keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sarvikuono olohuoneessa

Olen kuullut että joillain on virtahepo olohuoneessa. Aiheesta on jopa kirjoitettu kirja.

Meillä ei virtahepoa olohuoneessa ole, mutta on sarvikuono. Se muutti meille eilen.

Kerron miten kaikki kävi.

Teimme kauppareissun Elvaan, vaihteen vuoksi. Meillä on koko viikko talo enemmän tai vähemmän täynnä asiakkaita, joten päätimme kerralla hankkia aamiaistarvikkeita hieman runsaammin. Elvassa on tarjontaa enemmän kuin Otepäällä. Ja siellä on perinteisten Konsumien ohella myös Säästumarket-nimisen ketjun myymälä, joka on tunnettu ennen muuta huokeista tuotteistaan.

Säästumarket lienee lainannut konseptinsa melko pitkälti Lidliltä. Yksi tyypillinen piirre ketjun myymälöille on myymälän keskellä oleva saareke täynnä rihkamaa ja krääsää. Myönnettävä on, että joskus näissä Säästumarketin erikoistarjouksissa on jotain käypääkin tavaraa, mutta useimmiten valikoimat koostuvat käsittämättömästä rihkamasta, jota on tilattu myymälään joko hetken mielijohteesta tai siksi että tuotteita on saatu jostain päin King-Kongia halvalla.

Minä rakastan tutkia Säästumarketin säläosastoa. Nostella ja käännellä ja ihmetellä myyntiartikkeleita. Ne todistavat minulle kerta kerran jälkeen sen, että maailma on ihmeellinen ja monimuotoinen.  Kimmolle tämä on kauhistus. Miehelle nousee hikipisarat otsaan, katse käy häkeltyneeksi ja säikyksi, ja olo on tukala. Koko sen ajan kun antaumuksella hipelöin muovista piknik-koria tai kätevää, vaikka hieman huteraa sipulinleikkuria tai 10 parin nailonsukkanippua mies liikehtii levottomasti takanani, siirrellen rytmikkäästi painoaan jalalta toiselle.

Sillä: kun Tiina hipelöi, Kimmo hepuloi.

Halvat on minulla huvit. Sillä minulle tuottaa suurta hupia katsoa miten Kimmon silmät laajenevat teelautasen kokoiseksi kun otan käteeni jonkun kätevän muovisen härpättimen ja alan käännellä ja tutkia sitä. Mies tietää jo, että mitä enemmän hän minua hoputtaa, sitä varmemmin poraan jalkani lattiaan ja jatkan tieteellisiä tutkimuksiani. "Et kai sä TOTA aio ostaa?" mies saattaa hönkäistä kauhunsekaisella äänellä.

Eilen silmäni tarttuivat muovisiin villieläimiin. Tarjolla oli elefanttia, leijonaa ja sarvikuonoa useissa eri väreissä. Minä muovileluja tutkimaan. Ja jälleen Kimmo reagoi tutulla atavistisella tuskalla. "Mitä sinä muovileluilla tekisit?" tämä kysyy epäuskoisena. "Leikkisin, tietenkin" vastaan. Mies tuijottaa minua kuin vähämielistä.

Aikani pähkäiltyäni päädyn sarvikuonoon ja pistän sen ostoskärryyn, miehen suureksi hämmästykseksi. "Sarvikuonot ovat kivoja, eikö vaan. Ja euro kuuskytsenttiä on vähän kokonaisesta sarvikuonosta", totean huolettomasti ja jatkan matkaani kaupassa. Mies seuraa minua päätään pudistellen.

Näin sarvikuono siis saapui kotiimme. Ja tänään Kimmon lähdettyä kaupungille aloin sillä leikkiä.

Ja tällaista sitten sain aikaiseksi:


Saanko esitellä sarvikuonon, joka muutti olohuoneeseemme. Sakke nimeltään. 


Kuten kaikki kunnon sarvikuonot, on Sakke aikamoinen äijä. Se tapasi viettää päivänsä omassa ja mukavassa mutalammikossaan röhnöttäen ja kylkiään raapien. Minding his own business, kuten engelsmannit sanovat.

Sarvikuonot ovat aika sisäänpäinkääntyvää sakkia, eikä Sakke ollut tässä poikkeus.

Kaikki olisi varmasti jatkunut Saken elämässä suunnilleen samaan malliin, ellei Luonto suuressa ihmeellisyydessään ja arvaamattomuudessaan olisi puuttunut peliin.

Eräänä päivänä keräytyi taivaalle uhkaavia  pilviä, jotka hiljalleen peittivät auringon taakseen. Taivaankatto aukesi, salamoi ja jyrisi. Myrskyä jatkui päivästä toiseen, viikosta toiseen ja pisarat mylläsivät Saken ennen niin mukavan samean mutalammikon aivan vääränlaiseksi. Se jurppi Sakkea.


