torstai 30. huhtikuuta 2009

Vappu on Työn Juhla

Samaan aikaan kun puoli Suomea on valmistautunut hankkimaan itselleen huomiseksi janon, horkan ja Nasse-sedän nenän, muistuttaa Otepään Suomalainen Siirtokunta vapun syvimmästä sanomasta: Työn Juhlasta.

Väärinkäsitysten välttämiseksi: en tarkoita, että olisimme virittelemässä punalippuja pihalle. Ehei. Me juhlistamme Työn Juhlaa tarttumalla talikkoon, haravaan ja Antsun vanhaan jakkaraan.

Tahtoo sanoa: aloitimme tänään nurmikkoprojektin. Ja Kimmo aloitti samalla Tanhulava-projektin, jota hän mielii kutsua helikopterin laskeutumiskentäksi. Hyvin pienen helikopterin, arvioisin minä.

Taustaa:

Viime syksynä, aivan viimeisinä töinämme käänsimme etupihan pahimmat viidakkoalueet, jotka sitä ennen olivat kasvaneet lähinnä rikkaruohoa.

Keväällä, lumien sulettua odotti meitä iso muhkurainen, ja täynnä rikkaruohoja oleva möykkymantere.

Sitä olemme nyt pari päivää siivonneet ja onhan sitä siivottavaa ollutkin. Tässä kuva rikkaruohokasasta, joka nousi tänään maasta. Samanmoisia kekoja on maasta kaivettu jo tämän kevään aikana monen monta.



Aamu alkoi siitä, että minä ryhdyin hommista pienimpään eli käänsin aidanvieruspenkin edustan pienen nurmikkoalueen. Sitä tehdessäni lauloin huomaamattani Madonnan: Like a Virgin-piisiä, erityisellä ponnella kohtaa: ...touched for the very first time.

Nimittäin, vaikka olen samaa onnetonta pientä aluetta kääntänyt uudelleen ja uudellen, niin vieläkin sieltä nousi yhä ja aina vaan vuohenputken juuria, niitä ärsyttäviä valkoisia makaronimatoja. Tuntui kuin maahan ei olisi koskaan aiemmin talikolla koskettu. Tästäkö se Madonna lauloi?

Vaan lopulta sain mielestäni alueen valmiiksi, ja Marja P:n ohjeiden mukaisesti harasin sen vielä kerran, levittelin ruohonsiemenet ja tamppasin ja kastelin.



Ja nyt astui kuvaan tämän tarinan toisessa kappaleessa mainittu Antsun vanha jakkara, joka on tosiaan taipunut moneen. Istuimen lisäksi se on ollut milloin Kimmolla porauspenkkinä, milloin minulla kasvien istutuspöytänä – ja nyt siis nurmikkojyränä eli tampparina. Tuoli nurinnarin ja ei kun maata tamppaamaan.



Ja homma jatkuu. Alapihan maata möyritään ja muhennettaan, ja minä levittelen pienissä erissä nurmikonsiementä, hakkaan maata jakkaralla (naapurien ihmetykseksi ja riemuksi) ja kastelen.

Linkama aloittaa operaation Tanhulava alias Helikopterin laskeutusmisalusta.

Ja tässähän mies jo tanhuaa täydessä vappufiilingissä:



Välillä, tanssin lomassa, mallailee ritilöitä kohdilleen:






Monen tunnin kuluttua näyttää jo tältä:



Ja ennen kuin kukaan asiaa vähänkin ymmärtävä ehtii huomauttaa – tänään on vasta mallattu levyt paikoilleen. Ei se tällaiseksi jää.

Tanhulavan ympärille tulee laudat, jotka pitävät ympäröivät mullat paikoillaan (ongelma lienee lähinnä siinä, että koko tonttimme on mäessä).

Joitain erikoisempiakin insinöörityyppisiä ja neromaisia ajatuksia on Linkamalla ollut, viimeisten ajatuksenjuoksujen kanssa en ole pysynyt kärryillä, ymmärtääkensi jotain pölkkyä ja tukilautaa pitäisi tulla.

Perusajatus on silti, että laattojen alle tulee vielä kasa sanomalehteä pitämään rikkaruohot pois ja sitten iso kerros soraa tasaamaan pintaa ja siihen päälle sitten lopulta laatat, kuten nyt ne ovat kuvissa aseteltu.

Minäkään en ole tänään ollut täysin toimeton, vaan samalla kun Kimmo puuhaili Tanhulavan kanssa olen minä siinä välissä, paitsi kylvänyt nurmensiementä ja paukuttanut Antsun jakkaraa pitkin pihamaata, istuttanut muutamaisenkin kasvin: tässä uudet rhodot:




Ja tällaisenkin pienen istutusalueen tein: paljon matalia havuja. Katteet loppuivat kesken, joten kesken jäi tämäkin penkki.



Ja tähän sitten päätänkin raporttini tältä päivältä.

Samalla toivotan kaikille vapun juhlijoille Suurenmoisen Hauskaa Iltaa ja Vielä Parempaa Vappupäivää.

Outille terveisiä – tänä vuonna emme päässeet Tasavallan Parhaisiin Kekkereihin. Valitettavasti. Mutta pitäkää te hauskaa meidänkin puolesta, ja senhän te osaattekin!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Lämpöennätykset rikottu

Lämpimät ilmat vain jatkuvat – aivan uskomatonta. Eilen rikotiin Viron lämpöennätys: Viljandissa ja parissa muussa paikassa mitattiin +27,5 c.

Myös Otepäällä on ollut aivan mahtavat kelit, aurinko paistaa, ensimmäiset pääskyt ovat jo palanneet etelästä, haikarat ja haukat leijailevat sinisellä taivaankantilla.



Ja luonto, se on puhjennut satoihin tuhansiin kukkiin. Puhumattakaan kaiken viheriöinnistä.



Toissapäivänä teimme siis pienen lenkin lähimetsiin, Lukeen, Elvaan ja Hellenurmeen, josta kuvasaalista tässä.

Eilen tänne tulivat taasen kielikaverini Tartosta, ja lähdimme pienelle kävelylenkille Murrumetsän maastoihin.

Ja kyllä olikin kaunista. Sinivuokot, keltavuokot ja valkovuokot täplittävät metsän kauttaaltaan:



Herkkiä värisävyjä Pyhäjärven metsästä



Pokutkin, nuo satuhahmot olivat heränneet ja nostelivat karvaisia päitään hetteiköstä:



Ja Saku-sammakko oli jo kosiomatkallaan, hmm..mm hmm..mm



Kello on tätä kirjoittaessani n. puoli kahdeksan aamulla, ja lämpöasteita on jo +10 c.

Mitä minä siis enää tässä koneella kökötän, lähden pihalle!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Viikonloppu 3 näytöksessä - osa III nautinto

Ja mistä koostuu viikonlopun kolmas osa? Auringosta, auringosta, auringosta.

Pitkän pimeän kauden jälkeen.

Miten uskomattoman hienolta tuntuu vain keekoila kultaisen auringona alla, nauttia lämmöstä, nauttia valosta.

Niin unohtuu pihanhoito. Niin unohtuu kaikki maallinen. Haluaa vain maata kultaisen kiekon alla, sulaa lämpöön.

AAAAAaaaahhhh!


Viikonloppu 3 näytöksessä - osa II- piha

Ei mennyt viikonloppu pelkästään vieraiden kanssa rupatellen, vaikka paljon juttuakin riitti.

Olin nii-iin täydellisen innoissani tänne tulevista ihan oikeista ihmisistä kuukausien hiljaisuuden jälkeen, että suorastaan räjähdin puhetulvaan. Vasta Mariksen ja Akin lähdettyä tajusin, että Aki näytti aavistuksen uupuneelta poistuessaan… Toivottavasti se oli vain kuvittelua.


--

Mutta, asiaan mennäkseni, viikonloppuun mahtui muutakin: pihapuuhailua.

Kaksi päivää olen jälleen painanut pihalla kuin sähköjänis, tänään jopa Linkama kerallani.

Ja ilman suurempia puheita tässä kuvallista kerrontaa:

Lauantaina pystytin sinisypressini, ne jotka ovat nyt viikon verran kasvihuoneessa odottaneet sopivaa hetkeä. Mielestäni sievään riviin, joka puu suorassa ja tanassa.

Tänään kun puskia katselin, heräsi epäilys – onko toiseksi viimeinen puista sittenkin vinossa? Vai onko tuuli hetkeksi sen vain taittanut eri suuntaan rivistä? Viimeinen rivistön puista onkin vähän laiha yhdeltä sivultaan, mutta uskoisin sen vielä pöyheytyvän, kunhan aikaa kuluu. Se on vain lysyssä.




Aamulla Maris ja Aki polkaisivat maastopyörien päälle ja me lähdimme Linkaman kanssa pihamaalle työskentelmään.

Minä istuttelin 19 erilaista viheriää syksyllä perustamiini sorapenkkeihini. Pääsääntöisesti mitä erilaisimpia maksaruohoja (sedum luki purkkien kyljessä, tarkempia lajimäärityksiä en osaa sanoa).

Ja Posseli, eli Suuri Valkea Maankääntömies eli Otepään Kaikkein Vahvin Nalle (nämä kaikki termit ovat ihan vaan miehen lepyttämiseksi, jos sattuu tätä juttua lukemaan) käänsi maata. On muuten maailman tylsin tehtävä. Naisen tehtävä on miestä kannustaa…

Vaan tällaista tulosta saimme aikaiseksi:





Ja tässä Linkaman kääntämää maata toisen sorapenkin ympäriltä



Ja tällainen oli siis tämän viikonlopun keskimmäinen osa.

Viikonloppu 3 näytöksessä - osa I - Maris

Näin ihana viikonloppu ansaitsee kolme eri kirjoitusta. Tässä ensimmäinen:


Osa I – Maris jahub Otepääl

Muistattehan vanhan kirjakerhon mainoksen, jossa iki-ihana Jörn Donner katsoo kameraan ja muistuttaa: lukeminen kannattaa aina!

