sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Otepään yössä täysikuun aikaan

Viime yönä oli täällä täyskuu ja suhteellisen kirkas taivas. Mikä tarkoitti, että yön pimeinäkin tunteina oli oudon kirkasta, mitä Linkama kommentoi tullessaan viimeiseltä iltaulkoilulta koirien kanssa. ”Siellä on nyt hienot värit”, totesi mies, ”usvaa, ja outoa vihreää ja keltainen kuu”.

Sain idean. Yön pimeydessä lähdin retkeilemään lähiseuduille kameran ja jalustan kanssa. Tutkimaan miten kuvia tallentuu kameran digitaaliselle pinnalle outoon aikaan ja oudossa valossa.

Mukaani otin kameroistani heikoimman, mutta keveimmän, eli pienen Olympuksen ja jalustan. Vaan tuo pahuksen jalusta, se hajosi viime talven pakkasissa, mekanismi, jonka pitäisi pitää kamera liikkumatta, napsahti pakkasessa halki ja nyt kamera pyörii akselinsa ympäri. Täytyy olla varovainen laukaisinta painaessaan, ettei kamera liikahda. Ja liikkuihan se, vaikka yritin olla kuinka varovainen. Joten kovin montaa hyvää kuvaa ei lopulta kameraan tallentunut. Laitan parhaat oheen. Klikatkaa niitä, pieninä kuvat ovat todella vaatimattomia, suurempina ehkä jo hieman parempia.

Mutta ei valokuvaus ollutkaan viime yön paras sisältö. Vaan kulkeminen öisessä kaupungissa ja luonnonpuistossa outoon aikaan. Liikkeellä olin 0.30 – 03.00 välisen ajan. Mikä erilainen todellisuus ja maisema!

Tämä Villa Ottilian portailta nähty maisema houkutti minut liikkeelle:



Aloitin kuvauksen Susisuolta eli Hundisoon vanhoilta ja täyttämistä odottavilta saostusaltailta. Sorsapari hermostui saapumisestani ja räpisteli loukkaantuneena tiehensä.

Kummitusmaisesti usva roikkui lampien päällä. Mutta keltainen kuu oli hetken kadoksissa selkäni ja puiden takana.



Susisuolta jatkoin matkaa kaupunkiin, nousin jyrkkää mäkeä Kalda-kadulle ja hiljaa talojen välistä kaupunkiin puikkelehtiessani mietin, että toivottavasti pihakoirat eivät hermostu ja aloita hurjaa hälyhaukkua. Mutta hiljaisuus oli rikkumaton – koiratkin olivat huumautuneet täysikuusta, tai sitten ne oli otettu sisälle.

Pikkukaupunki kesäyössä on jotenkin suloisen viaton. Minkäänlaista vaarantunnetta siellä ei ole. Mitää pahaa voisi näiden pienten uinuvien talojen uumenissa tai varjoissa lymytä?



Otepään Keskuspuisto kantaa komeaa nimeä – todellisuudessa se on hoitamaton viheralue melko liettyneen ja rehevöityneen lutaikon ympärillä. Sammakojen katkeamaton ja polveileva kurnutus viihdytti valokuvaajaa, joka yritti vangita kameraansa yön taian.



Leikitäänpä hieman tämän kuvan kanssa – siristetään silmiä ja nähdään se maalarin silmin



Jatkoin matkaani, saapuessani Pikk-kadun päähän oli kuu tullut esiin osittain, se oli outo ja keltainen ja punaiset pilviharsot viiruttivat sitä



Äänettömästi kuljin ohi Miku kotimajoituksen ja Nuustaku-villan. Mäen korkeimmalta kohdalta katselin alas laaksoon, meidän omaan laaksoon. Usva oli muuttanut maiseman lähes tuntemattomaksi. Näytti kuin metsän keskellä olisi järviä.



Lämpötila oli laskenut yön mittaan ja kostea sumu oli huomaamattaan kietonut minut kylmään vaippaansa. Käteni olivat kohmeessa ja huomasin palelevani. Lähdin siis kotia kohti.

Kotikatummekin, Oru-katu (Oru eli Org on laakso viroksi) oli sekin kuin vieras tie. Aamulla kuvia Kimmolle näyttäessäni tämä kysyikin alla olevan kuvan kohdalla: ”Mistä tuo on?”



Kaukana näkyvä UPM:n vaneritehdas näytti yössä salaperäiseltä ja salaiselta ja hieman vaaralliselta tuotantolaitokselta. Ehkei siellä valmistetakaan viatonta vaneria? Vaan jotain ihan muuta, ehkä avaruusteknologiaa…



Palatessani laaksoon oli metsä herännyt jo aamuun. Matkan alussa olin kuullut vain sorsien räpistelyä ja sammakoiden kurnutusta. Nyt luonnonpuiston kaikki linnut kujersivat, visersivät ja sirkuttivat toinen toisilleen – vaikka auringonnousuun oli aikaa vielä tunti. Satakieli luritteli pitkiä runoja, joilla ei ollut sanoja, mutta rytmi ja tarina.

Vielä yksi kuva kotitalosta ja sitten sisään lämpimään.



Öinen seikkailuni oli ohi. Katsoin uudelleen kotiportailta usvaista maisemaa, joka oli minut houkuttanut liikkeelle ja mietin, millainen huima jännittävä ja ihmeellinen seikkailu minulla oli ollut. Mitään ei tapahtunut – mutta tapahtui kuitenkin. Paljon.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hui mikä seikkailu!
Kesäyösssä on taikaa!!
Tuntuu, että kaikki yöt pitäisi olla valveilla ja ihmetellä kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Varsinkin yön valo ja aamunkoitto lintujen laulussa on jotain ihmeellistä! No senhän juuri koitkin. Kuvatkin ovat mieleenpainuvia, saati sitten itse kokemus sinulle!

