sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Temppu ja miten se tehtiin

Ähelsin eilen kameran kanssa kukka-aiheissa ja sain lopulta muutamaisenkin mukavan otoksen, joita esittelin eilisessä postauksessa. Sain postaukseen mielenkiintoisia kommentteja, jotka innoittivat minua tämän päiväiseen kirjoitukseen.

Tänään ajattelin kertoa, miten kaikki sujui ja millaisin työkaluin.

En tiedä ketä muuta tällainen kiinnostaa, mutta itse olisin todella iloinen jos kuvaajat, esimerkiksi Valokuvatorstain kuvaajat joskus kertoisivat kuviensa työprosesseista. Sillä usein valmis kuva edellyttää aika paljon puhinaa, kumartelua ja säätämistä, kokeiluja, epäonnistumista ja viilausta kunnes kuva on valmis. ja nyt en puhu vain ajasta kuvankäsittelyohjelman parissa.

Taidankin ehdottaa sitä valokuvatorstain aiheeksi: kuva ja miten se tehtiin.

No niin, se alkupuheista. Mennään eiliseen. Esittelen teille nyt Studio Ottilian ja sen vempaimet ja vinkit.

Tehtävänä (Digital Photography Schoolin viikkotehtävä) oli kuvata kukista still life -kuva. Asetelma, jos niin haluatte. Ja kukkia ei meillä kotona siihen hätään ollut. Silmä kiersi kotia etsien ratkaisua ja sitten huomasin jääkaapin päällä olleen kauan sitten kuolleen amarylliksen, jota en ollut heittänyt roskiin, koska se oli aika mukavan näköinen sellaisenaan.

Siis otin amarylliksen käsittelyyn. Se oli ruppanen ja kuivunut ja tummanpuhuva.

Kuivunut amaryllis johon pitäisi puhaltaa henki

Vaan kun vei kukan suoraan valoon, haperot lehdet päästivät valoa läpi ja kukka ikäänkuin heräsi henkiin.

Ensimmäinen nopea yritys kävi kera avustajan. Eli Kimmo piteli kukkaa vasten parvekkeen ikkunaa ja minä kuvasin. Assistentin käsi tärisi ja väsyi eikä assari muutenkaan ollut innoissaan tehtävästään, vaan halusi päästä omien töittensä pariin. Kuvaajan täytyi keksiä uusi ratkaisu.

Seuraavaksi silmä keksi Ikean spottivalon, joka seisoo metallijalan päässä. Ruuvasin kuvun irti ja kas, minulla oli mainio teline käytettävissäni:


Studion nerokas teline

Kukka siis telineen nokkaan ja kuvaamaan. Sisätilojen pimeys ja ulkomaailman kirkkaus tuottaa ensin siluettikuvia. Säädellään kameraa ja kokeillaan uudelleen.


Toinen ongelma on tausta. Kuten kuvasta näkyy, aukeaa parvekkeen ikkunoista sekalainen maisema, joka ei muodosta kuvalle rauhallista taustaa. Ongelma ratkesi asettumalla itse niin matalalle, että kuvan taustaan ei osu kuin taivasta.


Ensimmäinen yritys

Yllä olevan kuvan takana näkyy kuusien vihreää, joka on häiritsevää. On siis mentävä vielä matalammalle tai tultava vielä lähemmäksi aihetta. (Tässä vaiheessa olisi hyvä jos minulla olisi kuva kuvaajasta, joka on vääntynyt houdinimaisesti lähes lattiatasoon löytääkseen sopivan kuvakulman. Houdinia kuitenkin helpottaa tripodi, joka on ihan ehdoton tällaisissa kuvaustehtävissä.)




Nyt alkaa jo näyttää paremmalta

Näillä fyysisillä säädöillä pääsin varsinaisesti kuvaamaan. Näiden kuvien osalta lopputyö jäi sitten tietokoneelle. Yllä olevaa kuvaa on käsitelty taustan osalta, mutta kukan värit ovat kutakuinkin käsittelemättä. Säädin kukan tasoja (levels) ja poistin hieman kirkkautta ja lisäsin tilkan kontrastia (brightness/contrast). Taustasta poistin keinotekoisesti valoitusaikaa (Photoshopin exposure-namiska) ja annoin sille hieman sinistä sävyä (colour balance).

Tässä oli siis amarylliksen työprosessit. Siirrytään ruusuihin, joilla jatkoin kuvaamista kun olin vauhtiin päässyt.

