Otepäällä suljettiin maaliskuun alussa Swedbankan konttori. Asia jota, paitsi manaan, myös ihmettelen. Otepäällä kun raha tunnetusti liikkuu ja paikkakunnalla hyörii monenlaista yrittäjää, joiden pitäisi saada rahansa siirrettyä aika ajoin myös pankin holveihin. Kuten minä. Tätä tuskaa helpottamaan saapuu paikkakunnalle kerran pari viikossa pankkibussi, jonne voi sitten ahtautua muiden paikkakunnan mammojen kanssa pankkiasioitaan hoitamaan. Swebank ei ole ajatellut, että Otepäälläkin on suuri joukko vanhoja ihmisiä, joilla ei ole tietokonetta, jolta hoitaa jokapäiväistä maksuliikennettä. Vielä kun Konsum-ruokakauppa suljetaan ja tilalle tulee kauppa-auto, ollaankin sitten palattu vanhaan 1970-luvun agraari-Suomeen. Näin meillä hyvinvointi-Virossa.
Jos totta puhutaan, ei tämä pankin siirtyminen naapurikaupunkiin ole meille suurikaan hankaluus. Mielellään sitä tekee asiaa vaikka tikusta, että pääsee hetkeksi seikkailemaan Etelä-Viron kauniisiin maisemiin. Nyt kun Otepäälle on saapunut pullonpalautusautomaattikin, ei meidän enää tarvitse käydä syöttämässä tyhjiä puteleitamme Elvan automaattiin. Aiheesta, ketä kiinnostaa, lisää täällä: Pullonpyöritystä Otepäällä.
Koska eilen oli mitä ihanin ilma, pakkasin siis moninaiset rahasäkkini Punaiseen Ranskattareen, joka sai nyt toimia rahankuljetusautona, ja huristelin Elvaan. Etupenkillä, tietenkin, mukana myös kamerat. Siltä varalta, että tulisi jotain kuvattavaa...
Itse asiassa matkalla Elvaan mietin, että voisin ihan kuvallisestikin esitellä tätä hiljaista ja idyllistä joskin aavistuksen nuupahtanutta pikkukaupunkia blogini lukijoille. Sehän on Villa Ottilian asiakkaillekin oivallinen päiväkohde, vaikka pyörällä matkan taittaen. Reitille jää vielä Hellenurmi ja sen vanha kartano sekä 1800-luvulta peräisin oleva mylly, joten ei hullumpi matkareitti laisinkaan. Hellenurmesta lisää juttua puolestaan täällä: Käynti Hellenurmen vesimyllyssä.
Elvan lyhyt esittely ensin sanoin:
Elvaa kutsutaan mäntykaupungiksi johtuen sen komeista männiköistä, joihin voi tutustua useaa kävelyreittiä seuraten. Tunnettuja ovat Vapramäe-Vellavere-Vitipalun merkityt luontopolut.
Ja männyistä ja kuivasta kangasmetsästä on Elva saanut alkunsa. Jo 1800-luvun keskivaiheilla alkoivat tarttolaiset taiteilijat, liikemiehet ja yliopistoväki rakennuttaa Elvaan kesähuviloita, useimmat aluksi Nitiin, nyttemmin Peedun kaupunginosaan. Myös suomalais-virolainen kirjailija Aino Kallas lomaili ja työskenteli Elvassa. Kaupungista muodostui joksikin aikaa hyvinkin vireä kulttuurikeskus, jolla oli oma kesäteatteri ja omia taidetapahtumia.
Varsinaisen potkun Elvan kaupunki sai Tartto–Valga-rautatielinjan rakentamisesta (1886–1889). Rakennustyöt toivat kaupunkiin työtä ja työläisiä, jotka radan valmistuttua jäivät Elvaan. Kaupunkioikeudet Elva sai 1938.
Kaupungin syntyhistoria on nähtävissä tänäkin päivänä; komea, viime vuosina täysin entisöity rautatieasema hallitsee kaupungin keskustaa. Huvilamainen arkkitehtuuri on vallitseva – voitaisiin puhua jopa elvalaisesta rakennustyylistä, johon kuuluvat erkkerit, kauniit pieniruutuiset terassit ja suuret hoidetut pihapiirit.
Elva-joki ja kolme järveä, joista yksi, Arbi-järvi aivan kaupungin keskellä, antavat kaupungille kesällä raikasta ilmettä. Pisaranmuotoisella Verevi-järvellä on hyvin hoidettu hiekkaranta, jonka autuutta on myös karvapoikamme joka kesä testannut.
Elvalle on kuitenkin tänä päivänä ominaista jonkinlainen raukea väsymys. Vai johtuuko se vain siitä, että kaduilla kuljeskelee vain vanhuksia ja työttömiä, puuhakkaiden elvalaisten ollessa Tartossa töitä paiskomassa. Mene ja tiedä. Suuria ruokakauppoja on pari kolme, mutta mikä parasta, Elvan pääkadulta löytyy myös idyllisiä pikkupuoteja, jotka taistelevat ajan hammasta vastaan. On lankakauppa, rintaliivikauppa, taidetavarakauppa.
Elva on siis viehättävä päiväkohde lähellä Otepäätä. Ravintoloita ei kaupungissa ole montaa, pari pientä kohvikua hieman syrjemmällä keskustasta ja yksi varsinainen ravintola: Vapper Mäger (rohkea mäyrä) pääkadulla.
