Temppu ja miten se tehtiin

Ähelsin eilen kameran kanssa kukka-aiheissa ja sain lopulta muutamaisenkin mukavan otoksen, joita esittelin eilisessä postauksessa. Sain postaukseen mielenkiintoisia kommentteja, jotka innoittivat minua tämän päiväiseen kirjoitukseen.

Tänään ajattelin kertoa, miten kaikki sujui ja millaisin työkaluin.

En tiedä ketä muuta tällainen kiinnostaa, mutta itse olisin todella iloinen jos kuvaajat, esimerkiksi Valokuvatorstain kuvaajat joskus kertoisivat kuviensa työprosesseista. Sillä usein valmis kuva edellyttää aika paljon puhinaa, kumartelua ja säätämistä, kokeiluja, epäonnistumista ja viilausta kunnes kuva on valmis. ja nyt en puhu vain ajasta kuvankäsittelyohjelman parissa.

Taidankin ehdottaa sitä valokuvatorstain aiheeksi: kuva ja miten se tehtiin.

No niin, se alkupuheista. Mennään eiliseen. Esittelen teille nyt Studio Ottilian ja sen vempaimet ja vinkit.

Tehtävänä (Digital Photography Schoolin viikkotehtävä) oli kuvata kukista still life -kuva. Asetelma, jos niin haluatte. Ja kukkia ei meillä kotona siihen hätään ollut. Silmä kiersi kotia etsien ratkaisua ja sitten huomasin jääkaapin päällä olleen kauan sitten kuolleen amarylliksen, jota en ollut heittänyt roskiin, koska se oli aika mukavan näköinen sellaisenaan.

Siis otin amarylliksen käsittelyyn. Se oli ruppanen ja kuivunut ja tummanpuhuva.

Kuivunut amaryllis johon pitäisi puhaltaa henki

Vaan kun vei kukan suoraan valoon, haperot lehdet päästivät valoa läpi ja kukka ikäänkuin heräsi henkiin.

Ensimmäinen nopea yritys kävi kera avustajan. Eli Kimmo piteli kukkaa vasten parvekkeen ikkunaa ja minä kuvasin. Assistentin käsi tärisi ja väsyi eikä assari muutenkaan ollut innoissaan tehtävästään, vaan halusi päästä omien töittensä pariin. Kuvaajan täytyi keksiä uusi ratkaisu.

Seuraavaksi silmä keksi Ikean spottivalon, joka seisoo metallijalan päässä. Ruuvasin kuvun irti ja kas, minulla oli mainio teline käytettävissäni:

Studion nerokas teline

Kukka siis telineen nokkaan ja kuvaamaan. Sisätilojen pimeys ja ulkomaailman kirkkaus tuottaa ensin siluettikuvia. Säädellään kameraa ja kokeillaan uudelleen.

Toinen ongelma on tausta. Kuten kuvasta näkyy, aukeaa parvekkeen ikkunoista sekalainen maisema, joka ei muodosta kuvalle rauhallista taustaa. Ongelma ratkesi asettumalla itse niin matalalle, että kuvan taustaan ei osu kuin taivasta.

Ensimmäinen yritys

Yllä olevan kuvan takana näkyy kuusien vihreää, joka on häiritsevää. On siis mentävä vielä matalammalle tai tultava vielä lähemmäksi aihetta. (Tässä vaiheessa olisi hyvä jos minulla olisi kuva kuvaajasta, joka on vääntynyt houdinimaisesti lähes lattiatasoon löytääkseen sopivan kuvakulman. Houdinia kuitenkin helpottaa tripodi, joka on ihan ehdoton tällaisissa kuvaustehtävissä.)

Nyt alkaa jo näyttää paremmalta

Näillä fyysisillä säädöillä pääsin varsinaisesti kuvaamaan. Näiden kuvien osalta lopputyö jäi sitten tietokoneelle. Yllä olevaa kuvaa on käsitelty taustan osalta, mutta kukan värit ovat kutakuinkin käsittelemättä. Säädin kukan tasoja (levels) ja poistin hieman kirkkautta ja lisäsin tilkan kontrastia (brightness/contrast). Taustasta poistin keinotekoisesti valoitusaikaa (Photoshopin exposure-namiska) ja annoin sille hieman sinistä sävyä (colour balance).

Tässä oli siis amarylliksen työprosessit. Siirrytään ruusuihin, joilla jatkoin kuvaamista kun olin vauhtiin päässyt.

Tarvitaan siis ruusuja, joita minulla oli jäänyt epähuomiossa kuivumaan maljakkoon. Aika rupusia nuppuja nämäkin, mutta palvelivat kuitenkin hyvin toissapäiväisissä kukkakuvissa, joiden teemana oli luokkajuhlat 50 vuoden jälkeen.

Kuivahtaneet ruusut eivät nekään ihan heti ole mitenkään erityisen kauniita.

Ruusu tikun nokkaan ja kuvaamaan. Nopeasti selviää, että ruusu ei päästä kuivuneen amarylliksen tavoin valoa läpi.

Ruusu luonnonvalossa. Taustaa käsitelty hieman sinisävyiseksi.



Otan useampia otoksia melko kiinteistä ja tasasävyisistä ruusuista ja sitten päätän ottaa studion high-tec -valaistuskaluston käyttöön. Se alla:

Tavallinen pieni led-taskulamppu, jonka valo on turhan sinistä

Valo antaa ruusulle epätodellisia sävyjä, mutta toisaalta tuottaa jänniäkin efektejä. Epäluonnollisia mutta kokeiluna mielenkiintoisia:

Taustaa taas tummennettu, levelsejä säädelty ja lisätty hieman värikylläisyyttä (saturation).

Sinänsä mielenkiintoista, että kuollut ruusu on ikäänkuin puhjennut uudelleen kukkaan. En kuitenkaan pidä suuresti tästä keinotekoisesta lopputuloksesta ja kokeilen, mitä kuvan muuttaminen mustavalkoiseksi saa aikaan.

(Ja taas tulemme aiheeseen, joka minua kiinnostaa suuresti: miten itse kukin kuvaaja esimerkiksi mustavalkomaanantai-kuvissa muuttaa kuvansa mustavalkoiseksi! Tämä todella kiinnostaisi minua. Keinojahan on useita ja lopputulos aina muuttuu hieman keinojen mukaan. )

Minä muutan kuvan lisäämällä kuvaan layerin ja valitsen gradient map-valikosta mustavalkoisen variantin.

Tästä pidän!

Olen tyytyväinen lopputulokseen ja huomaan taas oppineeni jotain lisää. Eli jatkossa, jos tiedän pyrkiväni lopputuloksessa mustavalkoiseen kuvaan, voin käyttää voimakastakin ja epätodellista valoitusta, joka rauhottuu mustavalkoisessa kuvassa ja antaa sille lisää volyymiä.

Eli tällainen oli työprosessi kuvien takana. Olen viime aikoina ottanut tehtäväkseni luoda mahdollisimman valmiin kuvan jo kuvatessa. Croppaus, stamp tools etc. ovat mainioita työkaluja jälkikäsittelyssä, mutta yritän nyt oppia tekemään mahdollisimman valmista suoraan kameralle.

Oppia ikä kaikki ja näköjään kaltaiseni vanha koirakin innostuu oppimaan vielä uusia temppuja!

Jälkikirjoitus: Unohdin kertoa vielä kameran ja objektiivit, joita käytin. Runkona minulla oli Canon 60D ja putkina 17-40 mm L4 USM ja 70-200 mm L4