Pieni pysähdys Põlvassa - sen olemusta etsien

Jatkan eilisestä päivästä, jolloin kävin ensin Tartossa äänestämässä presidenttiä, sattumalta, ja lähdin sieltä sitten eteenpäin, myrskyä bongaamaan Peipsille.

Ilma todellakin vaihteli pitkin päivää, Tartossa oli alussa ihastuttava auringonpaiste, joka äkkiä muuttui rankkasateeksi. Minä olin jo siinä vaiheessa kadonnut kaupungista, ja olin suuntimassa kohti pientä Põlvan kaupunkia ja siitä eteenpäin kohti Räpinaa, Peipsiä ja Mehikoormaa.

Edetään kuitenkin kronologisesti ja pysähdytään vielä hetkeksi Tarton Raatihuoneentorille, missä Suutelevat Ylioppilaat -patsas purskutteli vettä erään pienen koiran riemuksi, tätä oli hauska seurata:

Pieni vesseli suorastaan riemastui suihkulähteestä

Tartosta jo ulos tultuani huomasin minäkin synkeät pilvet, jotka hetken kuluttua moukaroivat kaupunkia niin, että kaupunki joutui tulvan varaan. Siitä kuvia mm. täällä: Postimees.

Ja tässä minun kuviani Tarton reunamalta, jolloin myrskypilvet lähtivät vyörymään kaupunkia kohti.

Tummia pilviä vyörymässä kohti Tarttoa ja tuuli pöllyttää heiniä.

Saderintama lähestyy

Tuuli alkaa nostattaa voimaansa.

Tarton ja Põlvan puolivälissä sade saavutti minutkin; mielestäni auton tuulilasista kimpoilevat pisarat olivat itse asiassa pikkuruisia rakeita, niin napakasti ja kipakasti napsahdellen ne autoa takoivat. Olin kuitenkin väistänyt jotenkin ovelasti pahimman saderintaman ja kun saavuin Põlvaan, oli taivas vain jännien ja näyttävien pilvien peittämä.

Noin kuukausi takaperin meillä kävi kylässä hyvät ystäväni Anna-Leena ja Reima. He tekivät tuolloin pienen päivämatkan Otepäältä Põlvaan, joka onkin ideaalinen matkakohde, vain n. 40 minuutin ajomatkan päässä Otepäältä, meidän Villa Ottiliasta. Anna-Leena totesi pitäneensä Põlvasta. Mitä minä jäin miettimään, ellen suorastaan hieman ihmettelemään.

Selitän. Kun vielä kirjoitin The Baltic Guide -lehteen matkajuttuja Etelä-Virosta, jouduin aina pinnistelemään keksiäkseni mitä kertoa Põlvamaan keskuksesta, Põlvan kaupungista. Se kun on aika vaatimaton paikka, jolla ei ole tarjota suuria nähtävyyksiä matkaajalle. Lähellä toki on monenlaistakin mielenkiintoista, kuten rakastamani Taevaskoda. Mutta totta puhuakseni, minun oli välistä hieman vaikea keksiä jutun juurta pienestä, hieman alle 7.000 asukkaan kaupungista itsestään.

Tietenkin Põlvassa on Maarjan kirkko, josta legendan mukaan Põlva on saanut nimensä. Kyse on siis polvistumisesta, ja kyseisen polvistumisen teki nuori Maarja-neitokainen, joka tarinan mukaan muurattiin sitten kirkon muureihin kädessään Põlvan kaupungin avaimet. Tällä tempauksella kuulemma saatiin piru karkoitettua bernhardilaisten munkkien rakennustöistä. Piru kun ennen Maarjan muurausta rikkoi öiseen aikaan sen mitä munkit päivällä saivat rakennettua. Ei kiva tarina. Ainakaan Maarjan kannalta.

Maarjan kirkko, josta kaupunki on legendan mukaan saanut nimensä

Pysäytin siis autoni Põlvaan ja lähdin etsimään Põlvan antia matkaajalle. Ja niinhän se tietenkin on, että kun katsoo kunnolla, myös näkee. Ja ymmärsin miksi Anna-Leena piti Põlvaa viehättävänä. Onhan se sitä!

Kaupunki sijaitsee osittain mäessä, jonka edessä on pieni padottu tekojärvi. Järvessä suihkulähde ja saari, joka iltaisin on tilataideteos, satojen pienten lamppujen syttyessä palamaan.

Pieni tekojärvi ja saari ja suihkulähde - Põlvan suurimmat nähtävyydet

Tekojärven rannalla on pieni uimaranta, ja olen tuolla uiskennellut kerran minäkin - eräänä kuumana kesäpäivänä pullikoimme ystäväni OnuKoon kanssa tässä tekojärvessä, ukkosen melskatessa ympärillä.

Näihin lamppuihin syttyy illalla valo - show, joka on jostain syystä jäänyt minulta aina näkemättä.

