Tämä oli toinen käyntini putouksilla ja täytyy sanoa, että yhä se sai minut ihastuksiin ellei suorastaan sanattomaksi. Mikä sinällään oli hyvä, koska yksin olin liikkeellä.
Hienosti koski kohisi
Putoukset ovat kaksiosaiset. Ensin on leveä ja matala putous, välissä riippusilta, jonka jälkeen tulee varsinainen iso putous.
Taittunut oksa on jäänyt jumiin isoon putoukseen
Kiertelin putouksia ja olin jo lähdössä pois kun joesta nousi outo näky. Puolialaston mies kipusi rantapenkereeltä kuin myöhäisempien aikojen Tarzan. Parkkipaikalla päivittelevät naiset kertoivat että mies oli uinut matalalta putoukselta koko matkan aivan ison putouksen suulle. On siinä karpaasia kerrakseen! Joskaan ehkei ihan viisasta touhua, jos minulta kysytään.
On taatusti ollut kylmää kyytiä, housutkin meinaavat pudota
Keila-joen putous on siis ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, eritoten näin keväisin. Ken sitä kartalta etsii, sijaitsee se hieman alta 30 kilometriä Tallinnasta länsilounaaseen. Lähin kaupunki on Keila, mistä suunnataan sitten kohti rannikkoa ja Keila-Joaa. Putous on 6 metriä korkea ja leveydeltään n. 60-70 metriä leveä. Vesivoimaltaan se on Viron kolmanneksi suurin putous Narvan ja Jägalan jälkeen.
Tässä tämä. Jatkossa seuraa lisää juttua lähiseutujen ja Suomenlahden vesivoimasta - kävimme tänään tutkailemassa muutamaistakin keväässä riehaantunutta putousta ja koskea. Mutta ei yhdellä blogikerralla makeaa (tai märkää) mahan täydeltä. Jatkossa lisää. Pysykää siis kuulolla ja samalla tutulla kanavalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti