Eilen tehtiin matka Huvikumpuun, kera Priitun eli remppamiehemme. Matkaa taitettiin kahdella autolla, minä ja Latte punaisella ranskattarella ja Kimmo Priitun isossa pakettiautossa.
Matkaan oli varustauduttu hyvin - monen monta päivää olen kerännyt mitä erilaisempia tykötarpeita, joita viedä talkooväkeä ja myös remppaakin varten: peittoja, petauspatjoja, sisustuskankaita, joita löysin Kanepin kirpparilta, tukevia verhoja ja pöytäliinoja, joilla verhota aika ankeat talkoopedit. Jotta kaikilla on mukavaa.
Pikku hiljaa olohuoneeseen alkoi kerääntyä myös laatikoittain laseja, lautasia, kahvikuppeja, lusikoita, haarukoita ja kaikkea muuta mahdollista mitä talkooväki tarvitsee elääkseen ihmisiksi.
Tavaravuori alkaa kasaantua
Ja sitten matkaan.
Mutta hyvin reissu sujui, minä juttelin Lattelle ja Poika kuunteli takapenkillä lörppäkorvat höröllä mitä kaikkea Mamma sille höpöttää.
Kivi keskellä metsää
Ei siis megaluokan nähtävyys. Vaan kyltti kiven vieressä kertoi kiven taustaa, ja kyltti oli niin hauskaa luettavaa, että se piti myös kuvata. Tällaista tekstiä syntyy, kun joku joka osaa suomea "oikein hyvin" tekee kuva- tai esitetekstejä. Teksti on melkein oikein, mutta kuitenkin täynnä huvittavia ilmaisuja, jotka naurattavat suomea äidinkielenä puhuvia (klikkaa kuvaa jos tekstin lukeminen pienestä kuvasta on vaikeaa):
Kysyin Lattelta onko hän kuunnellut jo riittävästi vapaata henkeä leijumassa tuulenpuuskissa puiden ladvissa, ja Poika vastasi: WUF! Jatkoimme siis matkaa.
Rakvere ohitettiin heittäen - sen tutkiminen oikein perinpohjin jää myöhemmäksi herkuksi, ja jatkoimme kohti Haljalaa ja Lahemaata.
Koska tiesin olevani perässä tulevia miehiä nopeampi päätin tehdä pienen koukkauksen Vainupean niemeen, jonka tiesin kauniiksi paikaksi. Takapenkkiläinen innostui ajatuksesta ja niin pian kun Poitsu sai meren hajun sieraimiinsa kuului takapenkiltä innostunutta vikinää.
Vainupea ON hieno paikka. Ja aivan tasavarmasti, kun asumme Huvikummussa, tulen tänne maalaamaan. Ehkä töistäni tulee juuri yhtä hirveitä 'meritauluja' kuin mitä näkee toreilla kesäisin myynnissä - meri ja aallot tuntuvat kiehtovan niin monia, mutta useimmiten tuloksena on jotain, joka aiheuttaa katsojassa vain myötähäpeää. Meri on vaikea! Mutta aion yrittää.
Täällä siis vietimme Karvapojan kanssa tovin jos toisenkin ja Karviksen mielestä paikka on VERY YES eli MUY BUENO. Tänne taas ja monta kertaa!!!
Nyt olimme jo lähellä päätepistettä, Huvikumpua ja Võsua. Kimmo oli jo saapunut perille ja soitteli kysyen missä minä viivyn. Jatkoimme matkaa tarkoitsena ajaa pysähtymättä viimeiset kilometrit.
Komeita lintuja, nämä kurjet. Vaikka hanhien tapaan helposti hermostuvia tyyppejä. Vaikka pysyttelin melko kaukana ja kuvasin teleobjektiivin ääripäällä, hermostuivat linnut ja ryhmä toisensa perään lehahti lentoon, siirtyen kaakattaen toiselle, kauemmalle peltoaukiolle.
Haikein mielin jätin kurjet ja jatkoin viimeiset pari kilometriä Võsulle. Ja siellähän Huvikumpu jo odotti!
Ennen varsinaista töihin ryhtymistä en malttanut olla tekemättä vielä lyhykäistä kävelyä rannalle, se kun on niin ihana, vielä syksylläkin.
Miehet ovat ottaneet kengät jalasta - viimeisiä kertoja, luulisin
Huvikumpureissun päämääränä oli kartoittaa niin itselle kuin talkooväelle remppatarve. Ja näin teimme. Mutta siitä sitten ihan omassa postauksessa.
Ei siis tällä erää muuta kuin sulahopsulahei ja hopsansaa. Jatkan aiheesta tuotapikaa.
2 kommenttia:
:) Hee. Joo, hieman voisi nähtävyysviranomainen käyttää tarkempaa harkintaa siitä, mitkä kaikki kohteet merkkaa tienvarteen ruskealla tienviitalla nähtävyydeksi. Olen kerran käynyt Hiiumaalla äimistelemässä kiveä keskellä äkäisten itikoiden ja paarmojen valtakuntaa. Sen jälkeen olen suhtautunut kaikkiin ruskeisiin opasteisiin hyvin skeptisesti...
Voi OnuKoo, ei saa olla skeptinen! Jos jotain olen oppinut näiden vuosien aikana, että nähtävyyskyltit ovat vain viitteellisiä, etkä koskaan tiedä mitä niiden päässä voi olla.
Joskus on vain pieni kivi (jutun Preilikivi oli siitä isommasta päästä) tai sitten on tien päässä jotain aivan huiman hienoa, putouksia ja upeita kanjoneita.
On siis vaan mentävä. Ja varauduttava siihen, että päätieltä olevan opastekyltin jälkeen muita kylttejä ei tulekaan, vaikka tie haarautuisi vaikka kuinka.
Seikkailumieltä siis tarvitaan! Ja valmistautumista näkemään yksi iso kivi metsässä. Jossa Kalevi-pojan sanotaan levähtäneen joskus ammoin.
Lähetä kommentti