Reigin pappi ja muita arkaaisia tarinoita

Aino Kallaksen  (2. elokuuta 1878 Kiiskilä, Viipurin maalaiskunta – 9. marraskuuta 1956 Helsinki)kokoinen aukko yleissivistyksessä on nyt, jos ei täytetty niin alustavasti tilkitty. Luin kuvassa olevan kokoomateoksen, joka sisältää kirjailijan tuotannon kolme keskeiseksi sanottua teosta: Reigin papin (1926) , Barbara von Tisenhusenin (1923) ja Sudenmorsiamen (1928). Seuraavaksi on tarkoitus käydä Kai Laitisen teoksen Aino Kallaksen mestarivuodet kimppuun.

Niinpä puhalla nyt, Herra, sieraimiini totuuden henki ja johdata palvelijasi kynä, että totuus sitä taluttaisi, ja se tasan oikeutta jakaisi, niin paljon kuin se ihmisen synnilliselle luonnolle mahdollista on.
- Barbara von Tisenhusenin alkusanoista

Mielenkiintoinen lukukokemus, ei siinä mitään, vaikkei ehkä kuitenkaan järisyttävä. En tiedä olisiko pitänyt pitää väliä eri teosten välillä, jotta jokainen olisi muodostunut selkeäksi omaksi lukukokemuksekseen. Nyt saattaa kokonaisvaikutelma olla enemmän kaiken kolmen romaanin summa.

Tiesin Aino Kallaksen kielen arkaaiseksi, mikä on ollut selkeä tyylivalinta, ja aihepiirien perustuvan mystiikkaan, kansantarinoihin ja vanhoihin kertomuksiin. Romanttisiksi tiesin tarinat myös, intohimoa löytyykin kaikista kolmesta teoksesta riittämiin, vaikka se on, toisin kuin mitä nykypäivän kiss-and-tell-ajassa, viitteellistä ja symboleihin verhottua.

Reigin pappi ja Sudenmorsian ovat hiidenmaalaisia tarinoita, Barbara von Tisenhusen liivinmaalainen, näin kertoo kirjan esilehti. Kahdessa viimeisessä lienevät pohjana vanhat tarinat, Reigin papilla ei taida suoranaista historiallista vastinetta olla. Sekin varmasti selviää viimeistään Kai Laitisen teoksen luettuani.

Mitä osaan näistä äkkiseltään sanoa? Reigin pappi oli teoksista laajin ja samalla myös henkilökuviltaan syvin ja kieleltään kaunein. Sen tarina kertoo kolmoisdraamasta, joka syntyy kun Reigin pieneen pappilaan saapuu yksinäisen pariskunnan kolmanneksi pyöräksi apupappi Sveanmaalta. Tarinan kertoja on pappi itse ja näkökulma samoin hänen. Teos alkaa:

Tämä on tarina Reigin papista Hiidenmaalla, Paavali Lempeliuksesta, nimitetty myös Lempelensis, hänen itsensä kirjaan panema, jonka Jumala, niinkuin ennen muinoin Usin hurskaan miehen Jobin, riisui alastomaksi, riistäen häneltä hänen maallisen kunniansa, lapset, jotka hän siittänyt, ja vaimon, kuin hän valinnut oli, kuitenkin lopulta aukaisten hänen silmäinsä luomet näkemään Luojan armon ja viisauden. Muistakoot tämän kaikki, jotka menestyksessä ylpistyvät ja öykkäreiksi muuttuvat.

Näytteestä saa jo käsityksen kielen koukeroisuudesta ja polveilusta, joka aluksi tuntuu hankalalta, mutta joka pian alkaa soljua luontevana. Kieleen on sijoiteltu vanhahtavia sanoja, mutta myös viroa, joka on muokattu suomen kieleen sopiviksi. Niinpä kertoja esimerkiksi tähdelle panee asioita (vir. panna tähele ja tähelepanu, suom. huomata ja huomio). Pronomini missä kääntyy Kallaksella usein kussa-muotoon, joka ei täysin tuntematon suomen kielessäkään ole. Kielitieteeseen sen enempää menemättä kokonaisvaikutelma on toivotun vanhahtava.

Reigin papissa on muutamia huumaavan kauniita kielikuvia, jotka lähenevät runoutta. Erityisen lyyrisenä ja raivokkaana kieli kulkee huikeissa metsästyskohtauksissa, joissa valkoinen joutsen vertautuu herkkään nuoreen vaimoon. Viimeinen taistelu hylkeen kanssa nujertaa lopulta kertojan pyristelyn oman kohtalonsa suhteen.

Barbara von Tisenhusen on tarina epäsäätyisestä rakkaudesta, jonka yhteiskunta tuomitsee, mutta jonka vanha pappi kokee vertauksena Jumalan kaikkivoipaisesta rakkaudesta. Tarinan lopussa nuori neitsykäinen kohtaa romanttisten tarinoiden sankarittarien tapaan traagisen kohtalonsa ja hänet upotetaan Võrtsjärven jäihin.

Sudenmorsian on nimensä mukaisesti vanha kansantarina naisesta, joka öiseen aikaan muuttuu sudeksi ja karkaa metsään, missä hän yhtyy luonnon panteistisen hengen kanssa. Siinä on Reigin papin tapaan uljaita metaforia sekä aistillista kiihkeyttä, erityisesti kun Kallas kuvaa susinaisen animaalista luontoa.

Kaiken kaikkiaan siis mukava lukukokemus, kaikessa arkaaisuudessaan suorastaan raikas. Mielenkiinnolla siirryn nyt lukemaan Laitisen tutkielmaa näistä kolmesta teoksesta ja siitä miten ne nivoutuvat Kallaksen omaan historiaan ja elämään.

Jatkoa siis seuraa...