perjantai 30. joulukuuta 2011

Otepää ja lähiseutu vuoden toiseksi viimeisenä päivänä

Huominen kun vielä vedetään kunnialla läpi ollaan valmiita vuoteen 2012. Vähiin menee ennenkuin loppuu.

Meille tuli eilen Villa Ottiliaan asiakkaita, jotka olivat varanneet ison perhehuoneemme kuudeksi yöksi. Tallinnalainen perhe, joka tuli eilen, ja lähti jo tänään. Kun ei täällä voi mitään tehdä. Kun ei ole lunta.

Mitäpä sitä kellekään vastaan väittämään. Jos siltä tuntuu, niin tuntuu siltä.

Minä lähdin kuitenkin ajelemaan lähiseuduille, etsimään näkymiä ja elämyksiä. Minä, joka olen täällä vuoden läpeensä ja jolle lähes kaikki paikat ovat jo ennestään tuttuja. Silti onnistuin löytämään parikin aivan ihmeellistä paikkaa, joiden ääressä hengitin hieman nopeampaan, pelkästä ihastuksesta ja löytämisen riemusta.

Niinhän se on, että jokainen näkee maiseman omalla tavallaan. Valokuvaajalle ei ole huonoja ilmoja, tätä olen hokenut useasti. Ehkä matkaajan kannattaisikin katsoa maailmaa valokuvaajan silmin silloinkin kun kamera ei ole mukana. Sillä silloin näkee maiseman hieman tarkemmin: katsoo taivasta ja sen outoja muodostelmia, katsoo muotoja ja värejä. Tuulen leikkiä veden pinnalla tai lumivalkean joutsenparin ylvästä lipumista mustan järven pinnalla. Ja silloin kokee ja näkee ehkä enemmän kuin mitä tavallinen turisti, jolle "kaunis talvimaisema" on perinteinen lumimaisema. Ja joille "tekeminen" = laskettelua tai hiihtoa.

En ole kuitenkaan millään muotoa katkera asiakkaillemme - markkinataloudessa kun on ostajalla valinnan vapaus. Nyt vain harmittaa, että ostimme eilen isoja perhepakkauksia aamiaistarvikkeita niin että ne riittävät usammaksikin päiväksi. No, saahan niistä itselle einettä taiottua, ei siinä mitään.

Minulla oli tänään siis hyvä päivä - ajelin ja pysäyttelin autoa aina komean maiseman tai näkymän kohdatessani. Ja kyllähän niitä riitti! Kotiin tulin innostuneena ja tyytyväisenä. Ja innokkaana kerroin Kimmollle Pikkjärvestä ja sen laaksosta; pohdin Vidriken outoja autiotaloja ja arvuuttelin niiden mennyttä historiaa.

Tässä teillekin, rakkaat blogin lukijat, hieman päivän kuvasaalista - tarjolla on niin värillistä kuin mustavalkoista kuvakerrontaa:

Otepään Pyhän Maarjan kirkko aamupäivän vaihtelevassa auringossa.


Kaislat ovat minun vakiosuosikkejani, tässä hieman dramaattisesti sävytettyinä.

Joutsenia Valgjärvellä.


Hurjia auringonsäteitä Savernan ylängöllä.


Dramaattisia värejä Kaarnajärvellä.


Auringonkiloa Kaarnajärvellä


Pikkjärvellä vesi leikkii tuulen tahtiin.



Aurinko sytyttää Pikkjärven takana oleviin koivuihin valot.


Outoja raunioita Vidrikessa. Mitä tässä on ollut ennen? Kartano? Jäljellä vain rauniot.


Upea vanha talo, jonka historia mietityttää. Kuka täällä asui ja miksi talo hyljättiin?



Kummitusmainen pihapiiri Vidrikessa.



Etteikö talvella olisi maisemassa värejä?


Yksinäinen Tarzan-keinu Pilkusejärvellä.


Toivottavasti kuvat miellyttivät teitä samalla tavalla kuin minua!

Kuten kirjoitin, en voi olla vihainen asiakkaille, jotka lähtevät kesken varauksen, kun ilma ei heitä miellytä. Mutta olen huolestunut. Hyvinkin huolestunut.

