Otepää ja lähiseutu vuoden toiseksi viimeisenä päivänä

Huominen kun vielä vedetään kunnialla läpi ollaan valmiita vuoteen 2012. Vähiin menee ennenkuin loppuu.

Meille tuli eilen Villa Ottiliaan asiakkaita, jotka olivat varanneet ison perhehuoneemme kuudeksi yöksi. Tallinnalainen perhe, joka tuli eilen, ja lähti jo tänään. Kun ei täällä voi mitään tehdä. Kun ei ole lunta.

Mitäpä sitä kellekään vastaan väittämään. Jos siltä tuntuu, niin tuntuu siltä.

Minä lähdin kuitenkin ajelemaan lähiseuduille, etsimään näkymiä ja elämyksiä. Minä, joka olen täällä vuoden läpeensä ja jolle lähes kaikki paikat ovat jo ennestään tuttuja. Silti onnistuin löytämään parikin aivan ihmeellistä paikkaa, joiden ääressä hengitin hieman nopeampaan, pelkästä ihastuksesta ja löytämisen riemusta.

Niinhän se on, että jokainen näkee maiseman omalla tavallaan. Valokuvaajalle ei ole huonoja ilmoja, tätä olen hokenut useasti. Ehkä matkaajan kannattaisikin katsoa maailmaa valokuvaajan silmin silloinkin kun kamera ei ole mukana. Sillä silloin näkee maiseman hieman tarkemmin: katsoo taivasta ja sen outoja muodostelmia, katsoo muotoja ja värejä. Tuulen leikkiä veden pinnalla tai lumivalkean joutsenparin ylvästä lipumista mustan järven pinnalla. Ja silloin kokee ja näkee ehkä enemmän kuin mitä tavallinen turisti, jolle "kaunis talvimaisema" on perinteinen lumimaisema. Ja joille "tekeminen" = laskettelua tai hiihtoa.

En ole kuitenkaan millään muotoa katkera asiakkaillemme - markkinataloudessa kun on ostajalla valinnan vapaus. Nyt vain harmittaa, että ostimme eilen isoja perhepakkauksia aamiaistarvikkeita niin että ne riittävät usammaksikin päiväksi. No, saahan niistä itselle einettä taiottua, ei siinä mitään.

Minulla oli tänään siis hyvä päivä - ajelin ja pysäyttelin autoa aina komean maiseman tai näkymän kohdatessani. Ja kyllähän niitä riitti! Kotiin tulin innostuneena ja tyytyväisenä. Ja innokkaana kerroin Kimmollle Pikkjärvestä ja sen laaksosta; pohdin Vidriken outoja autiotaloja ja arvuuttelin niiden mennyttä historiaa.

Tässä teillekin, rakkaat blogin lukijat, hieman päivän kuvasaalista - tarjolla on niin värillistä kuin mustavalkoista kuvakerrontaa:

Otepään Pyhän Maarjan kirkko aamupäivän vaihtelevassa auringossa.

Kaislat ovat minun vakiosuosikkejani, tässä hieman dramaattisesti sävytettyinä.

Joutsenia Valgjärvellä.

Hurjia auringonsäteitä Savernan ylängöllä.

Dramaattisia värejä Kaarnajärvellä.

Auringonkiloa Kaarnajärvellä

Pikkjärvellä vesi leikkii tuulen tahtiin.

Aurinko sytyttää Pikkjärven takana oleviin koivuihin valot.

Outoja raunioita Vidrikessa. Mitä tässä on ollut ennen? Kartano? Jäljellä vain rauniot.

Upea vanha talo, jonka historia mietityttää. Kuka täällä asui ja miksi talo hyljättiin?

Kummitusmainen pihapiiri Vidrikessa.

Etteikö talvella olisi maisemassa värejä?

Yksinäinen Tarzan-keinu Pilkusejärvellä.

Toivottavasti kuvat miellyttivät teitä samalla tavalla kuin minua!

Kuten kirjoitin, en voi olla vihainen asiakkaille, jotka lähtevät kesken varauksen, kun ilma ei heitä miellytä. Mutta olen huolestunut. Hyvinkin huolestunut.

Jos tammikuu jatkuu tällaisena lumettomana syyssäänä, se tarkoittaa että ainakin ne lomailijat, jotka suuntaavat Otepäälle vain ja ainoastaan lumen vuoksi, jäävät pois.

Mietin itsekseni, miten markkinoida Villa Ottiliaa ja Otepäätä tällaisena outona talvena. Kuten kuvat yllä kertovat, täällä on nähtävää ja koettavaa, riippumatta lumesta. Ehkä jatkossa meidän - ja ennen kaikkea Otepään kaupungin - pitäisi alkaa panostaa muihin paikkakunnan nähtävyyksiin kuin siihen yhteen ja ainoaan eli lumeen!

Vinkkejä vastaanotetaan! Ja varauksia myös (heh)!

Tunnelmapaloja Otepäältä

Otsikko kertoo että olemme vihdoinkin saaneet reväistyä itsemme irti Võsulta ja olemme palanneet kotiin, Otepäälle. Hassua - kirjoitan Võsusta ja Huvikummusta kotina. Kuten kirjoitan Villa Ottiliasta ja Otepäästäkin. Niinpä olen siis palannut kotoa kotiin. Jaamme aikamme ja sydämemme nykyisin kahden talon kesken - aika näyttää miten tässä käy. Voiko sydämen jakaa kahteen paikkaan ja risteillä niiden välillä vai muuttuuko toinen niistä jossain vaiheessa rakkaammaksi kuin toinen? Ja mitä sitten?

