Turhan hintava vappulounas

Vappu on sitten vietetty, kuka mitenkin.

Me emme viettäneet sitä erityisemmin, eikä sitä ainakaan meidän kulmilla muutenkaan näytetty juhlistettavan. Jossain päin liikkuivat vappunoidat, vaan eivät täällä. Ja ehkä jossain vietettiin myös työläisten vappua, vanhan ajan muistoksi. En tiedä siitäkään sen enempää.

Me siis olimme kuin aina ennenkin paitsi että minä olin jollain lailla apea. Totesin, että Suomessa on parhaillaan ilo ylimmillään, ja täällä ei tapahdu sitten yhtään mitään. Ja että olisihan se kiva edes jollain lailla juhlistaa tätäkin päivää. Linkama saa vakkari-neronleimauksensa (joskus minä luulen että se mies ajatteleekin vatsallaan): "Hei, mennään syömään ulos!"

Parempien ideoiden puutteessa näin päätettiin ja sitten alkoi tavanomainen pähkäily siitä, että minne. Kun kaikkialla on tullut jo käytyä. Tartto ja Viljandi ja Elva ja Valga... ei mitään uutta auringon alla, Otepäästä puhumattakaan.

Vaan sitten keksin minä mielestäni hyvän idean, lähdetään Latviaan, Rujienan pikkukaupunkiin. Kerran siellä kiertäessämme näimme ulkoa päin vallan mukavan ravintolan, jonne emme silloin poikenneet. Ehdotus saa kannatusta ja hyppäämme autoon, minun vastakorjattuun Peugeottiin ja minä ajan.

Otepäältä on matkaa Rujienaan runsaat 150 kilometriä. Valtakunnan raja ylitetään lähinnä metsässä, lähin virolainen kylä on Lilli, jossa ei ole kuin pari taloa kylää merkitsemässä.

Mutta mikä on ajaessa kun ilmakin on kauniin puoleinen ja kevät Latviassa selvästi Otepäätä pidemmällä. Koivuissakin jo pienet hiirenkorvat. Pari kertaa pysähdymme, että saan kevään hentoa viheriää kuvattua, mutta sitten alkaa kamera kenkkuilla, pelkään sen hajonneen. Vain Program-ohjelma toimii, muut säädöt ovat mykkiä.

Mutta pieneen Rujienaan pääsemme kunnialla ja löydämme ravintolan Tris Draugi (Kolme ystävää) vaivattomasti. Pihamaa näyttää viihtyisältä, mutta on liian viileää jäädä ulos syömään. Siirrymme sisätiloihin.

Sisällä ravintolan nimen mukaisesti istuu kolme baarinpitäjän ystävätärtä tylsistyneen näköisinä lonkeroita imuttaen. Baarinpitäjä pälyilee meitä pelästyneenä, kääk, turisteja, ja vetää nopeasti kasvoilleen parhaimman latvialaisen puunaamailmeensä.

Seisomme tiskillä ja tiedustelemme ruokalistaa. Menu? Menyy? FOOD???  Johon baarinpitäjä puistelee mykkänä päätään.Lopulta hän kerää yhteen kaikki kaksi osaamansa englanninkielistä sanaa ja ilmoittaa suorastaan ylpeänä: kitchen closed.

Avot. Olemme ajaneet 150 km turhan takia. Toista ravintolaa ei pienessä kaupungissa ole, eikä myöskään matkan varrella. Linkama on kärttyinen, eikä tilaa yhtään mitään. Minä tilaan itselleni juotavaa ja käytän tilaisuutta hyväkseni ja käyn ravintolan vessassa.

Se siitä vappulounaasta tai päivällisestä.

Lähdemme ajamaan takaisin ja vaihdamme kuskia eli on Kimmon vuoro ajaa takaisin. Mies on nälkäinen ja sitä myötä kiukkuinen ja minuakin alkaa suoraan sanoen kyrsiä koko matkanteko. Kamera hajalla ja vatsa tyhjä. Eikä kännykkäkään suostu lähettämään tekstareita, mikä lie vika siinäkin. Tekisi mieli nakata koko roska ikkunasta ulos.

