lauantai 29. toukokuuta 2010

Lehekuu on pian päättymässä

Toukokuu on viroksi vanhan kalenterin mukaan lehekuu, eikä ole vaikeaa arvata mistä nimi on lähtöisin.

Lehtikuu onkin ollut jälleen nimensä veroinen, yhden kuukauden aikana on maailma muuttanut muotoaan, aiemmat risut ovat saaneet upean lehtipeiton.

Huomasin että koko kuu on päässyt lähes kokonaan kulumaan, ilman että olisin sanottavammin kuvaillut pihaa ja kasvun ihmettä. Tein sen siis tänään.

Pieneen, viime syksynä istuttamaani koristeomenapuuhun on tullut myös lehdet



Viimeiset tulppaanit ja narsissit kukkivat




Vaan kukapa arvaa mikä kukka tämä on! Sen verran vinkkiä, että se ei ole orkidea.




Viinimarjaakin näyttäisi olevan tulossa.


Kalliokielo helisyttelee kellojaan


Alppiruusu aukoilee kitaansa kuin leijona


Sireenit ovat nekin kaikki kukassa

 Vielä lopuksi muutama yleiskuva pihamaalta:







Ja lopuksi vielä kuva talosta paraatipuolelta. Huomaatteko kuka kuvassa luuraa?


Kierretään teleä hieman pidemmäksi kohti parveketta, ja kas, siellähän on Eräs alias Kultainen Leijona! Jonka mielestä mikään talokuva ei ole mitään ilman talon vahtia.



Hyvää lehekuun loppua kaikille siis toivotamme koko perheen voimin!

3 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

Jopas siellä alkaa olla vehreää, kun kaikki pikkuhavutkin näyttää selvinneen talvesta! Paljon lunta, niin se suojaa havut talvivaurioilta, joita täällä tahtoo tapahtua!
Jellona on komea ilmestys aina!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kyllä tosiaan nyt vihertää.

Itse asiassa pienet havut selvisivät hyvin talvesta. Mutta jo viisi vuotta kasvanut komea laakakataja on ruskettunut, neljä sinisypressiä on menetetty ja samoin suhteellisen isot variegata-katajat on ruskettuneet.

Samoin tuhkapensaiden pitkä oksat ovat kuivuneet mutta tilalle on tulossa uutta kasvua.

Tämä oli ensimmäinen talvi jolloin on havuvaurioita syntynyt.

Niin ja aiemman omistajan istuttamat suuret katajat sisäänkäynnin molemmilla puolilla ovat kuolemassa, yksi on jo ihan ranka. Mikä on sääli, sillä olivat komeita kolmemetrisiä puita.

rummun äiskä kirjoitti...

Kauniita kukkakuvia ja yksityiskohtia. Pisarat tulppaaninkukan pinnalla, kalliokieloihin tuleva valo, alppiruusun kukan rakenne.
Kyllä lehekuu on upea!!