Minä laajennan teemaa ja jatkan: bloggaaminen kannattaa aina!

Sillä tänä viikonloppuna, tarkemmin sanottuna eilen, saapui Villa Ottiliaan Ensimmäiset Blogivieraat, jotka paikalle oli houkutellut blogini. JIIHAA! Kärrynpyöriä. Muuta tuuletusta.

Ja, kun Linkaman silmä välttää, viskon pitkää nenää sille suunanlle. Muistan vasitenkin erään keskustelun, jossa keskusteltiin siitä, onko blogiin valutetut tunnit bisnettiä vai suorastaan hukkaan heitettyä aikaa?

Nyt voin vastata: ei ole. Sillä eilen saimme vieraiksemme kaksi ansioitunutta ja aktiivista blogistia: Mariksen ja Akin, jotka löysivät tiensä Villa Ottiliaan blogini kautta.

Enempää en heidän vierailuistaan halua sanokaan, jätän heille mahdollisuuden kommentoida vierailuaan Villa Ottiliassa ilman etukäteispaineita .

Vähän sydän pamppaillen jään kuitenkin odottamaan kommentteja… varsinkin kuin maastopyörät eivät olleet ihan sitä mitä niiltä odotettiin… ja saunakin jäi….

Mutta siitä siis – ehkä – myöhemmin.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Majoitus Otepäässä vai majoitus Otepäällä

Iltaa Otepäältä - vai Otepäästä

Kaikenlaisten ajatusten kanssa otepääläisen majatalon emännän pää aika ajoin puuhasteleekin. Kuten: olemmeko me juuri nyt Otepäässä vai Otepäällä?

Minun mielestäni me olemme Otepäällä. Siksi että viroksi sanotaan samalla tavoin: Otepääl. Ei Otepääs.

Eihän sillä sinänsä ole merkitystä. Viime päivät olemme kuitenkin yrittäneet luoda internettiin mahdollisimman hyviä kotisivuja, ja toivoisimme ihmisten ne löytävän.

Kotisivuillamme olemme käyttäneet säännönmukaisesti sijamuotoa: Otepäällä. Hetki sitten tuli mieleeni, että entä jos ihmiset hakevat internetistä tietoa hakusanoilla: Majoitus Otepäässä? Yöpyminen Otepäässä? Hotellit ja majatalot Otepäässä?

Kun meidän kotisivumme puhuvat: Majoitus Otepäällä ja Yöpyminen Otepäällä ja Hotellit ja majatalot Otepäällä.

Kielen kiemurat ovat mutkikkaita. Miksi sanotaan Tampereella eikä Tampereessa? Vantaalla eikä Vantaassa? Mutta ollaanko Suomessa Nummessa vai Nummella? Nummi-Pusulassa ollaan, ei Nummi-Pusulalla. Vai ollaanko?

Hmhmh... olen pohtinut hotellimme kotisivuja aivan liikaa. Paras mennä nukkumaan.

Ja toivottaa hyvää yötä Otepäältä / Otepäästä!

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Edulliset pakettihinnat nyt netissä

Eilen laitoin tänne linkin uusiutuneille kotisivuillemme. http://www.villaottilia.ee . Silloin sieltä puuttui pari tärkeintä osiota: Edulliset pakettihintamme ja Ajankohtaista.

Paketit ovat nyt rakennettu - ne sisältävät paitsi huokean hinnan, runsaasti ajatuksia ja vinkkejä mitä kaikkea täällä voi tehdä. Toisin sanoen, yritämme tehdä asiakkaittemme lomailun mahdollisimman helpoksi. Meiltä saa pakettikohteisiin tarkat ajo-ohjeet ja kartat, kaiken mahdollisen tiedon, ja sitten vain matkaan!

Ajankohtaista-palstalla on tapahtumakalenteri jota jatkuvasti tulemme päivittämään.

Huom! Vinkkejä jännistä tapahtumista näillä seuduilla otetaan myös vastaan! Jos satut törmäämään johonkin mielenkiintoiseen tapahtumaan lähistöllä, jolle haluat hieman julkisuutta, anna meille vinkki, laitamme siitä infoa sivuillemme.

Nimittäin, ihmiset harrastavat monenlaista ja yllättävän paljon näiden harrastusten tiimoilta on Otepäällä ja lähistöllä tapahtumia, joista ei julkisesti kerrota. Sanotaan nyt esimerkkinä vaikka kauko-ohjattavien polttomoottoriveneiden kisa toukokuun lopulla, jolla on jo pitkät perinteet.

Yhä odotan mielenkiinnolla kommenttejanne sivuistamme. Olivatko helppoja navigoida, saitteko kaiken etsimänne tiedon, yleisvaikutelma...

Jään siis nöyränä kuulolle.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Villa Ottilian kotisivut ovat uudistuneet - tutustu!



Joku on nyt hyvin ilonen tyttö! Saimme nimittäin valmiiksi uudet suomalaiset kotisivut Villa Ottilialle.

Niiden syntyyn sain apua myös täältä blogista eli sain kirjoitukseeni: Kuinka varata hotellihuone paljon hyviä vinkkejä, jotka olen pyrkinyt ottamaan huomioon uusilla sivuilla.

Käypä tutustumassa - ja kerro mitä pidät niistä. Osoite on vanha tuttu: http://www.villaottilia.ee

Ideana on että kotisivut ovat mahdollisimman informatiiviset. Infoa löytyy paitsi hotellistamme, myös Otepäästä ja sen ympäristöstä. Kuvia on linkkien takana runsaasti, sivuillekin olemme laittaneet niitä niin paljon kuin mahdollista oli.

Tekstit ovat kaikki minun kirjoittamiani, ja tekninen toteutus on Kimmon, mistä näin julkisesti annan SUUREN kiitoksen.

Tyylinä on niin teksteissä kuin toteutuksessa ollut iloinen, mutkaton ja raikas lähestyminen asiaan. Olla vakuuttava olematta ällöttävän tyrkyttävä. Ei luvata enempää kun tarjotaan, mutta pyritään kertomaan tarjonta mahdollisimman monipuolisesti - Tai siis näin määrittelin itselleni tyylilajin kerronnassa.

Sivuilta puuttuvat vielä kaksi työn alla olevaa osiota: Paketit ja Ajankohtaista. Sitten ne ovat täysin valmiit.

Mutta nyt sivuja voi jo käydä katsomassa. Pientä viilausta tulee vielä tietenkin, mutta haluaisin tietää mitä pidit sivuista, toimivatko ne, pääsitkö liikkumaan niillä helposti, vastasivatko ne kysymyksiisi, saivatko ne sinut kiinnostumaan Villa Ottiliasta?

Ja vastaavatko ne kysymykseen: Mikä on Otepään paras majoitusliike?

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Häkkyrä - jälkijättöisiä terveisiä pajukursseille

Oh jee, tämähän on juuri niin tätä. Minua.

Monet uudet asiat voisi tehdä toisinkin, etukäteen niihin tutustuen, harkiten tai suorastaan opetellen.

Mutta en minä… ei, elämä on lyhyt ja inspiraatio vielä lyhyempi. Minä saan mielestäni nerokkaan idean ja hetimmiten kuvittelen toteuttavani sen vailla mitään etukäteistietoa tai opettelua. Usko on vahva. Ja kuka tarvitsee käyttöohjeita! Mikä uupuu tiedossa, sen korvaan luovuudessa, lohdutan itseäni.

Aina välillä tulee pahoja huteja, mutta joskus myös onnistumisen hetkiä.

Kerron tästä päivästä.

Kaikki alkoi siitä, että siirsin kasvihuoneessa hajuherneen pikkuruiset taimet isoihin ruukkuihin. Se operaatio meni suhteellisen hyvin, asiasta sen enempää tietämättä. Pienet herneslapsoset olivat hetken kauhuissaan siirto-operaatiosta, mutta iltapäivään mennessä kukaan ei ollut heittänyt henkeään. Ja hetki sitten kasvihuoneelle kurkatessani kaikki hernoset olivat vielä terhakasti pystyssä. Ehkä tämä onnistuu?



Vaan, kuten Sylviakin jossain kommentissaan sanoi, kipuaville hajuherneille tarvitaan kiipeilyteline, suoranainen kiipeilyhäkkyrä. Niitä saa luultavimmin kaupasta tai torilta tai jostain viherliikkeestä. Ihan oikeita ja ammattitaitoisesti tehtyjä. Mutta kun en ollut menossa kauppaan tai torille päätin tehdä kiipeilytelineen ihan itse. Paremman puutteessa.

Alkoi siis Operaatio Häkkyrä.

Ensimmäiseksi painelin läheiselle tonttimme edessä olevalle lammelle ja sieltä napsin sopivaksi katsomiani pajunoksia Häkkyrää varten. Nips. Naps.

Tässä vaiheessa olisin tietenkin voinut tutustua Häkkyrän valmistuksen alkeisiin – ja jos kirjallisuutta ei olisi sattunut käsillä olemaan, olisin voinut ehkä hakea ohjeita internetistä. Mutta miksi ihmeessä? Olenhan nähnyt valmiita häkkyröitä puutarhaliikkeissä. Ja kuka tässä ehtii kursseilla käydä tai ohjeita lukea? Kiire jo on. Kiire jo on.

Siis ei muuta kun sanoista tekoihin ja ideasta eteenpäin. Rohkeasti vailla epäröintiä.

Häkkyrän koon päättelin sopivasta ruukusta. Asettelin alkuoksat siis varsinaista ruukkua hieman pienempään ruukkuun ja tinttasin ne sitten aluksi reilusti maahan kiinni. Sidoin ne latvoistaan kiini. Ja siitä se sitten alkaa. Häkkyrä.

Suosittelen että napsautat kuvaa suuremmaksi, jotta näet nämä ihmeelliset tekniset sovellutukset suurempina. :-)



Alan väkertää ympyröitä raamin ympärille, ensin kolme.