Jos tammikuu jatkuu tällaisena lumettomana syyssäänä, se tarkoittaa että ainakin ne lomailijat, jotka suuntaavat Otepäälle vain ja ainoastaan lumen vuoksi, jäävät pois.

Mietin itsekseni, miten markkinoida Villa Ottiliaa ja Otepäätä tällaisena outona talvena. Kuten kuvat yllä kertovat, täällä on nähtävää ja koettavaa, riippumatta lumesta. Ehkä jatkossa meidän - ja ennen kaikkea Otepään kaupungin - pitäisi alkaa panostaa muihin paikkakunnan nähtävyyksiin kuin siihen yhteen ja ainoaan eli lumeen!

Vinkkejä vastaanotetaan! Ja varauksia myös (heh)!

17 kommenttia:

Sylvia Svensson kirjoitti...

Kauniita kuvia, mutta ei luulisi että on keskellä talvea! Mahtaakohan tästä talvea tullakaan, kun lämpöasteita vaan pitää. Ja kukatkin kukkivat...

Oikein hyvää 2012 teille koko perheelle, Karvakaveria unohtamatta!

Larko kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää, matkustiko se perhe sitten Lappiin tai vaikkapa Sveitsin alpeille, kun ei saanut hiihtää Otepäässä, vai jäikö kotiinsa Tallinnaan. Näin tyhmempänä ajattelisin, että syksyinenkin talvikaupunki voittaa kotiolot, jos kerran on päättänyt tiettynä aikana matkustaa pois kotoa. Tässä maassahan ei koskaan voi suunnitella tekemisiään eri vuosina ja vuodenaikoina oletettavan sään mukaan. Lehtiä lukemalla tai telkkaria katsomalla saa kyllä riittävän hyviä tietoja kulloisestakin säästä.

Tietysti Otepään imagonluojatkin voisivat kysyä itseltään, oliko sittenkään viisasta keskittyä markkinoinnissa niin voimakkaasti perinteisiin talviriemuihin. Esimerkiksi Valgjärvellä voinee kalastaa siitä riippumatta, tapahtuuko se veneessä vai jäällä pilkkien. Sää ei taivu kalentereihin ja toimintasuunnitelmiin vaan päinvastoin. Eli koko kaupungille olisi varmaankin hyödyllistä mainostaa itseään vapaa-ajan viettämisen monipuolisten mahdollisuuksien paikkana.

Matkailijat taas voisivat miettiä tykönään, jäisivätkö sukset hakematta vintiltä, jos jonain vuonna olisikin lunta ja pakkasta heinäkuussa. Ehkä ne sitten kiroaisivat sitä, että rantaloma meni pilalle.

Tiina Linkama kirjoitti...

Larko - matkustaminen on asenne. Sen tietää jokainen joka matkustamista rakastaa. Kuten minä - (taloudellisen tilanteen vuoksi) kesy lintu, joka vaan kaipaa.

Minä rakastan vieraita maisemia, vieraita paikkoja - ne saavat minut hereille. Mitä mitä? Ja mitä ihmettä! Ja, oh boy, miten hienoa!

Matkustaminen on ehkä eri asia kuin lomailu. Minä olen aina lomillani matkustanut. Mutta ehkä lomailu tarkoittaa nopeaa ekstasiaa, mahdollisimman helposti hankittuna. Hiihtohissejä ja after-ski-ravintoloita rinteessä. Meren sijasta hotellin lämmitettyjä uima-altaita ja pool-boy-palveluita.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, carpe diem.

Eli jos rantalomakohteessa sataa, turha sitä kirota. Takuulla löytyy muutakin tekemistä.

Ja jos omaa mukavuudenhaluaan hiukan venyttää, kurjalla säällä kurjasta paikasta voi yllättäen saada irti jotain ennen arvaamatonta. Kiva kapakka. Yllättävä taidenäyttely. Bussipysäkillä tavattu satunnainen kulkija ja tämän kanssa käyty keskustelu.

Okei, Otepäällä ovat taidenäyttelyt ja kommunikatiiviset bussinodottelijat vähissä, mutta you get the point.

