torstai 3. helmikuuta 2011

193. valokuvatorstain haaste: sitaatti

Tämän viikon haasteena on sitaatti.


"Muisti on läsnä olevaa mennyttä, ajattelu läsnä olevaa nykyisyyttä ja odotus ja tulevan ennakointi läsnä olevaa tulevaisuutta. Augustinus siis yksityistää aikakäsityksen sijoittamalla sen jättämän jäljen henkilökohtaisesti koettuun aikaan."

Fredrik Långin esseestä 'Aika historiana ja aika kohtalona' teoksessa Minä, sinä ja rakkaus ja muita aatehistoriallisia esseitä (Teos 2010, s. 30.)




Alzheimer-potilaan aikakäsitys ja muistot ovat meille ulkopuolisille mysteeri.


Vastaukseni haasteeseen on kuvattu viime elokuussa, käydessämme vierailemassa Kimmon äidin luona Oulunkylän sairaalassa. Latte kertoo omassa blogissaan siitä miten taapaminen sujui: Ulkomaanmatkailua


Muita sitaatin innoittamia kuvia voi katsella täältä: valokuvatorstai

14 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tuosta ihanasta kuvasta tuli kyyneleet silmiin.

Inkivääri kirjoitti...

Ihana kuva - rakkaus ja aika on vahvasti läsnä!

Ari kirjoitti...

Parasta aikaa! Hieno kuva/oivallus!

aimarii kirjoitti...

Tuon hetken katseissa, kosketuksessa, tunteissa, ajatuksissa on niin äärettömän paljon.

Helena kirjoitti...

Kaunista!

savisuti kirjoitti...

Suloinen kuva! Yksi ele kertoo niin paljon.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoinnista.

Kuva, jonka sisarkuvan olen aiemmin blogissa esittänyt, on siksi erityinen, varsinkin meille, että se on hetkellä jolloin syvästi dementoitunut äiti hetken tunnistaa poikansa. Hetki on sekuntteja, mutta se on ainutlaatuinen.

Muisti on ihmeellinen asia. Haasteen sitaatti sai minua miettimään alzheimer-potilaiden muistia. Joka hiljalleen ikäänkuin peruuttaa ja sitten katoaa uppeluksiin.

On myös olemassa ihon muisti - äiti tuntee lapsensa ihon ja muistaa sen, jopa vahvasti dementoituneena. On myös liikkeiden muisti, olen oppinut. Kimmon äiti, joka muuten makaa täysin liikkumattomana, neuloo yhdellä kädellä näkymättömällä neulalla pieniä ristipistoja peittoonsa.

Kerroin aiemmin tästä tapaamisesta, josta kuva otettu, Latten suulla. Se on joskus helpompi tapa käsitellä vaikeita asioita.

Vielä kerran kiitos kommentoijille.

arleena kirjoitti...

Kun ei enää muista, kokee kosketuksen

kipi kirjoitti...

Kaunis ja liikuttava kuva!
Sinulla muitakin vastaavia tunteisiin vetoavia otoksia, että vaatii luonnetta kommentoida ja minulla ei välttämättä ole sitä.

Marjattah kirjoitti...

Kuvasi kauneus tukee sen pakahduttavaa sisältöä.

mm kirjoitti...

Se sisarkuva Latten kirjoituksessa ja Latten osuus tuohon hetkeen olivat sanoinkuvaamattoman pysähdyttäviä ja jysähdyttäviä.

Kuopuksemme sanoi kerran pienenä: "Joka päivä on tänään." Lisäisin siihen, että joka päivä koostuu hetkistä...

Vallaton kirjoitti...

Kaunis, liikuttavan herkkä kuva!

Kun puhuit mm liikkeiden muistista, muistin omaa äitiäni, joka niinikään hiipui tuon inhottavan taudin kourissa. Äiti oli käsityön taitaja. Viimeisinä aikoina, kun ei muuhun kyennyt, repi muutaman sairaalan lakanan riekaleiksi. Käsityö, mikä käsityö. Hoitajat eivät varmaan tajunneet, että hienoa poppanakudettahan siinä tuli metrikaupalla.

kaari3 kirjoitti...

Sydäntäsärkevän kaunis tilanne. Sain hetken muistella äitiäni ja anoppiani. Liekö minunkin kohtaloni?

Kersten kirjoitti...

Todella lämmin ja kaunis. Sanoja ei tarvita, kasvot ja eleet kertovat puolestaan.