Pieni pysähdys Põlvassa - sen olemusta etsien

Jatkan eilisestä päivästä, jolloin kävin ensin Tartossa äänestämässä presidenttiä, sattumalta, ja lähdin sieltä sitten eteenpäin, myrskyä bongaamaan Peipsille.

Ilma todellakin vaihteli pitkin päivää, Tartossa oli alussa ihastuttava auringonpaiste, joka äkkiä muuttui rankkasateeksi. Minä olin jo siinä vaiheessa kadonnut kaupungista, ja olin suuntimassa kohti pientä Põlvan kaupunkia ja siitä eteenpäin kohti Räpinaa, Peipsiä ja Mehikoormaa.

Edetään kuitenkin kronologisesti ja pysähdytään vielä hetkeksi Tarton Raatihuoneentorille, missä Suutelevat Ylioppilaat -patsas purskutteli vettä erään pienen koiran riemuksi, tätä oli hauska seurata:

Pieni vesseli suorastaan riemastui suihkulähteestä

Tartosta jo ulos tultuani huomasin minäkin synkeät pilvet, jotka hetken kuluttua moukaroivat kaupunkia niin, että kaupunki joutui tulvan varaan. Siitä kuvia mm. täällä: Postimees.

Ja tässä minun kuviani Tarton reunamalta, jolloin myrskypilvet lähtivät vyörymään kaupunkia kohti.

Tummia pilviä vyörymässä kohti Tarttoa ja tuuli pöllyttää heiniä.

Saderintama lähestyy

Tuuli alkaa nostattaa voimaansa.

Tarton ja Põlvan puolivälissä sade saavutti minutkin; mielestäni auton tuulilasista kimpoilevat pisarat olivat itse asiassa pikkuruisia rakeita, niin napakasti ja kipakasti napsahdellen ne autoa takoivat. Olin kuitenkin väistänyt jotenkin ovelasti pahimman saderintaman ja kun saavuin Põlvaan, oli taivas vain jännien ja näyttävien pilvien peittämä.

Noin kuukausi takaperin meillä kävi kylässä hyvät ystäväni Anna-Leena ja Reima. He tekivät tuolloin pienen päivämatkan Otepäältä Põlvaan, joka onkin ideaalinen matkakohde, vain n. 40 minuutin ajomatkan päässä Otepäältä, meidän Villa Ottiliasta. Anna-Leena totesi pitäneensä Põlvasta. Mitä minä jäin miettimään, ellen suorastaan hieman ihmettelemään.

Selitän. Kun vielä kirjoitin The Baltic Guide -lehteen matkajuttuja Etelä-Virosta, jouduin aina pinnistelemään keksiäkseni mitä kertoa Põlvamaan keskuksesta, Põlvan kaupungista. Se kun on aika vaatimaton paikka, jolla ei ole tarjota suuria nähtävyyksiä matkaajalle. Lähellä toki on monenlaistakin mielenkiintoista, kuten rakastamani Taevaskoda. Mutta totta puhuakseni, minun oli välistä hieman vaikea keksiä jutun juurta pienestä, hieman alle 7.000 asukkaan kaupungista itsestään.

Tietenkin Põlvassa on Maarjan kirkko, josta legendan mukaan Põlva on saanut nimensä. Kyse on siis polvistumisesta, ja kyseisen polvistumisen teki nuori Maarja-neitokainen, joka tarinan mukaan muurattiin sitten kirkon muureihin kädessään Põlvan kaupungin avaimet. Tällä tempauksella kuulemma saatiin piru karkoitettua bernhardilaisten munkkien rakennustöistä. Piru kun ennen Maarjan muurausta rikkoi öiseen aikaan sen mitä munkit päivällä saivat rakennettua. Ei kiva tarina. Ainakaan Maarjan kannalta.

Maarjan kirkko, josta kaupunki on legendan mukaan saanut nimensä

Pysäytin siis autoni Põlvaan ja lähdin etsimään Põlvan antia matkaajalle. Ja niinhän se tietenkin on, että kun katsoo kunnolla, myös näkee. Ja ymmärsin miksi Anna-Leena piti Põlvaa viehättävänä. Onhan se sitä!

Kaupunki sijaitsee osittain mäessä, jonka edessä on pieni padottu tekojärvi. Järvessä suihkulähde ja saari, joka iltaisin on tilataideteos, satojen pienten lamppujen syttyessä palamaan.

Pieni tekojärvi ja saari ja suihkulähde - Põlvan suurimmat nähtävyydet

Tekojärven rannalla on pieni uimaranta, ja olen tuolla uiskennellut kerran minäkin - eräänä kuumana kesäpäivänä pullikoimme ystäväni OnuKoon kanssa tässä tekojärvessä, ukkosen melskatessa ympärillä.

Näihin lamppuihin syttyy illalla valo - show, joka on jostain syystä jäänyt minulta aina näkemättä.

Põlvassa ei maanantai-iltapäivänä tuntunut kenelläkään olevan kiire. Torille oli vain muutama kauppias jaksanut raahautua paikalle. Jokunen hölkkääjä oli liikkkeellä. Ja muutamaisen kalastajan näin, keskittyneinä kaloja narraamaan.

Kalastaja tekojärven reunamalla.

Poika keskittyneenä kalastukseen torille vievällä sillalla.

Sillankaiteen kukka-asetelmat olivat itse asiassa tosi hienot!

Sillankaiteen kukkia edestä.

Tässä oli siis kuvakavalkadina pysähdykseni Põlvassa. Nätti pieni paikka - mutta jos totta puhutaan, luulen, että kaupunki ei jaksa modernia ja elämyksiä etsivää matkaajaa ihan hirveän pitkään kiinnostaa. Ruokapaikkoja on tuskin nimeksikään, enkä tiedä itse asiassa ainuttakaan majataloa Põlvasta, vaikka täytyyhän niitäkin olla.

Mutta pienenä idyllisenä tunnelmapalana Põlva kyllä toimii hyvin. Pysähdyskohteena matkalla Peipsille.

Enkä nyt halua tosiaankaan loukata yhdenkään põlvalaisen mieltä - nämä minun havaintoni ja elämykseni kun ovat aina, pakostakin, kovasti subjektiivisiä. Mielelläni kuulen lisää kaupungin tarjonnasta ja erikoislaaduista ihan alkuasukkailta! :)

Põlvasta jatkoin siis matkaa kohti Peipsiä, ensin Räpinan kaupunkiin ja sieltä sitten eteenpäin Peipsille ja Mehikoormaan. Myrskyä ja sadepilviä ja dramatiikkaa etsien.

Mitä löysin, siitä seuraavassa postauksessa.

Jatketaan tästä... sillä arvatenkin kuvia ja juttua vielä seuraa tästä päivästä

Irtiotto äijistä

Joskus tämän talon miehet käyvät hermoille. Eikä se tietenkään ihme ole, nyhjäämmehän täällä aamusta iltaan saman katon alla ja alamme itse kukin mökkihöpertyä ja astua huomaamattamme toistemme varpaille ja hännille.

Kun Latten ehtymätön kujeilunhalu menee yli minun sietokykyni ja kun Kimmo on kadonnut päiväkausiksi jonnekin bittiavaruuteen ja siitä ei näy kuin hieman harmaata päälakea, joka on taipunut yli läppärin, minä kysyn Ronjalta: ”Mitä sanot jos tehtäisiin pieni irtiotto jätkistä ja lähdettäisiin seikkailulle?”

Ronja on aina yhtä valmis, paksu puuhkahäntä vispaa ympyrää ja silmiin syttyy tähdet: ”Mennään, mennään! Minne mennään?”

Eilen oli juuri tuollainen päivä. Ja niinpä me lähdimme kahteen tyttöön ajelulle ja seikkailulle. Tällä kertaa oli kohteena Taevaskodan luontopolku.

Taevaskoda sijaitsee 7 km päässä Põlvan kaupungista ja on osa suurta luonnonsuojelualuetta, joka levittäytyy Ahja-joen molemmille reunamille. Joki padottiin neuvostovuosina, jolloin myös sen reunamia levennettiin. Samalla esiin tulivat suuret punaiset kalkkikivikalliot, jotka ovat samaa kvartsipohjaista hiekkakiveä kuin mitä löytyy mm. Devonista.



