Türista vielä tarinaa

Jatkan vielä viime viikonlopun puutarhareissusta muutamaisen sanan.

Mehän kävimme vaikka missä, mutta esittelen tänään tai tässä nyt vain reissun pääkohteen, Türin kukkakarnevaalit.

Karnevaaleillahan on pitkät perinteet, kuten puutarhanhoidolla Virossa muutenkin, ja vuosi vuodelta ovat messut kasvaneet entisestään. Alussa paikallisesta kevättapahtumasta on paisunut kansainvälisestikin merkittävä ja iso massatapahtuma, jonne saapuu myös bussilasteittain kasveista innostuneita suomalaisia. Tänä vuonna oli paikalla myös runsaasti ruotsalaisia, mikä jopa valtakunnanuutisissa pantiin merkille.






Ansioitunut blogisti Kari on omassa blogissaan Seikkailijain blogi kertonut huikeasta reissustaan, jonka teki flunssaisena Türiin. Suosittelen lukemista. Tämä on sitä todellista sankarimatkailua.

Karihan on vanha messukonkari ja hänen lähestymisensä messuihin alkaa hipoa jo ammattimaisuudessaan täydellistä: pakettiauto, joka on muutettu matka-autoksi oli parkkeerattu jo edellisyönä porttien eteen, niin että Kari ja Johanna olivat paikalla ennen torimyyjiä.

Kari teki blogissaan myös huomion siitä, että messujen viehätys on hieman kadonnut kaikkien ammattimaisten myyjien, suurten taimitarhojen levittäytyessä yli ison messualueen työntäen vanhat mammat aina pienempään nurkkaan. Vanhat mammat tarkoittaa siis ei-ammattimaisia puutarhureita, jotka myyvät torilla oman pihansa kasvatteja. Lisäksi kasvien ohelle on tullut myyntiin monenmoista himphamppua, osa kiinnostavampaa, osa ei niinkään.



Perjantaina oli messualueella ollut vielä kylmä. Lauantaina, jolloin me tulimme paikalle, aurinko paistoi täydeltä terältä niin että päälleni varaama paksu pomppa oli aivan liikaa ja tunginkin sen sitten reppuuni, jonne ei sitten muuta mahtunutkaan.



Mutta aurinko sulatti myös ihmisten mielet. Minulle jäi näistä messuista erittäin hyväntuulinen kuva. Aurinko paistoi, hanuri soi, lihavartaat kärisivät grillissä. Kaljateltoissakin istui hymyhuulisia ihmisiä – enkä muuten nähnyt ensimmäistäkään humalaista koko messualueella.





Me olimme varanneet messuille reilut 3 h aikaa, joka oli tietenkin aivan liian vähän. Toisaalta, mikään aika ei varmasti ole riittävä Türissä, aina jää jotain näkemättä. Sellaista se on koko elämä. Voi joko voivotella, että mitäköhän jäin ilman. Tai sitten riemuita siitä mitä sai!



Minä käytin aikani vaeltelemalla alueella. Rahaa ei minulla ollut järin paljon mukanani – joten olo oli hetkittäin suorastaan apea: oi kun täällä olisi niiiiin paljon ostettavaa. Kotiin minulla oli tuotavana – uskokaa tai älkää – vain kolme kärhöä ja siinä kaikki.




Mutta toisaalta, se, että en ollut tekemässä ostoksia antoi minulle tilaisuuden nauttia itse tapahtumasta. Sinä aikana kun jotkut kipittivät kengänkorot sauhuten kasvitarjousten tai erikoisuuksie perässä tai lappoivat autoon pienen puutarhan verran päärynäpuita, saatoin minä kävellä ympäri aluetta, auringosta ja ihmisistä nauttien.

Ja kaikenlaistahan sieltä löytyi, joka nauratti. Kuten nämä koirien vinkulelut, joita en kylläkään hankkinut tuliaisiksi perheen pienimmille.

Olisikohan Latte pitänyt tästä?



Tai Ronja tästä koiramaailman Arnold Schwartzeneggeristä.



Nämä kissaeläimet ihmettelivat messujen hyörinää ja pyörinää.



Voi olla että Türin luonne on muuttunut ja painopiste on siirtynyt jo kasveista kaikkeen muuhun, minua se ei niin huoleta. Minusta koko tapahtuma on Elämys. Ei vain paikka, jossa saa tehdä edullisia ostoksia.

Viva Türi! Ensi vuonna uudelleen!