Kirpputoreista kiinnostuneille Elva tarjoaa myös tutkittavaa. Nopesti laskien pääkadun varrelle tai sen tuntumaan jää ainakin kuusi vanhan tavaran ja vanhojen vaatteiden myymälää. Itse suosin hyvälaatuisia vaatteita tarjoavaa Wesseli Äriä, josta eilen löysin mustan etceteran topatun hupullisen välikausitakin 50 sentillä ja farkut eurolla. Tämä siis sivulauseessa todeten.
Ja sitten sama vielä kuvin:
Se reissuni pääkohde, Swedbankan konttori sijaitsi yllättäen kaupungintalon alakerrassa. Kaupungintalon katolla taasen oli torni ja tornissa kello ja tuoli. Jäin miettimään: miksi?
Kaupungin keskustassa sijaitsevan pienen Arbi-järven rannalla seisoo valtava keskeneräiseksi jäänyt tiilirakennus muistona neuvostovuosilta. Järven reunalta lähtee ensimmäinen kävelypolku mäntymetsiin.
Elvan entisöity vanha rautatieasema
Kiskot vievät etelään...
Pieni mies on noussut puuhun tähystämään junia
Sama ukko hieman kauempaa nähtynä
Asema vielä toisesta suunnasta katsottuna
Vielä muutama vuosi sitten tässä rautatieasemaa vastapäätä olevassa talossa toimi museo. Nyt se on tyhjillään, sääli.
Kartta esittelee kävelyreitit ja tutustumisen arvoiset luontokohteet.
Elvalaiseen puutaloarkkitehtuuriin kuuluvat olennaisesti pieniruutuiset terassit ja erkkerit.
Peedun kaupunginosasta (n. 1 km Elvasta) löytyvät ne hienoimmat - ja osin myös huonokuntoisimmat - huvilat Elvan suuruuden ajalta.
Ja jutun lopuksi lisään Elvan kaupungin sivuilta löytämäni pari kuvaa ajasta, jota ei enää ole. Jään jälleen kuvia tuijottamaan ja miettimään tuota menneiden aikojen kadotettua lumoa.
Ravintola ja majoitusliike Elwa, jossa Aino Kallas asui ja työskenteli. Kuva kuuluu Tartumaa muuseumin kokoelmiin.
Verevi-järven rannalla sijainnut rantapaviljonki vuodelta 1929. Kuva kuuluu Tartumaa muuseumin kokoelmiin.
9 kommenttia:
Heh, huvittava mielikuva rahasäkkejä täynnä olevasta Panssari-Pösöstä ja sen aseistautuneesta (kamera) kuljettajasta, joka onnellisena ajelee kohti Elvan rahaholveja...
Mannu - näit sielusi silmillä juuri oikein. Noinhan se tietenkin meni. :D
Tuli tunne, että Elvan historia on ollut jopa jollakin tapaa loisteliasta. Noista kauniista rakennuksista, joista ei kukaan voi ja välitä pitää huolta, tulee vähän alakuloinen mieli. Tuollaisten talojen kun soisi elää täydessä kukoistuksessa täynnä elämää.
Rohkea nimi ravintolalla.
Kun löydät Elvan historiasta lisää kerrottavaa, jaksamme kyllä lukea.
(Siis jos sinulla ei satu olemaan mitään muuta tähdellisempää tekemistä.)
Sirkku - hauska kuulla että mielenkiintoa löytyy sieltä lukijapuoleltakin! Jos vaan saan jostain teoksen joka käsittelee Elvan historiaa, toki sitä tännekin referoin. Itseäni kiinnostaisi juuri tuo taiteilijakommuuniaika. Johon myös Aino Kallas liittyy.
Hih, juuri Elvan kautta Valgaan me silloin opastuksesi mukaan jatkoimme matkaa! Elvasta jäi, ainakin sinä hiljaisena aamuna, hyvin menneen maailman tuntu. Tällaiselle autoiluihmiselle sitä vielä vahvisti kohdalle osunut keskiarvoa suurempi määrä Jaltoja ja nuoruusvuosien Mosseja.
Seppo & Mari
Juuri tänään oli Tiinan kanssa puhetta Viron yhteiskunnan kehityksestä. Maaltamuutto on samassa vauhdissa kuin Suomessa joskus 60-70-lukujen vaihteessa, mutta pienessä maassa sen vaikutukset ovat paljon selvemmin nähtävissä.
Kun koko maassa on 1,3 miljoonaa asukasta ja Tallinnassa ja Tartossa asuu näistä vähän yli puoli miljoonaa, ei ihme, että pienet maaseutukylät autioituvat ja rapistuvat.
Ennustan, että näitä unohdettuja autiokyliä nähdään muutaman seuraavan vuoden aikana kiihtyvässä määrin. Surullista.
Tunnustan yhden omituisuuteni. Kun näen netissä tuollaisen kuvan kuin tuo ratakuvasi (tai vaikkapa portaita), pyörittelen hiirellä sitä ylös-alas-ylös-alas... On vähän kuin matkalla... Höh.
Siis kiitos taas tästä mahdollisuudesta leikkiä :)
mm - kokeilin kelausta ja hyvin toimi. Tässä majakka, joka paksunee ja kapenee ees taas ees taas: Tahkunan majakka.
Heh. Sinäkin opit :)
Lähetä kommentti