassa osa 55: Rafaello ja Perugino

Perugia on suuri elävä historiallinen museo itsessäänkin. Menneiden ajan hengen voi aistia mukulakivikatuja ylös ja alas kulkien. Mutta jos matkaaja kuitenkin haluaa perehtyä syvemmin kaupungin ja Umbrian historiaan kannattaa pistäytyä museossa tai parissakin.

Minä hankin ensimmäisenä päivänä kätevän museokortin. Sen hintaa vuonna 2014 en muista, mutta tarkistin että nykyisin kortti maksaa yhdelle aikuiselle 14 euroa. Se on voimassa 48 tuntia ja sillä pääsee vierailemaan viiteen museoon. Suosittelen lämpimästi!

Olin saapunut Perugiaan pitkälti Rafaellon ja Peruginon houkuttelemina. Niinpä ensimmäinen maksullinen museo jonne suunnistin oli San Severon kirkon pieni kappeli josta löytyy Rafaellon ensimmäinen koskaan maalaama fresco. Sen hän maalasi yhteistyössä oppi-isänsä Peruginon kanssa. Nuori maalari maalasi frescon yläosan ja Perugino alaosan. Valitettavasti yläosasta on iso alue tuhoutunut, mutta mitä jäljelle on jäänyt puhuu omaa kieltään.

Sanotaan että Perugino ymmärsi heti tuon teoksen luomisen aikana Rafaellon poikkeuksellisen kyvyn. Ja tarina kertoo että tuon frescon jälkeen tuo oman aikansa ihailtu maalari ja Perugian suuri poika ei ollut koskaan enää ihan entisensä. Hän tunnisti nuoren Rafaellon nerouden ja oman vajavaisuutensa sen rinnalla. Nuori oppipoika oli jo ensimmäisessä työssään ylittänyt oppi-isänsä kyvyt.

Kyltti opastaa San Severon kappeliin

Fresco kokonaisuudessaan. Alaosa on Peruginon käsialaa, yläosa Rafaellon

Yksityiskohta Peruginon maalaamasta alaosasta

Perugino oli taitava maalari jolla oli vakaa käsi. Mutta vaikka hän omalta osaltaan rikkoi aiempia maalauskonventioita on hänenkin hahmonsa jäykkiä ja kaavamaisia. Eritoten kun verrataan Rafaellon maalaamiin sielukkaisiin ja luonnollisiin hahmoihin.

Rafaellon maalaama frescon yläosa

Yksityiskohta Rafaellon osasta

Yksityiskohta Rafaellon osasta

Kappelista löytyy myös Rafaellon rintakuva. Historioitsijat muistavat ylistää Rafaellon ylen kauniita piirteitä. Ja Rafaello oli naisille mieleen - kuten naiset hänelle. Mikä sittemmin osoittautui kohtalokkaaksi. Taiteilija kuoli 37-vuotiaana määrittelemättömään tautiin jonka oireet näyttäisivät nykytietämyksen valossa olevan samat kuin mitä syfiliksessä.

Rafaellon aika Perugiassa jäi lyhyeksi. Uudet haastet kutsuivat häntä Italian suuriin  taidekeskuksiin, ensin Firenzeen ja lopulta pääkallonpaikalle, Roomaan ja Vatikaaniin. Perugino sen sijaan teki suurimman osan elämäntyöstään Perugiassa.

San Severon kappelista jatkoin taidetutkimusmatkaani Peruginon maailmaan ja suuntasin kohti kaupungin suurinta ja komeinta taidemuseota, Umbrian kansallisgalleriaa. Se sijaitsee vanhassa komeassa palatsissa: Palazzo di Priorissa.

Palazzo di Priori sulkee sisäänsä Umbrian kansallismuseon

Kansallismuseossa vierähti tunti jos parikin. Nimensä mukaisesti se edusti erityisesti Umbriassa vaikuttaneita taiteilijoita, ja heistä suurin, tietenkin, Pietro Vannucci eli Perugino.

Perugino tuntui olevan ihastunut näihin painovoimaa uhmaaviin pallukkaenkeleihin, voisiko niitä kutsua nimellä putto. Niitä tuntuu suorastaan satavan taivaalta kuin kuulia tai keilapalloja.

Tässä keilapalloefekti ikään kuin korostuu. Tuskin taiteilija itse oli aikonut tästä tehdä humoristista teosta. Mutta minkä teet kun naurattaa.

Putto kuin keilapallo

Kansallismuseon kun olin selvittänyt jatkoin taidetutkimustani vielä lisää Peruginon maailmaan. Lähellä taidemuseota löytyykin pieni mutta oivallinen tila, Collegio del Cambio, jossa taiteilijan työt vuosilta 1498-1500 täyttävät niin seinät kuin katon. Kyse on rahanvaihtajien killan saleista. Myös sinne kelpasi museokorttini.

Täällä oli kuvaus kielletty. Mutta hups. Jotenkin nämä kuvat silti tarttuivat kameraan.

Rahanvaihtajien killan frescot sisältävät yhden hyvin mielenkiintoisen yksityiskohdan. Katsokaapa ensimmäistä kuvaa tarkemmin. Sen keskellä näyttäisi olevan kuin pieni taulu, joka roikkuu seinällä helminauhan varassa. Se on taiteilijan signeeraus. Ja ainoa tunnettu kuva Peruginosta itsestään.

Taiteilijan omakuva

Ensimmäisen päivän museokierros oli siis ollut hyvin taidepainotteinen. Tämän jälkeen olikin aika jättää taide hetkeksi oman onnensa nojaan ja suunnata ihmisten ilmoille. Sinne missä elämä tapahtuu. Lasi punaviiniä ja mainio ateria Piazza IV Novembrella antoivat mukavasti uutta puhtia sukeltaa ihmisvilinään. Sillä tänä iltana oli Perugiassa markkinat!

Seuraavana päivänä jatkoin museokierrostani, mutta mitä näin ja minne menin, siitä lisää erillisessä postauksessa.