Heheee!
Muistatteko sen Helsingin sanomissa mainitun suomalaisen matkailualan yrittäjän Otepäältä, joka kirjoittaa Vironautti-sivuille juttuja Virosta? Ja siinä samalla muistaa aika ajoin sanoa sanasen jos toisenkin Otepäällä olevasta Villa Ottilia -majatalosta. Muistatte tyypin?
No nyt se samainen yrittäjä sai pääpalkinnon Vironautin marraskuun Paras Vinkki -kisassa. Heheeeheeee! Eli voitin 2000 kruunun lahjakortin Tallinnassa olevaan Maikrahvi-ravintolaan.
Soitin Kimmolle ja kerroin uutiset ja tämä nauroi, että hyvä vaimo kirjoittaakin miehelleen ruokaa pöytään.
Eipä sitten muuta tältä illalta. Lähden katsomaan telkkua ja rapsuttelemaan Rummukaista. Öitä.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Ei itkeä saa, ei meluta saa...
... tai Kimmo voi tulla ikkunan taa. Matkaan kun joulupukki näin käy!
Tahtoo sanoa: mies lähti tänään Suomeen ja mukanaan kilteille lapsille lahjoja, joita rouva paketoi vielä viime yön pikkutunneilla. Mukanaan pukilla on poron puutteessa Joulu-Vasikka, eli karvakaverimme Latte. Minä jäin sitten laatuaikaa viettämään perheen pienimmän, eli Herra Rummukaisen kanssa.
Varaudu Helsinki! Latte is in town!
Tähän asti on meillä ollut tapana viettää tietyn porukan kanssa Suomen itsenäisyyspäivää kimpassa Otepäällä. Vaan tänä vuonna tuo hupi jää väliin.
Ensinnäkin itsenäisyyspäivä asettuu huonosti työssäkäyville. Ei jää juhliin yhtäkään ylimääräistä vapaapäivää. Toiseksi, kukaan ei ole kauhean riemuisalla tuulella, vähiten allekirjoittanut. Kova kylmä ja musta alkutalvi vie veroaan. Ei huvita sitten yhtään mikään, Kummelien Matti Näsää lainatakseni.
Aiemmin olen tavannut lastata itsenäisyyspäiväkekkeröitsijöiden (mikä sana -- on tämä suomi mahtava kieli) matkaan pääkaupunkiseudun ystävien joululahjat. Nyt siis lähtivät lahjat Kimmo-tontun matkaan.
Joulu on ihan oikeasti ihan kiva juhla. Ja minä tykkään antaa lahjoja. Eivät ne minun lahjat yleensä ole mitään ihmeellisiä, eivät ainakaan kalliita. Enemmän sellaisia itse tehtyjä.
Ja hyvä mieli oli minulla tänä aamuna klo 06.15 kun heiluttelin parvekkeelta Kimmo-tontulle. Jälleen on yksi asia tehty. Lahjat lähtevät liikkeelle.
Enempää en tietenkään sano, etteivät jouluyllätykset paljastu. Kunhan laulahdan otsikon mukaisesti: "Ei itkeä saa, ei meluta saa, Kimmo voi tulla ikkunan taa..."
Tahtoo sanoa: mies lähti tänään Suomeen ja mukanaan kilteille lapsille lahjoja, joita rouva paketoi vielä viime yön pikkutunneilla. Mukanaan pukilla on poron puutteessa Joulu-Vasikka, eli karvakaverimme Latte. Minä jäin sitten laatuaikaa viettämään perheen pienimmän, eli Herra Rummukaisen kanssa.
Varaudu Helsinki! Latte is in town!
Tähän asti on meillä ollut tapana viettää tietyn porukan kanssa Suomen itsenäisyyspäivää kimpassa Otepäällä. Vaan tänä vuonna tuo hupi jää väliin.
Ensinnäkin itsenäisyyspäivä asettuu huonosti työssäkäyville. Ei jää juhliin yhtäkään ylimääräistä vapaapäivää. Toiseksi, kukaan ei ole kauhean riemuisalla tuulella, vähiten allekirjoittanut. Kova kylmä ja musta alkutalvi vie veroaan. Ei huvita sitten yhtään mikään, Kummelien Matti Näsää lainatakseni.
Aiemmin olen tavannut lastata itsenäisyyspäiväkekkeröitsijöiden (mikä sana -- on tämä suomi mahtava kieli) matkaan pääkaupunkiseudun ystävien joululahjat. Nyt siis lähtivät lahjat Kimmo-tontun matkaan.
Joulu on ihan oikeasti ihan kiva juhla. Ja minä tykkään antaa lahjoja. Eivät ne minun lahjat yleensä ole mitään ihmeellisiä, eivät ainakaan kalliita. Enemmän sellaisia itse tehtyjä.
Ja hyvä mieli oli minulla tänä aamuna klo 06.15 kun heiluttelin parvekkeelta Kimmo-tontulle. Jälleen on yksi asia tehty. Lahjat lähtevät liikkeelle.
Enempää en tietenkään sano, etteivät jouluyllätykset paljastu. Kunhan laulahdan otsikon mukaisesti: "Ei itkeä saa, ei meluta saa, Kimmo voi tulla ikkunan taa..."
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Esittelyssä Võrun kaupunki
Lupasin kertoa Otepään lähellä olevista kaupungeista, ja seuraavana vuorossa on Võrumaan keskus eli Võru. Se sijaitsee Otepäältä 42 kilometerin päässä.
