Hiiumaa on hieno paikka

Tämän syksyn reissuillani tein matkan myös Hiiumaalle. Kerran aiemmin olen siellä käynyt, monta vuotta sitten, ja silloinkin vain pikaisesti. Nyt vietin saarella kokonaisen päivän, ja mukana oli koko perhe.

Klikkaa kuvaa isommaksi, ja näet ehkä paremmin myös paikkojen nimet!

Lähdimme liikkeelle Rohukülan satamasta, jota parhaillaan kunnostetaan. Kuten kunnostetaan myös Hiiumaan puoleista satamaa eli Heltermaata. Päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, ilmojen puolesta. Lähtiessämme vielä hieman sataa tihuutti, mutta päivä parani nopeasti. Heltermaalle saavuttuamme oli sade jo loppunut ja siitä eteenpäin ilma vain parani. Viimeiset hetket, ennen auringonlaskua nautimme upeasta auringonpaisteesta.

Ofelia aamuharmaudessa

Matka Rohukülasta Hiiumaalle kestää n. 1h40 minuuttia, ja maksaa kahdelta hengeltä ja autolta 200 kruunua (hieman rapiat 12 euroa) eli ei siis paljon mitään. Lauttoja menee suhteellisen tiheästi, mutta kesäkaudella kuulemma kannattaa varata paikat etukäteen. Nyt syksyllä ei ollut mitään ongelmaa mahtua laivalle. Lähtö oli  meillä aamulla klo 8.30.

Laivamme, eli runollisesti nimetty Ofelia oli varsin kelpo alus, pari kahvila-baaria, josta sai kunnon ruokaakin, yllättävän hyvää jopa. Ja on Ofelialla pieni myymäläkin, jonka olemus jäi minulle hieman vieraaksi. Kun mitään tax-free-myyntiä ei tietenkään laivalla ole. Mutta sielläkin kierrellessä saa aikaansa mukavasti kulumaan.

Ei aikaakaan kun saavumme Hiiumaalle, ensin ohitamme Heltermaan lähellä olevat saaret, jotka siintävät aamun harmaudessa utuisina ja romanttisina.

Saavumme perille ja nopeasti pääsemme laivasta ulos. Lähdemme ajelemaan kohti Kärdlaa, kiertäen saarta siis vastapäivään. Hiiumaalaiset sanovat että saarta kiertää musta rengas, mikä tarkoittaa hyvää asfalttitietä, joka seurailee rantaviivaa melko uskollisesti. Hyvät tiet, kiva ajella.

Pysähdymme heti ensi metreillä parissakin kohteessa. Ensin Kallasten fossiilikallionrepeämillä, jotka eivät meitä ihan hirveästi innosta, mutta alussa pitääkin olla hieman keveämpiä kohteita. Seuraava paikka, Helmersenin kivikylvöt saavat meidät jo innostumaan.

                  

Helmersen on siis geologi, joka nämä jääkauden liikuttelemat siirtolohkareet alun alkaen löysi. Kyse on yhdestä tai kahdesta valtavasta siirtolohkareesta, jotka jään painosta ovat hajonneet useaksi pienemmäksi lohkareeksi. Nämä kivet ovatkin kuin puzzlen palat, jotka jättiläinen voisi joskus koota yhteen. Kiehtovaa.

Seuraava kohteemme on saaren 'pääkaupunki' Kärdla. Siellä käymme turismi-infossa, joka on saaren symboleita. Se näet sijaitsee vanhassa paloasemassa:

                       

Turismi-infossa tapaamme hyvin innostuneen asiakaspalvelijan ja saamme tukun esitteitä ja karttoja ja vinkkejä, minne suunnata. Lähdemme siis reippain mielin eteenpäin, ensin Ristimäelle ja sieltä kohti Lehtman satamaa, joka sijaitsee saaren pohjoispuolella.

Ristimäki on yksi saaren upeimpia ja koskettavimpia nähtävyyksiä. Harmi että kuvat eivät tee paikalle oikeutta.

Kyse on tien poskessa sijaitsevasta, metsään jatkuvasta ristien viidakosta. Puuristejä, kiviristejä, kaikenlaisia luonnonmateriaalista tehtyjä ristejä. Ristin pystyttämisen sanotaan tuottavan onnea. Toiset pystyttävät ristit Hiiumaalta karkoitettujen ruotsinkielisten muistoksi. Toiset pystyttävät ristit vanhan legendan kunniaksi - sanotaan, että joka tänne pystyttää luonnonmateriaaleista ristin saa osakseen onnea. Ja yksinäisille sanotaan ristin pystyttämisen tuovan puolison.

Tässä tarinaa Ristimäestä, klikkaamalla jälleen on tekstikin jo luettavaa:

                          

Ja ristejä Ristimäellä on, joka puolella, pieniä, isoja, kivistä maahan muodostettuja ja puista rakennettuja. Polut polveilevat metsässä, ristien reunustamina.

                                  

Lehtmassa ei oikein tapahdu mitään, siellä ei ole muuta kuin uusi muovipussitehdas. Ja satama, joka näyttää pysähtyneeltä. Mutta maisemat ovat oikeasti aivan valtavan upeita! Hiljainen satama on suorastaan runollisen näköinen, vanha ruskea proomu on pysähtyneenä meressä. Ja lähikaisilikosta lähtee liikkeelle iso lintu, jonka luulen olevan harmaahaikara, jollaisen olen elämässäni nähnyt vain kerran.

