Kuinka kaunis on
Mannerheimintie
kesäyönä.
Ei muita
me
ja Simonkentän kallio.
Sitä ei enää ole.
Miten kauniita me olimme
kesäyönä.
Ei muita
me
ja Hesperianpuisto.
Meitä ei enää ole.
Helsinkiä minä kaipaan,
ehkä joskus sinua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tämähän kolahti toiseen hesalaiseen. Juuri niin! Ihisen ikuinen koti-ikävä...Huomaan vapaan mutta selkeän rytmin, kuulen runon lausuttuna mielessäni.
Kiitos, vaikka en minä kyllä ole mikään runoilija. Olen runoilijaksi liian lavea ja monisanainen. Siksi ihailenkin Marjattah:n upeita haikuja, joissa on muutamassa sanassa, rivissä sanottu valtavasti.
Lähetä kommentti