Tiet Otepäältä Võruun ovat hyvässä kunnossa, joten aikaa matkantekoon ei mene kuin runsas puoli tuntia, jos ei pysähtele matkalle jäävissä mielenkiintoa herättävissä kohteissa. Oiva päiväretkikohde siis.
Me lähdimme retkelle eilen, sadesään piiskatessa Otepäätä. Päivän mittaan ilma kuitenkin parani ja retkemme oli suorastaan hauska. Tein matkasta pienen valokuvakansion, jota pääsee tutkimaan klikkaamalla tästä.
Alla hieman virallisluontoisempi esittelyni tästä Otepään naapurikaupungista.
Võru on yhdistelmä uutta ja vanhaa
Võrun kaupunki on eteläisen ja kumpuilevan Võrumaan keskus. Sen perusti Venäjän keisarinna Katariina II ja se sai kaupunkioikeudet vuonna 1784. Tuon ajan mukaisesti suunniteltiin kaupungin pohjaksi ruutukaava, ja vielä tänäkin päivänä pitkät suorat kadut ovat kaupungille tyypilliset.
Matkailijan kannalta Võru on kesäkaupunki, ja kesään on Võru viime vuosina panostanutkin. Vastikään on valmistunut Tamula-järven (229 ha) uimarantaa kiertävä tyylikäs rantabulevardi, joka seuraa rantaviivaa alkaen Tamulan hotellilta ja päätyen Roosisaaren eli ruususaaren riippusillalle.
Bulevardin päässä katselee järvelle Peeter Leinbockin patsas: Elujõud eli elinvoima. Riippusilta puolestaan vie matkaajan vanhoille arkeologisesti merkittäville paikoille eli kivikautisten metsästäjien ja kalastajien asuinsijoille.
Võrun kesä on täynnä tapahtumia, joista kuuluisin on kansanmusiikkifestivaali eli Folkloorifestival, joka houkuttaa paikalla kymmeniä tuhansia vieraita. Esiintyjäkaarti on ollut joka vuosi myös hyvin kansainvälistä ja esityksiä on eri puolilla kaupunkia, sen puistoissa, rannoilla ja lavoilla. Ensi kesänä vietetään juhlia 16. kertaa 8.-11.7.2010.
Talvella elämä sujuu verkkaisemmin. Matkaaja voi tutustua Võrun suuren pojan Fr.R.Kreutzwaldin, Kalevipoeg-eepoksen luojan museoon tai Võrumaan museoon. Antoisaa on myös kävellä vanhoilla puutaloalueilla, joissa silmiin pistää talojen etelälle tyypillinen värimaailma: vaaleanpunaista, keltaista, sinistä, vihreää. Myös kaupungin pienet antiikkikaupat, kuten L.Koidula –kadulla sijaitseva Karma, ovat käynnin arvoisia.
Vaikka Võru on vanha kaupunki, on se silti yllättävänkin moderni. Kaupungista löytyy useita suuria marketteja, joissa tehdä ostoksia. Kaupungin kulttuurikeskus Kannel Liiva-kadulla on monien konserttien, näyttelyjen ja näytelmien aktiivinen areena.
Võrun kaupunki ei ole Viron rikkaimpia, ja se on myös kärsinyt viime vuosien lamasta esimerkiksi työttömyyden muodossa. Sen asukkailla on kuitenkin vahva identiteetti ja itsetunto. Puhutaan võrulaisesta mielenlaadusta, jota luonnehtii hirtehishuumori ja joviaalisuus.
Perinteiden kunnioitus ja vaaliminen todistavat elävästä kotiseutuylpeydestä. Kuten myös oman kielen, võron, säilyttäminen ja kehittäminen.
Üts ummamuudu liin
Võron kieli on Viron alueellinen alkuperäiskieli, jota usein pidetään yhtenä Viron etelämurteista. Tällä hetkellä võroa puhuu noin 70 000 ihmistä Võrun, Põlvan ja osittain myös Tarton ja Valgan maakunnissa. Võron kielelle on kehitetty kirjakieli ja sitä opetetaan Tarton yliopistossa sekä 26:ssa Kaakkois-Viron koulussa. Joka toinen viikko ilmestyy võronkielinen sanomalehti Uma Leht. Vuonna 2004 Viroa edusti Eurovision laulukilpailussa võronkielinen kappale Tii ('Tie').
Kaupungin tunnuslause on myös võronkielinen: Üts ummamuudu liin (viroksi: Üks isemoodi linn ja suomeksi: Omaperäinen kaupunki). Ja sitä epäilemättä Võru onkin.
Luonnonsuojelualueet ja Rõugen satakielilaakso
Võrun kaupunki sijaitsee Otepään ja Haanjan ylänköjen väliin kivikaudella syntyneessä laaksossa. Sitä ympäröivät upeat kumpumaisemat, mistä syystä matkailun painopiste on luonto- ja maatilamatkailussa. Võrumaalla on runsaasti mielenkiintoisia tiloja ja taloja, joissa voi tutustua vanhoihin työskentelytapoihin, leivontaan, kankaankudontaan tai vaikkapa vetokoirien kasvatukseen.
