Luontohavaintoja Virosta: ketut kiimassa, peurat katolla

Viime päivinä ovat ketut olleet liikenteessä, kuten myös peurat. Muutama päivä takaperin pelotteli komea uroskettu asiakkaitamme, haukahdellen lumikasan päällä ja aiheuttaen ansaittua kauhua naispuolisen seurueen keskuudessa.

Tänään lueskelin ilmatieteen laitoksen luontouutisia ja sieltäpä selvisi miksi ketut ovat aktiivisia nyt päivälläkin; niillä on kiima-aika, joka asettuu helmikuun loppuun, maaliskuun alkuun ja kestää viikon.

Sanomalehtien tapaan totean: kuvan kettu ei liity tapaukseen, vaan on kuvattu Elistveren luontopuistossa.

Lueskelinpa hieman lisää kettujen elämästä ja jaan nyt sitten kanssanne oppimaani.

Kettujen pariutuminen vaihtelee ja ketttu voi olla joko yksi- tai moniavioinen. Yhdellä uroksella voi olla niinikään useita naaraita, joista vain yksi tai useammat saavat pentuja. Naaras synnyttää kerrallaan 3–12, Euroopassa tavallisesti neljästä viiteen pentua. Kantoaika on 49–55 vuorokautta. Pennut syntyvät sokeina ja painavat syntyessään noin sata grammaa. Pentujen silmät aukeavat noin 10-14 vuorokauden kuluttua.

Uros auttaa naarasta pentujen kasvattamisessa tuoden pesälle ruokaa. Lisäksi ryhmän muut naaraat saattavat auttaa poikasten hoitamisessa. Vielä saman vuoden syksyllä nuoret ketut etsivät oman reviirinsä. Kettu saavuttaa sukukypsyyden noin kymmenen kuukauden ikäisenä. Se voi elää vankeudessa yli kymmenen vuotta, luonnossa tavallisesti vain muutaman vuoden.

Kettujen määrään vaikuttaa suuresti myyräkanta. Virolaisten luontosivujen mukaan kettuja on tänä talvena liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Kylmä talvi on tehnyt niistä myös röyhkeitä, eikä ole harvinainen näky nähdä kettua tallustelemassa kylänraittia pitkin, ihmisistä tuon enempää välittämättä. Ruuanhakureissut saattavat johtaa perinteisen kanalan ohella myös pihan piiriin - uutisessa kerrottiin ketun pistelleen poskeensa erään perheen kissan.

Peura napostelemassa puunoksia Villa Ottilian edessä.

Kylmä talvi on vaikuttanut myös peurojen elämään tuoden nekin lähemmäs pihapiirejä. Peuroja on myös tavattu talojen katoilta, mistä ne etsivät järsittävää, ilmeisesti sammalta ja jäkälää. Uutisen mukaan peura loikkaa kepeästi puolitoistametristen aitojen yli, eikä kaksi metriä korkea loikka talon katollekaan ole sille homma eikä mitään.

Meillä peurat ovat tuttu näky etupihalla. Päivä päivältä ne tulevat lähemmäs portteja, eikä edes Latten miehekäs haukku saa niitä kuin hetkeksi mietteliääksi.

Peura ottaa katsekontaktia Villa Ottilian parkkipaikan takaa

Toissa iltana Kimmo ja Latte tekivät uuden luontohavainnon: saukot ovat asettuneet talomme lähellä virtaavan pienen ojan pientareelle asumaan.

Luonnonpuistossa asumisessa on todellakin puolensa. Olemme viime vuosina nähneet pelkästään kotimme ikkunoista enemmän luonnoneläimiä kuin kaupunkilaisen elämämme aikana yhteensä. Ja joka kerta ketun, jäniksen, peuran tai näädän näkeminen tuottaa suurta lapsenomaista ihastusta ja iloa.

Ja saa mielen niin kaunosieluiseksi, että tämän postauksen kuvatkin tuunasin hieman reaalihavainnosta herkemmiksi.

Sellainen kettu

Olen ollut jotakuinkin hiljaa viime päivät, mikä on johtunut osittain siitä, että vasen käteni on ollut ärhäkkä ja kipeä, enkä ole sitä viitsinyt turhaa rasittaa esimerkiksi kirjoittelemalla tai edes valokuvaamalla ja kameraa retuuttamalla.

Mutta muutenhan elämä jatkuu täällä tuttuun tahtiin, kevät tulee, kevät ei tule, kevät tulee, tai ehkä.

Aamulla herättiin lumisateen peittämään valkeaan maisemaan. Nyt on lumi sulanut pois ja aurinko paistaa, mutta on yhä kylmä.

Mutta otsikkoon mennäkseni. Aina ei tarvitse lähteä kauas kuvaamaan. Joskus kohde tulee ihan kotiporteille tai tässä tapauksessa meidän aidan taakse.

Kuva on toissa aamulta, jolloin nousin ylös hieman jälkeen kuuden ja huomasin kettu repolaisen liikuskelevan aidan takana, vain muutaman kymmenen metrin päässä.

Hiivin sisään ja hain kameran, vaihdoin siihen telen. Ja hiivin takaisin pihalle. Kettu oli paikoillaan.

Vaan, kaikessa hiipimisessäni kävi kuten joskus käy, kameran asetukset olivat aivan poskellaan. Johtuiko aamun varhaisesta hetkestä vai omasta kettu-kiihtymyksestä, mutta pieleen menivät kuvat. Ja kettukin otti ja lähti, kun huomasi joutuneensa paparazzin tähtäimeen.

Laitan oheen silti saamani kuvasaaliin. Huomaatteko, veitikalla on saalis suussa:

Aamuvieraita Villa Ottiliassa

Viime aikoina olen herännyt jo ennen kuutta, vaikka ei ole mitään syytä nousta niin varhain vuoteesta. Luulen, että syynä on lisääntyvä auringonvalo, joka ajaa minut ylös.

Niin minä sitten hieman väsyneenä hortoilen hiljaisessa talossa, keittelen kahvia, luen netistä illan ja varhaisaamun uutiset ja seuraan ikkunasta miten aamu kirkastuu minuutti minuutilta.

Joskus nämä varhaiset nousut kannattavat, kuten eilen, jolloin kohtasin verannan ovelta tällaisen näyn:

Ja muutama aamu takaperin näkyi parvekkeen ikkunoista tällainen:

Huomaan, että en olekaan ainut, joka on noussut varhain ylös. Ja äkkiä ei nukutakaan enää laisinkaan.

---

Ja alla, liitteenä eläin, jota en ole omasta ikkunastani koskaan nähnyt, mutta joka liittyy tämän postauksen tiimoilta käytyyn vuohi - peura  -keskusteluun. Eli kuva luontokappaleeseta, joka minun mielestä on vuohi:

Ja tiedoksi, että tämä vuohi, tai ainakin kuva siitä, on kaupan Ottilia Visions -kuvagalleriassa.

(pieni mainospläjäys)