Sunnuntai oli taas seikkailupäivä. Ja seikkailun suuntana oli kaakkoinen Viro: Räpinan pieni unelias kaupunki, Setomaa ja setukaiset, Venäjä (!) ja lopuksi vieläVõrumaa ja siellä Võrun kaupunki.
Taustana reissulle oli se aiempi huomio, että Peipsin rannalla sijaitsevan Beresjen talomme toisesta ovesta puuttui lukko. Joko sitä ei koskaan ole ollutkaan tai sitten sen on joku jossain vaiheessa poistanut. Joka tapauksessa, viime käynnillä huomasimme häkellyttävän tosiasian, tai paremminkin kaksi.
Häkellys 1: Yksi ovi on ilman lukkoa ja talo on avoin kaikille.
Häkellys 2: Kukaan ei ole siellä käynyt, tai jos siellä ollaankin käyty mitään ei ole sieltä viety.
Niin tai näin, eilen lähdettiin työkaluin ja lukoin varustautuneina sulkemaan toista sisäänkäyntiä.
Jaoimme joukkomme: Kimmo ja Latte lähtivät talolle ja minä jäin Räpinan kaupunkiin tallustelemaan ja valokuvaamaan. Ilma oli ihanaakin ihanampi ja Räpina näytti kauneimmat kasvonsa. Võhandu oli paikoitellen peilikirkas ja siihen heijastui kauniisti rakennuksia ja maisemia.
Sinä aikana kun Kimmo pusersi lukkoa paikalleen, puuhailin minä kameran kanssa tallentaen kennolle tällaisia näkymiä:
Räpinan kirkko ja muutama punainen tulppaani
Puiden heijasteluita Võhandu-joelle
Sillapään kartano Võhandu-joen toisella puolella
Vanhan Räpinan paperitehtaan pato
Turvamuuri estämässä veneitä eksymästä putoukseen
Päivä oli siis mitä ihanin ja maisemat kesän kynnyksellä tai paremminkin kesän tultua, sen mukaiset. Mikä oli minun tallustella ja kuvailla, vaikka aika ajoin taivaalta tipahteli muutama pisara, joka heti kuivui pois.
Jonkin ajan kuluttua joukot kohtasivat eli Kimmo oli saanut lukittua talon oven ja olimme ikäänkuin valmiita työosuudelta. Molemmat olimme sitä mieltä, että kun tänne asti ollaan tultu, niin jatketaan reissua lomailun merkeissä.
Päätimme lähteä Venäjälle!
Jokainen, joka on Venäjälle matkustanut tietää, että sinne ei mennä ihan noin vain, tarvitaan viisumeita ja muita papereita. Vaan on viisumittomaan Venäjän-matkailuun Virossa silti yksi mahdollisuus. Se on n. 400 metrin mittainen tienpätkä kaikkein kaakkoisimmassa Virossa, Lutepään ja Sesnikin kylien välissä.
Nimittäin, siinä kohtaa valtakuntien raja tekee oudon pienen koukkauksen ja jotta Sesnikin ja sen takana olevien pienten kylien, kuten Saatsen ihmiset pääsevät kotiinsa, on mahdollista ajaa 400 metrin matka Venäjän maaperällä ilman viisumeita.
Ensin kohti Võõpsua ja jälleen yli Võhandu-joen, joka on paitsi Viron pisin joki, myös kiemurtelevin. Võõpsun setukaiskylän kohdalla Võhandu on kasvanut pienestä purosta jo laajaksi joeksi, joka tänä vuonna on tulvinut reilusti yli äyräidensä.
Idyllistä jokea ihastellessani huomasin, että siellähän kasvaa rentukan oloisia keltaisia kasveja, jotka eivät kuitenkaan vastaa minun käsitystäni suomalaisesta rentukasta. Mielelläni kuulisin itseäni viisaammilta, mistä kasveista on kyse!
Ajelemme hyvillä mielin läpi Mikitamäen, ohi Värskan ja Värskan setukaismuseon ja jatkamme kohti Venäjää. Ja sinnehän me pääsemme!
Seuraava pysähdyksemme, jälleen Viron puolelle - Venäjällä on kielletty pysähtymästä saati autosta nousta - on jo todella kaukaisinta Viroa, ainakin Tallinnan näkökulmasta. Olemme pienessä Saatsen kylässä, josta löytyy toinen setukaismuseo ja ihana, eksoottinen ja vähintäänkin värikylläinen Saatsen kirkko ja hautausmaa:
Matkan varrelta löytyy myös kosteikkoa, jossa näyttäisi kasvavan jonkinlaisia kämmeköitä. Jälleen kiitän, jos kasvituntijat määrittelevät nämä minun kämmekkäni. Valitan että tarkempaa kuvaa ei ole, nämäkin on otettu telen ääripäällä, mistä johtuu hienoinen epätarkkuus:
Vanha rouva rakentaa sipulipenkkejä
Pekko, hedelmällisyyden jumala setukaisten mytologiassa, vahtii Samarinan kylän sisäänajoa
Setomaalta jatkoimme matkaa vielä Võruun ja kävimme ihailemassa Tamulan hoidettua rantaa, joka on viime vuosina, tai oikeastaan viime vuoden aikana saanut uuden ilmeen: hoidetun rantabulevardin ja kauniit uimalaiturit.
Ilta-aurinko paisteli, mutta pienet pojat polskivat vielä järvessä, ihmiset vaeltelivat rantabulevardeilla, kuntoilijat hölkkäsivät ja naiset nauttivat auringosta laiturilla.
