Tämä tarina on valokuvauksesta. Ja valokuvauksen ihmeellisestä historiasta.
Ja Vivian Maierista. Valokuvaajasta, taiteilijasta, huimaavasta visionääristä, josta kukaan ei tiennyt ennen hänen kuolemaansa, eikä pitkään aikaan sen jälkeenkään.
Nyt Vivian Maier (1.2.1926 – 21.4.2009) on nousemassa aikamme suurimmaksi valokuvaajaksi, jälkikäteen. Ja hänen kuviaan katsoessaan ei tarvitse ihmetellä miksi.
Vivian Maier oli lastenhoitaja, eksentrikko, joka eli New Yorkissa ja Chicagossa. Hänen taustansa ja historiansa ovat epämääräiset. Joidenkin tietojen mukaan hän syntyi Ranskassa, muutti lapsena Amerikkaan ja sieltä takaisin Ranskaan ja vielä kerran Amerikkaan.
Se tiedetään, että Vivian Maier puhui englantia vahvalla aksentilla ja jos mahdollista, oli kokonaan puhumatta.
Vivian Maier oli Amerikassa lastenhoitaja, hiljainen hahmo, joka käytti kaiken liikenevän aikansa valokuvaukseen. Hän kulki kameran kanssa New Yorkin ja Chicagon laitakujilla ja tallensi elämää filmille yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen aiheensa olivat yleensä katujen laitapuolelta.
Vivian Maier ei koskaan näyttänyt yhtäkään kuvaa kellekään toiselle. Tiettävästi. Hän oli sulkeutunut ja eksentrinen neiti-ihminen, joka pukeutui vapaa-aikoinaan miehisiin vaatteisiin, lämpimästi, usein hattu päässään.
Vivian Maier ja hänen valokuvansa löydettiin sadunomaisesti huutokaupan kautta, jossa hänen mitätön omaisuutensa myytiin yhdessä laatikossa. Ostaja, John Maloof, tiesi ostavansa paljon vanhoja negatiiveja laatikossa, mutta hän ei tiennyt millaisia kuvia hänen laatikkonsa sisälsi. Kokonaisuudessaan yli 100.000 kuvaa elämästä ja ihmisistä New Yorkissa ja Chicagossa.
Ja kuten englanniksi sanotaan: And the rest is history.
Vivian Maier oli suurenmoinen valokuvaaja, avarakatseinen ja tarkka. Herkkä ja julma. Ja jokaisen, joka itseään pitää edes vähimmässäkään määrin valokuvaajana, tulisi katsoa näitä kuvia. Nähdä ne ja oppia niistä!
En rohkene tähän loppuun liittää ensimmäistäkään kuvaa. Laitan vain linkin Maloofin sivuille, joissa, ainakin toistaiseksi, kuvia esitellään laajasti:
http://vivianmaier.blogspot.com/
Nauttikaa! Tämän linkin takana on jotain ainutlaatuista!
Fasaanin kevättunteet
2 vuotta sitten
8 kommenttia:
Kaikkea sitä oppii, tarvii tutkia asiaa lisääkin. Mahtavan hienoja fotoja paikoista joihin olen ihastunut. Joistakin saa pientä vinkkiä (kyltit, autot) missä ja milloin ne on kuvattu, monista tarvii vain arvailla.
Seppo
Vaikuttavia kuvia. Ilmeikkäitä kasvoja, uurteisia kasvoja, yleensä aika paljon ihmisiä. Kuvakulmat toimivia. Kyllä niistä oppia saa, kun osaa katsoa sillä silmin.
Todella hyvin vaikuttavaa katsottavaa. Kiitos linkistä.
Uskomattomia kuvia! mm. ihmisten ilmeet! Juuri oikealla hetkellä laukaistu; kuvatut eivät näytä pelästyneiltä, vihaisilta, torjuvilta vaan ovat vielä täysin varauksettomia. Tuo on uskomaton taito: napata se lyhyt aito hetki.
Mistä "löysit hänet"? Ihan uskomattomia kuvia ja mitä historiaa! Laitan heti katseluvinkiksi pikkuveljelle, joka myös kuvailee.
Kiitos Seppo, aimarii, Kutuharju ja Sirkku kommenteista.
Kutuharju - olet oikeassa että tuo on taito! Ajattelin kuvia katsellessani samaa ja mietin, että ehkä suurkaupungin ihmiset ovat lunkimpia kuvauksen suhteen, eivät tuijota vihaisesti kameraan.
Virossa ihmisten kuvaaminen on erityisen vaikeaa ja hankalaa. Siitä ei lainkaan pidetä. Kerran esimerkiksi torilla kuvatessani yleistä torielämää vanha nainen tuli kiivaana selittämään, ettei kuvaus ole sallittua.
Luulen, että taustalla on Neuvosto-Viron ajan traumat. Kuvatuksi tuleminen tarkoitti joutumista jollekin listalle, tarkkailtavaksi.
Sirkku - löysin Vivian Maierin Guradian-lehden kulttuurisivuilta. Ja sitten googlailin lisää.
Viime yönä ennen nukkumaan menoa katsoin pikaisesti muutaman sivun verran Vivianin kuvia. Yöllä näin unta, että olin valokuvaamassa jotain älyttömän mielenkiintoista tapahtumaa.
Jossain vaiheessa ajattelin, että mistä olit keksinytkin linkin. No, sekin selvisi. Kannattaa nukkua yön yli, niin asiat selviää. Noita kuvia täytyy kyllä tutkia toisenkin kerran. Kiitos Tiina linkistä!
Hehee, Vallaton(kin) kuvaa jo unissaankin!
Jo Vivian Maierin elämäntarina on kuin valokuvansa, aito, eleetön, tiheä ydin paljaana nähtävissä. Kun ei antaudu ympäristölle ja kuorrutuksille, näkee "läpi". Pakko näiden kuvien äärellä on pysähtyä. Pakoon ei pääse. Ja kun vihdoin poistuu, huomaa, että on tultava takaisin.
Kiitos.
Lähetä kommentti