torstai 13. tammikuuta 2011

Äideistä parhain

Olen saapunut kotiin Suomen-reissultamme, jolla oli selkeä syy ja tarkoitus: vietimme äitini 80-vuotispäiviä veljeni luona. Paikalla lähisuku, eli lapset ja lapsenlapset puolisoineen.

Juhlat olivat erittäin onnistuneet: lämminhenkiset ja iloiset. Ja päivänsankari nautti silminnähtävästi juhlistaan:


Äitini tapasi aikanaan todeta, pilke silmäkulmassaan, että miten hänellä on käynytkään sellainen tuuri että juuri hän on saanut kaksi maailman kauneinta, viisainta ja parasta lasta. Millainen säkä!

Minä voin vastavuoroisesti todeta, että miten onkaan mahdollista, että juuri minä olen kaikista maailman miljardeista lapsista onnistunut saamaan maailman parhaimman äidin?!

Äidin syntymäpäivien jälkihuumassa on hyvä pohtia hieman lapsien ja vanhempien suhdetta, tuota ikiaikaista ja suurta ja ainutlaatuista. Joka ei ole koskaan helppo.

Niin paljon toiveita, niin paljon vaatimuksia, niin paljon odotuksia. Ja niin paljon rakkautta, anteeksiantoa ja ymmärrystä.

Äitini oli yksinhuoltaja ja kasvatti kaksi lasta hellällä mutta vapaalla kädellä.

Ei äidin elämä aina helppoa ole ollut. Avioliiton hajoaminen lasten ollessa vielä pieniä lieni yksi suurimmista pettymyksistä elämässä. Mutta vaikka äitini taipui, hän ei taittunut. Hän puri hampaat yhteen ja teki elämästä parhaan mahdollisen annetuissa olosuhteissa.

Paljon äiti tinki omasta elämästään lasten vuoksi. Teki uhrauksia, joita lapset eivät osanneet arvostaa ennenkuin aikuisiällä. En osaa edes laskea niitä satoja, tuhansia tunteja, joita äitini vietti Vuosaaren busseissa matkalla töihin tai töistä kotiin. Niitä satoja, tuhansia Valintatalon kauppakasseja, joita hän työpäivän jälkeen retuutti kotiin, sanka kämmentä viiltäen, ruokkiakseen lapsensa. Jotka valittivat ruuan mausta tai tylsyydestä tai mistä milloinkin.

Äitini sanoo nyt, että me lapset olimme hänen elämänsä valo. Mutta emme me mitään helppoja lapsia olleet. Olimme veljeni kanssa vaikeita ja vaativia. Uppiniskaisia ja äkkipikaisiakin. Varsinkin minä. Kaikki kaatui äidin niskaan: kiukut, vihanpidot, surut, pettymykset. Kai me kuitenkin jotain osasimme välilllä oikein tehdä, sillä vaikka äitini pinna saattoi aika ajoin katketa, rakkaus ei koskaan.

En muista äitini erityisemmin "kasvattaneen" minua. En muista satujen lukuhetkiä. En muista mitään erityisiä elämänohjeita, joita äitini olisi minulle siirtänyt. En muista minua kannustetun mihinkään kehittävään harrastukseen. Tai että äidillä olisi ollut aikaa pohtia minun mahdollisia erityislahjojani ja sitten suunnata minua oikeaan suuntaan elämässä.

Mutta muistan sen, että äitini luokse saattoi aina tulla ja purkaa sydäntä. Sellaista asiaa, pahantekoa tai virhettä ei ollut, ettei siitä uskaltanut äidille kertoa. Ja vaikka äiti saattoi suuttua, tiesi aina, että äidin rakkaus on vankkumaton, pysyvä ja varma.

Ilon ja huumorin äiti siirsi myös meihin lapsiin. Äitini on aina ollut verbaalisesti lahjakas ja hänellä on ollut kyky nähdä huumoria groteskeissakin tilanteissa. Jos muistan lapsuudestani riitoja ja kiukkua, niin yhtä lailla muistan naurunhetkiä, huikaisevan hauskoja tilanteita, jolloin ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Ja me valitsimme yleensä naurun.

Äitini vietti nyt 80-vuotispäiviään kera lapsien ja lastenlasten. Äidin vauhti on hiljentynyt, liikkuminen ei ole aina ihan helppoa. Ja ajatuskin saattaa aika ajoin joutua harhapoluille. Mutta sama lämpö, joka on minua kannatellut koko elämäni ei ole mihinkään kadonnut. Kaunis hymy, pehmeä käsi, joka silittää kaikki pahat pois.

Asetuimme koko suku potrettiin, ehkä ensimmäiseen koko elämämme aikana. Äitini on kuvassa keskellä, meistä fyysisesti kaikkein pienimpänä, mutta henkisesti suurimpana. Ja me kaikki siinä ympärillä. Jokaisesta meistä lähtee näkymätön punos äitiin. Äiti on ruokkinut meidät niin että me osaamme jälleen tulevat polvet ruokkia. Ja nyt en todellakaan puhu ruuasta, vaan rakkaudesta, ymmärryksestä ja viisaudesta.

Kiitos Äiti! Ja hyvää syntymäpäivää!



12 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

Mikä ihana äidin ylistys. Tippahan tässä silmään tuli sitä rakkautta lukiessa!
Onnittelut minultakin 80-vuotiaalle vaikka en tunnekaan.

Sirkku kirjoitti...