Tarvitaan siis ruusuja, joita minulla oli jäänyt epähuomiossa kuivumaan maljakkoon. Aika rupusia nuppuja nämäkin, mutta palvelivat kuitenkin hyvin toissapäiväisissä kukkakuvissa, joiden teemana oli luokkajuhlat 50 vuoden jälkeen.

Kuivahtaneet ruusut eivät nekään ihan heti ole mitenkään erityisen kauniita.

Ruusu tikun nokkaan ja kuvaamaan. Nopeasti selviää, että ruusu ei päästä kuivuneen amarylliksen tavoin valoa läpi.

Ruusu luonnonvalossa. Taustaa käsitelty hieman sinisävyiseksi.


Otan useampia otoksia melko kiinteistä ja tasasävyisistä ruusuista ja sitten päätän ottaa studion high-tec -valaistuskaluston käyttöön. Se alla:


Tavallinen pieni led-taskulamppu, jonka valo on turhan sinistä


Valo antaa ruusulle epätodellisia sävyjä, mutta toisaalta tuottaa jänniäkin efektejä. Epäluonnollisia mutta kokeiluna mielenkiintoisia:


Taustaa taas tummennettu, levelsejä säädelty ja lisätty hieman värikylläisyyttä (saturation).


Sinänsä mielenkiintoista, että kuollut ruusu on ikäänkuin puhjennut uudelleen kukkaan. En kuitenkaan pidä suuresti tästä keinotekoisesta lopputuloksesta ja kokeilen, mitä kuvan muuttaminen mustavalkoiseksi saa aikaan.

(Ja taas tulemme aiheeseen, joka minua kiinnostaa suuresti: miten itse kukin kuvaaja esimerkiksi mustavalkomaanantai-kuvissa muuttaa kuvansa mustavalkoiseksi! Tämä todella kiinnostaisi minua. Keinojahan on useita ja lopputulos aina muuttuu hieman keinojen mukaan. )

Minä muutan kuvan lisäämällä kuvaan layerin ja valitsen gradient map-valikosta mustavalkoisen variantin.

Tästä pidän!

Olen tyytyväinen lopputulokseen ja huomaan taas oppineeni jotain lisää. Eli jatkossa, jos tiedän pyrkiväni lopputuloksessa mustavalkoiseen kuvaan, voin käyttää voimakastakin ja epätodellista valoitusta, joka rauhottuu mustavalkoisessa kuvassa ja antaa sille lisää volyymiä.

Eli tällainen oli työprosessi kuvien takana. Olen viime aikoina ottanut tehtäväkseni luoda mahdollisimman valmiin kuvan jo kuvatessa. Croppaus, stamp tools etc. ovat mainioita työkaluja jälkikäsittelyssä, mutta yritän nyt oppia tekemään mahdollisimman valmista suoraan kameralle.

Oppia ikä kaikki ja näköjään kaltaiseni vanha koirakin innostuu oppimaan vielä uusia temppuja!

Jälkikirjoitus: Unohdin kertoa vielä kameran ja objektiivit, joita käytin. Runkona minulla oli Canon 60D ja putkina 17-40 mm L4 USM ja 70-200 mm L4







19 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Mielenkiintoista lukea prosesseistasi. Valokuvatorstain aiheeksi sopisi todellakin hyvin kuva ja miten se syntyi.

Itselläni on perusalkeelliset kuvankäsittelyohjelmat. Mustavalkoiseksi vaihdan picnicissä, säädän vielä sitten vähän kontrastia, jos tarpeen.

Minä olen huono studiokuvaaja, en jaksaisi järjestellä optimaalisia kuvausolosuhteita. Räiskin enemmän fiiliksellä ja siksi ihailen kuvaajia, joiden pinna riittää paljon enemmän kuin minulla.

Tiina Linkama kirjoitti...

SusuPetal - picnic minulle tuntematon. Onko siinä siis namiska, joka yhdellä käskyllä muuttaa värikuvan mustavalkoiseksi? Olisi mielenkiintoista tietää miten se sen tekee. Photoshopissa on myös sellainen mahdollisuus - kaikkein nopein - kuin desaturate, joka kyllä kääntää kuvan mustavalkoiseksi, mutta jättää lopputuloksen tasaharmaaksi ja puuroiseksi.

Ja sitten studiokuvaukseen (heh - tarkoittaa siis että hillun kotona parin neliön alueella parvekkeen edessä) - muutakaan ei juuri nyt voi tehdä. Ulkona on kamala puurokeli, maailma on kaukana jossain, jalka ei kuljeta Tiinaa ja koira ja mies, ainoat liikkuvat ja elävät eliöt ympärillä, on jo aika lailla nähtyjä.

