Nyt kerron vain tästä päivästä. Ja näin tämän päivän tarina menee:
Kyllä meitä nyt säillä hellitään. Aurinko se paistaa, lintuset laulavat, kastemadot möyrivät mullassa, kuten myös me.
Nyt istun iltaa tietokoneella, fleece-pusakka päällä ja värisen vuoroin kylmästä ja kuumasta – taisin polttaa itseni pihatöissä. Mutta mitä sitä ei tekisi sievän rusketuksen eteen. Tai pihansa. Tai habansa. Joita kaikkia ollaan tänään edistetty. Joskin sievä rusketus saaattaa kadota seuraavassa kylvyssä – taidan olla enemmän multainen kuin päivettynyt.
Mutta mennään kuvien kera tähän päivään. Aloitetaan kasvihuoneesta. Siellähän kasvaa vaikka mitä – siemenkasvatukseni ovat olleet ihmeen onnistuneet, ja krasseja ja hajuherneitä on jo valmiina suuria satseja. Jälkimmäisiä en uskalla vielä viedä ulos, vaikka ilmat ovat ainakin seuraavat viisi päivää mainiot. Mutta krassien kanssa päätin ottaa riskin.
Päivän ohjelmanumerona oli minulla etu-etupihan, eli tienpuoleisen aidan putsaus. Se on kasvanut viimeiset pari vuotta voimallisesti rikkaruohoa, nokkosta ja kaikkea muuta pahuuden viherrystä, mitä puutarhaan vakavasti suhtautuva ihminen voi vain pahimmissa päiväunissaan kuvitella.
Siis ankaraan kääntötyöhön. Talikko viuhumaan ja sitten rikkaruohoja maasta nyppimään. Ei välttämättä kaikkein hauskinta hommaa, mutta tehtävähän sekin on.
Siinä maata kääntäessäni totesin jälleen, että aidanvierus täytyy torpata rikkaruohoilta jatkoa ajatellen. Kokemus kertoo, että ei aikaakaan kun verkkojen välistä pukkaa jälleen kaikenmoista epätoivottua. Juurimattoa ei ole minulla käyttää, eikä mitään muutakaan proffia kanttinauhaa.
Vaan minullapa oli jo aiemmin asian tiimoilta syntynyt ns. neromainen ajatus. Kanttaan aidanreunuksen pitkillä parvekelaatikoilla, joihin olen juuri tätä varten istuttanut hajuhernettä. Parvekelaatikot pitävät poissa ainakin pinnalla lymyävät rikkaruohot, ja hajuherneet aikanaan kiipeävät aitaa pitkin ja peittävät sen kukkaloistollaan.
Kyllä nainen onkin viisas ihminen.
Neljä vihreää parvekelaatikkoa odotteli kasvihuoneessa tätä kanttausoperaatiota. Vaan sitten löysin sivurakennuksesta jotain muuta, lisäksi.
Antsun vanhoja puulootia, jotka ovat viimeiset vuodet keränneet vain pölyä pintaansa. Nämä laitan nyt kierrätykseen, keksin. Lykkään ne rikkaruohoista puhdistettuun aidanvierukseen ja istutan niihin kesäkukkia, joita olen kasvarissa nyt kasvattanut: matalaa auringonkukkaa, sääkukkaa ja perin tavallista mutta aina yhtä iloista kehäkukkaa.
Sanoista tekoihin ja töihin.
Samaan aikaan on Linkama päättänyt ryhtyä puusepäksi ja alkaa rakennella helikopterikenttää alias Tanhulavaa pihallemme.
Selkeästi on Mies nyt kehittänyt Systeemin, jota alkaa voimallisesti toteuttamaan.
Päivän sana on, paitsi neromaisuus, myös kierrätys. Tanhulavan seinät on tehty saunan vanhoista lattialaudoista.
Minä olen saanut tällä välin käännettyä maan rikkaruohoista ja tuotua aidanvieruslaatikkoni asemiin.
Ei näytä vielä paljon miltään, mutta ripeästi vain hommaa edistämään. Huomatkaa myös Miehen rakentamat Systeemit aidan toisella puolella.
Koko päivähän tässä meni, mutta lopulta näytti aidanvierus tältä:
Totuuden nimissä on sanottava, että vasta puolet aidasta on nyt ”padottu”. Joskus toiste sitten se toinen puoli – juuri nyt ei kauheasti inspiroi ajatus.
Minä laitan pilit pussiin tässä vaiheessa, eli sanon että nyt riitti, mutta Linkama jatkaa suoranaisessa kiihtyneessä mielentilassa. Tanhulava täytyy saada tänään tehtyä.
Vihdoin on raamit valmiit, nyt on aika täyttää hiekkalaatikko – tai siis soralaatikko
Ja lopulta, mikä riemu, Tanhulava on valmis. Ja valmis on Mieskin tanhuamaan.
Jotta tällainen puutarhapäivä tänään.
10 kommenttia:
Viimeisestä kuvasta huomaat, että ilmakitarointi onnistuu myös työhanskat kädessä :)
Vakavammin puhuttuna, koko tuo hiekkalaatikkosysteemi olisi tietenkin pitänyt tehdä oikeassa järjestyksessä eli raamit ensin ja sitten vasta täyttää se. Mutta kun multakeko jo oli, päätin laiskuuksissani rakentaa sille vain laidat. No, homma meni sitten rinteen ja tumpuloinnin takia vähän joka suuntaan kallelleen, mutta täyttää tehtävänsä. Vinous kuvassa on muuten optinen harha, ritilät ovat suht-koht vaaterissa, usko tai älä.
Huomenna pitää vielä viimeistellä ritilöitys tasaiseksi, nyt ne ovat vähän vinksin vonksin. Tänään loppui soranraahausinto vähän kesken.
Heh, minä aattelin tuosta vinoudesta, että sinne pääsis tällainen mummeli helposti pyörätuolilla tanhuamaan.
Ihana ilma oli täälläkin tehdä pihatöitä ja niitähän tehtiin.
No mä tässä jo mietiskelin kaikenlaista mäenlaskusta tanssin asemasta... :-)
No ans kattoo kunhan on valmista ja ruohot (?) ja syreenit ympärillä ja pöytä ja tuolit paikoillaan, millaista tuli!
Ja aidanvierusrojekti on kanssa kova homma, mutta kyllä varmaan paremmin kasvaa kuin jos rikkikset olisi kasvien kimppuun heti päässet.
Yksi asia vaan, kuinka jaksat kastella niitä, katsos kun matalissa parvekelaatikoissa multa kuivuu äkkinäisesti...
Arvasinkin, että jossain se virhe lymyää neromaisessa ajatuksssani käyttää parvekelaatikkoja kanttaukseen.
Mutta toisaalta, kun laatikot on upotettu kaulaansa myöten multaan niin että pinta on lähes tasassa maan kanssa, miten ne kuivahtaisivat yhtään sen nopeammin kuin muukaan multa? Tätä jäin miettimään?
Apropos, aamulla oli lämpötila laskenut melko lähelle nollaa, ja kävin juuri katsomassa krassejani, jotka vaikuttavat shokeeratuilta, mutta hengissä olevilta.
Ja VMummelille piti kommentoimani, että vielä on pitkä matka Mummelilla pyörätuolitanhuihin. Todennäköisempää on, että Tanhulava toimii tulevaisuudessa VM:n afrotanssiesitysten ja taiji-taiteilun estradina.
Paljon olette jaksaneet taas vääntää. Orahovissa eka puolikas eli saapumispäivä meni uuden puutarhavajan äimistelyyn. Se piti siis järjestää. Oli hankalaa ja vei oikeastaan koko päivän. Ja lopullista järjestystä tullaan hakemaan vielä pitkään...
Eilen aamu meni mökkiä imuroidessa ja pölyjä pyyhkiessä. Remontoidessa tosiaan "rapa lentää". Sisällä tavaroita ei voi vielä laittaa paikalleen, sillä uuden lattian lakkauksen pitää kovettua vielä ainakin viikko. Siispä haravoin pihalla, siirtelin hostia ja illalla palkintona mukavat löylyt. Tänään taas siivoamista alkuun, sitten pihan kimppuun - nyt pensaiden leikkuuta, yhden penkin purkua ja kasvien siirtoa, kirsikkapuun kaato jne. Selkäänhän tämä käy :)
Ilmat ovat suosineet - tänääkin neljään saakka aurinkoista ja lämmintä, joskin hitusen tuulista. Sitten tuli muutama pisara vetta ja nyt taas aurinko paistaa.
Sade tuli hyvään aikaan, sillä korjailen nurmikkoa, joten ei tarvinnut itse kastella.
No Vot OnuKoo, johan olet puuhastanut sinäkin! Toivottavasti pääsemme pikapuolin nauttimaan uusista tiloista ja ihmettelemään uutta puutarhavajaa.
Vielä niistä seinänvierustan parvekelaatikoista tuli mieleen toinen ääripää. Sylvia, kun ajatteli kuivumista, niin minä taas märkyyttä. Entä, jos yllättäen tulisikin sateita? Kai niissä parvekelaatikoissa on reiät pohjassa, jotta ylimääräinen vesi imeytyisi maahan. Jos ei ole reikiä, niin vesilillussa kasvit mätänevät.
Voi, meillä oli maanantaina viimeinen afrotunti ennen kesää. Menin ahneuksissani myös alkeistunnille ja sitten perään oli oma jatkokurssitunti. Kyllä alan tulla vanhaksi, kun meinasin ihan hengästyä. Piti nääs näyttää oikein tosissaan siellä alkeistunnilla, millaisiin suorituksiin nuorison tulis pyrkiä. :) Muuten, mä en sitten suostu esiintymään Tanhulavalla ilman djembe-rummuttajaa.
Ei niissä parvekelaatikoissa ollut alun alkaen reikiä, vaan Linkama niihin pyynnöstäni porasi viisi reikää kuhunkin.
Minä puolestaan ajattelin, että jos on kuiva keli, laatikoissa on sen verran vähän reikiä, että vesi pysyy niissä ehkä hieman kauemmin kuin jos kasvit olisivat suoraan maassa. Ja jos tulee märkä keli, niin pahin vesi kyllä poistuu, eikä kasvit jää likoamaan veteen.
Ja vielä: mistäs mä nyt tähän hätään hankin djembe-rummuttajan? Laitanko ilmoituksen Otepää teatajaan?
Lähetä kommentti