Noin 20 km:n päässä kaupungista sijaitsee koko Baltian korkein kohta, Suur Munamägi (318 m) jonka näköalatornista saa parhaimman käsityksen Võrumaan vaihtelevasta mäkimaisemasta ja Haanjan luonnonsuojelualueesta.
Lähellä Võrua sijaitsee myös kuuluisa alkulaakso eli Rõugen satakielilaakso, jonne pääsee tutustumaan ohjattua vaellusreittiä seuraamalla. Hyvän käsityksen alkulaaksosta (ürgorg) saa kiipeämällä uuteen näköalatorniin, jonka katolla pyörii vinhasti tuuliroottori joka tuottaa sähköä läheisen vierailukeskuksen tarpeisiin.
Lopuksi näkymää Rõugen tornista:
Faktaa Võrun kaupungista:
Väkiluku: 14 201(kaupunki)
Pinta-ala: 13,2 km2
Kaupunkioikeudet: 21.8.1784
Lähimmät kaupungit: Põlva (25 km) , Antsla (34 km), Otepää (42 km), Räpina (44 km)
Tiet Otepäältä Võruun ovat hyvässä kunnossa, joten aikaa matkantekoon ei mene kuin runsas puoli tuntia, jos ei pysähtele matkalle jäävissä mielenkiintoa herättävissä kohteissa. Oiva päiväretkikohde siis.
Me lähdimme retkelle eilen, sadesään piiskatessa Otepäätä. Päivän mittaan ilma kuitenkin parani ja retkemme oli suorastaan hauska. Tein matkasta pienen valokuvakansion, jota pääsee tutkimaan klikkaamalla tästä.
Alla hieman virallisluontoisempi esittelyni tästä Otepään naapurikaupungista.
Võru on yhdistelmä uutta ja vanhaa
Võrun kaupunki on eteläisen ja kumpuilevan Võrumaan keskus. Sen perusti Venäjän keisarinna Katariina II ja se sai kaupunkioikeudet vuonna 1784. Tuon ajan mukaisesti suunniteltiin kaupungin pohjaksi ruutukaava, ja vielä tänäkin päivänä pitkät suorat kadut ovat kaupungille tyypilliset.
Matkailijan kannalta Võru on kesäkaupunki, ja kesään on Võru viime vuosina panostanutkin. Vastikään on valmistunut Tamula-järven (229 ha) uimarantaa kiertävä tyylikäs rantabulevardi, joka seuraa rantaviivaa alkaen Tamulan hotellilta ja päätyen Roosisaaren eli ruususaaren riippusillalle.
Bulevardin päässä katselee järvelle Peeter Leinbockin patsas: Elujõud eli elinvoima. Riippusilta puolestaan vie matkaajan vanhoille arkeologisesti merkittäville paikoille eli kivikautisten metsästäjien ja kalastajien asuinsijoille.
Võrun kesä on täynnä tapahtumia, joista kuuluisin on kansanmusiikkifestivaali eli Folkloorifestival, joka houkuttaa paikalla kymmeniä tuhansia vieraita. Esiintyjäkaarti on ollut joka vuosi myös hyvin kansainvälistä ja esityksiä on eri puolilla kaupunkia, sen puistoissa, rannoilla ja lavoilla. Ensi kesänä vietetään juhlia 16. kertaa 8.-11.7.2010.
Talvella elämä sujuu verkkaisemmin. Matkaaja voi tutustua Võrun suuren pojan Fr.R.Kreutzwaldin, Kalevipoeg-eepoksen luojan museoon tai Võrumaan museoon. Antoisaa on myös kävellä vanhoilla puutaloalueilla, joissa silmiin pistää talojen etelälle tyypillinen värimaailma: vaaleanpunaista, keltaista, sinistä, vihreää. Myös kaupungin pienet antiikkikaupat, kuten L.Koidula –kadulla sijaitseva Karma, ovat käynnin arvoisia.
Vaikka Võru on vanha kaupunki, on se silti yllättävänkin moderni. Kaupungista löytyy useita suuria marketteja, joissa tehdä ostoksia. Kaupungin kulttuurikeskus Kannel Liiva-kadulla on monien konserttien, näyttelyjen ja näytelmien aktiivinen areena.
Võrun kaupunki ei ole Viron rikkaimpia, ja se on myös kärsinyt viime vuosien lamasta esimerkiksi työttömyyden muodossa. Sen asukkailla on kuitenkin vahva identiteetti ja itsetunto. Puhutaan võrulaisesta mielenlaadusta, jota luonnehtii hirtehishuumori ja joviaalisuus.
Perinteiden kunnioitus ja vaaliminen todistavat elävästä kotiseutuylpeydestä. Kuten myös oman kielen, võron, säilyttäminen ja kehittäminen.
Üts ummamuudu liin
Võron kieli on Viron alueellinen alkuperäiskieli, jota usein pidetään yhtenä Viron etelämurteista. Tällä hetkellä võroa puhuu noin 70 000 ihmistä Võrun, Põlvan ja osittain myös Tarton ja Valgan maakunnissa. Võron kielelle on kehitetty kirjakieli ja sitä opetetaan Tarton yliopistossa sekä 26:ssa Kaakkois-Viron koulussa. Joka toinen viikko ilmestyy võronkielinen sanomalehti Uma Leht. Vuonna 2004 Viroa edusti Eurovision laulukilpailussa võronkielinen kappale Tii ('Tie').