Ja sitten neljä. Tässä kohtaa Linkama tulee ihmettelemään rouvan kätten töitä.



Sitten rinkuloita onkin jo ältsin monta!



Välillä tuntui, että koko homma menee ihan poskelleen, keikkuu vasemmalle, huojuu oikealle – tuli mieleen, että ehkä sittenkin olisi ollut hyvä käydä työväenopiston pajukurssi ennen hommaan ryhtymistä. Tai edes opetella alkeet jostain kirjasta. Onko tämä minun ”suorilta-vartaloilta-asiaan-perehtymättä” –tekniikka ihan joka asiaan järkevä?

Mutta periksi en antanut. Koko päivän väkertämisen jälkeen sain aikaan lopulta mielestäni jonkinmoisesti kelvon Häkkyrän.

Ei se ehkä voita Baltian Design-palkintoa, mutta onpahan itse tehty! Sitä paitsi, jos joku kysyy, se on mallia rustiikki. Joka tietenkin tarkoittaa kultivoituneesti alkuperäisen kaltaista primitiivistä tyyliä.



Vaan nyt minulla on kysymyksiä Häkkyrän jatkokäytöstä.

Ensinnäkin: nerokas, suorastaan neromainen design-ideani oli, että vain neljä varsinaista pajunrunkoa uppoaa varsinaiseen hajuherneen istutusruukkuun. Muu pajusatsi keikkuu sitten siinä päällä, multaan koskematta.

Mutta miten pidän huolen, että tuoreet pajut eivät ala ensi töikseen pukkaamaan juuria hajuherneruukkuun?

Mietin itse tällaisia vaihtoehtoja:

- kastan ne neljä tököä steariiniin
- päällystän ne neljä tököä jeesus-teipillä eli ns. ilmastointiteipillä
- päällystän ne neljä tököä elmukelmulla

Minua ei sinänsä haittaa jos ne tuoreet pajunoksat alkavat pukata lehtiä. Mutta en halua juuria ruukkuun, koska epäilen, että ne veisivät ruukusta kaiken sen voiman mikä pitäisi olla hajuherneillä.

PUUUUH.

Nyt on siis Häkkyrä tehty, kuvattu ja jopa teille siitä juttu kirjoitettu. Saanko nyt vetää henkeä, lonkkaa tai näyttää pitkää nenää pajukursseille?

(Viimeinen ei ollut todellakaan tarkoitettu loukkaukseksi niitä kursseja kohti, joissa ihan oikeasti opetetaan miten tämä homma tehdään - järkevästi ja tyylillä.)

tiistai 21. huhtikuuta 2009

On myyrällä multaa varpaissaan

... ja minulla kynsien alla.

Tarkoittaa, arvatenkin, että tämäkin päivä on mennyt pihatöissä.

Mutta mikä sen mukavampaa: aurinko paistoi ja se pahin tuulikin oli jo laantunut. Ja sainpa avukseni jossain vaiheessa päivää myös Rakkaan Mieheni (huomatkaa termi, ei mikään Posseli tai Napiseva Äijä! Niin se puutarharaataminen sulattaa naisen sydämen) ja yhdessä käännettiin maata ja revittiin varmaan sata kilometriä nokkosen juuria.

En muista laittaneeni pihakuvaa tänne blogiin lumien täysin sulettua. Tämä on otettu tänä iltana, jo vähän hailakassa valossa, mutta siitä näkyy ainakin tuo meidän kääntämämme osio. (Se käännettiin jo ekan kerran syksyllä, ja nyt jatkuu sama homma. Ehkä, ehkä jonain päivänä mustan kohdalla on nurmikko. Juuri nyt en ole asiasta aivan varma.)



Ja sitten kun pihaa näytän, niin tässä on toiselle puolelle kuvakulmaa. Kaikki tuijat etc. jotka istutin viime syksynä ovat säilyneet hengissä. Lumi on osaa vanhemmista Hoveyi-tuijista (myös Latten kusipuina tunnetut) painanut hieman lysyyn, mutta olen vahva uskossani: ne nousevat.


Muistattehan, että kuvat suurenevat katsottaviksi kun niitä klikkaa.

Hakettamaankin ehdin vaan materiaali loppui kesken. Hain vanhoja risuja luonnonpuiston alueelta, mutta aika heikko oli tämänpäiväinen saalis. Yksi aronia sai näistä hakkeista katteen.

Sitten olikin jo päivä aika pulkassa - silmät harottivat ja joka lihasta särki. Siirryin hetkeksi sisätiloihin.

Vaan kauanko maltoin siellä olla.

Päätin pinnistää ja tehdä jotain luovaa - kaiken repimisen jälkeen - eli istuttaa niitä kasvihuoneessa kasvatettuja pikkukrasseja isompiin ruukkuihin. Linkama tuli valokuvaamaan rouvaa + tarjoili kasvariin yhden oluen. On se hyvä mies! (Pienellä on tämä täti huvitettu)

Tässä päivän viimeinen kuva: rouva vääntää pientä krassia purkkiin.



