Kesäkuun kukkijoita

Kesä tuli Villa Ottiliaan tänä vuonna valtavalla rytinällä tuoden mukanaan kaksiviikkoisen helleaallon. Siitä johtunee, että kaikki pihan kasvit tuntuvat puhjenneen kukkaan samanaikaisesti. Mikä on tietenkin yhdellä tavalla hienoa, mutta toisella surullista - ei jää heinäkuulle tai elokuulle enää niin paljon kukittavaa.

Nyt ovat kukassa niin sireenit kuin pionit ja unikot ja kelta-alpit. Juhannusruusun kukinta jäi erityisen lyhyeksi koska nopean helleaallon perään tuli muutama rankka sade, jotka piiskasivat hennot ruusun terälehdet maahan.

Kiertelin tänään pihalla sateen jälkeen ja napsin kuvan sieltä ja toisen täältä. Eli tiedossa on kukkivien kasvien kuvakavalkadi. Iloitaan näistä nyt, kun niitä on. Ja kaivetaan kuvat esille taas talvella kun maisema on valkea ja väritön.

Ensimmäisenä vuorossa pionit:

Pinkki

Lilaan vivahtava vahva punainen

Valkea, vahva hieman kielontuoksuinen

Minulle tulee näistä valtavan suurikukkaisista valkeista pioneista mieleen jostain syystä aina joutsenet.

Seuraavana sitten unikot, joita kukkii tällä hetkellä vaikka minkä värisiä, tässä pari eksemplaaria, pinkki ja tummanpunainen:

Kukka kuin suuri ropelli

Sama kaksikko hieman eri suunnasta

Sitten muita kesän kukkijoita, joista osaa en muista edes istuttaneeni:

Iiris

Weigela on myös kukassa

Sormustinkukka on löytänyt pihalta paikan, vaikka en muista sitä istuttaneeni. No, muistini on tunnetusti hieman heikko.

Akileijoja on kaikkialla; ei minulla muita ole kuin näitä tavallisia maatiaissortteja.

Pensasruusun kukat ovat vaatimattomat mutta omalla tavallaan herkät.

Lisää akileijoja etupihalla

Sisäänajotien reunamalla on luonnonkukkia. Olen kuullut tämän yleisen niittykasvin nimen, mutta autuaasti unohtanut sen.

Taustalla juhannusruusun viimeiset kukat, sen edessä töyhtöangervo ja lisää akileijoja. Löytyvät takapihalta,  terassin sekalaisesta reunamapenkistä.

Päivänlilja takapihan terassin penkissä.

Kelta-alpi on myös aloittanut kukinnan.

Lopuksi laitan vielä pari tilannekuvaa vastauksena siihen, mitä kuuluu parvekkeelle istutetuille krasseille. Hyvää kuuluu, terhakkoina räpyläjalat kuikuilevat parvekelaatikkojen yli kurkkien avaraa maailmaa samaan tapaan kuin kesäkuussa tapaavat haikaranpoikaset tehdä:

Jonain päivänä tässä on kukkameri - tai ainakin toivon niin.

Viimeisenä kuvana vielä parvekkeen saviruukut ja karvainen puutarhapatsas, lempipaikallaan.

Talven tuhoja korjaamassa eli pihajuttuja

Pieni kuvakierros Villa Ottiliassa. Myös niille, jotka miettivät, että millainen paikka se Villa Ottilia oikein on. Onko nätti. On se.

Vaikka viime talvi teki rumaa jälkeä pihallamme. Lunta oli paljon ja sen paino teloi jo isoksi kasvaneita tuijia, niin pylvästuijia kuin hovey-tuijia, joista piti alun alkaen tulla kananmunan muotoisia. Kurjinta oli, että useat jo hienoiksi tuuheiksi pensaiksi levittäytyneet laakakatajat kärsivät myös lumesta ja ruskettivat pitkiä haaroja oikein urakalla. Paljon muutakin kurjaa talvi teki.

Muutama pylvästuija jakautui lumen voimasta pahasti palmun näköisiksi.

Keltainen Rheingold-tuija kuivahti tyveltään ja ympärille levittäytyneet laakakatajat kuivuivat nekin. Ärs.