Kaupungin tunnuslause on myös võronkielinen: Üts ummamuudu liin (viroksi: Üks isemoodi linn ja suomeksi: Omaperäinen kaupunki). Ja sitä epäilemättä Võru onkin.
Luonnonsuojelualueet ja Rõugen satakielilaakso
Võrun kaupunki sijaitsee Otepään ja Haanjan ylänköjen väliin kivikaudella syntyneessä laaksossa. Sitä ympäröivät upeat kumpumaisemat, mistä syystä matkailun painopiste on luonto- ja maatilamatkailussa. Võrumaalla on runsaasti mielenkiintoisia tiloja ja taloja, joissa voi tutustua vanhoihin työskentelytapoihin, leivontaan, kankaankudontaan tai vaikkapa vetokoirien kasvatukseen.
Noin 20 km:n päässä kaupungista sijaitsee koko Baltian korkein kohta, Suur Munamägi (318 m) jonka näköalatornista saa parhaimman käsityksen Võrumaan vaihtelevasta mäkimaisemasta ja Haanjan luonnonsuojelualueesta.
Lähellä Võrua sijaitsee myös kuuluisa alkulaakso eli Rõugen satakielilaakso, jonne pääsee tutustumaan ohjattua vaellusreittiä seuraamalla. Hyvän käsityksen alkulaaksosta (ürgorg) saa kiipeämällä uuteen näköalatorniin, jonka katolla pyörii vinhasti tuuliroottori joka tuottaa sähköä läheisen vierailukeskuksen tarpeisiin.
Lopuksi näkymää Rõugen tornista:
Faktaa Võrun kaupungista:
Väkiluku: 14 201(kaupunki)
Pinta-ala: 13,2 km2
Kaupunkioikeudet: 21.8.1784
Lähimmät kaupungit: Põlva (25 km) , Antsla (34 km), Otepää (42 km), Räpina (44 km)
perjantai 27. marraskuuta 2009
Tyylikäs joululahja
Jouluteemoissa olen.
Muistutanpa, kun tilaisuus siihen on, että: vielä ehtii mainiosti hankkimaan Ottilia Visions -kuvagalleriasta aivan erilaiset ja tyylikkäät joululahjat. Eikä hinta ole edes paha!
Tilaus sisään, maksu, ja kuvat ovat 10 päivän sisällä kotonasi!
Ottilia Visions -kuvagalleriaan valikoidut kuvat ovat kaikki korkeatasoisia, taiteellisia ja ennen kaikkea perinteisistä turisminäkymistä poikkeavia kuvia virolaisesta maailmasta.
Olen ollut tarkka myös siitä, että galleriassa on runsaasti kuvia, joiden pääpaino ei ole Virossa, vaan jotka ovat esteettisesti miellyttäviä!
Kaikki kuvat toimitetaan sinulle kotiin kauniissa kansioissa, joissa ne on helppo lahjottaa eteenpäin.
Miksi juosta pitkin tavarataloja kärsien joulun ostoahdistuksesta kun ostokset voi tehdä niin paljon helpommin?! Tilaa täältä!
Tässä sinulle lahjaideoita, joista Mummi, Veli, Serkku ja Rakastettu ilahtuvat – kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Myös jouluna – tyylillä ja osaamisella!
Tervetuloa ostoksille!
Muistutanpa, kun tilaisuus siihen on, että: vielä ehtii mainiosti hankkimaan Ottilia Visions -kuvagalleriasta aivan erilaiset ja tyylikkäät joululahjat. Eikä hinta ole edes paha!
Tilaus sisään, maksu, ja kuvat ovat 10 päivän sisällä kotonasi!
Ottilia Visions -kuvagalleriaan valikoidut kuvat ovat kaikki korkeatasoisia, taiteellisia ja ennen kaikkea perinteisistä turisminäkymistä poikkeavia kuvia virolaisesta maailmasta.
Olen ollut tarkka myös siitä, että galleriassa on runsaasti kuvia, joiden pääpaino ei ole Virossa, vaan jotka ovat esteettisesti miellyttäviä!
Kaikki kuvat toimitetaan sinulle kotiin kauniissa kansioissa, joissa ne on helppo lahjottaa eteenpäin.
Miksi juosta pitkin tavarataloja kärsien joulun ostoahdistuksesta kun ostokset voi tehdä niin paljon helpommin?! Tilaa täältä!
Tässä sinulle lahjaideoita, joista Mummi, Veli, Serkku ja Rakastettu ilahtuvat – kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Myös jouluna – tyylillä ja osaamisella!
Tervetuloa ostoksille!
Otepäällä asuva suomalainen matkailualan yrittäjä
Se olen minä. Juu.
Ja tällä epiteetillä esiinnyin kuulemma tämän aamun Hesarissa, artikkelissa joka käsitteli Vironautti-sivuja.
Sain aamulla asiasta viestiä sähköpostiin ja pienen lainauksen jutusta. Vaan mielelläni olisin lukenut koko jutun samoin tein. Yritin ensin saada paria skannerin omistavaa kaveria lähettämään skannatun jutun minulle sähköpostissa, vaan toinen oli maalla ja toinen koulutuksessa. Sain myös ystävällisen vinkin tilata artikkeli Hesarin arkistosta.
Sanoista tekoihin -- yritin tilata Hesarilta lukuaikaa, mutta näköjään se on mahdollista vain mikäli omaa suomalaisen postiosoitteen. Yritin uudelleen ja käytin rekisteröinnissä suomalaista kotiosoitettamme ja sain viestin että olen jo rekisteröitynyt Hesariin kyseisellä käyttäjänimellä.