Sakke ei arvosta.  Se päättää äänestää jaloillaan ja lähtee etsimään uusia mutalammikoita ja parempia säitä.



Monen sattuman kautta saapuu Sakke lopulta Mexicoon, missä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja kaktukset huojuvat tuulessa. Täällä ei sada, toteaa Sakke tyytyväisenä taivaalle tähytessään.


Saken mielestä Mexico on periaatteessa ihan hieno paikka. Ruoka tosin on hieman turhan maustettua ja kieli käsittämätöntä. Lisäksi paikalliset ovat aivan liian tuttavallisia Saken makuun. Ei Sakke jaksa seurustella eikä juoda tequilaa päivästä toiseen. Se on sarvikuono. On aika jatkaa matkaa, ylittää raja ja suunnata Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, jonka sanotaan olevan mahdollisuuksien maa.


Sakke ylittää rajan käyttäen ainoaa osaamansa taktiikkaa: rynnistystä.

Sakke kiertää Amerikkaa laidasta laitaan. Se tutustuu Las Vegasin pelikasinoihin ja New Yorkin Brooklyn Bridgeen. Käy Alaskassa ja Chicagossa ja Guggenheimin museossa.

Kalliovuorilta Sakke löytää mieluisan mutalammikon:



Muta on gutaa, toteaa Sakke

Amerikka on nyt nähty, miettii Sakke ja pohtii seuraavaa matkakohdettaan. Vuorilla tapaamansa intiaani kertoo Sakelle maasta pohjoisessa, jonka sanotaan olevan Sarvikuonojen maa.

Sakke innostuu ja hyppää hetimiten lentokoneeseen ja saapuu Pohjolaan. "Täällä ei ainakaan turhia höpistä", toteaa Sakke tyytyväisenä. Ja ihmisillä tuntuu olevan paksu nahka.


Sakke seikkailee Villa Ottilian kurpitsapenkissä.




Pohjola tuntuu olevan ihan jees, tuumaa Sakke. On järviä missä pullikoida ja on kuraa ja mutaa kuukausikaupalla, niin keväisin kuin syksyisin. Ja on ihmisiä, joilla on vähintään yhtä paksu nahka kuin minullakin.

Tämä hyvä, toteaa Sakke. Ja muuttaa olohuoneesemme.


Sen pituinen se.


Hyvä mesta, kuraa ja mutaa ja ihmiset mukavasti tuppisuita. My kind of place.


8 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Olisi kiva nähdä/kuulla Kimmon kommentti uuteen aluevaltaukseesi.
Ihan nimittäin kävisi satukirjan tarinasta edellinen.
(Enks´mä joskus kommentissa kehottanu Sua lisäämään vapaata mielikuvitusta kuvaamiseen...jos tää nyt ei ole sitä, niin sitten ei mikään.)

Kimmo Linkama kirjoitti...

Projektin aloitus näytti uhkaavalta, ennen kuin homman tarkoitus selvisi. Tuo krääsäosasto on aika pommi...

Mutta Sakke on hyvä jätkä. Kova poika seikkailemaan.

Elegia kirjoitti...

Voi jestas, hihitän täällä ääneen! Kimmo ei taida tietää, mistä jäi paitsi, kun ei ymmärrä sarvikuonojen päälle ;D Tätä oli ilo lukea ka katsoa, kiitos!

Minä muuten roudasin taannoin Tallinnasta maljakoita ja halpoja koriste-esineitä. Kaikesta piti luopua muuton yhteydessä. Rakastan tutkailla "krääsäkauppoja", mutta nykyään pystyn hillitsemään itseäni paremmin kuin ennen. ;-)

Kimmo Linkama kirjoitti...

Elegia: juuri tuosta syystä muutto aika ajoin on ERITTÄIN hyvä idea. Kyllä, olen tylsä (mutta pragmaattinen).

miukuli kirjoitti...

Ihana! Lisää tätä!

Sylvia kirjoitti...

No niin, Kimmo! Tästä näet että emäntä ei ole ihan toktok vaikka krääsäkasoja kaiveleekin!!
Ihan kiva tarina ja menis hyvin lastenkirjasta kuten joku jo totesi!! Monta huonompaakin tarinaa on painettu!!
Ja vissi keltainen jätkä varmaan jo kuolaa sarvikuonon perään kunhan emäntä on valmiiski sillä leikkinyt!

Larko kirjoitti...

Ensimmäiset lauseet luettuani ajattelin, että onko Edgar todellakin muuttanut Otepäälle. Se vasta paukku olisi ollut. Ei käy tallinnalaisilla niin hyvä flaksi :-P

mm kirjoitti...

Sakke on (seikkaluittensa ja olemuksensa takia) ihan selvästi sukua Trikerotopsille, joka muutti aikoinaan asumaan meille Lontoon luonnontieteellisestä museosta.