Aika mykkinä ajamme siis takaisin Viroa kohti, nyt eri reittiä, että tulisi vaihtelua, ja suunnistamme kohti kaksoiskaupunki Valka/Valgaa.

Neljä kilometriä ennen Valkaa hajoaa auton takakumi. Emmekä saa varapyörää esiin, sillä pultti joka pitelee varakumilokeroa takapaksissa kiinni on ruostunut umpeen.

Jostain peltojen poikki singahtaa paikalle pieni musta koira räksyttämään jalkoihimme. Ohi pyyhältävät autot nostavat hiekkapilviä, joita nielemme tien poskessa.

Pitkän tovin hätävilkkuja vilkuteltuamme ja autoa kierrettyämme paikalle tulee latvialainen nuori mies joka yrittää kammeta ruostunutta pulttia paikoiltaan. Siinä onnistumatta. Hän soittaa jollekin ja joku tulee paikalle jonkin ajan päästä. Koko aikana ei puhuta mitään, koska meillä ei ole yhteistä kieltä.

Kolmen miehen voimin pultti saadaan lopulta auki, vararengas esiin ja vararenkaaseen jopa ilmaa.

Latte on ollut koko renkaanvaihto-operaation hermoheikko ja hepulissa. Pieni musta koira, joka räksyttää auton ympärillä, ärsyttää Lattea, eikä se ymmärrä mitä ihmettä nämä puhumattomat ja aika synkeän näköiset miehet puuhaavat auton kimpussa. Iso koira haukkuu niin, että auto keikkuu tunkin päällä.

Operaation loputtua kiitämme auttajiamme ja yritämme tarjota heille rahaa, mutta he kieltäytyvät siitä ja lähtevät paikalta yhtä mykkinä ja ilmeettöminä kuin siihen tulivat. Hyvä kuitenkin että tulivat. Jatkamme matkaa.

Kaksi kilometriä ennen Valkaa puhkeaa vararengaskin.

Nilkutamme kolmella pyörällä ja yhdellä vanteella Valkaan ja sieltä Valgaan. Kumi on jo lähellä savuamista, ja koliseva ja notkuva saapumisemme Valgaan tuottaa paikallisille samanlaista iloa kuin sirkuksen saapuminen kaupunkiin. Asiantuntevasti pieni poika ilmoittaa kun nousemme autosta: Teil on kumm tühi.

Autosta noustuamme toteamme että myös toinen etulampuista on säleinä. Ilmeisesti siihenkin on iskenyt kivi.

Alamme etsiä taksia ja sellaisen löydämmekin. Taksimatka Otepäälle maksaa 600 kruunua.

Tänään on Kimmo sitten lähtenyt uudelleen meidän autoremppaäijän kanssa vaihtamaan hajonneen renkaan tilalle yhtä talvirengasta. Kimmon autolla kun taas ei voi ajaa kun siinä on katsastus mennyt umpeen. Puuuh.

Jään tässä odottelemaan, että tuleeko kotimatkalla sakot Peugeotin sekarengastuksesta.

Tällä hetkellä vappulounaamme, jota emme siis koskaan saaneet, on maksanut:

500 kruunua bensoihin + yksi osittain rikkinäinen kamera (voi vain arvella mitä korjaus maksaa) + n. 2000 kruunua uusiin renkaisiin (voi vain arvella kauanko kestää ennenkuin ne saapuvat) + 600 kruunua taksiin + autoremppaäijän bensa- ja työkulut tältä päivältä.

Ja kaiken kukkuraksi, minulla on nälkä! -- Eihän me mihinkään ruokakauppoihinkaan eilen ehditty kun kotiin ehdittiin vasta yön tultua. Kahviakaan en ole saanut, kun ei ole maitoa...

Että Glada Vappen vaan, näin jälkikäteen!