Ja alkaa katsoa telkusta Kurjuse kannul -sarjaa (= en tiedä pyöriikö sarja Suomessa, käännös on: kurjuuden kannoilla, englanniksi Criminal Minds; eli sellainen tyypillinen jenkki sarjamurhaajasarja, jossa vakavamieliset hyvät poliisit viikko toisensa perään jahtaavat synkeitä massamurhaajia.) En muuten olekaan telkkua avannutkaan ainakaan viikkoon, jos en pariin... että eiköhän se viihdytä ihan tarpeeksi.

Hasta la vista ja huomiseen.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Laiska töitään luettelee

Laiska töitään luettelee, sanotaan, mutta eikö luettelemisessa ole oleellista ajankohta? Eikö se proverbiaalinen Laiska luettele töitään jo etukäteen? Saako luetella tehdyt työt – vai meneekö sekin laiskuuden piikkiin? (Suomen kansan viisaudet ovat kieltämättä moniselitteisiä ja -tulkintaisia.)

Niin tai näin, minä luettelen joka tapauksessa. Sillä miten muuten saisin ansaittua arvostusta? Miten kukaan ymmärtäisi sitä, miten tubli eli reipas olen tänään ollut. Kissan häntä ja sen nostaminen, tiedättehän.

Asiaan. Piti luettelemani tämän päivän urotekoni.

Ensimmäinen oli se, että lähdin ylipäätänsä ulos ja pihalle töihin, vaikka ulkona puhalsi aivan järjetön tuuli. Hiukset olivat päästä lähteä. Pihan pari ruukkua (ja ne olivat isot) lensivät kuin höyhenet pitkin pihaa, lohkeillen. Ja tuuli tarttui kaikkeen, pyöritti ja hyöritti.

Mutta minä vetäisin päälleni proffit työhaalarini (joita olin käyttänyt viimeksi viime syksynä – ja sivuhuomautuksena kerrottakoon, että ne olivat kutistuneet syksystä kahden numeron verran. Ja niiden piti olla kunnon materiaalia. Ei voi nykyisin mihinkään luottaa.)

Aloin valmistaa multasekoitusta. Nostelin hervottomia multa- ja turvesäkkejä, rakensin kottikärryyn varsinaista nannaa kasveille: hevonpeetä, jota haimme pari vuotta sitten säkkikaupalla paikalliselta ratsutilalta, kasvuturvetta, kanankakkaa ja mustaa multaa. Painaa muuten nuo säkit ihan oikeasti tautisesti.

Kyynärpäitä myöten multapehkussa möyrien siis sekoittelin sopivaa seosta, kuin Milla Magia konsanaan. Ja kirosin valmismultaseosten surkeaa laatua. Lukee pussissa Biolan tai Kekkilä ja lukee pussissa multa tai musta multa tai kukkamulta, niin lähinnä turvetta sieltä löytyy. ÄRS.

Sitten alkoi ruukkujen etsiminen, puhdistaminen ja mullalla täyttäminen. Ja liljojen, iristen, daalioiden ja miekkaliljojen istuttaminen suuriin ruukkuihin. Ja tuuli pöllytti keveää turvetta, heitteli tyhjiä multasäkkien muovikuoria pitkin pihaa.

Valmiit ruukut kiikutin kasvihuoneeseen, rysäytin vanhojen kuivuneiden tomaatintaimien päälle. Ehkä joskus jopa putsaan kasvihuoneeni.






Seuraavaksi istuttelin liljaruukkujen reunoille krassia. Varovasti lusikalla nostelin nuoria taimia pienistä kasvatusruukuistaan ja tietenkin onnistuin rikkomaan monta nuorta juurta. Ehkä näistä silti jotain vielä tulee. Ehkä ei.



Seuraavaksi oli vuorossa Kanepista ostamani orvokit. Ne pääsivät nyt multiin – joskin tässä vaiheessa nätit ruukut loppuivat kesken.



Mitäs sitten tein? Alkaa jo muisti pätkiä puhtaasta väsymyksestä. Joo, kastelin kasvihuoneen, siivosin ulkopihan tuulen tuivertamasta turvetomusta ja mullasta.

Ja sitten könysin sisätiloihin.

Tässä vaiheessa on tunteja mennyt ehkä kahdeksan. Ajattelin, että nyt en sitten muuta tee kuin vedä lonkkaa.

Keittiön pöydällä kuitenkin odottelivat minua vettyneet hajuherneen siemenet. Kyllä ne pitäisi saattaa multiin vielä tänään. Aloin väsätä Sylvian ohjeiden mukaisia paperitötteröitä ja istuttelin niihin sitten erinäköistä ja kokoista hajuhöntikkää alias lillhernestä.



Ja kun kerran olin kaivanut istutusmultapussin esiin ja sotkenut olohuoneen pöydän, niin pistinpä sitten esikasvatukseen samalla auringonkukkaa ja kehäkukkaa.