Höh. Koskakohan, mietin, mutta sitten muistin, että osallistuin IS:n valokuvakisaan joskus taannoin ja tällöin olin ilmeisesti konserniin rekisteröitynyt. Mutta millä salasanalla?
Seuraavaksi siis tilaamaan Hesarilta uudelleen sanasanaa... jota vieläkin odotan. Huh. Tässä on jo tuhrautunut tunti voidakseni lukea yhtä artikkelia.
Mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi saadakseen tietää mitä hänestä kerrotaan Suomen suurimmassa päivälehdessä! Ilmeisesti ihan hyvää vaan, olin ymmärtäväni saamastani pienestä juttukatkelmasta.
Kyse on joka tapauksessa artikkelista joka käsittelee Vironautti-sivuja, joista minä kirjoitin muutama päivä takaperin tänne blogiinkin ja joilla olen viime päivinä ollut suhteellisen aktiivinen. Sillä minusta Vironautista voisi muodostua jotain merkittävää ja tärkeää, jos se saa kunnon sisältöä. Eli olen kirjoitellut sinne muutamaisen blogikirjoituksen + perustanut kolme ryhmää tasapainottaakseni Tallinnan painopistettä. Ryhmät ovat: Eksoottinen Etelä-Viro, Tunnelmallinen Tarto ja Haapsalu.
Mutta Hesarin artikkeliin palatakseni. Kerron lisää, kun tiedän mitä lehdessä minusta ja Vironautista kirjoitettiin. Jos jossain vaiheessa saisin sen salasanankin sieltä Hesarista.
Jatketaan tutkimuksia.
Terveisin
Teidän Otepäällä asuva suomalainen matkailualan yrittäjä
-----
Koputtavalle avataan ja euron maksavalle annetaan koko päivän Hesari luettavaksi. Eli sain luetuksi jutun. En uskalla sitä tänne kokonaisuudessaan kopioida, jotten epähuomiossa riko lakia ja järjestystä ja tekijänoikeuksia.
Mutta hyvä juttu se oli, niin Vironautin kuin Villa Ottiliankin kannalta. Jutussa mainittiin että aktiivisimmilla kirjoittajilla, joista toinen oli siis tuo Otepäällä asuva suomalainen matkailualan yrittäjä, toinen taas SOKOS Viru-hotellin ihmisiä, on kirjoittamiseen omat intressinsä, mutta että se ei menoa haittaa. Lyhyt lainaus: "Se ei kuitenkaan haittaa: kirjoitukset ovat eläviä ja asiantuntevia, ja kaksikolla on taatusti kirjoittamiseen suurempi motivaatio kuin reissusta palanneella tavallisella matkailijalla."
Ja tottahan se on, että kuka sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Ja myös: olen kirjoittanut Vironauttiin paljon paljon muutakin kuin vain juttuja Otepäästä. On juttua Haapsalusta, Tartosta, Peipsistä, Räpinasta -- eli samoja tai lähekkäisiä juttuja, joita olen tänne blogiinkin laittanut. Niiden uskon ajavan enemmän Viron matkailun etua kuin Villa Ottilian etua. Vaikka en panisi pahakseni, jos ne toisivat samalla matkailijavirtoja tännekin päin. Heh.
----
Ja jatkan vielä pienen pätkän tätä juttua. Olisiko joku niin kiltti ja kertoisi, että missä tarkalleen Hesaria tämä Vironautti-juttu oli? Matkailusivuilla vai jossain muualla? Sitä kun en näe Digihesarista.
Ja tällä epiteetillä esiinnyin kuulemma tämän aamun Hesarissa, artikkelissa joka käsitteli Vironautti-sivuja.
Sain aamulla asiasta viestiä sähköpostiin ja pienen lainauksen jutusta. Vaan mielelläni olisin lukenut koko jutun samoin tein. Yritin ensin saada paria skannerin omistavaa kaveria lähettämään skannatun jutun minulle sähköpostissa, vaan toinen oli maalla ja toinen koulutuksessa. Sain myös ystävällisen vinkin tilata artikkeli Hesarin arkistosta.
Sanoista tekoihin -- yritin tilata Hesarilta lukuaikaa, mutta näköjään se on mahdollista vain mikäli omaa suomalaisen postiosoitteen. Yritin uudelleen ja käytin rekisteröinnissä suomalaista kotiosoitettamme ja sain viestin että olen jo rekisteröitynyt Hesariin kyseisellä käyttäjänimellä.
Höh. Koskakohan, mietin, mutta sitten muistin, että osallistuin IS:n valokuvakisaan joskus taannoin ja tällöin olin ilmeisesti konserniin rekisteröitynyt. Mutta millä salasanalla?
Seuraavaksi siis tilaamaan Hesarilta uudelleen sanasanaa... jota vieläkin odotan. Huh. Tässä on jo tuhrautunut tunti voidakseni lukea yhtä artikkelia.
Mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi saadakseen tietää mitä hänestä kerrotaan Suomen suurimmassa päivälehdessä! Ilmeisesti ihan hyvää vaan, olin ymmärtäväni saamastani pienestä juttukatkelmasta.
