Minä olen siis se pieni kulkukoira Peipsin rannalta, Varnjan kylästä, jonka Seija ja Tiina pelastivat paleltumasta viime talvena. Ja niin minä muutin pysyvästi Seijan ja Riston luo. Nyttemmin kutsun heitä Mammaksi ja Iskäksi. Tiina on kummitätini. Viime talven asuin kerrostalossa Otepäällä, mutta tänä keväänä muutin takaisin Mamman ja Iskän mukana Varnjaan, kotikylääni.
Pelastusoperaationi kosketti aikanaan monen sydäntä ja nyttemmin siitä puhutaan nimellä: Pelastakaa sotamies Rummukainen. Ken ei asiaa tarkemmin tunne, voi lukea siitä vaikkapa tästä klikkaamalla.
Minulle kuuluu ihan hyvää, kiitos kysymästä. Turkkini kiiltää ja silmäni ovat kirkkaat ja lihakseni ovat vahvat ja jänteikkäät. Olen hyväkuntoinen, reipas ja aina valmis puolustamaan perhettäni. Ei puolustustahto kokoon katso. Ja minähän en ole ihan suuren suuri koira. Enemmän sellaista kompaktia sorttia.
Mutta tämä riittää minusta. Minun piti kertoa siitä kuinka Tiina, kummitätini, saapui luokseni kylään muutama viikko takaperin. Tiina tuli ihan yllättäen, Mamman mukana, ja voi että meistä molemmista oli jälleennäkeminen mukavaa. Tiina rapsuttaa minua aina korvan takaa ja minusta on mukava singahtaa sen syliin yllättäen. Osaan muuten loikata kaukaa ja korkealle, vähän kuin kirppu.
Kolme päivää Tiina meillä oli. Yhtenä päivänä lähtivät Mamman kanssa polkupyöräilemään, kutsuivat reissuaan Tour de Peipsiksi, ja minä en saanut lähteä mukaan. Mutta seuraavana päivänä pääsin sitten minäkin matkaan kun koko perhe lähti seikkailemaan Emajõen suursuolle. Oli vuorossa suoretki. Se oli jännää, joskin rasittavaa, sillä jouduin tekemään jatkuvasti pioneeri-iskuja ja tunnusteluretkiä lähiympäristöön, siltä varalta että laumaani vaanisi karhu, hirvi tai joku muu petoeläin. Ja pieni kun olen, joutuu pieni jalka tikkaamaan aika monta askelta siinä missä ihmiseltä menee vain yksi loikka.
Päivät olivat aurinkoiset, ja luulen, että Tiina viihtyi luonamme hyvin. Ainakin minä tein kaikkeni viihtyvyyden eteen, Tiinan kasvotkin pesin uskollisesti monta kertaa päivässä. Yöt Tiina nukkui pienessä vierasmajassamme, ja kuulemma uni maittoi vaikka supikoirat ulahtelivat ihan aidan takana.
Keräsin sitten Tiinan ottamista valokuvista pienen kuvagallerian, johon kirjoitin mukaan myös omat kuvatekstini. Kuvista näette missä asun ja millaisia olivat Tiinan päivät Peipsillä.
Se löytyy tällaisesta linkistä napsauttaen: Päivät Peipsillä.
Hauskoja valokuvahetkiä teille toivottaen
Sotamies Rummukainen, yksi hyvin onnellinen pieni koira
4 kommenttia:
Moi Rummukainen! Kiva kuvakertomus sulla. Katsoin kuvat ja kuvatekstit ja nyt mulla kramppaa poskilihaksissa, kun koko ajan hymyilytti hauska kuvaraporttisi. Kerro terkkuja Tiina-kummille! Halaukset.
Kyllä kelpaa Rummukaisen elellä idyllisessä kylässä. Kovasti tykkäsin vierailusta, kiitos!
Hei Kummitäti!
Sä olet hyvä kuvaaja. Mulle näytettiin Sun ottamat kuvat netistä. Mun teksi ja sun kuvat täydensivät kummasti toisiaan. Mä olin niissä kuvissa edukseni. Samaa ei voi sanoa mammasta ja iskästä kaikissa kuvissa. Mutta mitä niistä, olenko mä nyt todella kuuluisa?
Koska sä tulet taas? Kun sä olet täällä, tapahtuu aina jotain jännää.
Olen sulle ikuisesti kiitollinen, että pelastit mut kylän raitilta ihmisten pariin. Monet kollegat ovat juosseet täällä kylällä aikansa ja sitten vaan kadonneet.
Mä olen onnellinen koira ja tykkään kalasta.
With love - Rummukainen, segavereline mini-hundikoer, Varnja, Peipsiääre vald
Kiitos kaikille kommenteista, ja tietenkin erityisesti Rummukaiselle itselleen.
Lähetä kommentti