Sitten siivosin jälkeni ja tässä nyt olen. Aivan tajuttoman puhkiumpiväsyneenä mutta onnellisena.

Ehkä näistä minun ponnisteluistani syntyy jonain päivänä jotain! Sieluni silmät näkevät parvekkeen täynnä ruukkuistutuksia, liljoja, daalioita. Paljon krassia. Ja tietenkin hajuhernettä, joka putoaa kuin vesiputous parvekkeelta alas…

Laiska siis töitään luettelee, mutta luettelinpa kuitenkin.

Amen.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Vaikea mutta kaunis sana: Chamaecyparis law. Columnaris

Tänään oli meillä taas Tartto-päivä.

Oli meillä sinne oikein asiaakin. Kävimme tutustumassa, toisin sanoen varmistamassa, että armenialaisessa ravintola Naosissa on hyvä ruoka. Nääs, meille on ensi kuussa tulossa ryhmä puutarhaihmisiä, joista olen jo aiemmin maininnut, ja olemme suunnitelleet juuri Naosia yhdeksi heidän reissunsa ravintolaksi.

Oli siellä. Burp!

Samalla kun Tartossa olimme, ehdotin että käytämme tilaisuuden hyväksemme ja samalla reissulla käymme parissa puutarhamyymälässä katsomassa, josko löytäisin jostain hauskan ja inspiroivan liljan sipulin. Löysinkin.

Toinen myymälöistä oli K-rauta, jonka vihertarjonta oli sivumennen sanottuna SURKEA.

Toinen oli Bauhof, joka sijaitsee suuren Lõunakeskus-kauppakeskuksen kupeessa. Bauhof on hyvin samantyyppinen liike kuin mitä Suomessa on saksalainen Bauhaus. Siellä myydään lähinnä rakentamiseen liittyvää tavaraa, mutta löytyy myymälästä myös jonkinmoinen ulkokasvien osasto.

Olin valistanut Linkamaa etukäteen siitä, että hänellä ei ole mitään syytä huolestua Bauhofin kasviosaston vierailusta, sillä Bauhofin kasvit ovat a) tuikitavallisia ja b) kalliimpia kuin mitä aidoilta paikallisilta taimistoilta saa. Halusin samalla todistaa miehelle, että en todellakaan ole kasvimaanikko, joka kärsii shoppausriippuvuudesta. Päinvastoin, olen vakava hinta- ja laatutietoinen puutarhuri, joka ostaa vain ja ainoastaan parasta ja parhaalla hinnalla.

Lähdin tomerasti marssimaan siis Bauhofin ulkokasviosaston läpi valmiina ylimielisesti tuhahtelemaan nenää niiskutellen: ”Sniff! Kallista, kallista on!”

Alkumetrit menivätkin hyvin. ”Näiden orvokit ovat kitukasvuisia verrattuna Kanepin orvokkeihin!” julistin. ”Haa, tuijissa on näillä tarjolla vain sitä kaikkein tylsintä eli Brabantia. Tyypillistä!” ilkuin. Ja Kimmo tepsutteli tyytyväisenä perässä. Hyvin menee, pohti mies työnnellessään kärryjä edessään.

Ja kaikki tosiaan meni hyvin siihen asti kunnes katseeni osui johonkin, joka sai polveni notkahtamaan. Yhdellä lavalla oli n. 125 cm korkeita sinisypressejä (Chamaecyparis law. Columnaris) järjettömän edulliseen hintaan: 99 kruunua eli 6,30 euroa/ kpl. Ihania, sinisiä, hyväkuntoisia, kauniita sinisypressejä.

Ei sellaisia VOI jättää kauppaan. Ei siihen hintaan. Silmäni laajentuivat, pupillini rävähtivät lautasen kokoisiksi, korvissani humisi ja huminan taustalta kuului hyvin kaukaa pieni ääni, joka saattoi kuulua Kimmolle: ”Eihän me tosiaankaan enää tarvita havupuita tai puita muutenkaan?”

”Eeeiii?” ähkäisin minä epävarmana samalla kun silmäni kävivät puita läpi: hyväkuntoisia, kunnon juuripaakut, jotka kosteita. Siis täysin primayksilöitä. Kyllä näille pihassa löytyy tilaa!

”Jatketaanko matkaa?” kuului jälleen jostain kaukaisuudesta.

”Jooh” huokaisin minä ja astuin jokusen metrin sinisypresseistä loitommalle. Tuijottelin ylihintaisia puksipuita näkemättömin silmin, minun verkkokalvollani siintelivät yhä sinisypressit.

Jatkoin halutonta kiertelyä osastolla, mutta kuin magneetin vetämänä askeleeni pikku hiljaa palasivat sinisypressien luokse. Silittelen niiden hyväkuntoisia oksia: ”Nämä ovat kyllä kauniita!” totesin.

”Näistä saisi kyllä tosi hyvän näkösuojan Mikkerin tontin puoleiselle seinämälle”, totesin viattomasti, ”sellaisestahan ollaan pitkään puhuttu.” Kimmo näyttää tuskaiselta, mutta selkeästi jo ajatukselle alistuneelta. Minä jatkan: ”Ei nämä kyllä kalliita ole, mutta ehkä ne eivät mahdu autoon?”

