Siniset ajatukset toteutettuna

Kampaajalta on saavuttu, ja toteutin ajatukseni sinisistä hiuksista tai paremminkin siniraidallisista hiuksista. Astrid teki työtä käskettyä, sekoitteli värejä ja raidoitti hiukseni niin, että nyt päästä pitäisi löytyä kuutta eri väriä. Luultavasti värisävyjä on enemmänkin.

Ja tulihan tästä päästä aika hurja, ja tänään se on vielä hurjempi. Kuulemma otsalla leimuava punainen vähenee merkittävästi parin pesun kuluttua ja värit alkavat toivon mukaan sointumaan paremmin yhteen. Mutta tänään on oranssi TOSI oranssi, sininenkin on aika lailla sininen, mitäpä muutakaan.

Mutta sain aika lailla sellaiset hiukset kuin itse halusin -- ja se kai lienee tärkeintä. On ainakin jotain erilaista aiempaan raidoitukseen.

Tässä muutama pikaotos hiuksista, suoraan kampaajan jälkeen. Mitä frisyyriä niissä ikinä olikaan on kadonnut karvalakin alla, mutta näkyypä väri ainakin.

Ensin sivusta:

Sitten päältä:

Sitten takaata kiinni - näin tulen luultavimmin kuitenkin eniten hiuksia pitämään:

Ja laitetaan nyt tähän vielä yksi naamakuvakin, joka ei ole lainkaan imarteleva: ilman meikkiä kovassa pakkasilmassa olen kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni:

Ehkä näihinkin vielä tottuu.

Uusien hiusten kunniaksi kävin vielä paikallisessa Anni Boutiquessa, joka on käsityö- ja matkamuistokauppa ja löysin sieltä tarjouksesta tällaista lankaa, joka oli kuin värjätty näihin hiuksiin. Pakkohan sitä oli ostaa:

En vain ehdi stikata itselleni lauantai-illan aterialle juhlavaa villapaitaa vaikka miten yrittäisin, harmin pamaus.  No onhan minulla kuitenkin muuten aikamoinen pamaus päässä, joten eiköhän se riitä juha-aterialle!

--

lopuksi hintatietoiselle lukijalle vielä koko roskan hinta:

- minun hiukset, leikkaus, raidat, pesu ja kuivaus JA Kimmon hiukset, leikkaus: 490 kruunua eli molemmat päät yhteensä n. 31 euroa

- langat, 400 gr eli kahdeksan kerää á 9 kr: yhteensä 72 kruunua eli 4,60 euroa

ja kerrotaan että ostinpa Anni Boutiquen poistokorista neljät 80 cm pitkät pyöröpuikot, joista kukin maksoi kokonaiset 15 kruunua eli n. euron.

Ei paha.

Sinisiä ajatuksia

Huomenta!

Tilasin ajan luottokampaajalleni Astridille Otepään Perejuuksuuriin, samalle naiselle joka loihti minulle mitä hauskimman nutturan Kerlin häihin, puhumattakaan kaikkien muiden häävieraiden kampauksista.

Ajattelin ottaa vähän väriä ja hieman klipsasta pisimpiä hiussuortuvia siistimmiksi. Tylsää.

Kun samaan aikaan haluaisin kunnon kokonaisvaltaisen muutoksen päähäni. Lyhyeksi en enää toistamiseen halua hiuksia leikkauttaa, se muutaman vuoden takainen lyhennys on kaduttanut - olen niin tottunut vetämään hiukset siveyden sipulille tai ponihännälle, että pituutta niissä täytyy olla.

Mutta millaiset raidat, olen miettinyt? Mielessäni kummittelee yhä monen monta vuotta sitten näkemäni ilmestys Tallinnan Nõmmen kaupassa, missä näin keski-ikäisen naisen jolla oli UPEAT hiukset: niissä oli sinistä, harmaata, ruskeaa ja punaista raitoina. Niin tyylikäs, ja silti jotain aivan erilaista.

Ja olen alkanut nyt haaveilla sinisistä raidoista. Kaikka muuta, vihreää lukuunottamatta, minulla on nupissa ollutkin. Mutta sinisiä hiuksia ei vielä.

Kampaaja on kello 11.00 ja siihen mennessä pitäisi päättää ryhdynkö siniseksi. Hmh. Houkuttaisi kyllä! Onkohan Astridilla edes sinistä hiusväriä, mietin...

Tallinna here we come!

