Mutta unohdetaan kevät, kesä ja talvi ja riemuitaan nyt syksystä ja sen väriloistosta! Joka on nyt Otepäällä alkamassa ja jonka uskoisin olevan viikon parin kuluttua parhaimmillaan.
Lähdin eilen valokuvaamaan syksyistä Otepäätä. Minulla oli syykin, jos ei pelkkää kuvauksen riemua lasketa. Turkuun on tulossa jossain vaiheessa valokuvanäyttely, jonne on pyydetty minulta Otepää-sarjaa. Keväältä, kesältä ja talvelta onkin kuvia jo mukavasti varastossa. Eilen oli vuoro täydentää syksykuvien kansiota.
Aloitin kuvailun Otepään uudesta 90 metrisestä hyppyritornista. Aurinko paistoi ja maisemat olivat huikaisevat kauniit.
Hyppyrimäessä törmäsin myös kahteen nuoreen sankariin, jotka tottuneesti poseerasivat minulle, sukset ja niiden tuotenimet näkyvästi esillä, ammattihyppääjien tapaan.
Mutta voi miten pieniä poikia! Ja miten iso mäki! Kai se on niin, että mitä nuorempi on, sitä vähemmän pelkää haasteita. Minua, eikä ketään täyspäistä ihmistä, saisi suurin surminkaan viilettämään alas hyppyrimäkeä, varsinkaan kun maassa ei ole lunta. Näitä poikia ei sen sijaan pelottanut, iloisina he nousivat korkeimmalle tasanteelle ja sitten kuului vain hyppyrimäestä viuhunaa kun pienet naskalit liitivät ilmojen halki.
Hyppyrimäesta jatkoin matkaa Murrumetsän luontopolulle, joka on noin kolmen kilometrin pituinen reitti, joka seurailee Pyhäjärven reunamia. Murrumetsä on lempipaikkojani, ja myös karvaiset kaverit rakastavat Murrun polveilevaa reittiä, kosteikkoja, rantoja ja ihanasti jaloissa rapisevia ja rytiseviä metsiä. Tällä kertaa olivat karvaiset kaverit tosin jätetty kotiin, yksin taivalsin metsikössä, kuvaillen, kierrellen, nuuskien ja nuuhkien.
Koivut leimusivat Murrumetsän reunuksella keltaisina kuin liekit.
Ei ole riittävästi ruskanvärisiä sanoja kertomaan kuinka nautinnollista on kävellä metsässä, nuuskia metsän tuoksuja, jo mätänemään alkavien lehtien hivenen hapanta tuoksua ja kenkien alla pehmeästi litsahtavaa mutaa. Järveltä puhaltaa raikas tuuli. Linnut räpistelevät puitten latvuksissa, hetkeksi ne hermostuvat yksinäisestä kulkijasta. Mutta pian jatkavat omia syyspuuhiaan.
Kaunis on syksyinen Otepää, muuta en voi sanoa!
Kuviakin sain otettua kelpo joukon, joista laitankin tähän teille pienen otoksen. Eli tästä klikkaamalla löytyy syksykuvia eiliseltä - mukana minusta useampikin näyttelyyn kelpaava otos. Vai mitä mieltä te olette?
Pidemmittä puheitta päästän teidät tutustumaan albumiin. Minä taidan itse lähteä uudelleen ulos, aurinko paistaa jälleen ja jokaisesta tällaisesta päivästä täytyy nauttia, kun siihen mahdollisuus on.
5 kommenttia:
Kyllä kuviasi kelpaa laittaa näyttelyyn.
Monipuolisesti esittelet Otepään maisemia syysväreissään.
Ajattelen vuodenajoista samoin, kuin sinä - juuri se viehättää eniten, mitä parhaillaan eletään.
Tykkään Pühajärven kuvista. Myös Murrumetsan vihreys ja vedestä heijastuvat puut luovat ihanan tunnelman.
Tämä on hienoa aikaa, pitäisi napata tuo omakin kamera ja kipittää metsään.
Sama juttu. Yksi vuodenaika kerrallaan - joskin talvi ei ihan top kahteen tai kolmeen mahdukaan. Pühajärven kuvat ympäristöineen ovat eniten minun makuuni.
Syys hiipii tänne Topuunkin, mutta olisiko niin, että totuttua hitaammin?
Niinhän se on, että turha on itkeä ja odottaa jotain toista aikaa, paras kun heittäytyy siihen hetkeen joka käsillä on.
Ja todellakin, kuen Mariskin sanoi, nyt on hienoa aikaa kuvata maisemia.
Ja kiitos aimarii, jos olet sitä mieltä, että kuvista kelpaisi joku näyttelyyn asti. Itse ajattelin punakeltasinfoniaa ja sitten sellaista utuista vihreäsävyistä kuvaa jossa kaukana näkyy sotatammi ja valkea kaarisilta. Otettu hieman korkeammalta eli Pyuhäjräven tornikahvilsta. Kuvateksti taitaa siinä kuvassa (on siis yksi linkin gallerian kuvia) olla jotain: Syksy on Otepäällä kaunis! (tms. yhtä yllättävää)
Hienoja kuvia taas. Näyttelyyn passaisi monikin, pisimpään zoomailin kuvia 'Harmaasta paholaisesta', sotatammesta, Murumetsästä, ja suuresti nautin kuvasta 'syksy on niin kaunista', usva toi kuvaan lumousta. Mainiota, kun pääset torniin kuvailemaan!
Lähetä kommentti