Tällä asenteella olemme itse matkustaneet eikä yksikään reissu ole jäänyt ikävänä mieleen.

Kimmo Linkama kirjoitti...

No mitäs? Tuo äskeinen "Anonyymi" olin minä. Jostain syystä Blogger päätti jättää identiteetin omaksi tiedokseen.

Näinä yksityisyydensuojakeskustelun aikoina hämmästyttävää...

OnuKoo kirjoitti...

Todella hyviä ja kiinnostavia kuvia. Otepään vahvuutena tällaisina syystalvina on lähialueen lukuisat nähtävyydet, Tarto, Latvia, Valga jne. Ehkä tässä on viimein nostettava ylös myös The Original Pääsisäisterveys Kylpylä idea :D

ps. Tahtoo printin ekasta kirkkokuvasta.

Anonyymi kirjoitti...

Olimme jouluviikon "lämpimässä", pelkät hellevaatteet mukana, vaikka oli katsottu säätiedot, ettei ihan hellettä ollut luvassa. Mutta ei tullut aika pitkäksi huristellessa vuokra-autolla pitkin Gran Canariaa, viikossa ei ehtinyt edes kaikkia paikkoja nähdä. Tutustuimme pieneen Arucasiin joka kantilta iltaisin ja totesimme, että ihan yhtä jouluhullua väkeä ovat kuin suomalaisetkin. Ihana ja vähän viileä reissu. Lomailu on mielentila, ei lämpötila- ainakin meille!
Susanna

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Tiina koko vuodesta seurassasi. Jokainen päivä olen sivuillasi vieraillut, iloinut ja välillä kyynel silmin blogiasi lukenut. Kiitos ihanista kuvistasi, joiden mukana olen päässyt sinne. Toistan itseäni, kun kirjoitan että jonakin kauniina päivänä isännän kanssa matkaamme vierailulle teille. Mutta niin kauan kuin oman päivä työmme lisäksi, olemme äitini omaishoitajia, emme pääse lähtemään mihinkään. Näin ollen matkustan vain läppärin avulla. Elämääsi jo Peikkis ajoista seuranneena lähetän niin sinulle, Kimmolle kuin hurmuri Latelle kiitokset tästä vuodesta ja Onnea ja voimia tulevalle vuodelle ! Terveisin Sessa Vantaalta sekä pieni perheeni isäntä ja koiruus :)

Tiina Linkama kirjoitti...

OnuKoo - laitetaan printtiä tulemaan jossain vaiheessa. Ja ehkä pääsiäiseksi sitten avaamme sinun ideoiman mämmikylpylän! :)

Susanna - hyvin sanoit: lomailu on mielentila. Itse asiassa, koko elämä on mielentila.

Sessa- voi kuinka kauniisti kirjoitit. Kyllä sydän lämpesi kommnetistasi. On hienoa, on ihan valtavan hienoa jos pystyy antamaan toisen elämään iloa, vaikkapa vain blogin kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm - Otepään ja lähiseutujen luonnonkauneus saisi varmaan samoojaporukat vaeltamaan? Törmäsimme kerran Virttaan kankailla kahteen reippaaseen vaellusnaiseen, jotka olivat aamuviideltä lähteneet Tampereelta ajamaan kohti Virttaata ihan vain vaeltamisen riemusta. Harrastivat kuulemma enemmänkin tämmöisiä reissuja ympäri etelä-Suomea. Tää porukka kiertäis varmaan mielellään uusia polkuja.

Oikein hyvää uutta vuotta Turusta!
toivottaa Jaana ja posse

Mika kirjoitti...

Aiempi kirjoittaja:
"Otepään vahvuutena tällaisina syystalvina on lähialueen lukuisat nähtävyydet, Tarto, Latvia, Valga jne..."

