Olen päättänyt aloittaa blogiin uuden jutun: Päivän Kuvan, jonka pyrin päivittämään mahdollisuuksieni mukaan joka päivä.
Päivän Kuva on siis valokuva, joka jotenkin liittyy menneeseen päivään.
Päivän Kuvaa saa kommentoida, ja jos se herättää ajatuksia, mikä sen parempi, niitäkin saa tänne laittaa, aivan selkärankatekniikalla. Ja niin teen minäkin.
Ja tässä ensimmäinen Päivän Kuva (joka suurenee sitä klikkaamalla):
Aihe: Tarton raatihuoneen torilta lähikuva jääpatsaasta, joka esittää puhvelia, juuri vaihtuneen puhvelin vuoden kunniaksi.
Ja tässä omia ajatuksiani Päivän Kuvasta:
Kiinalainen vuosi on vaihtunut, ja Rotan vuodesta ollaan siirrytty Puhvelin vuoteen.
Itse en usko horoskooppeihin, enkä niitä seuraa. Siksipä tein nopean google-analyysin Puhvelin vuodesta. Selviää, että edellinen ja nyt siis taakse jätetty Rotan vuosi oli tähtimerkilleen tyypillisesti ahneuden ja omien tarpeiden tyydytyksen aikaa. Puhvelin vuoden kerrotaan taas tuovan tullessaan härkäpäistä työtä, yhteiskuntarauhaa ja vakautta.
Mikä sen parempaa. Uutiset ahneudesta ja sen seurauksesta ovat jokapäivästä herkkua.
Kuten sanoin, en usko horoskooppeihin, mutta silti Puhvelin vuosi tuntuu lohdukkaalta. Nyt on aika todellakin panna omat tarpeet syrjään ja miettiä, miten me pärjäämme porukalla. Ja tehdä työtä, puhvelin lailla.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kas kummaa, Puhvelin vuosiko on alkanut? Härän vuotena olen siihen Thaimaassa tutustunut. Mutta nyt opin, että esim. Vietnamissa puhutaan juuri Puhvelin vuodesta.-Olkoon siis vaikka puhvelihärkä!
Kiva kuva. Oletpas nyt lupauksen tehnyt...
(Minäkin kuvailin tänään jääveistoksia)
"työtä, yhteiskuntarauhaa ja vakautta" vai juuri niitä asioita, joista on nyt pula. No itsekkään en usko / seuraa horoskooppeja, mutta nyt kyllä tulee oikea vuosi tähän hätään.
Marjatalle - kyllä alkoi. Kiinassa sen kunniaksi polttivat kokonaisen pilvenpiirtäjän.
Jamelle - näin on.
Kuka tietää, josko näissä kiinalaisissa vuosihoroskoopeissa olisi taikaa...
Lähetä kommentti