Kesäisin tästä laiturista liikennöi tasatunnin herttainen Lonny-lautta, joka seilaa Ahja-joen leveää puolta 40 minuutin ajan ohittaen useita leveitä kalkkikivileikkauksia.

Ohjattu kävelyreitti Ahja-joen reunamilla lähtee liikkeelle Lonnyn laiturin juurelta ja on n. 3 km pitkä. Sen varrelle jäävät niin Pieni kuin Suuri Taevaskoda sekä myyttinen Neidon luola.

Tässä osa Pientä Taevaskodaa





Ja tässä Neidon luola



Tarinan mukaan Neidon luolaan (viroksi Neitsikoobas) on piilotettu ihmeen kaunis neitokainen, joka kutoo kangaspuilla kultaista kangasta. Neidon voi nähdä vain se, joka saapuu paikalle kantaen saniaisen kukkaa. Ohikulkijat voivat kuitenkin kuulla neidon surullisen laulun. Ja totta tosiaan, luolasta kuuluu outo ääni, surullinen huhuilu. Mikä lintu voi pitää tuollaista ääntä? Ja marraskuussa?

Me siis lähdimme Ronjan kanssa tähän upeaan ja myyttiseen maisemaan. Vanhan uskollisen ystäväni jalat ovat jo hieman hatarat ja mietinkin lienevätkö Taevaskodan jyrkät polut liian rasittavat vanhalle kaverille. Kuljimme Ronjan määräämässä tahdissa, ja reippaastihan neitokainen paineli kangasmetsissä. Ahja-joelle teki vesipedon mieli, vaikka vesi oli jääkylmää. Ja kun uintireissulle tuli tiukka kielto oli mieli hetkittäin aika myrtynyt.



Mutta kauanko sitä kukaan jaksaa myrtseillä, varsinkin kun maisemat ovat tällaiset!





Suuri Taevaskoda, joka näkyy ylemmässä kuvassa Ronjan takana nousee joen pinnasta 22,5 metrin korkeuteen. Väike Taevaskoda eli Pieni Taevaskoda on n. 12 metrin korkuinen.

Reitti puikkelehtii välillä suuriin mäntymetsiin, joiden maisemat voisivat olla suoraan Tolkienin kirjoista. Taivaisiin kurkottautuvia mäntyjä, sammaloituneita puita ja kiviä.





Kaksi tuntia siis vaelsimme näissä upeissa maisemissa. Nyt puuttui metsistä lintujen laulu, joka keväällä ja kesällä täyttää ilman. Silti padon kohina ja sen jälkeen loputtomana jatkuva joen keveä solina ovat rauhoittavia.






Minä otin valokuvia, Ronja nuuskutteli. Molemmat joimme Taevaskodan Emalätten eli alkulähteen vettä, jolla sanotaan olevan elämää pidentävä vaikutus. Molemmat virkistyimme hiljaisuudesta, puhtaasta ilmasta, toistemme hiljaisesta ja ymmärtävästä seurasta.

Ja kun palasimme kotiin eivät perheemme äijät tuntuneet enää yhtään tylsiltä. Latte rymisteli riemuissaan ulko-ovelle, ja jopa Kimmo irtautui tietokoneeltaan ja tuli parvekkeelle heiluttelemaan saapuessamme.

Me vinkkasimme Ronjan kanssa toisillemme salaa silmää: huomaatko, pieni hajurako ja jo muutaman tunnin poissaolokin tekee ihmeitä perheen miesväelle. Jos meillekin.

Irtiotto äijistä aika ajoin siis kannattaa!


Lisää Taevaskodan kuvia eiliseltä reissulta löytyy klikkaamalla tästä .

Ja jos haluatte katsoa aiempaa kuvasatoa kuluneelta kesältä, äitini visiitiltä, löytyy sieltä useampikin kuva näistä upeista maisemista. Ja se galleria siis aukeaa klikkaamalla tästä.

---

Apropos, muistattehan että blogin kuvat saa suuremmaksi niitä klikkaamalla!