Villa Ottilia ja Otepää ovat muodostaneet kotiympyrämme viimeisen kuuden vuoden ajan. Olemme kiintyneet paikkakuntaan, varsinkin sen luontoon ja kauneuteen, mutta Vösun uutuus on huumannut meidät molemmat  - ja minut eritoten valokuvaajana.

Tunsin siis melkein huonoa omatuntoa palatessani Otepäälle. Teki mieli sanoa sen tutuille ja loistokkaille maisemille: anteeksi. En minä teitä unohtanut, te upeat kumpumaisemat ja ihanat taivasta peilaavat järvet. Olin saanut vain hetkeksi teistä yliannostuksen ja halusin nähdä jotain ihan muuta.

Kuin hyvittääkseni uskottomuuteni Otepään kauneudelle ja sen uskomattoman hienoille maisemille tein tänään kameran kanssa pienen pyhiinvaellusretken kaikille rakkaille paikoilleni - Pyhäjärvelle, Kaarnajärvelle ja Pilkusejärvelle. Käyskentelin uimarannalla ja viivähdin kirkonmäellä, tutuilla paikoilla, joita olen täälläkin useasti esittänyt ja joihin olen Villa Ottilian asiakkaitakin aina neuvonut. Otepäällä on niin paljon tarjottavaa matkailijalle kaikkina vuodenaikoina - jopa tänä outona lämpimänä talvena!

Ilma ei alkujaan luvannut hyvää, taivas oli aika harmaa ja välillä satoikin. Mutta ilma muuttui nopeasti, kuten se Otepäällä tapaa tehdä - ja huonosta valokuvausilmasta siirryimme nopeasti dramaattiseen valokuvausilmaan. Olin onnellinen ja tyytyväinen ja iloinen. Kamera lauloi ja alla sitten kimara kuvia Otepäästä - joka on kaunis ja seesteinen ja dramaattinen. Ja meidän kotimme.




Uimaranta on hiljennyt ja odottaa seuraavaa kesää ja rantavieraita

Kesällä laiturilla kuuluu jalkojen töminää, nyt se vain valvoo Pyhäjärveä

 Otepään hieman kärsinyt vanha maamerkki: Sõjatamm (sotatammi) on ottanut viime vuosien myrkyissä pahasti siipeensä. Nyt se kurottelee oksiaan taivaalle vihreältä nurmelta - joulukuussa!

Pyhäjärveä nähtynä Sihvan tien tuntumasta.

Otepään kirkko joulukuuussa 2011 - jotenkin aivan absurdia. Tähän aikaan olemme tottuneet näkemään kirkon huurrekuorrutettuna, lumien keskellä.  Nyt nurmikot viheriöivät sen ympärillä.

Püha Maarja kirik - Otepään evankelis-luterilainen kirkko portin kulmalta nähtynä.

Kirkon ikkunat heijastelevat joulukuun sateisen päivän taivasta ja lähistön puita.

Pilkuse-järvi, meidän toinen suosikkijärvemme tässä ihan lähellä, on sekin autio ja hiljainen.

Kolmas suosikkijärveni, Kaarnajärv aivan lähellä sekin, joulukuun ihmeellisessä valossa.

Kaarnajärv hieman laajemmasta kuvakulmasta. Täällä on hyvä uiskennella kesäisin, kenenkään häiritsemättä.

Kaarnajärven kuviin päätän tämän päivän kuvakierroksen Otepäältä.

Kuvaukseen minulla oli tänään kahtaallinen tehtävä ja ajatus. Ensimmäinen oli todentaa tätä ihmeellistä talvea, joka ei ole tullakseen mutta on huikean kaunis omassa oudossa hieman kosteassa olomuodossaan.

Toinen oli näyttää Etelä-Viroon ja erityisesti Otepäälle suuntaaville matkaajille kotipaikkamme kauneutta. Olen sanonut ja sanon uudelleen, että Otepää on hieno ja kokemisen arvoinen matkakohde kaikille niille, jotka arvostavat luontoa ja sen kauneutta.

Ja seuraa pieni matkailumainos:

Talven matkailukausi ei ole vielä alkanut, mutta me olemme täällä paikalla, valmiina ottamaan Sinun varauksesi vastaan - Tervetuloa siis Otepäälle ja Villa Ottiliaan. Palveluumme kuuluu ohjata asiakkaamme paikkakunnan hienoimmille paikoille, tietenkin siitä riippuen, mikä ketäkin matkaajaa kiinnostaa.

Jos nämä kuvat innostivat sinua tutustumaan paremmin Otepäähän, ota meihin yhteyttä! Katso kotisivumme: Villa Ottilia - hyvän mielen majatalo tai lähetä sähköpostia: reservation ät villaottilia piste ee

PS. Alla olevia tunnisteita klikkailemalla löydät lisää juttua ja kuvia Otepäästä ja Villa Ottiliasta eri vuodenaikoina.