Muistatteko kun kerroin että voitin 2000 kruunun lahjakortin Maikrahvi-ravintolaan Tallinnaan Vironautin kirjoitus- ja vinkkikilpailussa. Ensi viikonloppuna pannaan lahjakortti haisemaan.

Olen ihan ja hyvin ja kovin iloinen tulevasta pääkaupunkireissusta. Siitä onkin toooosi pitkä aika kun olemme Tallinnassa olleet yhtään pidempään. Tavallisesti niillä harvoilla kerroilla kun käydään Suomessa ajetaan vain kaupungin läpi suoraan satamaan.

Nyt yövymme Viru-hotellissa, minne ystävällinen Peep Ehasalu, myös aktiivinen vironautti, on meidät kutsunut. Ja seurana meillä on Kersten ja miehensä Urmas. Rummukaisen perhe tulee tänne meille hoitamaan Lattea. Arvaan että pojalle ei tule meitä ikävä, kun on pitkästä aikaa taas mieleistä seuraa.

Suunnitelmissa on käydä museoissa, ajella raitiovaunuilla - olisipa minulla se raitiovaunureitteihin perustuva Tallinnan matkaopas - listalla ovat ainakin taidemuseo KUMU (minun toive) ja Okkupaatiomuseo (Kimmon toive). Varmasti muitakin nähtävyyksiä kierrellään ja kameralla sihtaillaan. En ole käynyt edes Vapauden aukiolla ihailemassa tai kauhistelemassa jatkuvasti porua aiheuttavaa valoristiäkään.

Tässä juuri suunnittelen matkapuvustoani. Eikö kuullosta hienolta? Päiväasuksi olen ajatellut tyylikästä farkut + villapaita-kokonaisuutta, kera pipon ja pompan. Mutta mitä illalla päälle!?! Ah näitä naisten vaikeita valintoja!

Olen kallistumassa kudotun villamekon ja saapasjalkakissasaappaiden puoleen. Saappaat ovat ihan jees, hankittu pari talvea sitten, mutta se villamekko, hmh, se olisi huomattavasti pukevampi jos saisin muutaman Pergaleen kilon hävitettyä parissa päivässä. Nyt näytän siinä lähinnä meritautiselta kimalaiselta. (Väri on limetti).

Otan mielelläni Tallinna-aiheisia vinkkejä vastaan! Tuleeko Tallinnan konkareille mieleen mikä olisi hyvä paikka? Millainen esimerkiksi on Rocca al Mare -ulkoilmamuseo? Tai Tallinnan eläintarha? Miten on radiotorni, se taitaa olla nyt pysyvästi kiinni. Näin aikoinaan OnuKoon valokuvia tornin lasimaalauksista, jotka vaikuttivat perin vinkeiltä.

Että tällaisia mietteitä.

--

Ja vielä lyhykäisesti: kyllä meitä koetellaan. Ensin tapahtui viikonloppuna pieni vesivahinko, kun yksi asiakas innostui pesemään yläkerrassa pyykkiä ja epähuomiossa lorotti kaikki pesukoneen vedet kylppärin lattialle, mistä ne sitten jatkoivat matkaa lattian läpi alakertaan. Ei mikään paha katastrofi. Ainoa suurempi tappio oli kastunut vaatekaappi, jossa meni pilalle yksi mokkatakki.

Sitten paukahti peräkärry auton kylkeen, kuten kerroin. Ja nyt sitten etsitään uutta peiliä autoon. (Tallinnaan menemme bussilla.)

Ja eilen lopetti öljykattila toimintansa, sammahti. Nyt lämmitämme sähköllä, ja sehän maksaa...

Mietin että ei kaksi ilman kolmatta ja mitä vielä.

terveisin Otepään oma Calimero, joka odottaa että taivas tippuu päähän.

Latten mietteitä menneestä ja tulevasta

Moi, minä!

Enpä ole taas aikoihin kirjoittanut, on ollut vähän sekalainen mieli, eikä ole huvittanut kirjoittaa.

Pääsääntöisesti kaikki tietenkin menee jokapäiväisessä elämässä ihan jees: ruokaa on, katto pään päällä, Johtokunta lähellä... mutta paljon on viime kuukausina asioita muuttunut.

Minähän otan elämän tyyliin "päivä kerrallaan", eikä tapanani ole nyyhkiä menneitä tai pelätä tulevaa. Elän tässä ja nyt.

Mutta silti, älkää minua aliarvioiko, on minullakin ajatukseni ja muistoni ja tunteeni. Minä vain en niistä usein puhu. Nyt yritän.

Isosyrra Ronjaa ei enää ole

Kun minä tulin maailmaan, siihen aikaan jonka muistan, oli siellä aina läsnä Isosyrra Ronja. Eihän se mikään ilopilleri ollut, ei minun kannaltani. Aina tuli urinaa ja keltaista hammasta kun pentuna vähänkin yritinkin jotain hieman luovempaa sille ehdottaa. Mutta toisaalta, Isosyrran lähellä oli turvallista olla. Se tiesi. Se osasi. Se oli oli kamalan oppinut ja viisas.

Ja sitten, eräänä päivän Isosyrraa ei enää ollut. Muistan että matkattiin autolla monta tuntia, Isosyrra oli auton takapaksissa, laatikossa,  kumman kylmän tuoksuisena. Äiskä itki ja Iskä oli haljun näköinen. Mentiin mökille, missä on aina ollut kivaa, vaan ei ollut nyt yhtään. Äiskä ja Iskä kaivoivat Isosyrralle ison kuopan ja sinne se laitettiin. Kynttilä laitettiin palamaan. Ja iso kivi nostettiin kummun päälle.

Otepäälle palattuamme oli koti sen jälkeen oudosti tyhjä. Vaikka Isosyrra ei pitkiin aikoihin ollut kovasti mukana talon touhuissa, niin silti tuntui kovasti tyhjältä talo ilman sitä.

Siinä minun Isosyrra on ihan viimeisissä kuvissa

Vaikka tavallaan ymmärsin, että Isosyrraa ei enää ole, etsin sitä pihalta, hain tuttuja hajuja, juoksin ympäri pihamaata pari päivää. Olin ihan hädissäni. Ja silloin itki Iskäkin.

Seuraavista viikoista en osaa muuta kertoa kuin että meillä kaikilla oli jonkin aikaa todella paha mieli.

Rummukainen saapuu

Sitten tapahtui jotain aivan ihmeellistä! Sain kaverin! Rummukaisen!

Minulle kerrottiin kyllä heti alussa, että Rummu tulee talouteemme vain pariksi kuukaudeksi, mutta en oikein jaksanut ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Olin vain riemuissani uudesta kaverista.

Ja Rummukainenhan oli varsinainen Veikko! Pienihän se oli, mutta pippurinen. Se jaksoi juosta kanssani pihaa ympäri, me kehitimme ihan omia leikkejämme, ja hitsit, oli hienoa!

Ei se paljon miltään näytä, mutta uskokaa minua, on se vaan sisukas kaveri

Iltaisin nukuttiin yhdessä, päivällä kalisteltiin hampaita, välillä leikittiin Rofea ja Poldea (eli roistoa ja poliisia) ja molemmat saivat vuorotellen olla niin Rofe kuin Polde.

Ja sitten, eräänä päivänä lähti sitten Rummukainenkin. Sen oma isäntäperhe palasi takaisin Viroon ja se pääsi omaan kotiinsa. Oli muuten tosi iloinen nähdessään Oman Perheensä. Ei siinä mitään.

Nyt olen kotona yksin Johtokunnan kanssa. Ne ovat ihan kiitettävästi kilttejä minulle, tuntuu kun saisin entistä enemmän rapsutuksisa ja leikkejä...

mutta...
  mutta...
   mutta...

Minun on ikävä Isosyrra-Ronjaa ja ennen kaikkea Pikku-Veikkaa Rummukaista.

Ja minä pohdin hiljaa itsekseni pysyväisyyden kysymystä. Kuinka voin tietää kuka on, kuka lähtee ja kuka pysyy elämässäni jatkossa?

En minä ole suorastaan onneton, olen vain ihmeissäni.

Ehkä te osaatte kertoa, miksi näin käy ja mitä sitten?

Kysyy

Teidän ystävänne

Latte, suurten kysymysten edessä

Pergaleelle pikkusormi

Asioita, jotka yhä jaksavat naurattaa ainakin tätä suomalaista Virossa: hassut tuotemerkit.

Telkkarissa on pyörinyt joulunajan suklaalevy-Pergaleen mainos. Kyse on liettulaisesta suklaalevystä, jonka luvataan tuottavan hyvää mieltä kaikille, joille sellainen lahjoitetaan.