Kyse on joka tapauksessa artikkelista joka käsittelee Vironautti-sivuja, joista minä kirjoitin muutama päivä takaperin tänne blogiinkin ja joilla olen viime päivinä ollut suhteellisen aktiivinen. Sillä minusta Vironautista voisi muodostua jotain merkittävää ja tärkeää, jos se saa kunnon sisältöä. Eli olen kirjoitellut sinne muutamaisen blogikirjoituksen + perustanut kolme ryhmää tasapainottaakseni Tallinnan painopistettä. Ryhmät ovat: Eksoottinen Etelä-Viro, Tunnelmallinen Tarto ja Haapsalu.
Mutta Hesarin artikkeliin palatakseni. Kerron lisää, kun tiedän mitä lehdessä minusta ja Vironautista kirjoitettiin. Jos jossain vaiheessa saisin sen salasanankin sieltä Hesarista.
Jatketaan tutkimuksia.
Terveisin
Teidän Otepäällä asuva suomalainen matkailualan yrittäjä
-----
Koputtavalle avataan ja euron maksavalle annetaan koko päivän Hesari luettavaksi. Eli sain luetuksi jutun. En uskalla sitä tänne kokonaisuudessaan kopioida, jotten epähuomiossa riko lakia ja järjestystä ja tekijänoikeuksia.
Mutta hyvä juttu se oli, niin Vironautin kuin Villa Ottiliankin kannalta. Jutussa mainittiin että aktiivisimmilla kirjoittajilla, joista toinen oli siis tuo Otepäällä asuva suomalainen matkailualan yrittäjä, toinen taas SOKOS Viru-hotellin ihmisiä, on kirjoittamiseen omat intressinsä, mutta että se ei menoa haittaa. Lyhyt lainaus: "Se ei kuitenkaan haittaa: kirjoitukset ovat eläviä ja asiantuntevia, ja kaksikolla on taatusti kirjoittamiseen suurempi motivaatio kuin reissusta palanneella tavallisella matkailijalla."
Ja tottahan se on, että kuka sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Ja myös: olen kirjoittanut Vironauttiin paljon paljon muutakin kuin vain juttuja Otepäästä. On juttua Haapsalusta, Tartosta, Peipsistä, Räpinasta -- eli samoja tai lähekkäisiä juttuja, joita olen tänne blogiinkin laittanut. Niiden uskon ajavan enemmän Viron matkailun etua kuin Villa Ottilian etua. Vaikka en panisi pahakseni, jos ne toisivat samalla matkailijavirtoja tännekin päin. Heh.
----
Ja jatkan vielä pienen pätkän tätä juttua. Olisiko joku niin kiltti ja kertoisi, että missä tarkalleen Hesaria tämä Vironautti-juttu oli? Matkailusivuilla vai jossain muualla? Sitä kun en näe Digihesarista.
torstai 26. marraskuuta 2009
Tarinaa Peipsiltä
Kävin läpi aiempia blogikirjoituksiani ja totesin että olen aika vähän kirjoittanut Peipsi-järvestä itsestään. Moni tarina on sivunnut Peipsiä, mutta järvestä itsestään en ole kirjoittanut suoranaista faktaa.
Yritän tänään paikata tuota aukkoa.
Peipsi on siis järvi, suuri kuin meri, joka muodostaa isoimman osan rajasta Viron ja Venäjän välillä. Se on Euroopan viidenneksi suurin järvi, kokonaispinta-alaltaan 3 555 km2. Se on paljon vettä se.
Itse asiassa Peipsi muodostuu kolmesta järvenselästä: varsinaisesta Peipsistä, Lämmijärvestä ja Pihkovanjärvestä. Pituudeltaan Peipsi on 152 km ja leveimmillään se on 47 km. Kapeimmillaan on matkaa Venäjälle Mehikoormasta, välimatkaa on alta 2 km. Myös Lüübnitsan ja Beresjen kyliltä on kirkkaana päivänä hyvä näkyvyys naapuriin.
Suurimmat joet, jotka Peipsiin laskevat, ovat Otepäältä alkunsa saava Väike Emajoki, joka matkaa ensin Võrtsjärveen ja jatkaa sieltä matkaansa Tarton läpi Emajokena laskien laajalle suistoalueelle lähellä Piirissaarta.
Peipsi ja sen rannat asettuvat Viron puolella maakunnittain pohjoisesta etelään seuraavasti: Itä-Virumaalle, Jõgevamaalle, Tartumaalle ja Põlvamaalle sekä ei-hallinnolliselle alueelle, joka tunnetaan Setumaana.
Kalaakin Peipsistä nousee – se on kaiken kaikkiaan yllättävänkin puhdas järvi, järveen päästöjä laskevaa teollisuutta ei ole sen kummallakaan rannalla sanottavammin – ja kalastus on yhä yksi tärkeä Peipsin elinkeino. Kalakanta koostuu pääosin lahnasta, kuoreesta, siiasta, muikusta, kuhasta ja ahvenesta. Kaikkiaan järvestä on tavattu 36 kalalajia.
Peipsin matkailuarvo on huomattu vasta viime vuosina. Matkailu tuo lisäarvoa alueelle, ja sitä myöten myös rahaa, mutta toisaalta se osaltaan on tuhoamassa Peipsin täysin omanlaista ja kulttuurillisesti ainutlaatuista elämänpiiriä. Matkailun ohella myös rantatonteista kiinnostuneet kaupunkilaiset ovat omalta osaltaan viime vuosina muuttaneet rantojen yleisilmettä.