Niinpä sitten kuvauksentuskassani rakentelen näitä kotikutoisia sisäsysteemejä, ja vaikka kuvittelin, että olen sellainen guerilla-kuvaaja, joka syöksyy kamera tanassa hetken hurmaan paikan päällä, huomaan, että nautin myös tästä pikkutarkasta näpertelystä.

Huomaan yllätyksekseni, että minustahan on tulossa suorastaan pedantti!

SusuPetal kirjoitti...

Picnic on netistä ladatta ilmainen ohjlema, olen käyttänyt sitä jo kauan. Yhdellä klikkauksella voi muuttaa kuvan mustavalkoiseksi, mutta tasoja voi säätää toisilla klikkauksilla.

Picnic on ollut minusta todella hyvä kuvien käsittelyyn. Käytän kaikki kuvani sitä kautta, siellä voi myös pienentää kuvia ilman, että kuva menee tukkoon.

Minusta ei tule koskaan pedanttia...

Tiina Linkama kirjoitti...

Mielenkiintoista tietää tuo picnicistä.

Pedantti täällä toteaa, että kaikki käsityötaito vaatii viilausta, viilausta ja vielä viilausta. Muuten menee koko homma pelkäksi huiteluksi. Ellei sitten ole mestari jumalan armosta. Mitä minä en ole. :)

savisuti kirjoitti...

Ihania kuvia kukista! Kiva kun kerroit tekotavasta! Käytän Picasaa kuten SusuPetalkin ja olen ollut siihen aika tyytyväinen. Toki joskus olen kaivannut vielä monipuolisempaa kuvankäsittelyä mutta en välttämättä osaisi sitä käyttääkään. :)

Maikku kirjoitti...

Voihan pyhä jyssäys, sanon minä!!!Tulos oli loistava UPEA, senkin sanon minä!!!! Seikkaperäinen kuvaus koko projektista,hyvä, monen kommervinkin kautta=kuva!

isopeikko kirjoitti...

Peikko kiittää ja tietää oppineensa uutta :) Jollei se olisi peikko, se kertoisi olevansa vanha kettu, joka on joskus taannoin opetellut ottamaan valokuvia ja valmistanut niitä pimiössä käsityönä oikein urakalla. Nämä konepimiöt, niin hienoa jälkeä kuin niistä syntyykin, ovat aika vieraita sille... siksi se varmaan onkin ihan peikko :)

miukuli kirjoitti...

OHO!
Hämmästys ja kummastus.
Tuo amaryllis on niin hieno!

Valokuvatorstaihin kiva idea...mutta...Kukaan ei halua kuulla minun kuvieni synnystä :D
Koska se menee niin, että painan vain nappia ja sitten onnistuu tai ei.
Minulla on kamera, jota en osaa vielä käyttää. Siinä ei ole jalkaa, eikä lisäsalamaa.
Objekteja on yksi.
Enkä omista kuvankäsittelyohjelmaa ja tuskin osaisin sellaista käyttääkään(Musta-valkokuva tulee valitsemalla kamerasta sellainen namiska.)...Harkintaan pitää kyllä pistää...Opetellaan koko ajan uutta.
Asennot kuvatessa on sitten eri juttu :D

Tiina Linkama kirjoitti...

miukuli - ihan on heti pakko kommentoida.

Minä ainakin haluan kuulla valokuviesi synnystä! En halua kuulla täydellisen osaajan tarinaa, tai haluan kuulla senkin, mutta haluan kuulla sen, miksi juuri sinä, miukuli, päätät ottaa juuri sellaisen kuvan jonka otat!

Ei kyse ole laitteista eikä kuvankäsittelyohjelmista. Kyse on siitä, että jostain syystä sinä päätät kuvata jonkin asian, jonka näet tärkeäksi. Olet tehnyt siis päätöksiä! Miksi kuvaat juuri tuon, miksi et jotain muuta? Mikä innostaa sinua kuvaamaan?

Kuvaaminen merkitsee aina valintoja. Valintoja kohteen suhteen, valintaa monien kuvaamiseen liittyvien asioiden suhteen.

Jokainen kuva, jonka kuvaamme, kertoo ihan hitusen meistä itsestämme. Me paljastamme sieluamme kameran kautta. Miksi me kuvaamme juuri tämän asian? Miksi sen teemme?