T. J.

Maris kirjoitti...

Sä olit kolmeen asti ulkona ja meillä Aki lähti aamulla viideltä kuvausretkelle ... Täysikuun vaikutusta, sanon minä.

Kuvat on aavemaisia, tykkään eniten siitä, missä usva on peittänyt teidän laakson.

Tiina Linkama kirjoitti...

J - onko se Jussi, arvailen - totta on että yöt ovat ihmeellisiä!

Maris, luulen, että Aki teki viisaammin, valoa oli jo viideltä riittävästi. Nämä minun kuvat ovat aika rakeisia, kun valoa oli kuitenkin minimaalisesti ja kamean valonottokykykin oli heikohko.

Mutta, oikeasti, itse tykkään näistä otoksista ja niiden oudoista väreistä, vaikka valokuvauksellisesti kuvien taso ei ole korkea, mutta salaperäinen tunnelma välittyy, ehkä.

Viideltä sumu olisi saattanut olla jo kadonnut...

Tiina Linkama kirjoitti...

Ja Maris, tarkoitatko sitä kuvaa joka on otettu ylhäältä mäeltä, aika tummaa, vai sitä viimeistä joka on otettu meidän kotiportailta?

Mielenkiintoista olisi kuulla muidenkin mielipiteet - löytyikö esmes suosikkukuvaa, ehkä jopa perusteluja miksi?

Maris kirjoitti...

Sitä keskimmäistä kuvaa tarkoitin, eli mäeltä napattua.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, Jussipa juu!

Sylvia kirjoitti...

Minullekin kolahti sama kuva - ihanat sumuvaipat kelluvat satumetsän päällä.
Mutta kyllä se avaruusteknologia-kuvakin kiva oli, saa tosiaan mielikuvituksen laukkaamaan!

Marjattah kirjoitti...

Rohkeasti lähti taiteilija yön selkään! Tunnelman voi aavistaa kuvista.
Suosikeiksi nousee :

Portailta_p
lammikko_1_p
tie_kotiin_p

Ne aukeavat näytölleni unenomaisina tiloina, niissä on syvyyttä ja salaperäisyyttä.

Saattaa olla, että näytöissämme on hiukan eroa. Minun Maccini ehkä liioittelee tummia kohtia, jolloin varjokohdat menevät tasaisen mustaksi. Kokeilin joitakin kuvankäsittelyssä, ja sain poimittua kuvistasi enemmän yksityiskohtia. Mutta ne olisivat ehkä liian vaaleita sinun näytölläsi?

Onukoo kirjoitti...

Aloituskuva on super. Samoin Oru alaspäin. Hieno seikkailu. Arvaapa miltä talvi näyttää täyskuun aikaan:)

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kaikille jotka ovat kuvia katselleet ja kommentoineet.

Jännittävää kuulla mitkä ovat kenestäkin onnistuneimmat kuvat.

Marjatalle, yritin jokaisen kuvan kohdalla antaa lisää valoa, mutta silloin jotain muuta taianomaista katosi. Tummia ovat tummat kohdat minunkin näytöllä, mutta eivät kuitenkaan mustia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos matkasta Otepään yössä, Tiina!

Kaikki kuvat olivat mieleisiä, mutta kuva, jossa kuu tuli esiin ja taivaan kirkkaus sai minut kaipaamaan Pohjolan valkeita kesäöitä.

Kyllä olet rohkea likka kun yön selkään noin matkasit.

Halaus täältä Afrikan rannikolta.

Tiina Linkama kirjoitti...

Eipä ole Otepään yössä mitään pelättävää.

Omat kuvasuosikit ovat kuva Susisuolta, se on jollain lailla pelottava mutta kiehtova sävyiltään. Pidän myös lammikko_1_p -kuvasta jossa taloja takana. Se on samalla lailla monitasoinen. Ja kolmas suosikkini on tie kotiin. Siinä on jotain lohdullista. Täytyy kulkea vain hieman matkaa, tummien puiden ohi, ja alhaalla odottaa jo vihreä laakso.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvissa on todella jännittävä tunnelma! Kauniita jokaikinen niistä. Selasin kuvia ahneesti ja suorastaan uppouduin öisiin maisemiin.

Varmasti käyn katsomassa nämä kuvat uudelleenkin.

t. Anja

Marjattah kirjoitti...

Tämä pitää kyllä kertoa julkisesti: Kuvat näyttivät tummilta ja sävyttömiltä katsoessani Macilla, ja ihmettelin sitä. Nyt olen matkaläppärillä, jossa on Windows. Ja tadaa, kuvat heräsivät eloon!
Ja tästä syystä opettelin säätämään Maccini näyttöä, luulin sitä ihanteelliseksi. Ja kas, kontrastia oli liikaa! Kun väänsin asentoon 'normaali', heräsivät Tiinan kuvat eloon myös iMaccini näytöllä.

Tiina Linkama kirjoitti...

No just, ja kas, kuvistani on ollut apua ja iloa enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan!

Eipä silti, tuo on mielenkiintoinen kysymys, näytön säätö.

Voi olla että omani on poskellaan ja nyt sitten muokkaan ja tasapainotan kuviani oman säätöni pohjalta.

Oi aikoja, oi tietokoneita.

Kiva jos Marjatalle löytyy uusien säätöjen myötä taas uusia elämyksiä, ehkä jopa vanhoista kuvista!