Millainen on siis Peipsin rantojen ja kylien yleisilme?
Yhdellä sanalla, karu, kova, mutta samalla hyvin eksoottinen.
Koko rantaviivaa, välillä tiheämmin, välillä harvemmin reunustavat pienet ns. tänav-kylät, eli katukylät, jotka muodostavat pienten talojen helminauhan kahdelle puolelle pääkatua. Kylät ovat lähes koko matkalta ortodoksikyliä, useat ns. vanhauskovaisten kyliä. Elämä näissä venäjänkielisissä kylissä kulkee ihan omassa ajanlaskussaan. Kylien elämää tarkkaillessa tuntuu kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin ehkä satakunta vuotta.
Kuuluisimpia Peipsin pienistä sipulikyliksi kutsuista taajamista ovat Varnja, Kolkja, Kasepää , Kallaste, Nina, Kükita, Omeda ja Raja lähellä Mustveen kaupunkia. Kolkjan sipuli- ja kalaravintola on tunnettu koko Virossa, samoin Kallasteen 11 metrin korkuinen punainen hiekkakivitörmä.
Kaakosta löytyvät puolestaan eksoottiset Beresje ja Lüübnitsa, joista ensimmäinen tunnetaan vanhauskoisten hautausmaastaan ja jälkimmäinen syksyn lopussa pidettävistä sipulijuhlistaan.
Pohjoisen erikoisuuksia ovat lähes 30 km pitkä yhtäjaksoisesti jatkuva hiekkaranta ja Peipsin pohjoispohjukan pienet kylät. Useimmista Peipsin ortodoksikylistä löytyy rukoushuone tai kirkko. Vasknarvassa on suurten muurien takana komea kirkko ja nunnaluostari, joka aika ajoin avaa ovensa myös vierailijoille.
Linkkejä valokuvakansioihin, joissa kuvia Peipsiltä:
Ottilia Visions
Peipsin kuvia
Rummukainen kertoo kotikulmistaan
Kuvia reissulta Mehikoormaan
Yritän tänään paikata tuota aukkoa.
Peipsi on siis järvi, suuri kuin meri, joka muodostaa isoimman osan rajasta Viron ja Venäjän välillä. Se on Euroopan viidenneksi suurin järvi, kokonaispinta-alaltaan 3 555 km2. Se on paljon vettä se.
Itse asiassa Peipsi muodostuu kolmesta järvenselästä: varsinaisesta Peipsistä, Lämmijärvestä ja Pihkovanjärvestä. Pituudeltaan Peipsi on 152 km ja leveimmillään se on 47 km. Kapeimmillaan on matkaa Venäjälle Mehikoormasta, välimatkaa on alta 2 km. Myös Lüübnitsan ja Beresjen kyliltä on kirkkaana päivänä hyvä näkyvyys naapuriin.
Suurimmat joet, jotka Peipsiin laskevat, ovat Otepäältä alkunsa saava Väike Emajoki, joka matkaa ensin Võrtsjärveen ja jatkaa sieltä matkaansa Tarton läpi Emajokena laskien laajalle suistoalueelle lähellä Piirissaarta.
Peipsi ja sen rannat asettuvat Viron puolella maakunnittain pohjoisesta etelään seuraavasti: Itä-Virumaalle, Jõgevamaalle, Tartumaalle ja Põlvamaalle sekä ei-hallinnolliselle alueelle, joka tunnetaan Setumaana.
Kalaakin Peipsistä nousee – se on kaiken kaikkiaan yllättävänkin puhdas järvi, järveen päästöjä laskevaa teollisuutta ei ole sen kummallakaan rannalla sanottavammin – ja kalastus on yhä yksi tärkeä Peipsin elinkeino. Kalakanta koostuu pääosin lahnasta, kuoreesta, siiasta, muikusta, kuhasta ja ahvenesta. Kaikkiaan järvestä on tavattu 36 kalalajia.
Peipsin matkailuarvo on huomattu vasta viime vuosina. Matkailu tuo lisäarvoa alueelle, ja sitä myöten myös rahaa, mutta toisaalta se osaltaan on tuhoamassa Peipsin täysin omanlaista ja kulttuurillisesti ainutlaatuista elämänpiiriä. Matkailun ohella myös rantatonteista kiinnostuneet kaupunkilaiset ovat omalta osaltaan viime vuosina muuttaneet rantojen yleisilmettä.
Millainen on siis Peipsin rantojen ja kylien yleisilme?
Yhdellä sanalla, karu, kova, mutta samalla hyvin eksoottinen.
Koko rantaviivaa, välillä tiheämmin, välillä harvemmin reunustavat pienet ns. tänav-kylät, eli katukylät, jotka muodostavat pienten talojen helminauhan kahdelle puolelle pääkatua. Kylät ovat lähes koko matkalta ortodoksikyliä, useat ns. vanhauskovaisten kyliä. Elämä näissä venäjänkielisissä kylissä kulkee ihan omassa ajanlaskussaan. Kylien elämää tarkkaillessa tuntuu kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin ehkä satakunta vuotta.
Kuuluisimpia Peipsin pienistä sipulikyliksi kutsuista taajamista ovat Varnja, Kolkja, Kasepää , Kallaste, Nina, Kükita, Omeda ja Raja lähellä Mustveen kaupunkia. Kolkjan sipuli- ja kalaravintola on tunnettu koko Virossa, samoin Kallasteen 11 metrin korkuinen punainen hiekkakivitörmä.