Tässä vielä yleiskuvaa pihalle parvekkeelta nähtynä. Suurin osa tuijista on jollain lailla auki levähtäneitä ÄRS. ÄRS.

Kuva on hieman sekava, mutta  tonttia (koiran vuoksi)  jakavan aidan edessä pitäisi olla komeita, munan muotoisia tuijia, vaan ei ole. On vain romahtaneita raakkeja. ÄRS ÄRS ÄRS.

Tänään alkoi sitten keski- ja yläpihan korjaus. Nyhdettiin rikkaruohoja - joita toki jäi vielä pahan päivän varalle - ja sidottiin auki levähtäneet tuijat kiinni. En tiedä mitä tuijat siitä sanovat, mutta ainakin hetken ovat jotenkin koossa. Tiedän, että tuijilla on ihmeellinen kyky palautua talven vaurioiden jälkeen vanhaan muotoonsa, mutta kuukausi tässä on jo odoteltu, ilman mitään yritystä tuijien puolelta. Nyt sitten mentiin pehmeän juuttinarun kanssa tuijia kiini sitomaan.

Tulos ei ollut ehkä perfecto, mutta parempi kuin ennen sitomista. Nyt jäämme jännityksellä odottamaan, mitä juuttinaru tekee tuijille, toivottavasti ei mitään. Uskoisin narun hapertuvan kuukauden sisällä, minkä jälkeen onnettomat levähtäneet tuijat saavat sitten pärjätä omillaan. Ehkä ovat siihen mennessä muistaneet, millainen oli heidän alkuperäinen muotonsa ja ryhtinsä.

Tässä muutama kuva kuitenkin parannetusta keskipihasta:

Levähtäneet hovey-  ja pylvästuijat ovat nyt sidottu jonkinmoiseen nippuun! Ja kuivuneet laakakatajat on leikattu niin, että pääväri niilläkin on vihreä, ei ruskea.

Tässä uudelleen yleiskuvaa parvekkeelta katsottuna. En tiedä näkyykö kuvassa oikeastaan eroa entiseen.

Olen aiemminkin huomannut, ja huomasin jälleen tänään, että pihaa on vaikea kuvata yhtenä kokonaisuutena. Koska tontti on pitkulainen ja nousee mäkeä myöten. Osa tontista on keskeltä aidattu, ajatuksena että Latte ei rynni etupihalle silloin kuin ei siihen ole tarvis.

Ehkä olisi järkevää jakaa tontti termein: etu-etu-piha, etupiha, keskipiha (yllä olevassa kuvassa) ja yläpiha. Tänään olen siis kuvissa esitellyt vain keskipihan ja hieman yläpihaa.

Laitan vielä lopuksi muutamaisen kuvan terassiltamme, joka on Latten temmellyskenttää, kuten on yläpihakin. Siksi en edes yritä istuttaa terassin kukkapenkkiin mitään ihmeellistä, avustava puutarhuri sen kuitenkin nostaisi ylös. Ja pihalaatat, ne pitäisi tietenkin uusia, nyt ne kasvavat voimallisesti akileijaa, siitä huolimatta että viikko sitten nyhdin jokaisen tupsun irti kivilaattojen välistä.

Avustava puutarhuri rynnii paikalle

Muurinvieruspenkki, eli terassin kukkapenkki kasvaa lähinnä angervoja, akileijaa, ukonkelloa ja malvaa. Toisaalta, se kukkii lähes kesän läpeensä. Kuten tekisi vanha pihalaatoituskin, jos emme aika ajoin nyhtäisi lattojen välissä olevia ponnekkaita taimia.

Valkea ja lila sireeni kukkivat yläpihalla. Myös lahjaksi saamani Tiina-omenapuu voi hyvin, vaikka vuosi vuodelta se saa valoa vähemmän, suurten puiden kasvaessa sen ympärillä.

Tällainen pihakierros - siis keski- ja yläpihalla. Alapihoille palataan myöhemmin.