Oletko huomannut saman, oudon asian: ennen 80-vuotiaat oli vanhoja mummoja ja pappoja. Tänä päivänä 80-vuotiaat näyttävät ihanan elinvoimaisilta, virkeiltä, iloisilta. He kyllä sinnittelevät ajan hammasta vastaan kipuineen ja vaivoineen, mutta ne ovat jossakin piilossa enimmän aikaa.
Olemme onnekkaita, kun saamme vielä pitää äitimme lähellämme.

Vallaton kirjoitti...

Ai, miten ihana kirjoitus ja kivat kuvat. Minäkin tunnistin muutaman :)

Oikein paljon onnea äidille ja terveisiä!

Tiina Linkama kirjoitti...

Sylvia - kiitos onnitteluista.

Sirkku - juuri tästä juttelimme suvun nuorison kanssa (nuoriso siis 28-32-vuotiaita). Siitä että heilläkin on jostain lapsuudesta mielikuvia siitä miltä 80-vuotias näyttää. Ja nykypäivän kasikymppiset eivät välttämättä lainkaan vastaa tätä mielikuvaa.

Vallaton - kiitos onnitteluista, välitetään.

Ilona kirjoitti...

Äitisi ei lainkaan näytä iäkkäältä - ihmisen ikää siis ei voi mitata vuosissa! Hän on ollut mukanasi vuosikymmenet, joiden aikojen muistot kultaantuvat. Kaikki eivät ole näin onnekkaita!

Outi kirjoitti...

Onnea Orvokille jälkikäteen. Ja tosiaan, eipä mamma vielä kahdeksankymppiseltä näytä!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea ja terveisiä äidillesi!!

Äidin rakkaus on upea ja ihmeellinen asia!! Minulla on myös aivan mahtava äiti ja miten ihana isoäiti hän onkaan pojalleni.

Sari

Tiina Linkama kirjoitti...

Ilona - olet oikeassa että olen etuoikeutettu kun äitini on ainakin henkisesti kulkenut lähelläni tai rinnallani koko matkan lapsuudesta aikuisuuteen. Fyysisesti olen asunut kuitenkin melko pitkiä aikoja kaukana äidistäni: ensin nuoruuden vuodet Englannissa, sitten opiskeluvuodet Turussa, sitten jälleen aikaa USA:ssa ja Englannissa ja nyt viimeiset vuodet Virossa.

Varsinkin nyt kannan huonoa omatuntoa siitä, että en pääse äitini luo yhtä usein kuin haluaisin tai hän toivoisi.

Outi ja Sari - kiitos onnitteluista!

Marjattah kirjoitti...

Kertomuksesi koskettaa ja herkistää. Äidin ja tyttären suhde on aivan erityinen, jokaisella omanlainen.
Vaikka minä sain pitää äitini harvinaisen kauan, jäi mieleen valtavasti kysymyksiä, joita en voi enää tehdä. Asioita, joista olisi voinut puhua. Puhumattakaaan siitä, että nuorempana torjuin hänen muistelunsa usein!

Miksi vasta vanhana kiinnostuin asioista, joihin oma muistini ei yllä, tai jotka muistan vain omalta kantiltani?
Toivon äidillesi runsaasti hyviä vuosia, ja teille hyviä yhteisiä hetkiä. Rakkaat ihmiset ovat aina läsnä, sydämessä.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, onnea äidillesi täältäkin - muistan hänet hyvin.

Kyynel tuli täälläkin silmään ja ajatus, että jospa omatkin lapset aikanaan ajattelisivat äidistään samalla hellyydellä.
Itse ihan liian vähän annoin äitivainaalle. Vasta lasten tultua maailmaan ymmärsin jatkumon - ja äidin tehtävän, huolet ja riemut.

Oikein lämpimät terveiset äidillesi
siililtä

aimarii kirjoitti...

Tiina, miten onnekas oletkaan, kun sinulla on ollut ja on parhain äiti. Minulta myös näin jälkikäteen hänelle syntymäpäiväonnittelut ja paljon pirteyttä ja terveyttä tuleviinkin vuosiin!
Kirjoitit suurella lämmöllä äidistäsi aivan ihanasti.
Tuohon tapaan minäkin ajattelen omasta äidistäni ja kaipaan ajoittan häntä tosi paljon.

Tiina Linkama kirjoitti...

Soitin hetki sitten äidille ja välitin kaikkien terveiset. Äidillä oli hyvä hetki ja muistikin pelasi suurimman osan aikaa keskustelua.

Vallattoman muisti hyvin kun käytin Vallattoman koko nimeä. Ja äiti muisti kiitellä Vallatonta tietokoneavusta! Ja jatkoi: Olen oikein kirjoittanut ylös P:n puhelinnumeron siltä varalta että tulee taas tarve pyytää apua. (Minä vedin salaa henkeä, kun tiedän miten paljon Vallaton itseään repii joka suuntaan, ilman kiitosta tai palkkaa), mutta äiti sitten jatkoikin iloisesti: "Vaan ei olekaan viime aikoina ollut apua pyytää!" (Tarkoittaa käytännössä ettei äiti ole enää viimeiseen vuoteen käynyt tietokoneellaan.)

Outi - lähetin myös sinun terveisesi ja äiti sanoi muistavansa sinut hyvin. Olet vanha koulukaverini, mitä nyt et kuitenkaan ole. Mutta pienellä avustuksella äiti muisti sinut ja vanhempasi. Äitisi etuniemen muisti ja isäsi sukunimen , eli keskimääräisesti hyvin.

Siili - sinut äiti muisti hyvin. Ja naurahti, että sinulla oli niin hauska lempinimi, kun sinulla ei tosiaan ollut siiliilitukka, vaan upeat pitkät hiukset!

Sarkki - Äiti muisti sinutkin hyvin. Olet se kiva reilu kaveri Turusta.