Tiina Linkama kirjoitti...

isopeikolle vielä - nostan hattua ajalle pimiössä. Siellähän sitä vasta punaisen valon loisteessa on opittu valokuvauksen kattavat perusopinnot, joiden arvo ei mihinkään häviä digiaikana.

Kuva on kuva, katsoja on katsoja, ja kuva on valon vangitsemista halutulla tavalla paperille tai digi-kameran kennolle.

Peikko ei siis olekaan mikään turha peikko!

aimarii kirjoitti...

Hienosti tempun teit ja lopputulos on hyvä.
Kyllä minuakin valokuvaus kiinnostaa ja mielenkiinnolla tutustuin selostukseesi kuvien synnystä. Kiitos.
Mustavalkoiseksi muutan joskus kameran asetuksia tai jo entuudestaan ottamani kuvan ikivanhassa kuvankäsittelyohjelmassa MGI PhotoSuite. Uudempia en osaa oikein käyttää.

Unknown kirjoitti...

Hei! Upea kuvasarja. Minua harmittaa kun en saa kommenttejani perille. En vain osaa.Kirjoittelin taas pitkät kiitokset kiitoksien perään. Teen silti aina jonkun virheen. th

Unknown kirjoitti...

Toteutus kotikutoinen, mutta tulos ammattimainen.Upea lopputulos. Mustavalkoisissa kuvissa aina ihmeellisen paljon enemmän dramatiikkaa kuin väreissä. Mistähän se johtuu?

Tiina Linkama kirjoitti...

Morjensta Harry, nyt näyttäisi nämä kaksi kommenttia tulleen tänään läpi. Joten jotain teet oikein!

Vallaton kirjoitti...

Kiva työvaihekertomus.

Tuo kommentin näkyvyys tulee vasta sitten verkkokalvolle, kun Tiina on hyväksynyt kommentin. Sen varmaan hh huomasitkin :)

kiirepakolainen kirjoitti...

Olipas mielenkiintoinen prosessikuvaus. Amarylliksen saama loppumuoto käsittelyssäsi oli aika huikea!
Harmittaa oma kärsimättömyyteni kuvauksessa. Olen sellainen naps-niks ja monta peräkkäin, toivoen että joku onnistuu. Valotuksista ym. sellaisista en tiedä mitään, siis kuvauksesta oikeestaan en yhtään mitään. Yritän kouluttaa kameran näkemään saman kuin silmänikin....
Lopullisen muokkauksen pusaan photoshopilla, enkä sitäkään ohjelmana hirmu hyvin hallitse.
Ihailen osaajia, ideoitsijoita. Siksipä laitankin blogisi seurantaan ja tulen tänne tietoa ja ajatuksia ahmimaan.
Kiitos.

Hallatar kirjoitti...

Oivallista! =)

Sie sait jo nukahtaneet kukat piristymään eloisan oloisiksi...
Olet taitava. =)

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiirepakolainen, kiitos kiitoksista ja kiva kun olen saanut uuden seuraajan.

Täytyy samaan hengenvetoon sanoa, että kyllä kuvien otto on minullekin usein työtä ja tuskaa. Monta otosta tarvitsen ennenkuin lähenen yhtään alkuperäistä ajatusta.

Näin eritoten on käynyt kun hankin lopulta ihan kunnon ja kalliin kameran ja kaksi kallista putkea. On niitä toki kalliimpiakin vempaimia mutta minulle iso hankinta.

Sen jälkeen kuvien taso on laskenut jyrkästi. En ole päässyt lainkaan sinuiksi uusien vempeleiden kanssa. Niinkin yksinkertainen asia kuin tarkennus on jatkuvasti hakusessa ja WB on järjestään pielessä.

Olen huono lukemaan kirjoja tai käymään kursseja (niinkuin Otepäällä mitään kuvaukseen liittyviä kursseja järjestettäisiinkään). Niinpä sitten taivallan kaikkein vaikeinta polkua eli yrityksen ja erehdyksen tietä.

Ehkä sittenkin pitäisi alkaa opaskirjoja lukea.

Mutta jos jotain puolustuksekseni sanon lopuksi: ainakin olen työteliäs ja kunnianhimoinen. Ja vaikka oppi käy hitaasti, tuottaa pienet onnistumiset hyvän olon tunteen.

सारी kirjoitti...

Ihailtavaa sinnikkyyttä!
Ja mielestäni kuvausprosessissa on jotenkin sellainen valokuvauksen pioneerien ote, kokeillaan ja säädetään.
Kai sitä kaiken voisi lukea manuaaleista, mutta mitä iloa siinä sitten on!
Kaunis lopputulos!