Lehtman sataman lähellä on upeat valkeat hiekkarannat, mutta niitä reunustavat pahan näköiset levälautat. Tutkimme niitä, nuuhkimme pahaa hajua, ja olemme sitä mieltä että kyse on vain ja ainoastaan levästä. Ei suoranaisesta saasteesta. Öljyä emme näe emmekä haista. Mutta dramaattisia ovat nämä levälautat:

Lehtmasta lähdemme seikkailemaan pois 'mustalta renkaalta' eli luotamme jeeppiimme ja lähdemme ajamaan kohti Tahkunaa metsän kautta, pientä kärrytietä pitkin. Matkan varrelle jää vanha Pietari Suuren aikainen sotilasalue, joka myöhemmin toimi Neuvostoliiton sotilasalueena. Muistona tuolta ajalta on monenlaista rumaa bunkkeria, keskellä upeita upeita hiekkadyynejä ja mäntymetsiä.

                                

Sotilasalueen jälkeen olemmekin jo Tahkunassa, jonka ylpeys on komea majakka, joka on rakennettu vuonna 1875 ja joka kohoaa aina 42,5 metrin korkeuteen.

                         

Tahkuna on kaiken kaikkiaan dramaattinen ja luonnonkaunis paikka. Valtavasti lintuja pesii ja asuu sen rannoilla. Tahkunan rannalle on pystytetty myös koskettava muistomerkki Estoniassa hukkuneille lapsiurheille. Tahkuna on nimittäin Viron lähin kohta Estonian uppoamispaikalle.

                                

Tahkunasta alamme sitten lasketella 'mustaa rengasta' alaspäin. Seuraava pysähdys on Reigin kirkko ja Reigin pappila. Linkama ihmettelee miksi tämä on niin tärkeä pysähdys minulle, mutta minä valistan miestä ja kerron, että tästä kirkosta ja sen papista on aikanaan Aino Kallas kirjoittanut romaaninsa: Reigin pappi.

                               

Ei niin, että olisin itse kirjaa lukenut. Kaikenlaista turhaa sälää sitä ihmisen mieleen kuitenkin jää. Ja kun Linkama kysyy mistä kirja kertoo, yritän muistella: Reigin opettaja ja pappi oli kova mies, joka antoi katkaista naisensa kaulan aviorikoksen selvittyä. Reigin papin rouva ei tainnut olla kovin onnellinen.

Reigistä matka jatkuu Kõrgessaareen, jossa sijaitsee kuuluisa Viinaköök-ravintola, joka syksyllä on jo kiinni. Jatkamme siis matkaa ja teemme pienen puikahduksen Pallin niemeen. Sieltä matka jatkuu seuraavalle majakalle, joka on kuuluisa Kõpun majakka.

                       

Kõpun majakasta kirjoittavat opaskirjat: Kuin valkeissa vaatteissaan pyylevä maalaisnainen, punainen palmikko päässä ja silmät säihkyen, seisoo mäen harjalla ikimuistoinen Kõpun majakka. 6.000 tonnia kiveä ja 36 metriä korkeutta puhuu itse puolestaan.

Ja onhan majakka todellakin komea näky. Sinne voisi kiivetä mutta jätämme kiipeämisen kahdesta syystä: ensimmäkin minun polveni ovat kipeät, sillä kiipesin Pallissa vanhaan neuvostovartiotorniin, jonka portaat olivat todella jyrkät. Ja toiseksi, aika alkaa jo hieman olla tiukoilla. Meidän pitää ehtiä viimeiseen lauttaan ja vielä on näkemättä Ristnan majakka. Jatkamme siis matkaa.

Olemme nyt tulleet saaren äärimmäiseen länsikärkeen, Ristnaan, jossa sielläkin seisoo komea punainen majakka.

                         

Ristnasta alkaa paluumatka, jonka yksi pääkohteista on Kassarin ruovikot ja rannat. Ilta on jo laskeutumassa ja me ajamme melko kovalla vauhdilla koko länsirannan ja ehdimme Kassariin ilta-auringon aikaan. Ja onhan tämä hieno paikka! Matkaesitteissä Hiiumaan ykkösnähtävyydeksi nimetty:

                    

Kassarista matkaa jatkuu kohti satamaan. Pysähdymme vielä pikipäin Suuremõisan kartanon pihalla ja sitten kaarramme kohti Heltermaan satamaa, nähdäksemme kuinka Ofelia taittaa merta, meitä noutamaan.

                    

Me nousemme laivaan, joka lähtee 20.30. Laivalle sytytetään valot mastoon ja kotimatka voi alkaa.

Kuten niin monet muutkin reissut, tämäkin oli hieno. Niin hieno, että pian on päästävä Hiiumaalle uudelleen. Sääli että se sijaitsee kaikkein kauimmassa kohdassa Viroa, Otepäältä katsottuna.

Kuvia tietenkin otin paljon, ja vaikka tässä viestissäkin kuvia on rutkasti, löytyy niitä lisää kiinnostuneille tällaisesta linkistä: Hiiumaalla