Ajattelin aluksi laittaa tämän päivän bloggauksena vain "Päivän kuvan", jonka nimi oli: Vauhdin hurmaa.
Mutta koska juttu laajeni, otsikoinkin sen hieman eri tavoin, eli kuvakavalkadilla pyrin kertomaan Otepään tarjoamista talvihuveista.
Tässä kuitenkin samalla Päivän kuva, joka on otettu Otepään keskustan tubingmäestä, eli mäestä jota lasketaan autonrenkaita muistuttavilla renkuloilla. On muuten hauskaa!
Ja tässä perään samasta paikasta vielä toinenkin kuva tästä touhusta:
Eli kuten kuvista näkyy, tänään on ollut jälleen aivan fantastinen hiihtolomapäivä. Aurinko on paistanut täydeltä terältä, tuulta on ollut tuskin nimeksikään, ja pakkastakin juuri sen verran, että posket alkavat mukavasti punottaa.
Siis aivan uskomattoman hieno aurinkopäivä!
Siksi minusta onkin niin surkeaa, että niin vähän hiihtolomalaisia on tänä talvena löytänyt tiensä Otepäälle.
Täällä on aivan upeat hanget, satavarmasti tekemistä kaikille, ja silti, kylämme on kovin hiljainen. Meillä, Villa Ottiliassa, on ollut jonkin verran asiakkaita, mutta nyt puhun koko Otepäästä, omasta kaupungistamme, joka selvästi nyt kituu talvivieraiden puutteesta.
Esmerkki: tubingmäessä on tilaa
Minä siis lähdin aamulla kuvailemaan talvisia maisemia, ja samalla kiertelin autolla katselemassa miten meidän kylämme muut talvihuvituksia tarjoavat yritykset voivat. Ja aika surkeaa oli nähtävät. Kaikki oli kunnossa, ladut olivat viimeisen päälle, luistinradalla soi musiikki, hiihtomäet olivat huippuhyvässä kunnossa, mutta asiakkaista uupui.
Munamägi, eli ihan keskustan tuntumassa oleva laskettelumäki oli lähes tyhjä. Yksi lumilautailija harjoitteli nuorten EM-lumilautakisoja varten rakennelluissa hyppyreissä (juu, paljastan tietämättömyyteni, eli en tunne half-pipeja etc, mutta kaikenmoista koroketta etc oli mäkeen rakennettu). Lisäksi paikalla oli pari perinteistä laskettelijaa ja isä kahden pienen lapsen kanssa opettelemassa laskettelua.
Ei elä Otepään turismi ja yritykset tällaisella asiakasmäärällä pitkään, se minua hirvittää.
Ja samaan aikaan mietin, että millaista luksusta nämä tyhjät mäet, vapaat, huippuhývin hoidetut ja pitkälti valaistut ladut ovatkaan kaikille, jotka ovat kyllästymiseen asti laskeneet ruuhkaisissa mäissä tai hiihdelleet ahtailla laduilla, kuin sillit suolassa.
Ja kun kaiken hinta - yöpymisten, rinnelippujen, ravintoloiden - on taatusti vähemmän kuin puolet siitä, mitä ne ovat esimerkiksi Lapissa, on minusta suorastaan ihme, että suomalaiset talvilomailijat eivät löydä tietään tänne. Virossa on lama, ja ymmärrän että virolaisten vierailijoiden määrät ovat laskemassa.
Mutta luulisi, että suomalaiset tulisivat tänne nyt joukolla, taso on hyvä, hinnat edulliset.
Ehkä Otepää, ehkä mekin teemme liian vähän markkinoinnin eteen.
Mainonta on pieni tilkka maailman meressä, siis rahalla ostettu julkisuus. Missä ja miten minä esimerkiksi mainostaisin Suomessa? Olen sitä mieltä, että nyt tarvitaan lisää asiallista tiedottamista! Raavin päätäni täällä ja mietin, miten osaan ja pystyn tuomaan Otepään ja sen tarjonnan suomalaisten lomalaisten tietoisuuteen.
Kerronpa vielä esimerkin. Meillä oli tänään suomalaisia asiakkaita, jotka kertoivat, että heidän tuttavansa, jotka omalla hiihtolomallaan suuntasivat Lappiin ihmettelivät, että voiko etelässä edes olla lunta. Ja mitä siellä Otepäällä oikein voi tehdä?
Millä kanuunalla tai äänitorvella minä töräytän, että herttileijaa, täällähän on mahdollisuudet aivan mihin tahansa. On maisemat, on hanget, on mäet ja on palvelut. Ja kaikki edulliseti.
No laitan tähän loppuun pienen mainospätkän oman yritykseni puolesta:
Jos joku nyt innostuu tulemaan, niin tiedoksi vaan, että meillä on viikonlopun jälkeen vielä talossamme runsaasti tilaa innostuneille lomalaisille.
Ja jos ihan oikeasti kiinnostaa, kurkatkaa lisää täältä
torstai 19. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Jossakin Levillä hiihtohissijonot ovat puolen tunnin mittaisia...Otepään rinteet näyttävät paratiisillisilta. Tieto ei ole kiirinyt. Varmaan edelliset huonot talvet ovat yleisöpuutteen syy?
Aivan!
Onhan toki muistettava että meidän kaksi laskettelumäkeä ovat aika pienet, Munamägi on suhteellisen lyhyt, mutta jyrkkä, Kuutsemägi taas on pitkä ja loiva.
Itse asiassa eilen tuli mieleen, että kun mäki on noin täydellisen tyhjä, olisi siellä helppo esim. meikäläisen opetella laskettelua. En olisi kenenkään tiellä ja kukaan ei olisi nauramassa.
(Tämä laskettelun osaamattomuus on yksi salaisia noloudenaiheitani. Ei kaupunkilaistyttö ole koskaan oppinut kunnolla näitä talvilajeja, murtomaahiihtoa tai laskettelua.)
Olenkin asiakkaillemme mainostanut näitä meidän lasekttelumäkiä juuri harjoittelijoille ihanteellisiksi. Ja tietenkin lapsiperheille.
Totta, että Levillä ja muissa Suomen ykköspaikoissa on hiihtolomien viikoilla ja pääsiäisenä hissijonot hirmupitkät. Itse valitsen jonkun muun ajankohdan, kun se on jo mahdollista.
Otepää vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Joskus on tehnyt mieli sinne tullakin, on vaan jäänyt.
Tervetuloa! Meillä on tarjota kaksi laskettelumäkeä, pulkkamäkiä, tubingmäkiä kaksin kappalein, puhumattakaan kaikista murtomaahiihdon laduista.
Kiitos Tiina!
Olimme viime viikonlopulla perheemme kanssa ensimmäisellä koko perheen Tallinnan lomalla ja rakastuimme Eestiin! Olemme harkinneet laskettelulomaa tänä tai ensi vuonna Ruotsiin, Keski-Eurooppaan tai jopa mahdollisesti Suomeen, mutta jotenkin kokonaisuus ei ole tuntunut houkuttelevalta. Aloin tutkia netistä, josko jossain päin Eestiä lasketteluloma olisi mahdollista - eikä tietoa meinannut löytyä millään, kunnes....Kiitos, että olit kirjoittanut hyvän artikkelin kuvien kera. Meidän perhe ja aivan varmasti moni muukin tulee sen vuoksi Otepäähän! ystävällisin terveisin, monna
No kylläpä oli mukava lukea tämä anonyymin kommentti. En siis tee turhaa työtä!
Nähdään toivottavasti Villa Ottiliassa!
Lähetä kommentti