Alhambran ruusut

Sain aamulla sähköpostia Heljältä, joka osallistui viime viikonlopun puutarhamatkaan Otepäälle ja Türiin. Kaikki yli 300 Heljän ottamaa kuvaa olivat kadonneet kameran muistikortilta. Pari päivää kuvia on yritetty palauttaa takaisin, turhaan. Menetetty mikä menetetty.

Nämä ovat niitä hetkiä jolloin ottaa pannuun, tosi rankasti. Tietokoneen kovalevyn jymähtäminen tai kameran muistikortin tuhoutuminen. Urbaaneja kauhutarinoita.

Heljää lohduttaakseni kerron teille tarinan Alhambran ruusuista.

Tämän tarinan kertoi minulle edesmennyt rakas ystävättäreni Päivi, jolta sivumennen sanottuna olen kuullut kaikki elämäni tärkeimmät ja opettavaisimmat tarinat.

Ja tällainen on juttu Alhambran ruusuista:

Päivi oli miesystävänsä kanssa matkalla Espanjassa. Miesystävä harrasti valokuvausta, tämä siis aikana jolloin kameroissa vielä oli filmit sisällä. Mies oli mainio kuvaaja, intohimoinenkin.

Filmiä paloi ja kuvia tuli muhkea saalis.

Mutta tärkein ja arvokkain valokuvauskohde oli Alhambran taianomaiset palatsit Granadassa – ja tarkemmin vielä sanottuna, Alhambran ruusut, jotka tuolloin kukkivat.

Kuvauskeikka jätettiin reissun loppuun, ja sille varustauduttiin jo aamuvarhaisella. Sillä nyt ei kuvatakaan mitä tahansa kukkakuvaa, vaan auringonnousua Alhambrassa. Sitä taianomaista hetkeä, joka on yön ja aamun välissä, kun kaikkialla on vielä hieman utua, kun palatsin jokaisen ruusun terälehdellä kimmeltää vielä aamukaste.

Ja näin tapahtui. Islamilainen palatsi, sen puutarhat ja tulipunaiset ruusut olivat mykistävän kauniit. Kastepisarat, lasihelmet ruusujen terälehtien pinnalla, ne heijastelivat nousevan auringon säteitä prisman kaltaisesti.

Dramaattista ruusunpunaa, vahvaa kuin häränveri, joka vuodatetaan härkätaisteluareenalle. Niin vahvaa että se pyörryyttä. Ja kastepisarat, kuin viattomuus itse, herkkää aamuauringon valoa näiltä samettisilta pedeiltä peilaillen.

Kotimatkalla Päivi ja ystävänsä huomasivat --- että kamerasta oli puuttunut filmi.

Ja nyt tulee tarinan opetus:

”Tiedätkö”, Päivi sanoi: ”Kaikista niistä sadoista kuvista, joita otimme tuolla matkalla, parhaiten on mieleeni jääneet juuri Alhambran ruusut. Ne muistan vieläkin.”

Ja tiedättekö, kaikista niistä sadoista valokuvista, joita Päivi vuosien aikana minulle esitteli eri matkoiltaan, minäkin muistan parhaiten juuri Alhambran ruusut.

Toivottavasti tästä tarinasta oli Heljälle iloa ja lohdutusta. Mielikuvituksemme ja muistimme on huomattavasti vahvempi väline kuin yksikään kamera.