Ensinnäkin ja päällimmäisenä: kesä on tullut Otepäälle! Aurinko paistelee, lämpötilat ovat parhaimmillaan kohonneet +28 C asteeseen, pääskyset vetelevät syöksykierteitä taivaalla ja kaikki vihertää hurjasti.
Kevään ja kesän taitteessa eli viime torstaina saimme Villa Ottiliaan odotetut vieraat: 44 motoristia eli Uudenmaan Autokouluyhdistyksen moottoripyöräaktiivit. Reissu oli ryhmälle jo toinen tähän osoitteeseen, ensimmäinen tehtiin kaksi vuotta sitten keväällä.
Kiva olikin jälleen tavata tuttuja kasvoja, vaikka toki mukaan mahtui monta uutta mukavaa tuttavuuttakin.
Juuri tätä kirjoittaessani uskoisin aamulla Otepäältä haaroittuneiden moottoripyöräkolonnien jälleen yhtyvän ja jyristelevän pitkänä letkana kohti Tallinnan satamaa. Ja samoin uskon, että kaikki ajelevat hyvillä mielin.
Sillä ainakin ilmojen puolesta reissu oli motoristeille monipuolinen, matkan aikana ehtivät prätkämiehet ja -naiset kokea niin hellettä, ukkosmyrskyä, kaatosadetta, rakeita kuin myös pari päivää upeaa hellettä. (Joka paksuissa ajopuvuissa ei pysähtyessä tunnu aina niin ihanalta.)
Meidän, siis Villa Ottilian, asiana oli hoitaa majoituksien ohella myös sopiva ohjelma ryhmälle. Saapumispäiväksi olimme varanneet ryhmälle Tarton vanhan sotilaslentokentän pääkiitoradan, jossa saattoi päästellä isoilla moottoreilla lujaa, halutessa todella lujaa.
Koulutus sai lentokentällä vähintäänkin dramaattisia elementtejä taivaan tippuessa niskaan, pystysalamoiden räiskiessä ympärillä. Mutta ei se menoa haitannut. Motoristit eivät vähästä pelästy.
Tältä taivas näytti lähestyessämme Tarttoa. Ja välillä salamat silpoivat taivaankantta.
Lentokentällä meitä odotti jo motoristien etuporukka, ja koulutus pääsi alkuun:
Ensin testataan kentän kunto:
Ja sitten lähtee testiajot ja koulutus käyntiin. Isot moottorit murisevat ja vauhti on hurja:
Hetken taivas näyttää kirkastuvan, ennenkuin se pimenee uudelleen ja tipauttaa niskaan lastin vettä:
Seuraavana päivänä oli ohjelmassa enemmän tai vähemmän vapaamuotoista ohjelmaa. Me yritimme parhaan taitomme mukaan ohjeistaa väkeä oikeaan suuntaan, kuka halusi Latviaan, ketkä Peipsille, mikä porukka Viljandiin. Jokainen sai tarvitsemansa matkavinkit ja ennen kaikkea vinkit parhaisiin paikallisiin ravintoloihin.
Illalla porukat saapuivat takaisin, täynnä tarinoita ja juttuja näkemästään ja kokemastaan. Meille jäi sellainen tunne, että kaikki olivat perin tyytyväisiä päiväänsä.
Ja illalla oli Villa Ottiliassa sitten päätösbileet, jotka hieman ryöpsähtivät käsistä. Tahtoo sanoa, että naapurihotellin asiakkaat keksivät hekin tulla meille juhlimaan, ja mikäs siinä. Englanniksi sanotaan: The more, the merrier.
Ja niin koitti tämä aamu ja lähtöpäivä. Asiakkaiden kasvoista oli luettavissa ilo ja sellainen väsynyt hyväntuulisuus, joka tulee täyden, mutta antoisan viikonlopun jälkeen.
Me jäimme parvekkeelle katsomaan kun isot koneet murisivat jälleen pois Otepäältä. Tulkaa takaisin! toivottelimme moottorien murinan päälle:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti