sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Päivän kuva: Tarton hiihtomaratoni

Tänään oli taas varsin toimelias päivä Otepäällä ja Villa Ottiliassa. Eli tänään hiihdettiin 38. Tarton hiihtomaratoni, joka toi paikalle niin huippu-urheilijoita kuin tavallisia hiihdon harrastajia.

Tässä päivän kuva Tarton hiihtomaratonin startista



Osallistujia oli hiihtotapahtumaan kaiken kaikkiaan lähes 5.200 rekisteröitynyttä, ja paljon oli virolaisten ohella hiihtäjiä Pohjoismaista, Saksasta, Venäjältä ja Tsekeistä. Norjalaiset voittivat kisan, paras suomalainen oli meillä yöpynyt Jarkko Jauho, sijoitus: 33.

Matkat olivat 63 km tai 31 km.

Hauska tapahtuma tuo maratonihiihto kaiken kaikkiaan. Paljon oli väkeä liikkeellä pilke silmäkulmassa. Ja se lähtö on ihan uskomaton: miettikää miltä näyttää kun tuo massa lähtee kertarysäyksessä liikkeelle.

Tässä näitä ei niin vakavia hiihtäjiä:







Eli monenlaista suksenkuluttajaa löytyi laduilta.

Minähän itse en ole kova tyttö hiihtelemään, edellisestä kerrasta on lähemmäs 10 vuotta ja sekin oli yksi perin tuskainen ponnistus Saariselällä, sekin työn puolesta.

Mutta äsken huomasin että paikallinen urheilutarvikeliike myy nyt suksipaketteja -70% hintaan, ja jotenkin kerettiläinen ajatus iski mieleeni: entä jos alkaisin minäkin hiihtoharrastuksen. Kerettiläinen siksi, että Linkaman kanssa olemme vannoneet, että kaksi on asiaa, joihin emme ryhdy: kansantanssit ja hiihto.

Seuraavaksi liityn sitten varmaan paikalliseen tanhukerhoon.

Oi aikoja, oi tapoja!

Ja lopuksi kuva siitä miten minulle luultavasti kävisi, jos suksille uskaltautuisin:

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa viimeisessä kuvassa tehdään varmaan lapinkäännöstä. Se on kuule vaativa se, että hyvin sulle sitten käy, jos sen opit tuosta vain :)

Anonyymi kirjoitti...

Voin tunnustaa olleeni pari vuotta sitten samanmoisen alennusmyynnin uhri. Sukset ja muut tykötarpeet tuli hankittua, vaikka Satakunnan laakeiden aakeiden takia en koskaan oppinut hiihdosta pitämään. Hämeen lempeästi kumpuileva maasto houkutti.

No, ei siitä sen kummempaa roihahdusta syntynyt, lumitilanne ei ole suosinut, voitelu olisi pitänyt jättää asiantuntijan hoidettavaksi, ja toden totta: Minä en vaan pidä hiihtämisestä.

Tiesitkö muuten, että lenkkisiteistä on luovuttu? Mää olin hyvin hämmästynyt :P

Sylvia kirjoitti...

Ja vaatteetkin on ihan tindemäiset!! :-)

Muuten, kahden viikon päästä räsähtää täällä Ruotsissa: Vasaloppet, yli 50.000 hiihtäjää kerralla lähtee. On siinä meno!

Tiina Linkama kirjoitti...

Vai lapinkäänös? Sittenhän mä olen luonnonlahjakkuus. :)

Lenkkisiteet? Taidan muistaa paremmin niitä edeltäneet siteet, ne jotka kiinnitettiin monon etuosan levennyksiin sellaisella metallisella salvalla, jolla taatusti on joku nimikin olemassa.

Tolkku, otas nyt sukset olalle ja tule tänne. Minä haen omani kaupasta. Sitten aloitetaan hiihtoharrastus yhdessä.

Ehdotan ensimmäiseksi matkaksi vaikka Ottilialta metsän poikki Pyhäjärven Alpirestoraaniin (1,5 km). Linkama voi sitten meidät sieltä hakea,jos olemme suorituksen jälkeen liian uupuneet.

Voin sen jälkeen nimetä reitin: Tolkun reitiksi (Tokku rada) ja vaatia siihen kaupungilta viitoitukset ja ehkä valaistuksenkin - vähän samaan tapaan kuin mitä Käärikun hiihtokeskuksessa on Kekkosen reitti (Kekkose rada), jonka UKK hiihti 1964.

Tiina Linkama kirjoitti...

Tässä kahvikupposen juotuani jatkoin ajatusta:tämän jälkeen aloitamme uuden, Tarton hiihtomaratonin kaltaisen kansanjuhlan: Tolkun Hiihto.

Hiihto on kaksiosainen ja aika mitataan molempiin suuntiin Ottilian ja Alpirestoraanin välillä. Paluussa saa pisteitä ladulla pysymisestä.

Huoltojoukot (= Ronja konjakkitynnyri kaulan alla ja Latte pulkka perässään) auttavat uuvahtaneet kotiin. Linkama voi seistä puolivälissä reittiä heittämässä mustikkakeittoa rinnuksille.

Ehkä myös johonkin radan varteen myös tunnelmaa kohottava orkesteri.

Ja vot, suosio on taattu!

Anonyymi kirjoitti...

Minä uskon, että olisimme urheilullisesti melko samalla lähtötasolla...Kaiken pitää sitten olla Kenny Everett vainaata lainatakseni "All done in the best POSSIBLE taste!"

Shampanjatarjoilu pitää olla puolivälissä, eikä mitään mustikkasoppaa. Ja briljanttien kiillotus on syytä suorittaa ennen tätä tapahtumaa. Musiikkina voisi olla vaikka jotain Antonio Carlos Jobimia, tyylimme olisi varmasti yhtä keinahtelevaa.

Tässä tapahtumassa ei räkä valu, eikä hiki haise, nih! Tämä on karismaattisten ihmisten tapahtuma.

Tiina Linkama kirjoitti...

Olen samoilla ja eri linjoilla tulevan Tolkku Loppetin eli Tolkun Hiihdon suhteen.

Se on toki karismaattisten ihmisten hiihtokisa - mutta helppo se ei tule olemaan.

Nimittäin, rivien väliin jäi ne pakolliset min. 4 paukkua Alpirestoraanissa. Ylimääräisistä paukuista bonusaikaa, joka lasketaan loppuajasta. Sopivalla kertoimella.

Minusta mustikkasoppa rinnuksille kuuluu oleellisena osana hiihtoriehaa, mutta toisaalta, shampanjatarjoilu ei kuullosta pahalta sekään.

Sakkominuutteja tulee kyllä osallistujille, jotka jäävät liian pitkäksi aikaa rastipaikoille levähtämään.

Hmh... mitä enemmän tätä vallan mainiota ideaa ajattelen, sitä paremmalta se kuullostaa.

Kuka lähtee kisaan mukaan?

Tolkun hiihto - eli hiihto, jossa on tolkkua! Tai sitten ei. Mutta ainakin hauskaa on!

Alanko asiaa järjestelemään?

Anonyymi kirjoitti...

Herranen aika, joko tällä sesongilla olisi premiääri?

Pitäisköhän kuitenkin aloittaa kesäkisoilla, ennenkuin alkaa sekundäärisillä argumenteillä spekulointi, oi suuri pseudotsuga.

Tiina Linkama kirjoitti...

Minen ehdi vastata koska olen tänään onneton.