Heräsin aamulla viiden aikaan siihen että myrsky riepotteli Otepäätä. Jatkoin unta ja heräsin kymmeneltä seuraavan kerran myrskyn ääniin. Takapihan kuuset tanssivat tuulessa epäjärjestyksessä. Etupihan jättikuusi heilui ja huojui ja sivupihan pylvästuijat taipuilivat nekin tuulen myötä.
Mikä ihmeellisintä - aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpöasteita oli myrskystä huolimatta +8c. Ei todellakaan mikään tyypillinen tapanin sää.
Ruoho vihertää ja lämpöä on +8c tapaninpäivänä 26.12.2011
Tuuli viskoo lähipelloilla olevia hallaharsoja sinne tänne.
Naapurin koivut tanssivat tuulessa
Me kuitenkin olemme päässeet helpolla. Toista näyttää olevan Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Norjassa mitattiin 44m/s:n tuulia, joka on jo aivan hirveä lukema ja Kaskisissa Suomessa on tuuli paikoitellen viuhunut 36m/s:n vauhdilla. Hurja lukema sekin!
Netistä katselin Suomen Nelosen uutisia ja säätiedotusta, ja kerrankin säätieteilijä ei yrittänyt selittää, että nämä tuulet asettuvat kuitenkin siihen normaaliin tilastolliseen pitkän aikavälin vaihteluun, vai mikä se vakioselitys aiemmin oli. Säätieteilijä myönsi että tämä on harvinaista.
Miten tähän ollaan tultu?
Ilmastonmuutoksesta varoittaneita pidettiin pitkään vain ylireagoivina viherpiipertäjinä, jotka ansaitsivat lähinnä ylenkatseellista halveksuntaa. Ja maailma porskutti eteenpäin iankaikkiseen kasvuun uskoen. Aika ajoin pidettiin joitain ilmastokonferensseja, joissa pyrittiin luomaan jonkinlaisia pelisääntöjä. Mutta aika huonoin tuloksin. Kun päätökset olisivat edellyttäneet jostain luopumista.
Pitkään ilmastonmuutos oli vain uskon asia. Ja nyt, kun kaikki tuomiopäivän pasuunoiden ennustukset ovat toteutuneet, ollaan sitten aika suu ammollaan ihmetyksestä. Miten tässä näin kävi? Ja olisiko tämän voinut estää? Ja onko nyt liian myöhäistä?
Tuuli tuivertaa tuijiakin, vuoroin sinne vuoroin tänne, illan matalassa valossa ei niiden heilunnasta saa enää tarkkaa kuvaa.
Jälkikirjoitus: Kimmo soitti hetki sitten meidän Võsun tuttavallamme Janekille kysyäkseen miten Võsulla on tuuli paikkakuntaa riepottanut. Ja onhan se. Janekin naapuritalon päälle on kaatunut kuusia ja kuulemma rannan mäntyjä on myös katkeillut runsaasti. Janek lupasi aamulla valoisan aikaan käydä Huvikummulla katsomassa miten se on tämän riepotuksen kestänyt. Hieman huolestuttaa.
4 kommenttia:
Hurjaa oli täälläkin tapaninrieha! Huiiii. Lämpöasteita oli peräti +10! (8.kerroksen kohdalla)
Nytkin puhkuu ja puhuroi, kynttilälyhty tanssii parvekkeella.
Hieman huolettaa minuakin mitä torpalla on tapahtunut, kun siellä puhkui 27 m/s:n voimalla..... Toivottavasti jättiläiskuuset ovat vielä pystyssä...
Tapaninaamuna ikkunasta näkyi sinistä valoa sysäyksittäin. Viereinen katu oli pantu poikki kahden ison kuorma-auton avulla. Kahdesta lähitalosta olivat kattopellit lähteneet kiertymään rullalle ja ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä, kun pelättiin peltien lentoon lähtemistä -seitsemännestä kerroksesta. Oli hurjaa...
Kaunis joulutunnelmanne herkisti...
Kiirepakolainen - toivottavasti kaikki on torpalla kunnossa! Joko olet kuullut uutisia?
mm - hurjaa menoa on teilläkin päin ollut. Kiva jos joulutunnelma tarttui!
Me saimme jo uutiset Võsulta tai siis uutiset toissapäiväisestä myrskystä, eilisestä emme tiedä mitään. Ja uutinen oli että talolla kaikki kunnossa. Metsistä kaatunut puita, mutta ei juuri meidän läheltämme. Eli kaikki keskimäärin hyvin. (En yhtään ihmettele että metsästä on puita mennyt nurin. Viimeksi siellä kävellessämme pienemmän myrskyn jälkeen panimme merkille useita kallellaan olevia puita, jotka taatusti ovat näissä myrskyissä menneet lopullisesti kumoon.)
Decent publish. I just saved your site and desired to say that I have really experienced examining your content.
Lähetä kommentti