Olen viime päivät ollut erinomaisen hyvällä mielellä. Ja kuinka yksinkertaisesta syystä: olen saanut positiivista palautetta tekemisistäni.
Blogiin on tullut kivoja kommentteja, jotka ovat lämmittäneet mieltäni.
Yksityispostiin on tullut myös kommetteja, joiden mukaan nettikirjoitukseni ovat löytäneet lukijapohjaa, tunteita kavereista. Ja sitten kirjoitti yksi kaveri, että pelkkä olemassaoloni tekee hänen elämästään paremman. Voiko ihmiselle parempaa palautetta antaa? Vastaan: ei voi.
Kaikesta positiivisesta palautteesta on mieli ollut keveä ja kekkeä kuin kissalla kermakupilla koko alkuviikon.
Ja sitten homma vaan entisestään paranee.
Tämän täytyy olla minun vuoden paras viikko!
Aiemmasta työmaailmastani tuntemani huippuvalokuvaaja otti minuun yhteyttä majoituksen tiimoilta, eli halusi tietää mikä on varaustilanne Villa Ottiliassa tulevana hiihtolomaviikkona. Se asia käsiteltiin puhelimessa. Tilaa oli ja valokuvaajan kaveri sai majoituksen.
Illalla, puhelinkeskustelun jälkeen päätin tehdä jotain, jota heti viestin lähetettyäni jopa hieman kaduin: lähetin hänelle valokuviani arvosteltavaksi.
Odotin, että tällaisella alan huippuihmisellä ei ole aikaa paneutua kuviini – ja pelkäsin että, jos on, niin palaute on julmaa. Ja sitten jo melkein laitoin pään pussiin ja hiljaa hoin: "Mitä sinä luulit tekeväsi!"
Kuinka kävi?
Sain mieheltä pitkän palautteen joka oli aitoa ja rehellistä ja kannustavaa. Sain neuvoja ja ohjeita, joitain käteviä käytännönvinkkejäkin. Jotka kaikki otan huomioon jatkossa valokuvaajana.
Mutta se, mikä sielua todella heläytti, mikä sai minut lähes ääneen visertämään kuin paratiisilintu silkasta riemusta oli tämän huippuvalokuvaajan toteamus: ”Sinulla on alalle lahjoja!”
Voiko kukaan sanoa aloittelevalla valokuvaajalle paremmin! Eteenpäin, eteenpäin, kamera käteen ja kuvaamaan!
Tänään sain toisen palautteen toiminnastani, joka hämmensi minua, jos mahdollista vieläkin enemmän, ja sai minut ihan mielettömän onnelliseksi.
Olen saanut Viron ulkoministeriltä Urmas Paetilta virallisen kutsun osallistua Viron 91. itsenäisyyspäivien juhliin Ulkoministeriössä 25.2.2009.
Olin aivan äimän käkenä. Minä? Miksi tämä kutsu esitettiin minulle!
Sitten päättelin rauhallisesti, että ehkä kutsu on lähtenyt kaikille suomalaisille Virossa toimiville toimittajille. Ehkä se on rutiinia ja jokapäivästä tai jokavuotista leipää täällä toimiville ulkomaisille toimittajille. Mutta ensimmäisen kerran tällainen kutsu minulle tuli, ja kolme vuotta olen kirjoittanut täältä artikkeleita Suomeen.
Tein nopean soittokierroksen neljälle tutulle suomalaiselle toimittajalle, ja jostain kumman syystä olin meistä ainoa joka kutsun oli saanut. Kutsulle siis täytyi olla muitakin perusteita, kuin että olen täällä ja kirjoitan täältä juttuja Suomeen.
Jabadabaduu – kiljahdin aikuisen hallitusti. Jabadabaduuu, joku lukee minua! Joku arvostaa sitä mitä kirjoitan ja teen!
Ja vasta näiden riemunkiljahdusten jälkeen aloin miettiä todella tärkeitä asioita, kuten: mitä hittoa laitan päälle!
----
Mutta ihan oikeasti, positiivinen palaute on jotain niin taivaallista! Jos te voitte antaa sellaista toisille, tehkää se! Positiivinen, kannustava palaute saa ihmisen tanssimaan ja laulamaan, ainakin sielun iloisissa kammioissa.
*tanssii, nauraa, laulaa, ja poseeraa peilille miettien sopivaa asukokonaisuutta*
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Jessus! Miten olisi omin pikkukätösin tehty villapaita?
Eikun aikuisten oikeesti: olet tehnyt jotain, mitä muut ei ole tehneet, ja sitä jotakin joku jossakin arvostaa. Tai jotain.
Hieno homma.
Ihan näin nopeasti en kyllä ymmärrä mitä minun villapaidoilla ja niiden kutomisella on tämän viestin kanssa tekemistä.
Paitsi, että omasta mielestä olen tehnyt pirun hienoja villapaitoja!
Onneksi olkoon! Hyvä lukijakunta sinulla!!
Tällää nyt itsesi sinne paikkaan joka myy niitä enkkulaisia ja pariisilaisia vaatteita vintage-tapaan! Olethan kertonut paikasta minulle... vaadi saada nähdä kaikki pitkät mekot jotka voisi hienoihin pileihin passata!! Pidetään peukkuja että sopivaa löytyy!
Kerrohan sitten mitä löytyi ja jatka visertämistä, olet pileesi ansainnut!
Tilaisuus on iltapäivällä eli ei ole iltapukujuhla.
Siis erotukseksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi: tämä ei ole siis se Ilveksen järkkäämä juhla, vaan ulkoministeriön omat geimit.
Mutta joku staili housupuku olisi varmaan ihan ok. Yksi mulla onkin, vaan eipä tietenkään mahdu päälle kun on hankittu kun olin laihimmillani.
Mutta kyllä se tästä.
Ja kas, nyt vasta välähti Paulan viestin ydin... siis Paula ehdotti että heitän juhliin päälleni jonkin oman tekeleen.
Ajatukseni askarteli ensin sitä rataa, että Paula ehdotti että kutsu on tullut villapaitojen vuoksi. Ja sitä siis ihmettelin.
Aina ei ole niin välkky kuin toisinaan.
Ai se on iltapäivällä ja Ulkoministeriössä.
No sinne passaa hienompi housupuku ihan hyvin. Musta vaikka, ja ihan hyvin sopisi omatekoinen, silkkilangasta kudottu toppi alle!! Äkkiä siitä lankakauppaan jos ei jo ole...
Onnittelut kaikesta, kutsusta, kiitoksista! Olet ne varmasti ansainnut.
Mulle tuli torstaina niin hyvä mieli keramiikkakurssilla, kun kurssikaveri sanoi, että minä olen lahjakas. Ja toisaalta on nöyrä olo: en ole lahjojani itse ansainnut, ne on saatu.
Lähetä kommentti