Kaakosta löytyvät puolestaan eksoottiset Beresje ja Lüübnitsa, joista ensimmäinen tunnetaan vanhauskoisten hautausmaastaan ja jälkimmäinen syksyn lopussa pidettävistä sipulijuhlistaan.
Pohjoisen erikoisuuksia ovat lähes 30 km pitkä yhtäjaksoisesti jatkuva hiekkaranta ja Peipsin pohjoispohjukan pienet kylät. Useimmista Peipsin ortodoksikylistä löytyy rukoushuone tai kirkko. Vasknarvassa on suurten muurien takana komea kirkko ja nunnaluostari, joka aika ajoin avaa ovensa myös vierailijoille.
Linkkejä valokuvakansioihin, joissa kuvia Peipsiltä:
Ottilia Visions
Peipsin kuvia
Rummukainen kertoo kotikulmistaan
Kuvia reissulta Mehikoormaan
Neljä katua Tartossa
Olen useasti maininnut, että Tartto on minusta Viron kaupungeista viehättävin. Tässä sanassa pysyn.
Tänään oli jälleen surkea keli. Lähdimme silti Tarttoon ja tein siellä lyhyehkön, mutta sitä antoisamman kävelyretken kamerani kanssa.
Alkuasetelma oli minulla sama kuin tällä pienellä kaverilla. Olimme molemmat sitä mieltä, että jo riittää nämä sadepäivät!
Halusin näyttää mitä Tartolla on tarjottavanaan jos osaa ja haluaa katsoa. Jopa näinkin surkeassa säässä. Nämä neljä katua eivät ole ydinkeskustaa, joskin keskikaupungin laitamia kuitenkin.
Reittini lähti liikkeelle Tarton rautatieasemalta, kuljin ylös J.Kuperjanovia ja sitten vaeltelin Kastanilla, Veskillä ja Koolilla, hieman ristiin rastiin.
Tein kuvista myös gallerian, joka alkaa kartalla, josta voi myös tarkemmin hahmoittaa millainen oli reittini ja miten talot sijoittuvat kaduille.
Galleria löytyy tällaisesta linkistä: Neljä katua Tartossa
Tervetuloa siis kuvallisesti kiertämään kanssani neljää katua ja niiden rajaamia maisemia!
---
Lisään vielä eiliseen kirjoitukseen:
Mietin samalla kun kiertelin noita neljää katua, kuvasaaliini (kuvia oli tietenkin huomattavasti enemmän kuin mitä laitoin galleriaan) on merkittävä jonain päivänä myös kulttuurihistoriallisesti. Sillä nämä kadut eivät kauaa pysy entisinään. Jotkut talot ovat liian rapistuneita korjattavaksi, ne tönäistään nurin ja tilalle tulee jotain ihan muutta. Ja ne jotka korjataan, niistä tulee upeita, ja luultavasti kalliita liiketiloja, firmojen, säätiöiden ja järjestöjen superhienoja keskuksia tai sitten eliittiasuntoja. Jonkin ajan kuluttua ei risuäijä ajele risut takapakkarissa polkupyörällä Veskiä pitkin... Ja se on tietenkin hieman sääli.
Tänään oli jälleen surkea keli. Lähdimme silti Tarttoon ja tein siellä lyhyehkön, mutta sitä antoisamman kävelyretken kamerani kanssa.
Alkuasetelma oli minulla sama kuin tällä pienellä kaverilla. Olimme molemmat sitä mieltä, että jo riittää nämä sadepäivät!
Mirrin kanssa jaettuamme yhteiset ajatuksemme ilmanalasta lähdin sitten kuvaamaan lempikaupunkiani, surkeassa säässä. Ja päätin kuvata vain neljä katua koko kaupungista: J.Kuperjanovin, Koolin, Kastanin ja Veskin. Ne ovat kaikki rinnakkain tai lomittain, eli kyse ei kokonaisalaltaan ole suuren suuresta alueesta.
Tein kuvista myös gallerian, joka alkaa kartalla, josta voi myös tarkemmin hahmoittaa millainen oli reittini ja miten talot sijoittuvat kaduille.
Galleria löytyy tällaisesta linkistä: Neljä katua Tartossa
Tervetuloa siis kuvallisesti kiertämään kanssani neljää katua ja niiden rajaamia maisemia!
---
Lisään vielä eiliseen kirjoitukseen:
Mietin samalla kun kiertelin noita neljää katua, kuvasaaliini (kuvia oli tietenkin huomattavasti enemmän kuin mitä laitoin galleriaan) on merkittävä jonain päivänä myös kulttuurihistoriallisesti. Sillä nämä kadut eivät kauaa pysy entisinään. Jotkut talot ovat liian rapistuneita korjattavaksi, ne tönäistään nurin ja tilalle tulee jotain ihan muutta. Ja ne jotka korjataan, niistä tulee upeita, ja luultavasti kalliita liiketiloja, firmojen, säätiöiden ja järjestöjen superhienoja keskuksia tai sitten eliittiasuntoja. Jonkin ajan kuluttua ei risuäijä ajele risut takapakkarissa polkupyörällä Veskiä pitkin... Ja se on tietenkin hieman sääli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