Juuri näin. Itse asiassa koko eteläinen Viro tai Viron kaakon kulma on täynnä hirvittävän paljon mielenkiintoisia paikkoja jotka ovat hajallaan siellä sun täällä, eikä tarvitse välttmättä lähteä maasta pois... Eli automatkailijan ulottuvilla ovat Tarton lisäksi mm. Taevaskoja, Piusan hiekkakuopat, Viron syvin järvi Rõugessa, Munamäki Haanjalla, Viron suurin tammi Urvastessa, Võrun puutalokaupunki ja siellä Kreuzwaldin museo samannimisellä kadulla, myös maaseudun pikkukaupungit Räpina, Põlva ja Valga ovat Otepäästä vain "kivenheiton päässä". Eli jos haluaa nähdä laajemmin eteläistä Viroa, sen luonnon ihmeitä jne niin ehdottomasti kannattaa ottaa asemapaikaksi Otepää, joka on tämän kaiken keskipisteessä. Toki Viron talvipääkaupungissa Otepäässäkin on tekemistä (varsinkin silloin kun on lunta), ja muutenkin voi esim. keilata, joskin keilarata taitaa olla kilpailijanne toimitiloissa? Itse olen tutustunut näihin paikkoihin Võrusta käsin, jossa meillä on kesämökki. Etelä-Virossa muuten ihmisetkin ovat ystävällisiä, joten jos Viroon aikoo mennä niin kannattaa katsoa vähän muutakin kuin Tallinna ja/tai Saarenmaa.

Mika kirjoitti...

...lisäys:
Unohdin kaakon kulman nähtävyyksistä ainakin Vastseliinan linnan rauniot, Meremänen ja Rõugen näköalatornit Meeksin sataman (näkyy järven yli metsät Venäjän puolelta), Piirisaari yms yms

Ihan sama mistä itse kukin on kiinnostunut, mutta Otepäästä päin pystyy valikoimaan ne kohteet, joissa haluaa käydä. Jos on pieniä lapsia mukana, niin Pokumaalla (taitaa olla vähän heikossa taloustilanteessa nyt, aukioloajat?) ja Nõiariikissa Uudessa-Antslassa kannattaa käydä myös. Tämä jälkimmäinen ainakin tuntuu olevan lapsiperheiden suosikki.

Rummun äiskä kirjoitti...

Otetaampa uusiksi tämä kommentti, edellisen onnistuin pari päivää sitten kadottamaan.

En ymmärrä Tallinnan perhettä ollenkaan. Lumisia rinteitä ja talvea tulivat hakemaan, mutta varmasti tiesivät, ettei sitä juuri nyt ole. On kuitenkin paljon muuta tekemistä, satoi ta paistoi.
Pyhäjärven kylpylä tarjoaa tekemistä myös lapsiperheille.
Hiihtostdionin maastossa on peuhupaikkoja, autolla voi liikkua lähistöllä. Ulkoilla voi monissa paikoissa.
Onhan ainakin uusissa mielenkiintoisissa maisemissa, poissa kotoa.
Otepään talvikaupunki voisi tosiaan aloittaa markkinointinsa laajemmalta pohjalta tulevaisuudessa, ei vain lumi. Paitsi samanniminen erittäin hyvä ravintola Otepään keskustassa, suosittelen.

Tiinan kuvat ovat oiva osoitus mahdollisuusksita, pitää osata rauhoittua, etsiä, katsoa.
Hienoja kuvia jälleen, suosikki valojen leikki Savernassa.

Kimmo Linkama kirjoitti...

Mika: Suurkiitos pohdinnoistasi! Samaa mieltä. Kaakkois-Virossa on hurjat määrät näkemistä. Aika monesta näistä kohteista onkin täällä blogissa ollut juttua jossain vaiheessa. (Blogin hakuruudusta voi etsiä haluamillaan hakusanoilla.)

Kiva huomata, Mika, että muutkin suomalaiset kuin me ovat löytäneet "etelän aarteet".

Jos matkailijan Viro-kokemus rajoittuu tosiaan Tallinnaan ja/tai Saarenmaahan, tervetuloa tänne ihan toisenlaiseen Viroon.

Jo maisema on täysin erilainen kuin enimmäkseen tasaisessa pohjoisessa (esimerkiksi ruskan aikaan todella huikea), tekemistä löytyy joka makuun ja etelää kohti liikuttaessa on myös "etninen kirjo" laaja võrulaisineen, setoineen ja vanhauskovaisineen.