Põlvassa ei maanantai-iltapäivänä tuntunut kenelläkään olevan kiire. Torille oli vain muutama kauppias jaksanut raahautua paikalle. Jokunen hölkkääjä oli liikkkeellä. Ja muutamaisen kalastajan näin, keskittyneinä kaloja narraamaan.

Kalastaja tekojärven reunamalla.

Poika keskittyneenä kalastukseen torille vievällä sillalla.

Sillankaiteen kukka-asetelmat olivat itse asiassa tosi hienot!

Sillankaiteen kukkia edestä.

Tässä oli siis kuvakavalkadina pysähdykseni Põlvassa. Nätti pieni paikka - mutta jos totta puhutaan, luulen, että kaupunki ei jaksa modernia ja elämyksiä etsivää matkaajaa ihan hirveän pitkään kiinnostaa. Ruokapaikkoja on tuskin nimeksikään, enkä tiedä itse asiassa ainuttakaan majataloa Põlvasta, vaikka täytyyhän niitäkin olla.

Mutta pienenä idyllisenä tunnelmapalana Põlva kyllä toimii hyvin. Pysähdyskohteena matkalla Peipsille.

Enkä nyt halua tosiaankaan loukata yhdenkään põlvalaisen mieltä - nämä minun havaintoni ja elämykseni kun ovat aina, pakostakin, kovasti subjektiivisiä. Mielelläni kuulen lisää kaupungin tarjonnasta ja erikoislaaduista ihan alkuasukkailta! :)

Põlvasta jatkoin siis matkaa kohti Peipsiä, ensin Räpinan kaupunkiin ja sieltä sitten eteenpäin Peipsille ja Mehikoormaan. Myrskyä ja sadepilviä ja dramatiikkaa etsien.

Mitä löysin, siitä seuraavassa postauksessa.

Jatketaan tästä... sillä arvatenkin kuvia ja juttua vielä seuraa tästä päivästä

Aurinkoinen kuva harmaana iltana

Kuivaa on ollut Otepäällä viime viikot. Aurinko on paistanut, ja vedestä ei tietoakaan.

Tänään on taivas ollut harmaa ja hetki sitten pilvet armeliaasti tiputtelivat muutaman tipan, joista ei sanottavammin pihalle ole iloa. Ruohokin on rutikuivaa ja kituliasta.

Mutta kesäkukat kukkivat ja houkuttavat erilaisia pörisijöitä luokseen.

Kukkakärpänen on maastoutunut päivänhattuun.

Ruukkuhommissa

Tänään puuhailin taas hitusen kotiparvekkeella. -- Tahtoo siis sanoa, että Otepäälle olen palannut jo jonkin aikaa sitten Võsulta.

Kellarissa odotti kaksi jalallista ruukkua, samanlaisia mitä parvekkeella on jo kaksi, ja päätin hankkia niihin täytettä. Suunta siis Kanepiin ja siellä Kanepi Aiandiin joka on iso kasvitarha, jossa viljellään pääsääntöisesti kesäkukkia. Mutta niitä siellä riittää. Halleja on neljä isoa, reunasta reunaan asti täynnä kukkia. Kanepi Aiandin erikoisuutena on julkiset istutukset, eli heiltä useimmat suuremmat yhteisöt, kaupungit, kylät ja kauppalat tilaavat julkisten tilojensa, kuten katujen ja puistojen istutukset.

Ilo oli kiertää näitä kasvihuoneita, vaikka valinnan runsaus alkoi jo pyörryttää päätä. Väriä ja valinnanvaraa riitti.

Useimmiten Kanepi Aiandin kassalla on ollut joku koko lailla työhönsä tyytymätön asiakaspalvelija. Ilmeisesti useimmat tarhalla työskentelevät haluaisivat vain hoittaa kukkia, myyminen ei ole tuolla monenkaan työntekijän leipälaji, olen pannut merkille.

Tänään kuitenkin tapasin kuitenkin mitä avuliaimman ja ihastuttavimman puutarhurin, jonka kanssa mallailimme mitä erilaisempia kokonaisuuksia yhteen minun ohjeideni mukaan. Ja ohjeet olivat: haluan ruukun keskelle jotain korkeaa, ja sivuille sitten roikkuvaa. Ja näillä ohjeilla lähdettiin liikkeelle.

Kokeiltiin katseenvangitsijaksi kannaa, korkeita narsissitupakoita, korkeita pegonioita ja ties mitä. Ja mikään ei minua oikein viehättänyt. Mutta sitten ystävällinen puutarhuri keksi tuoda minulle näytille hirssiä, ja avot, siitä se sitten lähti. Joskin meni siinä tovi jos toinen kun löydettiin hirssille kaverit.

Tällainen ruukusta tai siis ruukuista tuli. Tein kaksi identtistä:

Tässä sitten kaikki nykyiset ruukut rivissä, ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen:

Ja laitanpa oheen myös väliaikatiedotuksen siitä, mitä kuuluu parvekkeen kaiteeseen kiinnitetyille ruukuille. Elämää on, ja jopa kukkia, mutta lehtiä vähän ja monet tuppaavat kellastumaan nopeasti. Mutta ehkä tästäkin vielä jotain syntyy:

Ei hullumpaa, ei hullumpaa, totean. Ja toivon, että luonto välillä osallistuisi myös kasteluun. Nyt on taas ollut niin kuuma päivä, että illalla vettä menee kannu poikineen, että nämä kaverit saadaan pidettyä hengissä.

