Ostimme hakettimen, tai paremminkin Boschin murskaimen jo vuosia sitten nähtyäni ilmestyksen kaltaisen näyn joillain puutarhamessuilla. Vihreä pyörillä kulkeva ahnaskitainen pönikkä on minun R2D2 eli Arttoo Dettoo. (Ja tämä hahmohan on Tähtien sota –elokuvasta, tämä tiedoksi niille, jotka asiaa ihmettelevät. Punkero robotti, josta on moneen.)
Messuilla siis näin valon, kun esittelijä tunki vihreän tuholaisen kitaan toinen toistaan paksumpia oksia, kunnon kapuloita, ei siis mitään risuja, ja RONKS RONKS sanoi masina ja suolti toisesta päästä pientä murskattua puupalikkaa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Minähän uskon kaikessa viherkasvatuksessa katteen ihmeitä tekevään vaikutukseen. Katetta ei voi olla liikaa, eikä haketta. Mutta hakemateriaalista on ollut pulaa.
Ensin haketin oman pihan ylimääräiset oksat ja palikat. Sitten hain naapurimetsistä kaikki risut mitä sieltä irti sain. Muutama päivä meni rakkaan harrastuksen parissa. Lykkäsin aina isompaa ja paksumpaa oksaa Vihreän Arttoo Dettoon kitaan, maistuuko tämä, vieläkö saat tämänkin palikan purtua? Ja Arttoo Dettoo louskutti teräksistä hammasratastaan, kaikkein paksuimpien kohdalla aika ajoin yskähtäen, miettien, mutta lopulta koko palikan palasiksi pilppoen.
(Ja minä joskus kerroin asiakkaillemme, että pelkään Otepään pullonpalautuskoneen hoitajatätiä, jolla on selkeä viha-rakkaussuhde laitteeseensa, puhuu sille, manaa sitä, houkuttaa ja kannustaa…)
Kun Villa Ottilian lähimetsiköt oli tyhjennetty maassa lojuvista oksista, jäi hyvä harrastus hetkeksi katkolle. Joskus ajellessamme maaseudulla näin risukasoja talojen pihalla, ja niitä kaihoisasti katselin. Oih, niin paljon ihanaa potentiaalista haketta!
Pari päivää sitten vierailin ystävättäreni Kadrin kesämökillä Vanhalla Otepäällä. Kadrilla on siellä aivan uskomattoman ihana suvekodu, mäen kupeessa. Kirkasvetinen oja halkoo tonttia, omenapuut kukkivat, voikukat heilimoivat ja minä nautin kovasti kaikesta näkemästäni.
Naapurin hevoset viettävät kesäpäivää yhdessä haikaran kanssa. Voiko olla enää idyllisempää.
Ja sitten silmäni näkivät jotain niin kaunista, että tippa oli herahtaa silmänurkkaan: suuuren suuri risu- ja oksakasa. Ääni tärähtäen kysyin Kadrilta, mitä hän aikoo kasalle tehdä. ”Me poltetaan se, ei sitä muuten oikein voi hävittää” vastasi Kadri huolettomana. ”EEEIIIH!” kiljahdin minä, Kadria lähes säikyttäen, ”Anna se mulle!”
Kadri on nyt töissä, mutta minä olen saanut luvan lähteä paikalle Vihreän Arttoo Dettoon kanssa. Otamme Arttoolle oikein pitkän hihnan eli sähköjohdon ja sitten alkaa Vana Otepäältä kuulua kaunista laulua: RONKS RONKS RONKS. Ja saattaapa sieltä kuulua ihmeellistä höpöttelyä: ”No niin Arttoo, katsotaan saatko nielaistua Tätä? Miten leuat pannaan nyt?”
Kerron kun olen takaisin, miten meni ja paljonko haketta tuli.
Ja nyt siis matkaan Arttoo Dettoon kanssa!
Hakettamisiin!
4 kommenttia:
Täällä iskee toinen hullu hakettaja!Oon just samanlainen - haketan kaiken, joskus liikaakin.
Levitän hakkeen pensaiden juurille ja kasvihuoneeni käytävälle myös.
Yes - haketus on herkkua.
Tiedän erään paikan,jossa juuri kaadettiin kolme mahtavan oksaista koivua ja kaksi jotain muuta yhtälailla oksaista yksilöä. Jos hakekoneesi siirtyy kyseisille apajille, saat tietenkin hakettaa sielusi kyllyydestä ja siirtää jokaisen hakehitusen eräälle lähipihalle :)
Option two would be visiting Cramo and renting a oksadepurustaja. Mutta sinä ensin.
Heh, meillä kaadettiin yhdeksän koivua ja haketta on nyt enemmän kuin koskaan. Ihanaa! Mökillä mulla on toinen silppuri, joka on jo 20 v. mutta jaksaa yhä pelittää.
OnuKoo, me pätkimme Vallattomalta tänä keväänä myös omppupuita aika ronskilla kädellä joten haketettavaa riittää.
Paljonko Cramo ottaa oksadepurustajasta vuokraa?
Lähetä kommentti