Olemme itse kierrelleet etelää aika lailla laajalti, joten – pieni myyntipuhe – pystymme Villa Ottiliassa viipyville neuvomaan helpostikin muutamaksi päiväksi erilaisia kiertomatkoja. Välimatkat ovat lyhyitä, ja jo vähän toistasataa kilometriä päivässä tutustuttaa Etelä-Viroon kummasti.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kimmo ehtikin jo Mikan kommenttia kommentoimaan. Minä myös lähetän täältä oman kiitokseni - nimittäin, on tosi hienoa että saamme täysin objektiiviselta henkilöltä näin hienon analyysin Etelä-Virosta.

Vöru on viehättävä kaupunki, ja toivotankin Mikan (vaikka näin jälkikäteen) tervetulleeksi Etelä-Viroon eli meidän kotiseuduille. Naapurikaupungeissahan sitä asutaan!

Kiitos myös Jaanalle ja Rummun Äiskälle kommenteista. Vaellusretket eivät ole lainkaan huono idea - täällähän on todella paljon RMK:n (täkäläisen metsähallituksen) merkitsemiä hienoja luontoreittejä!

Ja Rummun Äiskälle vielä: moiskautapa sille Päähenkilölle eli Nuori Herra Rummukaiselle iso pusu kirsulle kummitädiltä näin Uuden Vuoden alkajaisiksi!

Mannu kirjoitti...

Minen kans ymmärrä perhettä, joka jättää loman kesken?! Siis lapsiperhe? Meidän lapset ovat aina ihan innoissaan, kun jonnekin kotoa lähdetään. Tilanteet ja sääthän kohteissa vaihtelevat, mutta kuitenkin ollaan MUUALLA ja kaikki on ihan ERILAISTA kuin kotona. Villa Ottiliassa jo Laten silittely ja ulkoiluttaminen olisi ollut kova sana eläinrakkaille lapsille, joilta koira puuttuu... Latte on sitäpaitsi joskus luvannut toimia matkaoppaana, joten olisimme kolunneet Laten ohjaamia polkuja...Vaikkei meillä koiraa olekaan, niin joskus toisten koiria ulkoiluttaessani olen huomannut, että koiraa taluttaessa pääsee paremmin juttuun ihmisten kanssa- niiden, joilla myös on koira tai jotka tykkäävät koirista. Suosittelen edelleen Laten käyttämistä yhtenä matkailuvalttina (hyvällä ruokapalkalla tietenkin)!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos vielä kerran kaikilel kommentoijille! Todellakin matkailun onnistuminen on pitkälti omasta asenteesta kiinni. Toki mekin pyrimme sitten Villa Ottiliassa tekemään parhaamme, että asiakkaat viihtyvät. Aina se ei riitä.

Mannun ajatus Latten käyttämisestä eräoppaana on hyvä. Mutta talutettavaksi koiraksi lapsille Lattesta ei ole. Lattehan kulkee todella kauniisti remmissä, aina siihen asti kun se näkee jotain mielenkiintoista, jotain metsästettävää: peura tai kettu ovat hyviä täkyjä. Sitten täytyykin olla voimaa taluttajalla, että jaksaa pitää kiinni kun koira yllättäen nykäisee.

Latte on muutenkin niin arka koira, että se suhtautuu vieraisiin aina hieman epäluuloisen epävarmasti. Vasta kun vieraat ymmärtävät olla rauhassa ja paikoillaan se tulee tutustumaan ja antaa paijata itseään. Jos joku malttamaton lapsi syöksyy sitä kohden, on seurauksena haukaudus joka on niin kova että pieni lapsi voi helposti pelästyä.

Niinpä olemme aika tarkkoja siitä kehen annamme Latten tutustua ja kehen emme. Ronjahan oli sitten aivan eri tarina. Se oli seurustelu-upseeri parhaasta päästä. Lapset saivat sitä paijata vaikka vähän kovakouraisesti ja koira seisoi paikoillaan ja katsoi minua apua pyytävästi ja kysyen: Kauanko tässä pitää vielä olla?