Pari postausta aiemmin vannoin uusien elämäntapojen nimeen, ja niihin kuuluu myös sokerista luopuminen, kuten myös kaikesta muusta ylimääräisestä hiilihydraatista.

Hyvin menikin siihen asti kunnes Kerstenin äiti ja sisko tulivat kylään ja toivat tullessaan lahjakassin, joka sisälsi pullon punaviiniä ja Pergale-suklaalevyn.

Viinistä en kerro sen enempää. Mutta suklaalevy sai elää hiljaiseloa ruokakaapin takimmaisessa nurkkauksessa tovin, kunnes eilen sitten iski repsahdus. Suklaanhimo alkoi tykyttää ohimossa, ja kuin zombie lasittuneine silmineen huomasin vaeltavani tahdottomana ruokakaappiin ja etsiväni sieltä Pergaleen esille.

MUMS.

Tiedättehän miten laulussa lauletaan: Annoin Pergaleelle pikkusormen, se vei koko käden!

Siitä olikin sitten helppo tehdä hyppy suurempaan kiusaukseen eli aivan mahtavaan Karl Fazerin Nordic Gourmet -suklaarasiaan, jonka saimme uuden vuoden jälkeen suomalaisilta asiakkailtamme lahjaksi.

 

MUMS MUMS MUMMMMMS

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, tiedän. Aamulla koin armotonta morkkista ja yritin sitä helpottaa laulamalla Aki Sirkesalon kappaleen tahtiin: "Annoin Pergaleelle pikkusormen, se vei koko käden." Johon aina yhtä sanavalmis Kimmo korjaamaan: "Eiköhän sinun tapauksessa kannattaisi laulaa: Annoin Pergaleelle pikkusormen, se pullisti mahan."

Olen nyt palannut nöyrästi ruotuun ja lupaan jatkossa olla vaipumatta Pergaleen houkutuksiin! Toivottakaa minulle mielenlujuutta ja rautaista itsekuria!

---

Apropos, eilen kerroin lähteväni Valli Vidilin valokuvanäyttelyyn. Hieno oli näyttely, esillä jänniä töitä, sellaisia makrokuvia, jotka olivat enemmän värejä kuin muotoja, hieman kuin surrealistisia maalauksia. Onnea Vallille toivotan näin julkisestikin!

Mukavasti mieltä ylevöittänyt taidereissu sai kuitenkin nolon lopun. Kääntyessämme Otepäältä kohti kotikatua tuli vastaan perävaunua vetävä pakettiauto, joka kohdallamme lähti luisuun ja peräkärryn tanko paukautti sitten meidän Jeepin kylkeen rikkoen etupeilin.

Tänään oli tarkoitus lähteä Kolkjan vanausulisten museoon keräämään materiaalia yhteen lehtiartikkeliin, vaan peilittömänä en voi lentää eikä Kimmo ajaa, ja niinpä sitä sitten tänäänkin istutaan kotona... Voihan Pergale! sanon vaan!

Tiinan valokuvanäyttely Turussa 5.1. - 15.2.2010

Nyt voin vihdoinkin tämänkin paljastaa:

minulla aukeaa huomenna Otepää-aiheinen valokuvanäyttely Turussa, tarkemmin sanottuna Turun Viro-keskuksessa. Näyttelyn nimi on näinkin proosallinen:

Matkailijan Otepää - kevät, kesä, syksy, talvi

ja nimensä mukaisesti se pyrkii kertomaan katsojalle Otepään eri mahdollisuuksista matkailijan näkökulmasta. Kuvien valinnassa ei ole estetiikasta tingitty, mutta erityisesti kuvatekstien laadinnassa olen pyrkinyt antamaan mahdollisimman paljon tietoa kuvatusta kohteesta, mitä se matkailijalle tarjoaa.

Näyttelytila on hieman ongelmallinen, se sijaitsee vallan mainiossa paikassa, keskellä Turkua eli Vanhalla Suurtorilla. Mutta pienoinen ongelma kadulta näyttelyyn poikkeavalle muodostaa se, että katutasossa sijaitsevan gallerian ovet ovat kiinni, ja näyttelystä kiinnostuneen täytyy kiivetä toiseen kerrokseen, missä sijaitsee Viro-keskuksen toimisto, ja pyytää että sieltä ovet avataan.

