tiistai 5. toukokuuta 2009

Nerokas vs neromainen ajattelu

Lupasin selvittää nerokkaan ja neromaisen ajattelun välistä eroa. Se tässä.

Nerokas ajatus on selkeä oivallus, joka muuttaa maailmaa. Nerokasta on ollut atomin halkaiseminen ja sähkölamppu. Nerokas ajatus voi olla äkillinen tai pitkällisen pohdinnan tulos, mutta se on luonteeltaan selkeästi valmis ja toimiva ja vain odottaa toteuttamistaan.

Neromainen ajattelu on jotain ihan muuta, se on minun leipälajini.

Neromainen ajatus alkaa yleensä hetkellisestä välähdyksestä, oivalluksen kaltaisesta onnellisesta tilasta. Kiihkeät signaalit kipuavat ajattelun tikapuita eteenpäin. Tikapuita, jotka ovat useimmiten häthätää pystytetyt, elleivät suorastaan huterat.

Kun nerokas ajatus on alkujaan jo valmis ja loppuun viety, elää neromainen ajatus koko elinkaarensa. Joskus, joskin hyvin harvoin, kehittyy neromaisesta ajatus suoranaisesti nerokas toteutus. Useimmiten neromainen ajatus kuitenkin tyssää seinään, tai pahimmassa tapauksessa johtaa katastrofiin.

Kun Tiina saa neromaisen ajatuksen, mikä on melko usein, on ulkopuolisen helppo havaita se esimerkiksi seuraavanlaisesta kiihtyneestä puheesta: ”Hei, mikä tämä on… hmh.. saisikohan tästä tehtyä… hmh… hitsi, joo… tämähän on hyvä idea! Suorastaan neromainen!!!”

Ja sitten vaan sanoista tekoihin ja neromaista ajatusta toteuttamaan. Ja miksi pitäisi asiaa sen enempää pohtia tai toteuksen yksityiskohtia tutkia, onhan kyse neromaisesta ideasta heti ensi metreiltä. Eikun asiaan!

Viime päivät olen puuhastanut puutarhassa, joten arvatenkin neromaiset ideani ovat keskittyneetkin puutarhan aina yhtä ihmeelliseen maailmaan. Minua ovat askarruttaneet mm. seuraavat seikat: miten pitää rikkaruohot poissa, miten saada Linkama leikkaamaan nurmikkoa.

Tänään keksin neromaisen ratkaisun vanhalle vattupöheikölle, joka kaivettiin ylös viime syksynä. Ja joka taatusti on jättänyt juurenpaloja vanhalle kasvualustalleen ja sieltä vain odottaa sopivaa hetkeä noustakseen uudelleen ylös, entistä vahvempana. Vatut ovat pirullisia hyypäimiä, ja ovelia.

Siihen täytyy kehitellä joku juttu… pohdin aamusella.

Ja iltapäivällä olin jo keksinyt ratkaisun: neromaisen, omasta mielestäni.

Tällainen oli tämänpäiväinen neromaisuuteni: käännän maan vielä kerran. Ja sitten istutan siihen ruukkuja, niitä isoja mustia istutusruukkuja, joita on jäänyt jäljelle viimesyksyisistä Latvian puuostoksistani. Ruukkuihin istutan sopivia kesäkukkia. Monta ruukkua = mahdollisuus sommitella kasveja ja värejä ja kokoja.

Ruukkujen ympärille levitän soraa – ja voilà, syntyy tasainen kaistale maata, jota Linkaman ei tarvitse leikata nurmesta. Soran päälle istutan vielä maksaruohoa, sitä joka nyt kasvaa noin millimetrin kokoisena kasvihuoneen minikasvihuoneessa, ja johan pelittää. Kaikki ovat onnellisia.

Lamppu oli jälleen syttynyt, ja sitten vaan sanoista tekoihin.



Huomenna täytän sitten ruukkuja ympäröivät alueet ja ruukkujen ympärykset soralla, ja sitten jään ihmettelemään, josko tämä neromainen ajatus suorastaan toimisi. Sitten hankitaan kesäkukat. Ja syksyllä sitten kesäkukat pois ja ensi vuonna samaan aikaan uudet mullat ja uudet kesäkukat.

Neromaista! Eikö?!

Toinen ns. keksintöni oli pienempi mittasuhteiltaan ja sitä myöten katastrofimahdollisuuksiltaan. Löysin varastosta vanhan kuormalavan ja kaksi vanhaa puutarhalaattaa, ja rakentelin niistä mielestäni perin sievän ruukkualustan. Johtoajatuksena: näin saan talon eteen pariin tasoon erikokoisia ruukkuja.



Kierrätystä, totean tyytyväisenä.

Ja kierrätyksen ihmeellisestä maailmasta uskon saavani vielä monen monta neromaista ideaa.

3 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

Joo, Tindellä välkkyy! Ajatus ON nerokas, mutta vanhat konkarit ei tietenkään voi olla asiaan sekaantumatta:
Vattupöheikön kohdalle kantsisi laittaa oikein paksu musta muovi ENSIN. Sen päälle sitten se puhdistettu maa tai mitä se nyt oli, sora? Ja siihen vasta kaivelet ne kesäkukkaruukut. Muuten saat kohta havaita että kesäkukkasi ovat keskellä vattupöheikköä taas...

Kuormalavan voisi vedellä semmoisella ruukkujen väriin sopivalla sinisellä tai vihreällä maalinrippeellä. Muuten aivan upea!

Maris kirjoitti...

Olet saanut ihan hirveästi aikaan!

Mun pitäisi istuttaa muutama orvokki etuoven eteen ruukkuun, mutta en ehdi / jaksa / viiti. Tulee ihan laiska olo kun lukee sun postauksia!

Tolkku kirjoitti...

Juupa juu. Neromaiset ajatukset tunnistaa myös siitä, että niistä voi jälkikäteen sanoa:"Hetken se kyllä tuntui hyvältä ajatukselta"

Siippa kertoi juuri kuulleensa erään teollisuushallin neromaisesta ilmastointiratkaisusta:

Katon rajassa kyllä kulki teollisuusmittakaavan putkistot, mutta hallin kantavana rakenteena toimiva liimapuupalkki vaan sattui kulkemaan jossain kohtaa ilmastointiputken läpi tukkien sen 100% Kumma kun ei ilma kiertänyt... Neromaista, ja säästi ainakin kaksi kallista putken mutkapalaa.