Kaunis päätös muutenkin maisemallisesti kauniille päivälle:
Jos lukijaa kiinnostaa lukea lisää esim Räpinasta tai Võrusta tai setukaisista, niin lisää juttua löytyy alla olevien tunnisteiden kautta. Ja kiitos kaikille, jotka jaksoivat katsoa nämä kuvat ja lukea jutun tännekin asti!
Seuraavat matkatarinat taitavat tullakin sitten Türin kukkakarnevaaleilta ja kahden bussin kasvimatkalta Etelä-Viroon. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle...
--
Yleisön pyynnöstä vielä kaksi rentukkakuvaa tunnistusta varten. Minusta nämä kasvavat kauniimmin ja ovat hieman sirompia kuin suomalainen rentukka, mutta voin olla väärässäkin. Luulisin että vettä olisi tuossa ainakin metrin, vierestä ajeli moottorivene.
9 kommenttia:
Hupaisa tuo Venäjän läpi menevä tienpätkä. Jalankulku ja pysähtyminen kielletty. Pysähtymiskiellon ymmärrän, mutta pitääkö jokaisen Sesnikin ja Saatsen asukkaalla olla vähintään polkupyörä?
Käsittämätöntä oli myös, että Saatsessa oli rajanylityspaikka. Ei luulisi sitä kautta trafiikkia ihan valtavasti olevan.
Takaisin tullessa käytiin katsomassa Ilumetsan Põrguhauad eli meteoriittikraaterit. Eräs, tunnettu myös nimellä Sattunut Syy, kävi kraaterin pohjalla olevassa lammikossa hiukan viilentymässä. Aihetta olikin, kun koko päivä oli istuttu kuumankosteassa autossa.
Kaiken kaikkiaan kiva ja taas mieltä avartava reissu. Puhumattakaan lopuksi Võrun Hundijalg-grillissä nautitusta illallisesta. Nam.
No johan oli kummallinen raja! Ja teille varmaan mukava reissu.
Se valkoinen kukka vedessä on Menyanthes trifoliata, vesiapila (tai mikä lie suomeksi). Ei siis orkidea, mutta sillä on hassut, karvaiset kukat, joita kai et nähnyt niin pitkältä matkalta.
Se keltainen näyttää kyllä ihan rentukalta, mutta haluaisin katsoa lähempää. Rentukka voi kasvaa puolimetriseksi, paljonkohan siinä oli vettä?
Minun mielestäni ne on kyllä ihan normaalit virolaiset rentukat eli "varsakabjad". Kiinnostaa, miltä ne oikeat suomalaiset rentukat sitten näyttää?
Lisäsin muutaman rentukkakuvan jos ne auttavat tunnistusta.
Voi, kun sinulla on aina niin kauniita kuvia! Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja ilmoittaudunpa nyt sitten. =)
Kirjoitat niin hauskasti ja elävästi, tätä on tosi mukava lukea. Olen tulossa Tallinnaan työharjoitteluun syyskuun alussa kolmeksi kuukaudeksi ja siksi Viro kiinnostaa nyt kovasti. Tai on kiinnostanut ennenkin, mutta en vaan ole koskaan siellä käynyt. Lukemani perusteella ihastun siihen kyllä varmasti yhtä paljon kuin Venäjään viime keväänä, jolloin olin siellä opiskelemassa. Tai mistä sitä tietää vaikka ihastuisin enemmänkin. =)
Terveisin Suski
Heippa!
Oletko, Tiina, uppoutunut puutarhahommiin ja kukkapenkkiin, kun ei ole moneen päivään ilmestynyt uutta tekstiä päivän piristykseksi?? Joku jekku sinulla kuitenkin arvatenkin on??!!
Kesäisin terveisin
Jussi
Suskille, olipa sydäntä lämmittävää lukea uuden lukijan kommentti! Tervetuloa blogia seuraamaan ja kommentoimaan!
Jussi, kiirettä on pitänyt oikein olan takaa. Kaikesta kerron myöhemmin, kunhan saan henkeä vedettyä.
Kolme päivää oli täällä ihanaakin ihanammat puutarhahörhöt eli Heljän Hulvattomat Puutarhamatkat II:n. Ja olen sitten ollut sekä majatalonpitäjä että opas nämä päivät ja 10 minuuttia sitten vasta palasin kotiin.
Joten malttia, kyllä juttua tulee!
Unohdin sanoa vielä Suskille, että kiinnostavia ja antoisia kuukausia Viron pääkaupungissa toivottelen. Ja toivon, että jossain vaiheessa sinulla on aikaa tutustua myös pääkaupungin ulkopuoliseen Viroon, joka on kiinnostava sekin, omalla erityisellä tavallaan.
Jos sinulla on aikaa, kelaile vanhoja juttujani, sieltä löydät mielenkiintoisia matkakohteita niin läheltä kuin kaukaa Tallinnasta katsottuna.
Kiitoksia toivotuksista. =) Jonkin verran olen lukenutkin jo vanhoja juttujasi. Toivottavasti pääsen tutustumaan Tallinnan ulkopuoliseen maailmaan syksyn aikana.
Reissaamista rajoittaa vähän se, että mulla on kissa ja koira. Mutta Tarton koiranäyttelyssä ainakin pitäis päästä käymään marraskuussa. =)
Suski
Lähetä kommentti