Sain tänään tällaisen viestin Viro-keskuksesta, joka selvittää näitä vierailukuvioita:

Viro-keskuksen toimisto sijaitsee osoitteessa Vanha Suurtori 3 (vastapäätä Kirjakahvilaa) ja toimisto on toisessa kerroksessa, galleria katutasossa. Galleriaan pääsee niin, että tulee tänne ylös pyytämään, että avaamme ovet. Galleria ja toimisto ovat avoinna ma-to klo 9-16. Valitettavasti tosin esim. ensi viikolla minulla on palavereja, joten en pysty olemaan koko ajan toimistolla. Harjoittelijan saamme toivottavasti mahdollisimman pian ja silloin voimme pitää ovia auki jatkuvasti. Eli varsinkin ensimmäisinä viikkoina voit infota ystäviäsi, että he ilmottaisivat tulostaan esim. sähköpostilla: toimisto@viro-keskus.fi.


Itse en ole osallistunut näyttelyn ripustukseen muuten kuin että olen numeroinut kuvat ja kirjoittanut näyttelyluettelon. Eli olen valmiiksi ryhmitellyt kuvat aihekokonaisuuksiin. Koska itse en pääse paikan päälle näyttelyn ripustusta tarkistamaan, olisikin vallan hienoa, jos joku Turun suunnasta kävisi katsomassa miltä se vaikuttaa. Toki ajatuksissa on itsekin sinne päätyä jossain vaiheessa, kun asiakastilanne Villa Ottiliassa antaa myöten.

Että tällaisia uutisia tänään Tiinalta. Heh. Olen kyllä hyvillä mielin ja vielä paremmalla olisin jos saisin jonkinlaista tietoa siitä, onko näyttelyssä käyty, mitä siitä on pidetty jne.

Itse lähden tänään tuttavamme Valli Vidilin valokuvanäyttelyn avajaisiin Kanepiin. Nastaa nähdä mitä muut tekevät!

Vuoden ensimmäinen päivä lupaa hyvää

Sovitaanko niin, että vuoden ensimmäinen päivä on enteellinen ja ennustaa koko tulevaa vuotta? Sillä jos niin on, tästä vuodesta tulee vallan mainio. Ja kun enteillään, niin sovitaan, että koko vuosikymmen tulee olemaan erinomainen.

Nimittäin 1.1.2010 oli upea kaunis aurinkoinen päivä. Olkoon, että se oli kylmä, pakkanen huiteli päivällä -17c ja -19c välillä. Mutta haitanniko tuo - ei ole kylmiä päiviä, on vain vääriä vaatteita.

Aamun ensimmäinen kuva: vanha autoni ottaa aurinkokylpyjä lumivaipan alla:

Me auringosta huumaantuneina lähdimme ajelulle lähiseuduille, ja kamera tuli tietenkin mukaan. Ja olikin mukavaa valokuvata kerrankin niin että valoa on riittävästi.

Ensimmäinen kohteemme oli Kuutsemäen laskettelukeskus, jossa halusin ottaa kuvia vauhdista ja harjoitella sitä miten vauhti pysähtyy kuvalle. Ja kyllähän se pysähtyi, vai mitä sanotte:

Kuutsemäeltä jatkui matka kohti Keeniä ja Sangasten linnaa. Matkalle jäi niin asuttuja kuin asumattomia pihapiirejä ja vanhoja maalaistaloja. Kaikki yhtä idyllisiä lumen keskellä.

Lumi, aurinko ja varjot kirjoittelivat outoja hieroglyfejä hankeen:

Sangasten linna oli seuraava vierailukohde, joskin linna oli suljettu ja suuret lumivallit reunustivat sitä:

Sangastesta reitti kääntyi kotia kohti. Viimeinen pysähdys oli auringonlaskun aikaan Pyhäjärven jäällä. Ja mitä näemmekään: upean halo-ilmiön, samankaltaisen kuin viime vuonnakin. En tiedä mikä tarkalleen tämän ilmiön aiheuttaa, mutta se on vaikuttava! Kuin jättimäinen sateenkaari pakkasessa:

Eli komea oli vuoden ensimmäinen päivä. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että se tarkoittaa, että koko ensi vuodesta tulee aurinkoinen, näyttävä, yllättävä ja antoisa. Antakaa minun pysyä uskossani!

Lisää kuvia vuoden 2009 viimeisestä ja vuoden 2010 ensimmäisestä päivästä löytyy klikkaamalla tästä: Otepää auringossa.

Ja kommentteja otetaan vastaan, kuten aina, innolla.