Kesäkuun kukkijoita

Kesä tuli Villa Ottiliaan tänä vuonna valtavalla rytinällä tuoden mukanaan kaksiviikkoisen helleaallon. Siitä johtunee, että kaikki pihan kasvit tuntuvat puhjenneen kukkaan samanaikaisesti. Mikä on tietenkin yhdellä tavalla hienoa, mutta toisella surullista - ei jää heinäkuulle tai elokuulle enää niin paljon kukittavaa.

Nyt ovat kukassa niin sireenit kuin pionit ja unikot ja kelta-alpit. Juhannusruusun kukinta jäi erityisen lyhyeksi koska nopean helleaallon perään tuli muutama rankka sade, jotka piiskasivat hennot ruusun terälehdet maahan.

Kiertelin tänään pihalla sateen jälkeen ja napsin kuvan sieltä ja toisen täältä. Eli tiedossa on kukkivien kasvien kuvakavalkadi. Iloitaan näistä nyt, kun niitä on. Ja kaivetaan kuvat esille taas talvella kun maisema on valkea ja väritön.

Ensimmäisenä vuorossa pionit:

Pinkki

Lilaan vivahtava vahva punainen

Valkea, vahva hieman kielontuoksuinen

Minulle tulee näistä valtavan suurikukkaisista valkeista pioneista mieleen jostain syystä aina joutsenet.

Seuraavana sitten unikot, joita kukkii tällä hetkellä vaikka minkä värisiä, tässä pari eksemplaaria, pinkki ja tummanpunainen:

Kukka kuin suuri ropelli

Sama kaksikko hieman eri suunnasta

Sitten muita kesän kukkijoita, joista osaa en muista edes istuttaneeni:

Iiris

Weigela on myös kukassa

Sormustinkukka on löytänyt pihalta paikan, vaikka en muista sitä istuttaneeni. No, muistini on tunnetusti hieman heikko.

Akileijoja on kaikkialla; ei minulla muita ole kuin näitä tavallisia maatiaissortteja.

Pensasruusun kukat ovat vaatimattomat mutta omalla tavallaan herkät.

Lisää akileijoja etupihalla

Sisäänajotien reunamalla on luonnonkukkia. Olen kuullut tämän yleisen niittykasvin nimen, mutta autuaasti unohtanut sen.

Taustalla juhannusruusun viimeiset kukat, sen edessä töyhtöangervo ja lisää akileijoja. Löytyvät takapihalta,  terassin sekalaisesta reunamapenkistä.

Päivänlilja takapihan terassin penkissä.

Kelta-alpi on myös aloittanut kukinnan.

Lopuksi laitan vielä pari tilannekuvaa vastauksena siihen, mitä kuuluu parvekkeelle istutetuille krasseille. Hyvää kuuluu, terhakkoina räpyläjalat kuikuilevat parvekelaatikkojen yli kurkkien avaraa maailmaa samaan tapaan kuin kesäkuussa tapaavat haikaranpoikaset tehdä:

Jonain päivänä tässä on kukkameri - tai ainakin toivon niin.

Viimeisenä kuvana vielä parvekkeen saviruukut ja karvainen puutarhapatsas, lempipaikallaan.

Hyvää pääsiäistä

Toivotan kaikille blogin lukijoille rauhallista ja yhtä lailla iloista pääsiäistä!

Kuvatervehdys ei ole aivan kaikkein perinteisintä pääsiäisen kukkaikonografiaa, mutta värit sentään sopivat.

Kuvattu Haapsalun linnan pihalta.

Mustavalkeita krysanteemeja

Tässä näitä nyt olisi, mustavalkeita krysanteemeja, joista eilen  keskusteltiin.

Kyse siis vastauksesta mustavalkomaanantain haasteeseen: kukka. Eilen ei luonnonvalo riittänyt kuvaukseen, joten tänään kävin käsiksi tähän krysanteeminoksaan, jonka mies eilen toi ja jota huolimattomasti luonnehdin aneemiseksi.

Lisää mustavalkoisia kukkia löytyy: täältä.

Lisää kukka-aiheita

EIlisen ruusukuvauksen jälkeen silmäni tarttui yli vuoden vanhaan kuivuneeseen amarylliksenoksaan, joka on nököttänyt jääkaapin päällä.

Kokeilin mitä siitä lähtisi irti tyyliin still life.

Ja lähtihän siitä:

Nyt vanha raakki on palvellut koko ikänsä ja joutaa roskiin.

Kokeilin vielä kuvata kuivuneita ruusuja valoa vasten, samaan tapaan kuin amaryllistä, mutta efekti ei ollut yhtä huisa kuin kuivan amarylliksen kohdalla: