lauantai 26. helmikuuta 2011

Luontohavaintoja Virosta: ketut kiimassa, peurat katolla

Viime päivinä ovat ketut olleet liikenteessä, kuten myös peurat. Muutama päivä takaperin pelotteli komea uroskettu asiakkaitamme, haukahdellen lumikasan päällä ja aiheuttaen ansaittua kauhua naispuolisen seurueen keskuudessa.

Tänään lueskelin ilmatieteen laitoksen luontouutisia ja sieltäpä selvisi miksi ketut ovat aktiivisia nyt päivälläkin; niillä on kiima-aika, joka asettuu helmikuun loppuun, maaliskuun alkuun ja kestää viikon.

Sanomalehtien tapaan totean: kuvan kettu ei liity tapaukseen, vaan on kuvattu Elistveren luontopuistossa.

Lueskelinpa hieman lisää kettujen elämästä ja jaan nyt sitten kanssanne oppimaani.

Kettujen pariutuminen vaihtelee ja ketttu voi olla joko yksi- tai moniavioinen. Yhdellä uroksella voi olla niinikään useita naaraita, joista vain yksi tai useammat saavat pentuja. Naaras synnyttää kerrallaan 3–12, Euroopassa tavallisesti neljästä viiteen pentua. Kantoaika on 49–55 vuorokautta. Pennut syntyvät sokeina ja painavat syntyessään noin sata grammaa. Pentujen silmät aukeavat noin 10-14 vuorokauden kuluttua.

Uros auttaa naarasta pentujen kasvattamisessa tuoden pesälle ruokaa. Lisäksi ryhmän muut naaraat saattavat auttaa poikasten hoitamisessa. Vielä saman vuoden syksyllä nuoret ketut etsivät oman reviirinsä. Kettu saavuttaa sukukypsyyden noin kymmenen kuukauden ikäisenä. Se voi elää vankeudessa yli kymmenen vuotta, luonnossa tavallisesti vain muutaman vuoden.

Kettujen määrään vaikuttaa suuresti myyräkanta. Virolaisten luontosivujen mukaan kettuja on tänä talvena liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Kylmä talvi on tehnyt niistä myös röyhkeitä, eikä ole harvinainen näky nähdä kettua tallustelemassa kylänraittia pitkin, ihmisistä tuon enempää välittämättä. Ruuanhakureissut saattavat johtaa perinteisen kanalan ohella myös pihan piiriin - uutisessa kerrottiin ketun pistelleen poskeensa erään perheen kissan.


Peura napostelemassa puunoksia Villa Ottilian edessä.


Kylmä talvi on vaikuttanut myös peurojen elämään tuoden nekin lähemmäs pihapiirejä. Peuroja on myös tavattu talojen katoilta, mistä ne etsivät järsittävää, ilmeisesti sammalta ja jäkälää. Uutisen mukaan peura loikkaa kepeästi puolitoistametristen aitojen yli, eikä kaksi metriä korkea loikka talon katollekaan ole sille homma eikä mitään.

Meillä peurat ovat tuttu näky etupihalla. Päivä päivältä ne tulevat lähemmäs portteja, eikä edes Latten miehekäs haukku saa niitä kuin hetkeksi mietteliääksi.


Peura ottaa katsekontaktia Villa Ottilian parkkipaikan takaa


Toissa iltana Kimmo ja Latte tekivät uuden luontohavainnon: saukot ovat asettuneet talomme lähellä virtaavan pienen ojan pientareelle asumaan.

Luonnonpuistossa asumisessa on todellakin puolensa. Olemme viime vuosina nähneet pelkästään kotimme ikkunoista enemmän luonnoneläimiä kuin kaupunkilaisen elämämme aikana yhteensä. Ja joka kerta ketun, jäniksen, peuran tai näädän näkeminen tuottaa suurta lapsenomaista ihastusta ja iloa.

Ja saa mielen niin kaunosieluiseksi, että tämän postauksen kuvatkin tuunasin hieman reaalihavainnosta herkemmiksi.

3 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Hyvää kettutietämystä - pitääkin mennä kameran kanssa lähipelloille bongaamaan, kiitos vinkistä!

isopeikko kirjoitti...

Kiano kettu. Peikko niin tykkää sellaisista, tai ketuista yleensä.

Pirjo kirjoitti...

Kyllä luonnon seuraaminen on mukavaa ja mielenkiintoista. Siihen tulee ihan himo. Ei tarvitse olla kuin lintulauta, niin siinäkin tapahtuu kaikenlaista ja oppii tunnistamaan linnut niiden käytöksestä.

Menin yhtenä aamuna töihin ketun kanssa vierekkäin pyörätiellä. Kettu oli varmaankin VR:n miesten kesyttämä Konepajalta, jossa ketut tulevat syömään eväitä miesten kädestä. Olin niin häkeltynyt, että en heti keksinyt, että olisihan minulla ollut kännykkä kassissa, jolla olisin voinut ottaa sitä kuvia. Keimo kertoikin meidän pihalla olleen monta kertaa ketun jälkiä tänä talvena.