”Mahtuu ne” huokaisee Kimmo totuudenmukaisesti. Ja sitten nostelemme 4 kauneinta yksilöä ostoskärryihin.

Tässä nämä nyt ovat: neljä iki-ihanaa sinisypressiä. Niiden virallinen suomenkielinen nimi lienee lawsonianvalesypressit, ja ainakin tämän yön ne viettävät vielä kasvihuoneessa.



Lähetin jo sähköpostia hollantilaiselle sinisypressiviljelijälle: miten hyvin nämä kestävät canine urine eli suomeksi sanottuna sen, että Latte käy niille nostamassa jalkaansa. Tämä on hyvin todellinen vaara sinisypressiparatiisissa.

Tässä kuva näiltä hollantilaisilta tarhoilta. Paljonko on minun neljä pientä sinisypressiä. Näillä on niitä PALJON:



Jään siis odottelemaan vastausta kasvitarhoilta. Ja samalla huokaan, autuaan huolestuneena:


Ah iloa, ah huolia! Ah ihania sinisypressejä!!!!

Harmaalle harmaata

Tarkka lukija saattaa muistaa, että kun lähdimme Posselin alias Siipan alias Napisevan Miehen kanssa Latvian kasvitarhoille lupasin houkuttimeksi kaksi asiaa:

- jäätelöä Siguldassa
- villapaitaan hihat.

Siguldassa oli lemppariravintolamme kiinni ja jäätelöt jäi saamatta. Mutta villapaitaa kudoin tunnollisesti mennen tullen ja sainkin sen melko pian sen jälkeen valmiiksi.

No tätä kätten tuotosta piti sitten kuvata, mutta niin taas kävi jälleen, että kuvaussessio ei mennyt sanalla sanoen ihan putkeen. Eräs halusi osallistua hommaan aktiivisesti.

Vai mitä sanotte?











Tässä vaiheessa olin pakoitettu heittämään kameran kädestä ja lähdin irrottamaan pikkuhampaita kudoksesta.

Eräs kun tahtoo olla kuin DNA:n muinoinen mainos: läsnä aina ja kaikkialla.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kevään värit

Ulkona puhaltaa säädyttömän kylmä tuuli. Mutta aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämmittää ihanasti – lasin läpi.

Tyydyn siis nauttimaan tästä kevätpäivästä lasien takaa. Tarkemmin sanottuna olohuoneen ja kasvihuoneen lasien takaa.

Olohuonetta piristää tällainen näky:



Ja mikä se siinä on, pieniä kukannuppujako?



Typistelin viikko sitten viime syksynä istuttamiani kanukoita ja kun en keksinyt muutakaan, lykkäsin katkotut oksat vesikannuun. Ja vot, nehän pukkaavat lehteä mitä ihanimmin. Juuria ei näy, mutta ehkä sellaisetkin vielä ilmestyvät. Tässähän onkin bisnesidea: ryhdyn kanukkatehtailijaksi, nämä multiin ja ensi keväänä taas uusi satsi veteen. Ja toistetaan.

Kasvihuoneelle kuuluu tällaista: Baltezersilta hankkimani rhodo ja maanpeittokasvit odottavat yhä istuttamista. Maa on vielä niin kylmää, etten usko kasvien siitä riemastuvan. Mutta hyvinhän nuo näyttävät pärjäävän kasvihuoneessakin.



Ja sitten kurkkaus kasvihuoneeseen kasvihuoneen sisällä.

Minähän aloitin siemenkasvatuksen viime kuussa, ensin respan ikkunalaudalla. Kun krassit ja hajuherneet olivat itäneet – mikä tapahtui hujauksessa – pystytin muovisen minikasvihuoneen varsinaisen kasvihuoneen sisään. Ja tältä siellä näyttää nyt:





Muutama päivä takaperin pistäydyin Otepään läheisyydessä sijaitsevilla Kanepin kasvitarhoilla, jonne olisi ensi kuussa tarkoitus viedä ryhmä viherihmisiä. Olin kuullut tarhoista pelkkää hyvää, enkä pettynyt käynnilläni.

Kanepin puutarhat ovat erikoistuneet lähinnä kesäkukkiin ja perennoihin, toki taimistolta saa myös ikivihantiakin.

Forsythiat hehkuivat auringossa:



Ja orvokit kasvihuoneissa:



Amppelikasvit ovat myös Kanepin erikoisuus – ja silmänkantamattomiin jatkuivat amppelirivit suurissa kasvareissa:





Ja tarttuihan Kanepista matkaan pientä silmäniloa itsellekin. Nämä veitikat odottavat nyt kasvarissa istuttamista suuriin ruukkuihin:



Olkoon että ulkona puhaltaa kylmä tuuli: kyllä kevät silti on selvästi saapunut! Kevät ja kevään ihanat värit, joista kaunein lienee tuo uuden kasvun hento vihreä!