Alkukesän kukkijoita - Tiina kiertelee pihalla

Aamupäivän ruokapaikkajutun lisäksi jatkan vielä hieman blogeilua. Ja laitan oheen vain tukun kuvia tältä päivältä. Kun jo niin monet puut ja kukat ovat aloittaneet kukintansa.

Tarinaa ei tällä erää tämän enempää. Tässä kuvia, enjoy:

Tällainen pikainen pihakierros. Mitä teki Kimmo samaan aikaan?  Kimmo paineli yläpihalla trimmerin kanssa, johon hänellä on viha-rakkaus -suhde. Eli päivän kuvaelman nimi oli muurahainen ja heinäsirkka. Ei liene arvoitus kumpi oli kumpi.

Hiiohoi, mul on trimmeri-hepuli.

Taas on pihalla puuhastettu

Kahden Baltezers-keikan jälkeen - toinen viime viikolla heti ensimmäisen perään - olikin jälleen kädessä nelisenkymmentä kasvia jotka piti istuttaa.

Suunnitelmat olivat valmiina, sitten vain tekemään. Eli rakentamaan vielä yhtä sora-aluetta pienille havuille.

Valmis se ei ole vielä - sade tuli harmilliseti keskeyttämään hyvin alkaneen puuhastelun (lue: sain motivoitua Linkaman kantamaan soraa), mutta hyvällä alulla.

Tässä kuvasarjaa työn etenemisestä:

Toissapäivänä oli kasvit maassa ja pieni alue Rheingold-tuijan, kaverien kesken Raikka vaan, ympärillä:



Tänään sitten jatkui soraus. Sitä ennen nyhdin vielä kaikki turhat heinät maasta ja peitin koko alueen sanomalehdillä, jotka ovat nyt finito. On mulla erikoinen tapa päästä eroon jätepaperista, muuta en sano.

Ja tällaista oli sitten tänään:



Linkama harrastaa hyötyliikuntaa, Ronja seuraa kaukaa sivusta:



Valmista alkaa syntyä:



Ja hieman kokonaisuutta alhaalta katsottuna:



Ja kun aloin pihaa esitellä, niin laitetaan vielä lisää kuvia muualtakin, nimittäin olen aika tyytyväinen pihan tämänhetkiseen tilaan.

Muistattehan siemenkasvatukseni, joiden menestystä epäiltiin. Haa! Nyt on krassia ja hajuhernettä riittämiin!

Ensin krasseja:





Ja sitten hajuherneet, joista osa istutettiin parvekeruukkuihin ja ruukut aidan viereen, rikkaruohoja torjumaan. Syvyyttä ei ruukuilla ole paljoakaan, mutta silti systeemi toimii!









Ja sitten oli ne häkkyrät, joita kieli keskellä väsäilin keväällä pajusta. Ne ovat nyt toiminnassa:





Viime syksyllä istutettu psykedeelinen sorapenkkikin on lähtenyt reippaaseen kasvuun. Tiheästi on tuijat ja katajat istutettu, mutta tarkoitus olisi ainakin tuijia leikkailla. Voisikohan sitä jo nyt harrastaa, tietääkö kukaan?



Ja sama penkki vielä toiseen suuntaan, mäelle päin. Kuvassa näkyy myös nurmikkoa, jota on yritetty parantaa ja istuttaa, aluksi näytti että siemenet eivät idä, mutta tulihan siitä jonkinmoinen nurmialue kuitenkin:



Oletteko jo aivan nääntyneitä kuvamäärästä? Selvä. Laitan siis viimeisen kuvan, joka on keväällä istuttamistani sinisypresseistä. Kolme on pullistunut ja varttunut koossa, neljäs eli viimeinen on jotenkin nulju eli valju. Aita, tuo huojuva hätäpäiten pystytetty, ei ole paljoakaan Lattea pitänyt sypresseistä erossa. Poikahan yksinkertaisesti astuu aidan yli, ei mitään haastetta.

Mutta hänhän onkin pitkäkoipi Pegasos-koira, joka on luotu ylittämään kaikki esteet.



Pitikö äsköisen kuvan olla viimeinen? Laitan silti vielä yhden. Kun koirista tuli puhe, tässä meidän pihan kaikkein kaunein yksityiskohta, Neiti Kesäheinä: